Tsemppiryhmä liikuntaan

Liikunta on siitä hassu aine koulussa, että siinä vahvasti suositaan niitä, jotka harrastaa lajia, mutta eipä juuri muissa aineissa. :eek:

Voi olla, että jotkut musanopet suosii musikaalisia oppilaita, mutta meillä ainakaan ei näin kyllä ollut, vaan ope oli tosi tasapuolinen ja oikeudenmukainen. Mutta yläasteen liikunnanopettaja... Se lelliminen oli niin ilmeistä. :shifty: mielestäni olin liikunnassa hyvä, yritin yleensä aina parhaani ja sain testeissä hyvät, jopa parhaat ajat ja arvionnit, niin silti ei ollut toivoakaan, että siitä olis kiitetty tai mitään mahdollisuutta saada kymppiä, vaikka koitin. :dontknow :angry2
 
En tiedä voinko päästä fyssarille. Siihen kai tarvitsee lääkärin lähetteen ja mussahan ei mitään vikaa ole. :rolleyes: Neuvolan lääkärikin oli ehdottomasti sitä mieltä että ei ole voinut löystyä lantion alueen nivelet liikaa raskaushormoneista. Voisi sitä tietty vielä yrittää.

Tuo koululiikunta on mullakin pieni liikunnan ilon tappaja. Aina valittiin viimeisenä joukkueisiin, koripallossa laitettiin puolustamaan vaikka olen lyhyt ja heittämistä harjoitellessa osuin usein koriin ja sitten oli mm aina yhtä kamala sähly, jossa ei ollut ikinä osaa eikä arpaa muilla kuin niillä muutamilla jotka sitä harrasti. Ja vaikka kuinka yritti oli mahdoton saada kovinkaan hyviä numeroita. :meh:
 
En tiedä voinko päästä fyssarille. Siihen kai tarvitsee lääkärin lähetteen ja mussahan ei mitään vikaa ole. :rolleyes: Neuvolan lääkärikin oli ehdottomasti sitä mieltä että ei ole voinut löystyä lantion alueen nivelet liikaa raskaushormoneista. Voisi sitä tietty vielä yrittää.

Tuo koululiikunta on mullakin pieni liikunnan ilon tappaja. Aina valittiin viimeisenä joukkueisiin, koripallossa laitettiin puolustamaan vaikka olen lyhyt ja heittämistä harjoitellessa osuin usein koriin ja sitten oli mm aina yhtä kamala sähly, jossa ei ollut ikinä osaa eikä arpaa muilla kuin niillä muutamilla jotka sitä harrasti. Ja vaikka kuinka yritti oli mahdoton saada kovinkaan hyviä numeroita. :meh:

Yksityiselle voi marssia ilmankin lähetettä, mutta silloin ei saa Kela-korvauksia. Olen silti ajatellut, että se on sen väärti, jos ja kun sieltä saa avun vaivaansa. :)
 
Mä olen alkanut nyt treenata uintia elokuista triathlon-kisaa silmällä pitäen. Olen toki osannut uida 5-vuotiaasta asti, mutta lapsuuden jälkeen en ole kovin aktiivisesti käynyt uimassa. Mulla on suht hyvä kunto, joten ärsyttää, kun tekniikka on niin huono, etten vain pääse lujaa eteenpäin vaikka kuinka yritän. :D Nyt yritän ottaa uintipuoltakin vähän paremmin haltuun. Vähän tämä on tällaista omalle epämukavuusalueelle menemistä, mutta eihän sitä kehity jos ei harjoittele.
 
Heti pääsee miettimään missä välissä tän viikon liikunnan ehtii "suorittaa". :D Lapsi on päiväkodissa tällä viikolla vain tänään ja huomenna, koska päiväkoti on sitten loppuviikon kiinni. Ja tänään tai huomenna ei ole toivoa että ehtisi/jaksaisi harrastaa muuta liikuntaa lapsen hoitopäivän aikana kuin kavuta huomenna portaat sinne kuudenteen kerrokseen. Pitää siis yrittää joko olla lapsen seurassa liikunnallinen, jättää lapsi miehen huostaan tai lähteä illalla kun lapsi nukkuu esim. lenkille.
 
Mä jätän lapset surutta miehen huostaan, mutta teillä Vargynja toki eri tilanne sairauden vuoksi.

Juoksurattaiksi muutettava pyöräkärry on myös ihan loistava lasten kanssa liikkumiseen. Juuri maanantaina juoksin 8 km kuopus kyydissä. :)

Tänään on vuorossa uinti eli menen uimahalliin soheltamaan alkeellisella tekniikallani. Onneksi on uimalasit päässä, niin kukaan ei tunnista mua. :D
 
En olisi ikinä uskonut, mutta fysioterapia on auttanut niin paljon, ettei selässä tunnu enää kipua edes reippaasti kävellessä. Koko ajan täytyy kiinnittää huomiota siihen ettei lantio lähde vispaamaan ja pitää vatsalihakset tiukkoina, mutta sekin alkaa jo sujua ajattelematta. Pystyin jopa ottamaan muutaman juoksuaskelen kun poika oli painelemassa kohti autotietä - vielä vähän aikaa sitten juokseminen olisi jäänyt viimeiseksi teokseni.
Pitäisi vielä ottaa itseään niskasta kiinni ja suunnistaa salille. Tässä ajassa on ehtinyt kasvaa se paljon puhuttu kynnys. :confused:
 
Taitaa olla pyöräkärry vähän myöhäistä hankkia kun lapsi täyttää syksyllä jo viisi vuotta. Ei taitaisi malttaa istua siellä kun äiti työntää. Epäilen myös että oma kuntoni ei riittäisi niiden kanssa juoksemiseen. :rolleyes: No tänään tuli hieman liikuttua lapsen kanssa ja hulavanteella touhutessa. Käy senkin pyörittely liikunnasta ainakin mun kunnolla. Ehkä pitäisi hankkia kotiin sellainen. Lapsi myös menossa viikonloppuna mummulle niin on ainakin aikaa liikkua, katsotaan saanko itseäni niskasta kiinni ja käytettyä sen hyväkseni.
 
Ihanaa huomata miten on lihaskunto parantunut! 3vk sitten aloitin vatsalihashaasteen (en oo joka päivä silti tehnyt). Alussa en saanut flutter kickejä tehtyä (eli selinmakuulle jalat suorina, alaselkä pysyy lattiaa vasten ja jalkoja nostetaan vuorotellen ilmaan (ei ylös asti)), mutta nyt menee sarja ihan kevyesti! :smiley-bounce012

Ihan paras fiilis, kun lihakset on hyvässä kunnossa! :happy:
 
Mahtavaa Rosalina! :)

Mulla on vielä tän viikon liikunta harrastamatta... Onneksi lapsi vähän liikuttaa, kun hän haluaa juosta osan matkasta päiväkotiin ja sieltä kotiin. Hän kyllä kieltää juoksemasta perässä, mutta en kyllä anna lapsen juosta itsekseen autotien vieressä.
 
Meinasin jättää eiliselle suunnitellun lenkin väliin koska oli niin kuuma. Toisin sanoen en olisi millään jaksanut mennä. :D Mutta sitten myöhään illalla päätin että nyt menen, kun ilmakin oli jo jäähtynyt vähän. Lähdin lenkille klo 22.30, ja oli kyllä ihanaa juosta kesäillassa. :)
 
Voisi kanssa koittaa iltalenkkiä. Nyt on ollut niin kuumaa ettei ole paljoa liikkuminen houkutellut. Voisi siis viikonloppuna koittaa lähteä lenkille illalla. :) (On nimittäin edelleen tän viikon liikunta liikkumatta.)
 
Iltalenkki kuulostaa ihanalta idealta! Voisi kipittää hyttysiä karkuun, tai sitten karhuja. Vähän kuumottaa kulkea pururadalla, kun siellä on nähty karhuemo pentuineen. Pitänee laulaa korkealta ja kovaa, että ne pysyvät loitolla. :singing:
 
Huh, ei kyllä olisi kiva törmätä karhuun jolla on pentuja mukana. :confused: Iltalenkit jäi multa tekemättä, mutta kävin eilen päivällä "lenkillä". Leipä oli mennyt huomaamatta loppuun, joten kävelin kauppaan ja sieltä toiseen, kun ei kaipaamani leipää löytynyt. Tällä viikolla toivonmukaan taas rehellisempää liikuntaa. :oops:
 
Tein tänään oivalluksen: olen juossut jatkuvasti liian kovaa! Ihmettelin, kun kehitys tuntui pysähtyneen, mutta sitten törmäsin jonkun juoksuvalmentajan tmv vinkkeihin, ja hän sanoi, että suurin osa lenkkeilijöistä tekee sen virheen, että juoksee liian kovaa. Kuulemma suurin osa juoksulenkeistä pitäisi tapahtua sellaisella rasitustasolla, jossa hädin tuskin hengästyy, koska se kehittää peruskuntoa. Muuten kehitys pysähtyy. Sitten aina välillä voi juosta vauhdikkaamman lenkin tai vaikka intervalleja. No, otin tästä onkeeni ja juoksin hyvin rauhalliseen tahtiin tunnin. Piti kyllä oikein tsempata ja muistuttaa itseäni useamman kerran, että lenkkiä ei tarvitse suorittaa mahdollisimman nopeasti. :rolleyes:
 
Ei ole näemmä helppoa liikunta. Joko ei liiku tarpeeksi tai sitten liikkuu liian kovaa. :D Mulla taitaa jäädä tälläkin viikolla liikunta liikuntana väliin, mutta kävelin tänään ja kävelen huomenna niin paljon että ehkä se kuittaantuu sillä. :oops:
 
Takaisin
Top