Tsemppiä oikein paljon Sannikselle ja onnittelut Likatsun ja muiden ultrista. :)
Itselläni neuvolan ensikäynnillä arvioitiin viikkojen viimeisten kuukautisten perusteella olevan 10+2, itse siihen en voinut uskoa epäsäännöllisen kiertoni perusteella, ja plussakin tuli melko myöhään näkyviin. Seuraavana päivänä menin yksityiselle ultraan, josta selvisi todellisuudessa viikkojen olevan vasta 7+3 (ja vahva sydämensyke <3). Tänään alkoi 11. viikko, joten pikkaisen pielessä oli eka ennustus! Oman vaistoni varassa tulinkin ensin tänne syyskuun vauvojen ryhmään :D Kaikki on siis Sannis mahdollista!
Tällä hetkellä itsellä on se vaihe, että vaikea välillä uskoa, että tuolla oikeasti on se pikku tyyppi (vaikka valokuva onkin todisteena). Kahden viikon päästä np-ultra. Tämän ketjun perusteella pysyn kyllä vielä dopplereista kaukana! :D
Vielä lisäyksenä, juuri tuon verinäytteen ja np-ultran oikea-aikaisuuden takia halusin saada heti tiedon todellisista viikoista. Kun Naistenklinikan ultrien ajanvaraukseen kerroin siitä, että miten osaan mennä oikeaan aikaa seulontoihin, jos viikot on pielessä, niin toteamus oli "sellaista tää on, ei voi mitään". Ei siellä ei oltukaan niin kiinnostuneita asiasta, aika iso ero suhtautumisessa!