TOISET NE VAAN SIKIÄÄ!

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Nia
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mä en ole koskaan tunnistanut itsessäni vauvakuumetta, mutta oli kyllä kovan työn takana iloita kavereiden kasvavista mahoista ja vauvoista, kun itse sain vuoden sisään 2 keskenmenoa isoilla viikoilla. Oon myös ihmetellyt sitä, että kun itse yritän huolehtia raskaana ollessani ruokavaliosta, liikkumisesta, levosta, oon juomatta ja tupakoimatta, en syö "kiellettyjä ruokia", niin silti on mennyt kesken ja viimesimmän synnytin sektiolla vkolla 33 raskausmyrkytyksen vuoksi. Ja sitten on niitä, jotka vähät välittää mitä raskausaikana tekevät tai suuhunsa laittavat (ja lapsen synnyttyä). Ja sosiaalipuolen töitä tehneenä tiedän, että ei oo jokaisella lapsella hyviä vanhempia. Ja tiedän monia, joille kyllä lapsia soisin.

Mutta niin, se on se luonto mikä monia asioita sanelee meidän mielipiteistä ja luonteista huolimatta. Vaikka sitä ei aina oo niin helppo hyväksyä. Mut ei tässä maailmassa kaiken pidä mennä niin, kun itse haluaa. Ei meidän tehtävä oo vaikuttaa kaikkeen itsekkäästi. Ehkä sen tajuaa lapsen kohdalla, et jos se sais kaiken, niin siitähän kasvaisi kiittämätön riiviö joka ei hyväksyis pettymyksiä ollenkaan. Kyllä pettymyksiä pitää olla elämässä, jotta oppii itsestään, oppii kärsivällisyyttä ja sietämään vaikeitakin tilanteita.

Mä oon sitä mieltä, et lapsia ei hankita. Ne tulee, kun on tullakseen (niin kliseistä kun se onkin). Jos koko ajan ajatukset pyörii vauvoissa tai raskaaksi tulemisessa, niin oiskohan sitä liikaa ylimäärästä aikaa? Voisko kehitellä itellensä muuta, harrastusta, reissaamista, opiskelua, ihan mitä vaan? Niin kuin monet tuolla aiemmin kirjoittikin, et kun on lakannut stressaamasta niin onkin plussannut. Ja sit jos taas elää "sitten kun" -elämää, on ehkä oikeesti niin oman navan pauloissa, et ehkä on parempikin unohtaa lasten teko (sori jos jotakuta loukkaan, mut jos suorittaa elämäänsä ja ajattelee "sit joskus" lapsen sopivan kuvaan, niin ehkä se onkin "tiellä" ja lapsi jää oikeasti hoitamatta). Eikä raha niitä lapsia kasvata, vaan se rakkaus. Toki kyllähän taha helpottaa... :)

Voimia kaikille, mikä onkaan tilanne <3
 
Jotku vaa sikiää silläkin, kun vaa "miunki pitää saada". Pitkä aikainen kaverini on juuri tälläinen.. Esikoisen kohdilla sen piti saada lapsi, kun kuuli et ootan ja siihen vastas, että hän on 2vkoa pidemmällä (ja tammikuus selvis, että hän ei vielä ollut raskaana vaan kk sen jälkee). Sen ukko ei halunnut edes lapsia ja nyt se on puol vuotta yrittänyt saada ukkoa toisen tekoon ja ukko ei haluu, mut pakkohan sen oli suostuu kuka sitä ruinaamista jaksaa, kun tää kaveri ties vielpä, et me yritetään joulukuus lasta. No raskauduin suunnitelmien mukaan ja meille tulikin km varhain, niin tää kaveri ilmoittaa olevansa raskaana! Tokas: "enpä tienny, että ootetaa samaa aikaa taas". Nii mietin vaa, että HV, ite oot pelko persiis kokoja kysellyt joko ootan nii oon sanonu, että ei enne joulukuuta yritetä, monesti sanonu... Kaiken huippu tää palaa töihin heti, kun vauva täyttää 1kuukautta!? Ja jättää isällee hoitoo joka ei edes halunnut ensimmäistä eikä varsinkaan toista lasta.. Koin niin paljon vihaa, että miks tollasille annetaan lapsia, mutta niille ei jotka kumpiki oikeesti toivoo hartaasti lapsia. Niin vihaksi pistää.. Tyypin esikoinen ei saa edes juoda vettä yhtä kuppia enempää, koska tulee "vesimyrkytys"! Wtf.... Tietäsittepä vain muutaki...
 
Tuli tämä ketju vastaan, ja luinkin putkeen kaikki viestit mitä täällä on kirjoitettu. Itsellä ei ole kokemusta tästä, joten en tule kirjoittamaan, että ymmärrän ja tiedän miltä teistä tuntuu. Pystyn vain sanomaan, että voin vain kuvitella miltä teistä tuntuu painiskella kyseisen asian kanssa. Olisi kiva kuulla, onko joillekin siunaantunut lapsi ketkä aikaisempia viestejä ovat kirjoitelleet, toivon kovasti niin. :) Yhdyn tuohon mielipiteeseen (mitä olen lukenut, kuullut ja tiedän), että se on niin väärin, kun esim. huumeidenkäyttäjät, alkoholistit jne tuntuvat saavan lapsia tuosta noin vaan, edes haluamattaan, ja samaan aikaan ne, kenestä olisi vanhemmiksi, perustamaan perheen ja lapsen kasvattajiksi, joutuvat kestämään ja taistelemaan tämän surullisen asian kanssa. Toivon teille kaikille sydämeni pohjasta, että joku kaunis päivä teille siunaantuisi lapsi ja teidän haaveenne kävisi toteen, valtavasti tsemppejä ja voimia kaikille! :Heartpink
 
Mulla meni juuri toivottu raskaus kesken, mutta yritetään kuitenkin uudelleen, ehkä jossain vaiheessa tärppää...
Niin kauaa ei olla yritetty, että olisin alkanut vihaamaan muita raskautuneita pareja, vaan edelleen tunnen suurimmaksi osaksi iloa ihmisten onnesta.

Mutta on myös niitä pareja, joista olen koko elämäni ihmetellyt, että miksi he saavat lapsia, koska elämäntavat ja elämänhallinta on hukassa. Sitten on niitä, jotka ansaitsisivat lapsen, mutta eivät sitä saa. Maailma on välillä todella vinoutunut paikka.
 
Kävin itsekin edellisessä suhteessani läpi kaikkea mahdollista vihasta epätoivoon kun lasta ei kuulunut yli vuoden yrittämisen jälkeen. En halunnut nähdä lähipiirin raskausonnea, en vauvaonnea, yms. Tuntui, että sitä onnea vaan poksahteli kuin sieniä sateella ja itse porskuttelin eteenpäin itku silmässä. Häpesin sitä, että olin niin kateellinen ihminen muita kohtaan. Suhteessa itkin epäonnistumistani, kiukuttelin miehelle, pyysin anteeksi etten pystynyt antamaan lasta. Noh, ero tuli kesken lääkehoitojen, mieheltä taisi loppua ymmärrys. Siinä eroprosessissa sain tuon lapsettomuusasiankin järjestettyä päässäni. Eihän se muiden onni lopulta ollut minulta pois, kateus myrkyttää vain ihmissuhteet, yritin iloita siitä mitä minulla on ja tyytyä paapomaan muiden pieniä kun edes niitä oli. Eikä sitä tiedä mitä vaikeuksia ne raskausonnea hehkuvat ovat itse käyneet läpi. Tottakai olen miettinyt tätäkin, että miten epäoikeudenmukaista elämä on välillä, koska ei anna lasta niille jotka lasta oikeasti haluaisivat ja sitä rakastaisivat kun toisaalla sattuu niitä epätoivottuja vahinkoja. Että mikä on tämmöisten tarkoitus.
 
Täytyy todeta, että tästä ketjusta oli apua itselleni. Tai ainakin tietää ettei oo ajatustensa kanssa yksin. Itsellä keskenmeno takana eikä sen jälkeen ole onnistuttu ja joka puolella vaan syntyy vauvoja, monta jopa saman kuun sisällä milloin itsellekin piti tulla vauva. Se syö kun tuntuu ettei voi tavata ketään kaveria ilman että niillä maha tai vauva kasvaa! Tunteet on vaihdelleet keskenmenon jälkeen ja nyt toivo on muuttunut ekaa kertaa vihaksi, juurikin sitä kohtaan että tuntuu että me oltais oikeesti haluttu ja jotkut ei niinkään ha silti onnistuivat heti (tiedän tämän).
 
Muokattu viimeksi:
Ja Pikkuinenmyy86, aika sama tilanne koska huhtikuun lopussa meni itsellä kesken ja jouluvauvaa odotettiin... Mäkin jaksoin tähän asti iloita viel muiden raskauksista mutta luulin että olisin raskautunut uudestaan nopeastikin. Toivottavasti teillä paremmin!
 
Mä ihmettelen ja oon suruissani siitä että sellaiset ihmiset sikiää jotka tekee sitten abortin!
Olen itse sikiävä eli ekasta kerrasta kolmesti ja kerran pillerien läpi. Monesti oon lueskellut ja kuunnellut niitä jotka yrittää ja yrittää onnistumatta tai saa keskenmenoja. Eihän sitä voi ymmärtää kun itse ei ole kokenut.
 
Vaikka vanha ketju niin varmasti ajankohtainen tälläkin hetkellä monelle. Sitä kateuden määrää kun ystävät,tutut ja puolitutut hehkuttaa onneaan facessa ja instassa. On vaan välillä tosi vaikeaa kun itse yrittänyt kauan. Tai puoli vuotta tuntuu paljon pidemmältä ajalta kuin onkaan. Ens kuussa aika gynelle ja toivottavasti selviää onko mulla jokin vialla... Sitä on onnellinen ulkoisesti mut sisäisesti välillä niin romuna. Välillä on helpompaa mut välillä pelkät vauvanvaatteet kaupassa tai osastolla saa mut itkemään.
 
Mä kirjoitinki tähän ketjuun jo joskus kuinka esikoista yritettiin yli 7 vuotta ennenkuin tärppäsi. Nyt on pikkukakkosta jo yli vuosi taas yritetty eikä onnistu eli eipä tää hyvältä näytä...
 
Heti vain hoitojonoon, jos ei tärppää. Turha hedelmällisiä vuosia on tuhlata siihen, että pelkästään kotona yrittää -- tutkimuksissa saattaa löytyä helposti korjattavissa oleva syy hedelmällisyysongelmiin.

Olin tyttöporukalla syömässä jokin vuosi sitten, ja yksi kertoi onnellisena, että nyt on raskaana monen vuoden yrityksen ja hoitojen jälkeen. Siihen sitten yksi jos toinenkin totesi, että niin, ei se meilläkään ilman hoitoja onnistunut. Ja kaikki olivat ällistyneitä, koska kaikista oli tuntunut, että kaverit sikiävät tuosta noin vaan. Tosiasiassa melkein kaikki kävivät lapsettomuushoidoissa toisistaan tietämättä, koska kukaan ei uskaltanut sanoa mitään muille. Eli näistäkin kannattaa puhua kavereille, sieltä saattaa löytyä vertaistukea ihan yllättäinkin.
 
Kyllä minä olen valmis hoitoihin menemään, tai edes tutkimuksiin että missä vika. Mutta mies ei moisiin usko. On sitä mieltä että kun vaan tarpeeksi yritetään niin kyyyyyyyllä se toinenki sieltä ilmestyy sitte. Mitään rakenteellista vikaa ei mussa ainakaan gynen mukaan ole, se on ainoa mitä tiedän.
 
Vaikuttaa, että vähemmistönä on meidän piireissä perheet, joissa niin vaan on muksut saatu alulle. Toki korostunut, koska monilla asia ollut ajankohtainen lähempänä tai päälle kolmekymppisenä.
Meille ei olis tullut lasta lainkaan vaikka minussa ei ollut "mitään" vikaa ja miehen simpat superlaatua...
 
Muokattu viimeksi:
Läheisimmille ystäville on helppoa puhua ja yksi läheisimmistä on juuri raskaana ja olen hurjan onnellinen hänen puolestaan[emoji173]. Suotakoon meille kaikille kateudenpistokset hormonihöyryissä. Parempi purkaa niitä tällaisissa kanavissa kuin muuten.
 
Takaisin
Top