Ultra- ja neuvola

Joo, kannattaa tunkea jalat niihin. Muuten on selkä notkolla epämiellyttävässä asennossa.
Itse menen keskikäyrällä. Tarkkaan. Terkkarissa mittaili varmaan viisi kertaa ja totesi, että hyvin se kohtu ottaa tilaa vatsaontelossa, mutta sitten kun laittoi mitan ylös niin siellä keskellähän se oli :D
Taidan olla niin pitkäselkäinen, että makuulla kohtu vaan "uppoaa" keskivartaloon ja luuli että on kovin pieni, en tiedä.

Synnytystapa-arvio on sitten viikolla 36, reilun neljän viikon päästä. Siellä ultrataan kokoa, mikä on ainoa syy miksi otan miehen mukaan katsomaan kun vaimon alapäätä venytellään.

Ihan oikeasti, onko se synnytys jo niin lähellä? Kun 37 jälkeen on jo täysiaikainen? Apua! Ja tänään kysyttiin, että onko synnytys jo ollut mielessä. Vastasin vaan, ettei ole kauheasti ehtinyt miettimään.

Eipä ole muuten missään vaiheessa kysytty, että onko häntäluu joskus murtunut. Onko muilta kysytty?
 
Multa kysyttiin häntäluusta tai sitte itse kerroin en muista mutta voi vaikuttaa synnytykseen. Selällään voi tulla ongelmia ja pahimmillaan voi joutua keisarileikkaukseen. Oonkin sitten miettiny itselle sopivia muita asentoja jo etukäteen.

Sent from my GT-I9300 using Vau Foorumi mobile app
 
Itse olen lapsena murtanut häntäluuni. No, lääkäri kokeillee väylän sitten aikanaan. Röntgeniin en hingu säderasituksen vuoksi. Onneksi toi meidän lääkäri ultraa, vaikkei virallisesti niitä teekään, mutta arvio on edes hieman parempi kuin käsikopelolla, vaikka osa kätilöistä saa siitäkin yllättävän hyvän arvion. Toisaalta eihän se paino ole niin tärkeä kuin pään ja keskikropan koko, kun painoon vaikuttaa myös pituus ja pitkä mutta hoikka lapsi tulee ehkä helpommin kuin lyhyt ja pullea. Ja isopäinen.
 
Se on tämä mun mahaki, ku kaksosia odottais. Olen lyhyt ja selkä erityisen lyhyt, notkoselkä ja nyt vielä tuo isokokoinen vaavi reilussa lapsivedessään aivan pallona tuossa edessä. :D No täytyy ajatella taas, että helpompi sitten käsitellä hieman isompaa lasta. :D Meillähän tosiaan ultrataan ja oli vauva pullea, aavistuksen keskiarvoa isopäisempi ja aavistuksen pidempi. Voipi olla, että suunniteltu sektio on se mun synnytystapa sillä hätäsektiotaustalla ja ku on tosiaan reilumpi vaavi syntymässä (itse epäilen esikoisen synnytyksen myötä myös, että synnytyskanava jotenkin epänormaali), mutta katsotaan asiaa äitiyspolikäynnillä.
 
Tänään rv 33+3 ja ylimääräinen ultra takana! Päivittäiset supparit ei ole vielä tehny mitään kohdunkaulalle, pituus vielä 3,6cm. Tän hetken kokoarvio on 2,1kg ja menee ihan keskikäyrällä. Ihan samaa kokoa kuin esikoinenkin! Suuri riski silti edelleen on että Pikkuinen syntyy etuajassa, mutta nyt aletaan jo olla hyvillä viikoilla. Vaikka kohdunkaula on tänään normi mittainen niin se voi lyhetä ihan "naps" vain ja synnytys käynnistyä...

Oli ihanat kätilöt ja pari opiskeliaakin oli mukana! Hyvä mieli jäi vaikka vähän hämillään oleva olo kun olin ihan varma et jotain on jo tapahtunut, mutta hyvä näin. Pitää vaan edelleen ottaa rennosti kun supparit tulee, isommat kotityöt jättää miehelle ja nukkua aina kun esikoinenkin nukkuu :flower Ja painotettiin vielä, että aina saa soittaa jos jokin mietityttää!
 
Missä vaiheessa saa arvion vauvan syntymäpainosta? Tai tämänhetkisestä painosta? Viimeksi rakenneultrassa ollut painosta puhetta, mutta lueskelin eri keskusteluja ja joissain oli mainittu rv 29 ja syntymäpainoarvio :eek: Arvioidaanko sitä vain ylimääräisissä ultrissa?
 
Mun käsityksen mukaan käytäntö vaihtelee tosi paljon eri kaupungeissa. Täällä Vantaalla nla lääkäri tekee jonkinmoisen kokoarvion siinä 36 vkolla ilmeisesti vain tunnustelemalla vatsanpäältä.. (Kuulostaa tosi luotettavalta...) Oon ymmärtänyt, et täällä ainakin jos kaikki on raskaudessa kunnossa eikä ylimääräisiä ultria tarvita niin tarkempi " arvio" tulee sit kun vauva syntyy.. Mut tiedän et joissakin kaupungeissa tehdään kaikille loppuvaiheessa ultralla kokoarvio. Sun omassa nlassa varmaakin tiedetään, mikä käytäntö teillä on!
 
Jyväskylässä ei ilmeisesti "normiraskauden" aikana tehä arviota :( Ois ihan kiva tietää että onko tuolta hirveä jytky tulossa..
 
Juu jklssä ei taida olla tapana tehdä mitään erillistä koko arviota...esikolta sain veikkauksen svo:n lekurilta kun kävin kohdunsuun tarkistuksessa joskus rv 33-34...hyvin piti kyllä paikkansa. Esikko syntyi rv 37+5 ja painoa 3030gr, lekurin veikkaus oli 3300gr laskettuna aikana. Tällä kertaa meen vielä tsekkaukseen gravidaan rv 36+4 joten josko siellä sit sais painoarviota taas...vaikkakin nyt ainakin mennyt samoilla käyrillä esikon kanssa...
 
Esikolta en koskaan saanut painoarviota, ei rakenneultran yhteydessä eikä sitten viimeisessä ultrassa v. 36. Espoossa asutaan. Tässä raskaudessa yksi lääkäri on ihmetellyt sitä ettemme saaneet arviota. Kaverinikaan ei saanut esikoisestaan arviota, mutta kyllä toisesta kun esikko oli ollut sen verran iso.
 
Eilen oli neuvola, kaikki muuten ok, mutta Sf-mitta toisella käyrällä yli yläkäyrän ja toisella vähän alapuolella, kuten ennenkin. No laittoi kuitenkin lähetteen äitiyspoliklinikalle ja ensi viikolla sitten jo aika sinne lääkärille. Varmaankin sitten ultraavat vauvan koon.
 
Mulla oli perjantaina neuvola ja sf-mitta edelleen suuntaa alaspäin. Nyt keskikäyrän alapuolella ja sain lähetteen ultraan. Ylihuomenna olisi sitten sekä ultra et aika pelkopolille. :) katsoisikohan se lääkäri jos oikein kiltisti pyytää ni sukupuolta mahdollisesti?? :rolleyes: kaveri laittoi kädet viimeksi eteen.. :wink
 
Mulla on synnytystapaarvio rv36, siellä lääkäri ultraa ja tsekkaa koon. Edellisellä kättärikäynnillä rv30 painoarvio oli 1455g ja veikkaili synnytyspainoksi noin 3700g...saa nähdä muuttuuko vielä viikon 36 ultrassa :)
 
Meillä ultrataan n. rv 32-34. Painoarvio oli nyt n. 4 kg, kuten esikoisellaki. Tosin meen vielä äitiyspolille synnytystapa-arvioon ja sielläpä ne ultraa vielä.
 
Luulis että ultraaja vois antaa arvionsa sukupuolesta jos heti kättelyssä sanoo että se on vielä epäselvä mutta kiinnostais.
 
Miten Kolibri pääset kättärille synnytystapa arvioon? Haluaisin kanssa ultraan mut ei mulla oo kun neuvolalääkärin tapaaminen vko 36 omassa neuvolassa.

Sent from my GT-I9300 using Vau Foorumi mobile app
 
Mulla on nyt tuon huomisen ultran lisäksi vielä neuvola lääkäri ja synnytystapa arvio rv 36. :) olisi kyllä mukavaa jos saisi tietää kumpi tuolla elämöi. :grin mä kuulin en synnytystapa arviot lopetetaan....... pitääkö se paikkansa? :oops:
 
Mä en siis oo tavannut neuvolalääkäriä kuin kerran, elu tavallaan noi kättärin erikoislääkärin tapaamuset korvaa neuvolalääkärin, kai?! Oon käyny kättärin äippäpolilla tapaamassa kätilöä ja lääkäriä neuvolan lähetteellä, koska synnytys ähän pelottaa kivun ja osteoporoosini takia. Ei ollut mitenkään vaikea saada sinne aikoja, mutta ei sinne ketään kai automaattisesti lähetetä..
 
Mulla on normaalisti neuvolalääkäri rv 35+ (ultrataan) ja sit siltikin synnytystapa-arvio Taysissa 2.1. eli oisko viikkoja silloin lähemmäs 38. Jännittää kyllä hirveesti et miks toi aika on noin myöhään mut varmaan joulu ja uusvuos sekottaa systeemejä...
 
Mulla on synnytystapa-arvio äitipolilla vkolla 36-37, en oo saanu aikaa vielä ja sitä ennen vaan terkan neuvolakäyntejä. Rakenneultrasta vauvaa katseltu viimeksi. Olisin kovasti halunnut vielä ultraan kyllä, jos vaikka käy niin et vauva syntyy etuajassa eikä ehditä koko syn.tapa-arvioon. Mies on syntyny Rv 34+3 ilman kummempaa syytä...
 
Takaisin
Top