Toukokuisten ensiodottajat

Siija

Vauhtiin päässyt keskustelija
Aattelin nyt tällasenkin ketjun pistää pystyyn.  En ketään syrjiä halua, mutta olisi kiva tietää mitä fiiliksiä muilla ekaa kertaa raskaana olevilla on.

Itse vähän epäuskoisissa fiiliksissä ja mieli tekis vaan testata ja testata uudestaan ennen kuin ultra on. Ja sehän luultavasti on vasta joskus Lokakuussa. Oikeen hirvittää sinne asti odottaa. L.a. mulla 2.5.
 

kuukiurustakesään

Piirimestaruustason postaaja
Siija, samat on fiilikset! Ei sitä meinaa uskoa, että joku on alkanut kasvaa oman massun sisässä. Kaikessa mitä tekee tai syö tulee ajateltua masuasukin hyvinvoinnin kannalta. Ei ookaan enää oma napa tärkein. :) La 10.5. ja maanantaina vasta neuvolaan soittelen. Onneks ne pari viikkoa menee nopsaan, ollaan vasta nyt lähdössä 2 vk häämatkalle!
 

evtyli

Silmät suurina ihmettelijä
Minäkin esikoista odottelen. Olen niin innoissani, että pakahdun! Toivon vain kaiken menevän hyvin. Minä olin sen verran onnekas, että pääsin jo tällä viikolla varhaisultraan epäselvien viikkojen vuoksi, mutta koska siellä ei vielä mitään näkynyt (paitsi, että pussi on kiinnittynyt oikeaan kohtaan), sain ajan 2 viikon kuluttua uudelleen. :) Eka neuvola mulla on jo tiistaina, elikkä todella hyvissä ajoin olen liikenteessä. :grin
 

Jenska89

Silmät suurina ihmettelijä
Tääläkin ensiodottaja, hirvee pelko ja epätodellinen olo..edellinen meni kesken.. Mutta toisaalta oon hirveen innoissani ja toivon, että salamatkustaja jaksaa loppuun asti.. Kaikille tekis mieli jo kailottaa, meille tulee vauva :grin
 

Mariann3

Jostain jotain jo tietävä
Mäkin oon ensiodottaja ja en meinaa millään uskoa että se on vihdoin totta! :) Jännittää ja pelottaa kokoajan että onkohan siellä kaikki hyvin. Ja tekis mieli ostella kaikki vauvajuttuja jo mutta en oo vielä tohtinu.. :D
 

Onlyer

Jostain jotain jo tietävä
Ensiodottaja täälläkin. On hetkiä jolloin ajatus on vain että oon unessa että kohta herään eikä tää olekaan totta, välillä tuntuu että vois kaikille vastaantulijoille hehkuttaa plussaa.
Plussa testejä teen joka aamu yhden tai kaks tai kolme, tuleepahan huonot testit käytettyä pois. Joka aamu ehkä siks kun ei meinaa todellakaan uskoa sitä plussaa.
Vessassa pitää aina tarkistaa ettei ole mitään asiaankuulumatonta vuotoa tapahtunut. Ja silloin voi huokasta helpotuksesta., aina seuraavaan käyntiin. Välillä nippailee ja vihloo tuolla alapäässä mut toivon tosiaan et se kuuluu asiaan.
Onhan tuota tullu normaalia enemmän syötyä kun on nälkä. Normaalisti tähän mennessä olisin syönnyt korkeintaan kahdesti mut nyt on tulku syötyä kolmesti ➕ ne välipalat. Noussu ylös jo 4.40 töihin keittiölle. Miten mä maltan odottaa tiistaihin että näkee et kaikki on ok? Luultavasti ja toivottavasti kaikki on ok? Hyvin epävarma tilanne, epäröin koko ajan ja kaikkea tähän raskauteen liittyvää. En taida olla ainut?
 

Siija

Vauhtiin päässyt keskustelija
Onlyer et todellakaan ole ainut. Näitä oireitakin niin vähän, että tuntuu oikeasti, että kasvaako siellä masussa ketään. Kuitenkin jollain tavalla olo luottavainen, vaikka aionkin tosiaan sinne viikon 10-12 ultraan odotella. Tänään 6+1.
 

MrsH

Asioista perillä oleva
Eloäidit 2020
Ensiodottaja täälläkin! Oli lämpöilyä useampi viikko, ja torstaina ystäväni sanoi "ehkä sä oot raskaana!" kun valitin, että "menkat myöhässä, rinnat arat ja kahvia ei tee mieli kun tää lämpöily vain jatkuu".. Oli NIIN epätodellinen olo kun ilmestyi kaksi viivaa raskaustestiin, mies haki toisenkin testin, ja sama taas. Paniikinomainen puhelu äidille rauhoitti mieltä mutta voi hyvänen aika sentään kun tuntuu epätodelliselta, ja pelottaa ihan kauheesti, että menee kesken. Kyllä se elämä voi muuttua muutamassa minuutissa :)
Emme olleet ajatelleet hankkia lasta juuri nyt, mutta kyllä tämä oli elämäni ihanin yllätys tähän mennessä :dance008
4.5 laskettu aika. Miten sitä malttaa odottaa, että tämä kriittisin vaihe on ohi? Ja niinkuin Onlyer sanoi, joka kerta vessassa täytyy tarkistaa, ettei vain ole mitään vuotoa tullut.
Onnea kaikille!!! :talk017
 

Pääpuu

Jostain jotain jo tietävä
Tulenpa tähänkin ketjuun mukaan, ensimmäinen kun nyt on ensimmäistä kertaa edes näin pitkällä. Laskettu aika kai 15.5. itse laskettuna - voi olla että IVF:n ollessa kyseessä pitäisikin laskea eri tavalla. Toistaiseksi ainoa mitä tiedetään on, että HCG:tä on veressä sopiva määrä. Komppaan MrsH:ta, saisi tämä kriittisin vaihe jo olla ohi!

Ensimmäinen ultra on 23.9., viikolla 7+.

Luomusti ollaan on/offina enemmän ja vähemmän yritetty sellainen 10 vuotta. Nyt ekalla hoidolla sitten päästiin ensimmäistä kertaa yli kuukautisten maagisten rajan.
 

Onlyer

Jostain jotain jo tietävä
Pääpuu ivf:ssä ja icsissä lasketaan hedelmöittymisestä, eli koska minä ja sinä ollaan lapsettomuushoidoissa saatu tulosta me lasketaan siitä punktio päivästä hedelmöityspäiväksi, ellei hoitajat ole toisin maininnu milloin on hedelmöitys tapahtunut, mutta yleensä punktiosta lasketaan.
Kiva että joku toinenkin on on lapsettomuushoidoista plussannut. Sulla ensimmäisestä hoidosta ilmeisesti ja mulla viimeisestä:) paljonko sulla oli hcg ja mikä rv kun käytät tuolta hedelmöityspäivä laskuria? http://www.vau.fi/Laskurit/laskettuaika-raskauslaskuri/
 

AdalmiinaHelmi

Silmät suurina ihmettelijä
Täälläkin yksi iloinen ensiodottaja (vaikka isälle onkin jo 4.) :) Tiesin oikeestaan heti kun menkat jäi että olisikohan sitä nyt raskaana ja tulikin erilaisia oireita..Väsymys hiukan painaa ja olokin sellainen "kökkö" välillä nyt tällä viikolla ruvennut varsinkin olemaan. Nyt ei oikein ruokakaan ihan ole samalla tavalla maistunu kun vielä hetki sitten.. ja välillä iskee taas kuitenkin aika syömisen himo niinkuin esim. viime yönä kun ei tullu uni silmään :grin Laskettu aika 2.5. ja nyt pitäisi varailla aikaa neuvolaan. Testin tein labrassa, maltoin olla tekemättä kotitestiä..Jännää! :dance008
 

Katchu

Jostain jotain jo tietävä
Minä ilmoittaudun myös ensiodottajaksi enkä myöskään meinaa uskoa tätä todeksi! Olen niin onnellinen ja samalla en uskalla vielä olla niin onnellinen kuin haluaisin. Haluaisin mennä jo tyhjentämään lastenvaatehyllyt sekä hipelöimään kaikkia vauvajuttuja. Huomenna soitan neuvolaan ja toivottavasti sitten saa jotain päivämääriä, jotta saisi tietää vähän milloin jotakin lisätietoja olisi saatavilla... :):dance008
 

Pääpuu

Jostain jotain jo tietävä
onlyer - punktiota hedelmöityspvnä käyttäen tulokseksi tuli laskurilla
"15. toukokuuta 2015 ja olet 4 viikkoa ja 2 päivää raskaana!", eli l.a. pysyi samana.

HCG -arvo mitattiin Felicitaksessa perjantaina, oli 58 kun 11 pv alkionsiirrosta (siirrettiin 3-päiväinen, 8-soluinen, arvosanalla hyvä miinus). Hoitajan mukaan viitearvot normaalille alkavat tuolloin 22:sta. No, pakkohan se oli tarkastaa vielä internetistä, ja kun annoin kyseisen arvon http://www.babymed.com/tools/hcg-calculator :lle päivälle 14 niin se näytti vähän yli keskiarvon. Kai se on uskottava.

Mukavaa että meitä löytyy muitakin hoidettuja, jotka odottavat toukokuuta
:) :)
 

Onlyer

Jostain jotain jo tietävä
Pääpuu meidäthän on siis hedelmöitetty lähes samanaikaisesti:) mun la laskurin mukaan on 11.5. rv4+3 mun hcg oli 490. eli alkionsiirrosta(jos siirtopäivä luetaan mukaan) 16pv. mun alkio oli 3 luokkanen ja 5solunen. kävin julkisella joten vissiin vähän eriluokitukset..
 

Pääpuu

Jostain jotain jo tietävä
onlyer - Mun silmään sun HCG arvo näyttää tosi hyvältä! En taida itse päästä samaan vaikka tuo tuplaantuisi nyt joka toinen päivä, jos meillä on 4-5 pv ero. Mutta tärkeintä kai se kasvaminen, ei itse arvo.

Mulla on huomenna lääkäriaika ja ajattelinkin pyytää vielä lähetteen että mitataan tuo HCG vielä uudelleen että näkee lähteekö se nousuun (vaikka clearblue dig viikot ovatkin nytkähtäneet pykälän eteenpäin). Ultraan on niiiin pitkä aika :). Yksityisellä eivät tosiaan puhuneet mitään numeroluokista.
 

Onlyer

Jostain jotain jo tietävä
Pääpuu mulla on varhaisultra tiistana ja siitä eteenpäin joka viikko rv 14 asti jos kaikki on ok asukkaalla. Onni on tutkimukset jossa pääsee seuraamaan aitiopaikalta kasvua:) hcg määrä ei ole itselle niin tärkeä mutta tiedänpähän että ainakin jotakin on, ja jokainen kasvaa ja kehittyy erilailla:)
 

Siija

Vauhtiin päässyt keskustelija
Aattelin, että käyn kyllä huomenna heti aamusta hakemassa sen digin vielä apteekista. Nyt on vaan sellanen tunne, että pakko saada se varmistus, että viikot lähteneet kasvuun.
 

Vauvahaaveilija

Puuhakas puhuja
Täällä ilmottautuu myös ensiodottaja!
Kaikki tuntuu niin epätodelliselta vielä en kunnolla uskalla iloita vielä vaikka tuntuu että mun sydän pakahtuu onnesta.
Takana siis puoli vuotta yritystä ja nyt tärppäsi kun olin jo kaiken toivon heittänyt menemään..
Mäkin ajattelin tehdä vielä tällä viikolla ton digitestin uusiksi että varmasti on viikkoja tullut lisää:)
 

Maiski

Oman äänensä löytänyt
Täällä on tehty vajaan kahden viikon sisään kanssa 6 testiä, joista yksi Clearbluen digitesti. Soitin tänään neuvolaan, sain ekan ajan ensi viikon keskiviikolle. :) Ensi viikon perjantaina menen yksityiselle varhaisultraan, koska tiedän, etten mitenkään kestä sinne viikolle 12+ ennen ensimmäistä ultraa! Haluan tietää, ettei kyseessä ole tuulimuna.

Meillä raskautuminen kävi käsittämättömän nopeasti: jätimme ehkäisyn pois kesäkuun kierrosta ja elokuun kierrosta jo nappasi. Mieheni tekee reissutyötä, joten hommiin on päästy vain viikonloppuisin. Ehkä juuri tämän vuoksi koko asia tuntuu niin ihmeelliseltä, että on pakko päästä näkemään sydänäänet ennen kuin uskon tätä todeksi!
 
Top