Urheilusta :)

Mulla on tosiaan urheilut jääneet, kun lääkäri totesi paikkojen pehmentyneen ja kohdunkaulan lyhentyneen. En kuulema saa enää rasittaa itseäni eli normaali elämä riittää rasitukseksi tässä vaiheessa. Ainoat liikunnat siis kävely, mutta jotenkin se ei haittaa. Olen pystynyt liikkumaan koko raskauden ajan hyvin niin kyllä tässä jaksaa muutamia viikkoja olla tekemättä paljoakaan. Jotenkin alkaa tuo masukin painaa siihen malliin, että eipä yhtään tee mieli mennä jumppatunnille yms. Sitten synnytyksen jälkeen pitää katsoa miten nopeasti lääkäri antaa luvan liikkua, mutta jotenkin senkään suhteen ei ole kiirettä. Kuitenkin ensimmäinen lapsi tulossa niin ehkä sitä kiinnittää nyt huomiota noihin asioihin ja unohtaa sen treenaamisen vähäksi aikaa. Varsinkin kun toiveissa toinen lapsi niin uusi raskaus sekoittaisi treenejä taas uudestaan. Mutta toki liikkumaan lähden heti kun vaan siihen annetaan taas lupa. Mutta ihan ihmettelen, ettei liikkumattomuus stressaa kun olen kuitenkin aika aktiivinen ollut aina.
 
Butterfy:
Tutun kuulosta, Paikat olleet pehmeet jo niin niin kauan ja kohdunkaula lyhentynyt.
Rasitus kielto oli mullakin, ja jännitettiin kauan meenkö vuode lepoon.
En onneksi joutunut ja viime viikolla siis tuli tää yllätys uutinen lekurissa et lenkille saa taas lähetä. :)
siksi nautinkin nyt kun saa taas luvalla liikkua. :)
 
Mullakin alkoi urheilu nyt lopussa. Ihanaa käydä pumpissa ja spinussa. Raskas rasitus oli lähemmäs 30 viikolle kielletty mut sitä ennenki sai jo vähän joogailla. Synnytyksen jälkeen sit iisimmin kun tokan kanssa lähdin vielä aiemmin liikkeelle kuin ekan ja vähän tuli takapakkia toipumisessa. Omaa tyhmyyttä. Lähdin melkein seuraavana päivänä 5km vaunulenkille ja jo parin viikon päästä combattiin kun oli niin hyvä olo. Ääliö minä. Nyt ei kiirettä...tai täytyy muistaa...
 
Kivalta tuntuu vielä mun mittapuulla kevyehkö liikkuminen, esim zumbakeikuttelu...mutta aivan heti synnytyksen jälkeen ei ole tarkoitus myöskään sen raskaampaan rasitukseen siirtyä, vaan samoilla kevyillä jatkaa kunnes kroppa on kunnolla palautunut. Sitten ihanaan rääkkiin taas... :) voi kun on ikävä kunnon nyrkkeilytappotreenejä joista hädin tuskin selviää ulos omin jaloin!
 
Mä olen tässä kuitenkin miettinyt crossfitin kokeilemista, sitten kun paikat on kunnossa eli lääkäri antaa luvan ja kunto taas riittää. Sehän on kuitenkin niin kokonaisvaltaista liikuntaa niin pitäisi kuntokin nousta sitten vähän nopeammin.
 
Käytiin tänänä laittaan pyörät kuntoon talven jälkeen,
niin piti vaan koittaa et pystyykö polkeen, ja vetästiinkin sitten joku ainakin 6-8 km lenkki fillareilla.
Välillä piti polkee aika pystyssä, ko oma fillari on hybridi ni aika etukumara asentohan se siinä.
Mut paikat ei taaskaan kipeet! :D
 
Kaukana varsinaisesta urheilusta, mutta tekipä hyvää tallustella hangella koissun kanssa. 3 tuntia meni ulkona pehertäessä ihan huomaamatta. Kevätaurinko ja hanget :Heartred eikä edes tuntunu missään, väsytti vaan hyvin luonnollisesti ku sisälle lopulta maltettiin lähteä.
 
Juu mullakin se super sportti vähä hiipunut. . Tosin ko kattoo ulos ni ei ees tee mieli mennä sinne.
Yök! Räntää ja takatalvi.

Päivittäin oon tehnyt puolen tunnin joogan tai käynyt koiran kanssa lenkillä.
Mut nyt tuntuu et on selkä kipee taas vaikka en oo kerinnyt sängystä nousee ylös. .
 
Hm, mun fysioterapeutti oli sitä mieltä että täyslankku (linkin eka liike) on liian raskas ja että kannattaa aloittaa kevyemmin polvet maassa. Kannattaa varmaan tunnustella oman selän jaksamista.
 
Lankkua ei missään nimessä ennen kuin vatsat muuten treenattu. Harjanne nousee väliin siinä. Ennemmin pilatestyyppisiä vatsoja ja lantionpohjaa ja vaikka sivuvatsoja. Just puhuin lääkärin kanssa ja fyssari vahvisti asian: lankusta harhaluulo, että jotenki olisi vain syville lihaksille. Toki kevennettyä pikkuhiljaa mutta sitäkin aloittaisin maltilla. Ihan ekoja liikkeitä vaikka vatsallaan maaten ja vatsan imaisu irti alustasta. Siitä sitten enemmän. Ja vatsalihakset on mukana kaikissa dynaamisissa liikkeissä joten kyllä ne treenaantuu. Ei siis tarvii varta vasten aloittaa sixpackin treeniä.
 
Ah, mä niin tarvitsisin jokun viikko-ohjelman mitä noudattaisi, jotenkin haastavaa päästä kiinni muuhun kun noihin pitkiin koira/vaunulenkkeihin.
 
Mä ajattelin ihan vain että vaunulenkit saa riittää. Kilsoja tulee kuitenkin päivittäin n.7

Sent from my Lumia 900 using Tapatalk
 
Pitkät lenkit parhaita keskivartalolle ja niistä kannattaa nyt nauttia, kun sitten kun työelämässä, niin ei niin pitkiin lenkkeihin ole aikaa. Fyssari myös kertoi ettäpitkät lenkit ns. "Huuhtelee" lihaksistosta kuonaa ja etenkin pitkät selkälihakset tykkää niistä. Vaikka siis kädet työntäisi vaunuja niin erittäin kokonaisvaltaista liikuntaa. Vähänku murtomaahiihto. :-) sori puhelimella kirjoitus....
 
Fashionhunny taidat tietää aika paljon liikunnasta. Kiva kun kerrot meillekkin :) ite tiiän just sen verran että liikuntaa kannattaa harrastaa :D

Sent from my Lumia 900 using Tapatalk
 
Itsekkin huomaan että vaunulenkki auttaa, koska kun pääsen kotiin ja istahdan alas, niin kyllä takareidet ovat ehtineet mennä maitohapoille ja sillä tavalla kihelmöivät, kuin isommankin rehkinnän jälkeen :wink
Pikkuhiljaa sitten muuta myöhemmin. Tosin synnytyksestäkin vasta 3,5vkoa..
 
Takaisin
Top