Kyllä se raskaudesta nauttiminen näin vanhana esikoisen odottajana on aika kaukana loppujen lopuksi :/ Vuosien varrella on tullut luettua kaikenlaisia kokemuksia raskausajasta, ja myös lääketieteellisiä faktoja ja tietoa asiasta. Toisaalta nyt elämänkokemus ehkä auttaa olemaan edes vähän rauhallisempi, ettei pomppaa kattoon ihan jokaisesta asiasta. Toisaalta kun tietää oman kehonsa vanhuuden, niin se taas tuottaa epäilyksiä ja pelkojakin matkan varrelle. Esimerkkinä se ensimmäinen vuoto, josta olin aivan varma, että homma loppui taas alkuunsa.
Nytkin vähän mietin, että miksi maha ei ole enempää näkyvissä rasvakerroksesta huolimatta, mutta järki/tietopuoli sitten muistuttaa, että se on hyvin yksilöllistä, eikä kerro välttämättä yhtään mitään vauvan voinnista. Onneksi niitä seesteisiäkin hetkiä välillä on, toiveikkuus on kuitenkin nyt jo enemmän esillä kuin ennen 13. viikkoa. Jotenkin silti tuntuu siltä, että voisin mennä kesäunille ja herätä sitten synnyttämään kun aika on :D Raskausajasta nauttimistahan mulla ei estä oikeastaan muu kuin peruspessimistinen luonne, ajatus on aina se, että taatusti joku menee pieleen. Olo on kohtuullisen hyvä ainakin fyysisesti, ei ole ylimääräisiä kipuja eikä voimakasta pahoinvointiakaan.