Kristar:
nuo erot johtuu siitä, että kyseessä on KESKIMÄÄRÄINEN mitta, että miten pitkä sikiö millonkin ja milläkin viikolla on.
Eli ei mitään hätää, vaikka noissa on heittoja ja eroja. Sun laskettu aika on se, mikä sinnä äitiyskorttiin on kirjoitettu (yleensä lasketaan kuukautisista, mutta sitä joskus tarkennetaan ultrassa jos se heitto on sen verran suuri, että _keskimäärin_ voisi hedelmöittymisen olettaa tapahtuneen aikaisemmin/myöhemmin).
Eli sillä ei oikeestaan oo välilä, että mitä viikkoja se vastaa. Jokaikinen sikiö on yksilöllinen jo ihan soluasteella, myöhemmästä kehityksestä puhumattakaan. Sanotaanhan sitä, että esim 46cm ja 2800g painava vauva on pieni, vaikka se on ihan normaalikokoinen, kun taas 54cm ja 4400g vauvasta sanotaa, että onpa iso, vaikka sekin on ihan normaalikokoinen. Molemmat menee nätisti siihen täysiaikaisen vauvan määritelmään kooltaan, vaikka eroa on noin valtavasti.
Eli kaikki nää vaun ja muidenkin vauvasivustojen sikiön kehityksestä kertovat käyrät ovat aina vain KESKIARVOJA ja sellaisia tilastollisesti tavallisimipia lukuja. Totuus voi olla aivan toinen yksilöllisesti ja mikään ei silti ole yhtään vialla. Ja siis se viikosta toiseen kasvaminen on niin ikään aivan täysin yksilöllistä. Joten sitä että "vastaa viikkoja x+y" ei kannata tulkita sen kummemmin.
Eli meet vaan eteenpäin vatsasi kasvua ihmetellen, hyvillä mielin, ja noita mittoja ja muita silleen "noin suurinpiirtein tohon suuntaan" tulkiten. Se sinun toukkasi on jo nyt yksilö, ei tilastotiedettä. [:)]