Toukokuisten toukokuussa tapahtuu!

Samat ajatukset ku Tuhinamurmelilla, ennemmin valvosin nämä yöni hyvän syyn eli vauvan takia! <3 vaikka viikkojen puolesta mulla ei nii kiire oiskaa mut kyl tää jo riittäis! Mut kattokaas vaa, mää oon toukokuun viimenen poksahtaja! Tahon jo niin kovasti oman vauvan syliini!!
 
Nipsumuki mulle kävi sama! Pahin malttamattomuus katos kun laskettu aika meni ohi! Jostain syystä vähän rauhotuin. Sillon tiesi että vauva on kohta kuitenkin täällä ja mun olo oli ihan hyvä! Se malttamattomuus muuttu ehkä enemmän jännitykseks loppua kohden.
 
Meillä on suunnitelmissa lähteä ensi lauantaina viettämään ravintolapäivää. En yhtään osaa ajatellakaan kuinka se onnistuu tuon mini-ihmisen kanssa, kun ruokailut ja pesut pitää jotenkin järjestää ja automatkaakin tulee jonkin verran... Kai sitä sitten jotain keksii kun on pakko? Täältä on vaan päästävä jatkamaan normaalielämääkin ettei vallan homehdu kotiin!
 
Mua jännittää jo etukäteen lähteä beben kanssa sitten liikenteeseen. Etenkin siis kahdestaan ku mies palaa töihin. Mutta rohkeesti vaan, ei sitä kotiin voi jäädä möllöttä, sitä on joutunut näiden vaivojen yakia tekemään jo tarpeeksi. Hoitolaukkuun kaikki tarvittava, tissit/pullo mukana ja sellanen oikee asenne niin hyvinhän se on pakko mennä :)

Sent from my GT-I9300 using Vau Foorumi mobile app
 
Vaihtaisin itsekin mielelläni tämän pahantuulisuuden synnytyshommiin :D

Sent from my GT-I9300 using Vau Foorumi mobile app
 
Jotain hyvää sentään: sain varattua nimiäispaikan heinäkuun lopulle. Nyt pitää toivoa hyviä säitä, koska toi paikka on ihana nimenomaan puutarhansa vuoksi, sateella ois paljon kätevämpää pitää kutsut vaan kotona.
 
Olikoha sittenkää nii hyvä idea alkaa lukee tota Vuoden mutsi-kirjaa..:rolleyes:
 
Mie olin esikoisen kanssa ainakin semmonen kotihiiri. Ja olen kyllä vieläkin, tykkään vaan olla kotona. Tykkään pitää tietystä rytmistä ja ruokailuajoista kiinni. Tykkään että voin lapsen nukkuessa lösähtää itsekkin sohvalle. Tykkään kyllä kylästellä, mutta parasta on silti tulla kotiin.

Isovanhemmat jaksavat aina hokea, että koska tulette käymään, ja tekin käytte niin harvoin ym. syyllistävää. Mutten ota kuuleviin korviin, sanon vaan, että voi meillekkin tulla. Ja mielelläni otan vieraita (ja apua) kotiin vastaan.
 
Haluisin muistaa jotenki miestäni yllätyslahjalla sitten ku tää on syntyny et ois joku kiva paketti häntä oottamassa kotona vaikka vauvan kaapissa yllätyksenä.. kun mies pääsee rankan synnytyksen jälkeen kotiin. Mut mikä se paketti ois? ei tuu mieleen muuta ku suklaata ja konjakkia... :love7
 
Haluisin muistaa jotenki miestäni yllätyslahjalla sitten ku tää on syntyny et ois joku kiva paketti häntä oottamassa kotona vaikka vauvan kaapissa yllätyksenä.. kun mies pääsee rankan synnytyksen jälkeen kotiin. Mut mikä se paketti ois? ei tuu mieleen muuta ku suklaata ja konjakkia... :love7
Katsoppa otsikon "Isyyspakkaus" - alta, voisi olla sulle hyötyä :)
 
Huhhuh, ei kannattais lähtee ostoksille Prismaan ilman tarkkaan mietittyä ja järjesteletyä ostoslistaa. Kävin samalla reissulla myös hetken pyörimässä Tokmannilla ja aikaa meni yli 2h. Enkä ostanut siis kuin ihan pari illan safkat ja vähän siivouskamaa.

Maha tuntui tosi painavalta, ahdistavalta ja oli pakko lyllertää ihan hissukseen. Välillä aina muistin että joku tavara onkin jo puolikilsaa sitten ohitetussa hyllyvälissä, joten eikun takaisin ennen kuin unohtuu. Yhtä makkarapakettia en meinannut löytää millään vaan senkin perässä sain kävellä tiskiä edes takas ennen kuin sain napattua myyjän joka taluttii mut oikeaan kohtaan. Nykyään ei oo kauheen iso kynnys kysyä neuvoa kun tuntuu ettei silmätkään enää toimi :P
 
Miten sitä osais nukkua päivällä,kun tyttökin nukkuu? Ei kun sillon täytyy tehä sitä ja tätä tai sitten istua koneella. Sit yöllä alkaa ärsyttää kun on niin väsynyt eikä saa nukkua. Jos tyttö ei pidä yöllä hereillä niin sitten mies kuorsaa liian kovaa! :sad001 Kaikki jankuttaa että koita nukkua myös päivällä. NO KUN EI VAAN MALTA!
 
Auto siivottu sisältä. Nyt on hyvä vauvankin ensimmäinen automatkansa kotiin matkustaa. Kunhan ensin syntyä haluaa :) Vielä jos tälle illalle tuon kaukalon kankaan pesisi ja miehen saisi vihdoin ja viimein telakan kiinnittämään autoon valmiiksi. Sitten olis enää oman vaatekaapin siivous, lähinnä siis laittaa eturiviin paidat joilla voi imettää ja laittaa piiloon vaatteet jotka ei mahdu päälle niin ei ala masentamaan oma ulkomuoto. Niin ja tutit keittää. Sit ei tarvis kuin ootella enää. :D
 
Ai hitto!!! Mie imuroin ja siivoan auton huomenissa!!! :) Se on jäänyt kokonaan!
Taas joku asia menee saunan pesemisen edelle ;)


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Takaisin
Top