Ultra- ja neuvola

Mua jotenkin jännittää noi neuvolakäynnit, enkä ole käyny ekallakaan käynnillä vielä. Tiedän että sinne olis hyvä mennä, varsinkin kun on ensiodottaja, jotenkin vaan pelottaa kauheesti. :| Ja nyt ärsyttää, kun en enää ehdi nt-ultraan kun nyt jo 14 viikko menossa (13+4). Ehkä nyt kuitenkin vaan täytyis uskaltautua ja varata aika sinne!

Mikä VanillaCola sinua pelottaa neuvolassa ja ultrassa?
 
Eilen oli nt-ultra josta paljastui että kohdussa oli kolme alkiota joista yksi eli. Uutinen oli järkyttävä koska koko raskaus oli alunperin yllätys. Kätilö epäili että munasolu on hedelmöittymisen jälkeen jakautunut sillä suvussani on ollut monikkoraskauksia (identtisiä kaksosia). En tiedä miksi järkytyin uutisesta niin paljon. Yhdellä oli kuitenkin kaikki hyvin ja vastasi viikkoja päivälleen. Pieni liikkui paljon ja kaikki näytti oikein hyvältä. Sitten tuli niskaturvotuksen vuoro, kätilö mittasi 2,2mm mikä oli mielestäni aika korkea, mutta kuulemma ei ollut huolta. Niinpä niin...

Tänään tuli soitto Naistenklinikalta että veriseula hälyttää ja riski Downin syndroomaan on 1:100. Ensiviikolla jatkotutkimuksiin ja istukkabiopsiaan. Edelleen eiliset uutiset järkyttävät mutta nyt olo on jo sanoinkuvaamattoman epävarma ja pelokas. Kauheinta on odotus, ensin viikko tutkimuksiin ja sitten pahimmillaan monta viikkoa tuloksiin. Nyt tuntuu siltä että kaikki menee päin helvettiä vaikka rationaalisesti ajateltuna riski on 1% ja ne muut alkiotkin olivat menneet heti alkuraskaudesta ilman oireita.
 
Mikä VanillaCola sinua pelottaa neuvolassa ja ultrassa?

En oikeen edes tiedä, kai kaikki kysymykset ja mitä siellä oikein tehdään :D Tiedän, ettei se kai mikään inhottava tilanne ole, niin en tiedä mikä siinä niin kovasti jännittää.. Pahoinvoinninkin takia koittanu jotenkin lykätä kaikkea, inhottaa käydä huonovointisena missään. :) Toisaalta hulluksihan tässä tule jos ei missään jaksa tai halua käydä!
 
Voi ei Mustarastas : mä toivon teidän puolesta et se pieni on terve ja kaikki hyvin. Isot peukut ja paljon voimahaleja <3

Sent from my GT-I8190N using Vau Foorumi mobile app
 
Kiitos todella paljon ja unohtui vielä sanoa että ihan aidosti ja oikeasti onnea kaikille hyvistä uutisista, onneksi suurin osa tulevista pikkuihmisistä on täysin terveitä!
 
Neuvolassa jokainen saa jutella ihan juuri niin paljon omia juttujaan neuvolan tädille kuin itsestä tuntuu hyvältä. Neuvola kannattaa mieluummin ajatella paikkana jossa juuri kaikkia ajatuksia ja jännityksiä voi ja saa purkaa jota muulle maailmalle ei uskalla puhua. Ainakin itse olen kohdannut Jyväskylässä pari eri neuvolan tätiä ja nyt Pirkanmaalla pari neuvolan tätiä ja jokaisella heillä on ollut hyvin erilainen mutta helppo ja ihana tapa lähestyä raskauttani. Jopa keväällä kun jouduttiin käymään läpi raskausviikolla 12 selvinnyt tuulimuna.
Voit varmasti ottaa halutessasi jonkun ystäväsi mukaan neuvolaan ensimmäiselle kerralle :)

En siis yritä komentaa sinua neuvolaan, itselleni se vain on niin helpottava paikka. Joka kerta siellä itken kun terkan näen, yleensä ihan vain onnesta :P
 
Mustarastas toivotaan, että tuo on vain väärä hälytys. Riski on kuitenkin edelleen melko pieni. Ja uskon, että kyllä tämä on taitanut olla sinnikäs tyyppi, kun on siellä kohdussa kuitenkin yksikseen lähtenyt kehittymään ja kasvamaan.
 
Mulla oli tänään neuvola lääkäri ja se oli huono kokemus. Ammattitaidoton tyyppi joka ei kertonut mitään ja oletti etten halunnut tietää ja tosi alentuva asenne! jäi paha maku mut onneksi seuraava käynti sen luona vasta rv35 paikkeilla :)

Sent from my GT-I8190N using Vau Foorumi mobile app
 
Mustarastas, meillä oli tänään tuo istukkanäytteen otto Naistenklinikalla. Riskilukuna meillä oli 1/240. Toimenpide ei ollut yhtään niin kauhea kuin ajattelin. Reilussa viikossa pitäisi tulosten tulla. Tsemppiä sinulle ja toivotaan, että kaikki on kunnossa.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Tsemppiä mustarastaalle! Ihan varmasti on ollut järkyttävä ja pelottava kokemus, en yhtään ihmettele. Toivotaan parasta!
 
Ekassa neuvolassa käyty, käynnin piti mun vanha opiskelukaveri. :) Viikkoja 10+6, ja siellä se pieni sydän löi, dopplerilla saatiin kuuluviin. Itkuhan siinä tuli <3 Nyt vähän luottavaisemmin mielin ens ti nt-ultraan, ku tietää et siel todella on joku.
 
Jihui! Eka ultra täälläkin takana. Oli muutaman päivän isompi kuin ite olin laskenut ja la siirtyi mun omien laskujen mukaisesta 28.1. -> 20.1. Että empä tiedä mitä oon laskeskellu :D hahhah. Nyt kuitenkin siis menossa 12+3 mutta rääpylä vastas 11+6. Niskaturvotus 0,7. Ja kovat bileet oli menossa masussa, koko ultra kesti vaan vartin kun ultraaja sanoi että oli niin helppo asiakas hänelle kun antoi kaikki mitat nopsasti :) nyt lupaan lopettaa stressaamisen!! ;)


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Ai kamala kun jännittää! Huomenna nt-ultra, jota odottaa samaan aikaan hirmusella innolla mutta kauhun sekavin tuntein... Viime raskaudessa ehdin nähdä pikkuisen ilman sydänääniä ennenkuin meni kesken.. :( Se oli kamala kokemus, joka kummittelee mielessä.

Mutta toivotaan parasta että nyt olisi asiat toisin <3
 
Pidän sulle Anskunen peukkuja! :) Toivotaan et menee hyvin ja pikkanen siellä sulle vilkuttaa <3
 
Hyviä ultrauutisia myös täältä! :) Oltiin viime perjantaina nt-ultrassa ja kaikki oli loistavasti :) Mua jännitti kauheasti, että onko siellä masussa mitään mutta helpotus oli suuri kun ruudulle tuli näkyviin iloisesti liikkuva pikkuinen söpöliini. Oli tosi upea kokemus, poikaystäväkin herkistyi. Niskaturvotusta 1,0 eli ei pitäis olla mitään huolta.

Nyt ootellaan innolla syyskuuta, jolloin rakenneultra ja saa nähä pikkuisen ens kerran <3
 
Täältä tuleekin sitten huonoja uutisia.. Ultrassa kävi jälleen ilmi ettei sydänääniä ole ja sikiö vastasi viikkoja 9+4 vaikka olisi pitäny olla 11+.. Tätä osasi odottaa ja pelätä mutta kyllä se shokkina tuli..

No nyt ainakin pääsee tutkimuksiin ja toivottavasti saa edes jonkun selvyyden. Itseään tässä väkisin syyttää vaikka ei pitäisi.
 
Voi ei Anskunen! Olen pahoillani. :(


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Paljon voimia Anskunen! Oon niin pahoillani sun puolesta :(

Sent from my GT-I8190N using Vau Foorumi mobile app
 
Takaisin
Top