Tsemppiryhmä liikuntaan

Meillä on suunnitelmissa mennä viikonloppuna perheen kesken kokeilemaan melontaa. :) Tarkoitus on ottaa sellainen vähän isompi "inkkarikanootti", jossa voidaan kaikki kolme olla kerralla kyydissä. Tänään tuli myös käveltyä mukavasti, kun tavattiin kavereita ulkosalla ja oltiin liikkeellä kävellen.
 
Mä olen pitänyt vähän hiljaiseloa liikunnan saralla tässä viime päivinä. Oltiin reissussa, eikä siellä tullut harrastettua varsinaista hikiliikuntaa kuin kertaalleen juoksulenkin muodossa. Muutoin lähinnä käveltiin paikasta toiseen, kertaalleen vuokrattiin perhepyörä ja kertaalleen sup-lauta. Mutta ehkä teki ihan hyvääkin palautua vähän viime aikojen kovista treeneistä.

Tänään on luvassa esikoisen jalkapallojoukkueen lapset vs. vanhemmat -peli. Juoksen sinne ja takaisin (yht. 5,4 km), joten eiköhän siitä ihan hyvä treeni tule. Huomenna pyöräilemään ja uimaan, samoin sunnuntaina ja lauantaina on kotikylän ulkotreenit. :)
 
Meidän melomissuunnitelma vesittyi. :/ Sen sijaan kävin kuitenkin kävelyllä, joten ei viime viikko ihan epäonnistunut. :)
 
Kaivetaas tämä taas esille. Miten muilla on sujunut?

Minä kävin alkuviikosta ihan rehellisellä lenkillä. Oli kiva kävellä ja hölkätä pururadalla ja metsässä. :) Viime viikolla liikuin pätkissä lapsen kanssa tanssimalla smurffien tahtiin ja juoksentelemalla ja kiipeilemällä seikkailupuistossa.
 
Aika hyvin on sujunut! Hyötyliikuntaa tulee kaupungissa tallaillessa helposti 10000-15000 askelta (tai no, "helposti" on aika heppoinen käsite, kun ravaa otsa hiessä etsimässä taaperon kadulle viskaamaa lakkia ja takkia). Kävin tänään taas kauhomassa uimahallissa kilometrin, yllättävän helposti se sujuu. Täytyy vain hankkia kunnollinen uikkari, kun tänäänkin bikinit aukesivat kesken uinnin! :hilarious:

Onko kellään muuten kokemusta Fitness 24Seven-kuntosalista? Edullinen hinta houkuttaisi liittymään sinne.
 
Nostan kyllä hattua tuollaisille askelmäärille. :) Itsellä ylittyy 10 000 askelta vain ihan satunnaisesti, kun on koko päivän liikkeellä tms. (Eilen ylittyi kun käytiin Muumimaailmassa.)
 
Maanantaina olin pitkästä aikaa salilla. Olen nyt kesällä keskittynyt ulkolajeihin, mutta maanantaina satoi, joten päätin tehdä vaihteeksi salitreenin. Sen sitten kyllä tunsi reisissään parina seuraavana päivänä. :D Tiistaina kävin uimassa reilun kilometrin maauimalassa ja eilen pulahdin Aurajokeen märkäpuvun testauksen ja avovesiuinnin harjoittelun merkeissä. Matkaa en saanut mitattua, mutta tunnin verran siellä kauhoin. Mies oli mukana kanootilla, henkisenä tukena. :grin

Tänään käyn juoksemassa. Pitäisi tehdä sellainen hidas mutta pitkä peruskestävyyttä kehittävä lenkki. Huomenna, lauantaina ja sunnuntaina mahdollisesti ihan rehellisesti lepään enkä treenaile. On paljon menoa, ja varmaan muutenkin ihan hyvä välillä pitää useampi lepopäivä.
 
Ostin viime viikolla vihdoin ja viimein hulavanteen. Sen löytäminen osoittautui yllättävän vaikeaksi. Lopulta hain sen Casagrandesta. Sitä on nyt tullut pyöriteltyä aina välillä. Lapsen mielestä on hauskaa leikkiä sillä niin itse pyörittelen sitä samalla. Tänään käytiin maauimalassa uimassa. Ei siinä ehkä lapsen kanssa rehellistä uintia hirveästi tullut, mutta ehkä se touhu oli silti liikunnaksi laskettavissa.
 
Pakko tulla tänne kertomaan kun ostin ihan "oikean" hulavanteen Kuntokaupasta, tiedättekö, sellainen painava ja paksu fyssarivanne. Painaa 1,2 kg ja siinä on sellaisia muhkuroita jotka "hieroo". No, oli paljon helpompi pyöritettävä kuin kevyt vanne (esim lapsen vannetta en osaa pyörittää ollenkaan), ekana iltana (eilen) vatkasin vartin. Tänään ei pystynyt kun on molemmat kyljet mustelmilla! Pariin otteeseen kokeilin mutta eipä millään pystynyt varttia kun sattui niin kovasti. Luulin että tämä olisi oikotie onneen kun aikaa harrastaa ei juuri ole mutta ei sitten vissiin ihan kivuton olekaan. :D
 
Mun vanne taitaa olla välimuoto oikean ja lasten vanteen väliltä. Ei ole sellainen ontto ja kevyt, mutta ei myöskään paksu eikä muhkurainen. Painosta en mene takuuseen, mutta nestettä sen sisällä on ja pyörii muuten paljon paremmin kuin lasten ontot vanteet. :)
 
Taidan tarvita kurinpalautusta. :rolleyes: Viime viikolla liikunta jäi arkiliikunnan ja hulavanteen satunnaisen pyörittelyn tasolle. Oli niin paljon menoa ettei sitten jaksanut edes ajatella liikuntaa. Toissaviikolla käytiin sentään hoplopissa lapsen kanssa. Se on ehdottomasti liikuntaa, kun poika haluaa että äiti tulee mukaan kiipeilemään.
 
Mä en ole lauantaisen triathlonin jälkeen tehnyt vielä mitään liikunnallista. Olin pienessä flunssassa kisassa ja ajattelin, että lienee parempi nyt palautua kunnolla. Kuitenkin kisailtana juhlimme suoritustamme tanssimalla baarissa sen verran, että aamulla askelmittarissa oli yli 16 000 askelta. :D

Kohta kyllä taas alkaa liikunta. Pitää tehdä jonkinmoinen lukujärjestys sitä varten, että saa ahdettua treenit kiireiseen arkeen. :)
 
Itsellä on jäänyt koko liikkuminen ihan taka-alalle, vaikkakin askeleita tulee joka päivä ainakin sen 10 000 ja usein enemmänkin. Lähinnä siis poden huonoa omatuntoa välillä siltä, kun en oo yhtään jaksanut treenailla lihaskuntoa tai käydä juoksulenkillä, vaan ainoat liikuntasuoritukset on kävelyt lähipuistoon ja takaisin kotiin. Ja jotenkin ahdistaa itseä, kun vaatteet kiristää ja maha näyttää siltä, kun olisin raskaana tyyliin puolessa välissä. Mutta uskon ja luotan siihen, että kunhan meillä alkaa taas arki, niin liikunta tulee mukaan taas elämääni.
 
Eilen kävin uimassa 1,5 km ja pyöräilin maauimalasta kotiin (11 km). Tänään ei tule muuta kuin hyötyliikuntaa (hölkkään esikoisen jalkapallotreeneihin ja sieltä koululle vanhempainiltaan), mutta huomenna voisin ehkä käydä märkäpuvulla pidemmällä avovesiuinnilla. :)
 
Musta tuntuu että paluu arkeen vaikeutti liikuntaa vaikka siinä ei mitään logiikkaa olekaan. Viime viikolla sentään kävin lenkillä. :) Ehkä pitäisi saada selvä rutiini tämänkin suhteen että menisi aina tiettynä päivänä viikosta liikkumaan. Se vaan vaikea, kun viikot ei ole samanlaisia...
 
Mulla on kerrankin sellainen olo, että tekee mieli lähteä liikkeelle. :happy: Pitää hyödyntää tämä olo ja lähteä kohta vaikka lenkille. Ehkä tää liikkuminen alkaa tästä helpottua ellei sitten kyseessä ole vain hetkellinen naksahdus.
 
Takaisin
Top