Meillä th määräytyy osoitteen mukaan, joten sama henkilö hoitaa niin mun kuin vauvankin käynnit. Meidän alueen oma th jäi eläkkeelle tänä syksynä ja oli sitä ennen lomilla ja sitten taisi mennä marraskuulle ennen kuin vakituinen seuraaja nimettiin, joten aika monta eri sijaista ehdin tänä aikana tavata. Kaikki olivat ihan mukavia, mutta olihan se vähän tylsää, kun joka kerta oli eri tyyppi vastassa.
Entiseen terkkariin meillä ei ehtinyt oikein muodostua suhdetta, koska esikoinen oli 2-vuotias, kun muutimme tänne, eli kerrat olivat jo harventuneet vuositarkastuksiin. Lisäksi kun tyttö on syntynyt keskikesällä, niin usein tapasimme silloinkin jonkun lomatuuraajan.
Tämä uusi th on rento ja mieliyttävä ja hänelle on helppo puhua. Käynnit tuntuvat aina kiireettömiltä, mitä arvostan. Hän kyselee ja kuuntelee ja tuntuu siltä, että häntä oikeasti kiinnostaa. Ikinä ei ole sellainen olo, että pitäisi miettiä onko joku kysymykseni tai tuntemukseni hölmö. Olen tyytyväinen. :)