Anna ihmeessä kirjeellistä palautetta lääkäristä, Laura. Jos et itsesi takia, niin muiden. Jotkut ihmiset vaan tarvitsee välillä näpeilleen napautuksen, jotta pissa lähtis päästä sinne minne se kuuluukin. Kurjaa juttu :(
Luin tuossa muutamien sivujen tekstejä kun Nella nukkuu vielä..Tässä hieman omia mietteitä.
Mulla oli ihan samanlainen pahoinvointi kuin Nellaakin odottaessa. Kesti reilut 5 viikkoa ja oli ihan jokapäiväistä. Onneksi loppui siinä raskausviikon 17 kohdalla.
Ja mua ajoittain suorastaan pelottaa, miten selviän kahden lapsen kanssa. Nellalle on kehittynyt todella vahva oma tahto ja välillä olen helisemässä jo pelkästään hänen kanssa. Mutta lohduttanudun ajatuksella, että asioilla on tapana järjestyä.. ja jos muutkin pärjäävät, niin enkös minäkin? Mutta välillä silti tulee epätoivo.
Enkä minäkään ole oikein sisäistänyt kunnolla sitä, että pian mulla on toinen lapsi. Nellaa odottaessa muistan, että pystyin helposti kuvittelemaan raskauden ja synnytyksen, jopa pikkuvauva-ajan.. sen pidemmälle en kyennyt silloin ajattelemaan. Luulisi, että nyt osaisin ajatella jo pidemmälle, mutta jotenkin juutun raskaus/synnytysvaiheeseen. Hassua. Pistän itse sen sen piikkiin, että nykyään ei yksinkertaisesti ole omaa aikaa. Ei ehdi rauhoittua ja miettiä asioita, tunnustella omia fiiliksiä..
(Seuraavaa ei kannata lukea, jos niin sanotut "valivalitekstit" ei kiinnosta.)
Ja omista fiiliksistä vielä sen verran, että mulla ei ole mennyt kovin hyvin viime aikoina. Menin äippäloman jälkeen uuteen työpaikkaan, vastasyntynedien teholle. En viihdy siellä yhtään. En pärjää henkisesti, enkä oikein fyysisestikään. Enkä ole aikaisemmin törmännyt työpaikkakiusaamiseen - nyt olen. Hirmu nopeasti se vaan lannistaa hyvälläkin itsetunnolla varustetun ihmisen. En normaalisti ole mikään itkupilli, mutta töissä (ja työn jälkeenkin) on monesti tullut itku. Stressaan niin, että päätä särkee joka päivä ja supistelee myös päivittäin. Sain tämän viikon saikkua kun ratkesin itekemään neuvolassa kun oma neuovolatäti kysyi miten minä voin ja tajusin, että en ole oikeasti ehtinyt edes ajatella itseäni ja itseasiassa en taida voida kovin hyvin. Itkin vaan, enkä saanut sitä loppumaan. Osastonhoitaja ei suhtautunut kivasti mun sairaslomaan. Luulenpa että mun koeajalla oleva työsuhde loppuu heti kun näytän nenääni osastolla. Mun neuvolatäti antoi lääkäriajan ensi viikolle. Toivoisin, että sairaslomaa jatkettais, vaikka olenkin melko ahdistunut myös kotona, kun en voinnin takia voi tehdä juuri mitään ja meidän rakennus ja pihaprojekti on vielä tosi pahasti kesken ja rakennusluvan umpeutuminen painaa päälle, enkä usko että kahden pienen lapsen äitinä edes pystyisin rakentamaan yhtään mitään. Jos ihan totta puhutaan, niin tällä hetkellä tunnen, että mun voimat riittää juuri ja juuri olemaan kohtalainen äiti Nellalle. On vaikeaa iloita tulevasta lapsesta kun on näin romuna. Lähinnä toivon, että tämä vaihe menee pian ohi ja oon taas oma itseni.
Nella näköjään heräilee jo. On jo aikakin, on nukkunut 12 tuntia! :) Neidillä on korvatulehdus, joka alkaa olla paranemaan päin, niin uni maistuu.
Haleja kaikille, jotka jaksoi lukea.
Onnea plussaneille ja tietenkin myös viiden pojan äidille, Tyttö K:lle!