Otan osaa edellä kirjoittavien tuskaan, tuska ja epätietoisuuden tunne on hyvin tuttu viime viikoilta (ja yhdestä jo koetusta keskenmenosta).
Tänään oli jo kolmas käynti Naistenklinikalla, ekasta ultrasta otettiin jatkotutkimuksiin ja tänään sit oli vuorossa lapsivesinäyte. Raskaus on nyt 14+5 ja ensimmäistä kertaa tämän raskauden aikana saimme kuulla hyviä uutisia. Ensimmäisessä ultrassa (keskimääräistä isompi niskaturvotus, 20% mahdollisuus kromosomipoikkeamaan), toisessa ultrassa huomattavaksi kasvanut niskaturvotus sekä myös sikiöturvotusta (>50% mahdollisuus kromosomipoikkeamaan).
Kaksi viikkoa myöhemmin, eli tänään, ultrassa kaikki turvotus olikin nyt kadonnut. Siis kadonnut, eli ei edes mitattavissa sanoi gynekologi. On se luontoäiti ihmeellinen välillä.
Tottakai tässä huolettaa sama kuin kaikilla vanhemmilla että mitä tuo alkuraskauden turvotus on voinut aiheuttaa, mutta toivoa sentään nyt on - viime yönä en saanut edes unta kun mietin raskauden keskeyttämistä ja sikiövaurioiden todennäköisyyslaskelmia. Tyttöystäväni ei edes voinut katsoa ultrassa näyttöä tänään eikä viimeksikään, emmekä ole edes kuvia halunneet kun alusta lähtien tutkimukset antoivat heikkoja ennusteita, perinnöllisyystautilääkärin palaveria myöten. Minä taas en miehenä voi tuntea samaa kuin odottava tyttöystäväni kohdussaan tuntee, mutta se viikkojen tuska, vaihtoehtojen puntarointi ja pelko mikä tänään edes hieman helpotti... nyt vaan pitelen peukkuja että lapsivesinäytteestä tulisi hyviä uutisia.
edit: no niin toimiihan se allekirjoitus vihdoinkin