TOISET NE VAAN SIKIÄÄ!

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Nia
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
joo oon ihan samaa mieltä tosta lisääntymis oikeudesta tossa kohtaa :mad: tämä ko, kaveri vielä pisteenä i:n päälle polttanut joka ikisen raskauden aikana tupakkaa, ei edes vähentänyt ja ensimmäistä odottaessa joi alkoholia muutamia annoksia viikossa...
 
Meillä nyt neljäs raskaus menossa, aiemmat tuulimuna ja kaksi keskenmenoa. Neljä vuotta kulunut ensimmäisestä raskaudesta, nyt viikkoja 9 ja sydänäänetkin kuunneltu. Tunnen kaksi lapsettomuushoidoissa käynyttä pariskuntaa ja täytyy sanoa, että toiselle heistä ei riitä sympatiaa yhtään. Tämän pariskunnan molemmat puoliskot ovat järkyttävän ylipainoisia, mies polttaa maksiaskin päivässä eikä todellakaan kuntoile vaan istuu tietokoneella kaiken vapaa-aikansa. Ei suostu edes syömään minkäänlaisia kasviksia perunaa lukuunottamatta. Hakeutuivat hoitoihin julkiselle puolelle ja siellähän taitaa olla painoindeksiraja vaatimuksena. Noh, tämä nainen alkoi mulle sitten avautumaan (tästä on aikaa noin vuosi) kuinka hänet PAKOTETTIIN laihduttamaan 15kg että pääsi hoitoihin. Hän painoi laihdutuksen jälkeen 105kg ja oli helpottunut kuinka "nyt voi taas elää normaalisti". Heillä tärppäsi heti ensimmäisistä hoidoista ja klinikalla oli sanottu että sekin olisi ollut tarpeeton reissu mikäli olisi löytynyt kiinnostusta terveellisempiin elämäntapoihin. Luulis että jos hakeudut hoitoihin, olisit valmis tekemään kaikkesi sen eteen että saisit lapsen, kuten vaikkapa tavoittelemaan normaalipainoa.

Toinen kierroksia nostattanut tapaus on eräs kaverini joka on neljä kertaa raskautunut oman välinpitämättömyyden vuoksi ja joka kerta tehnyt abortin. Tuntuu vaan niin väärältä.
 
Kun näitä teidän kertomuksia lukee niin herää kysymys että ovatko nämä naiset kuitenkin raskautuneet loppujenlopuksi? Huomasin että vanhimmat kirjoitukset on vuodelta 2010.. ja tickereissä jopa 2 lasta näytti jollain olevan, ONNEA. Muistetaan kuinka vaikeaa oli ja ollaan onnellisia siitä mitä meillä on nyt! Viisaampina ei hehkuteta varsinkaan lapsettomille onneamme sillä tiedämme kuinka raastavaa se on. Välttämättä ei kannata niille pröystäilijöillekään alkaa pöyhkimään omaa onneaan.. vaikka kyllä vaan tekis munkin mieli jos semmonen tilanne kohdalle osuis! :grin Mun vauvakuume heräsi eloon tammikuussa 2013 ja kohta vaihtuu jälleen vuosi, vuodeksi 2015. Ainakin 1 keskenmeno takana ja outoja kemiallisia myös takana.. Kuummassakaan meistä ei pitäisi olla suoranaista vikaa mutta yritystä ja tjottailua takana 18 kuukautta, nyt starttasi yrityskierto 19. Onneksi en ole enää vauvakuumeen kourissa vaan pystyn pysymään kasassa vaikka menkat tulisikin sillä uskon vahvasti että pian tärppää. Alkaa vaan hiukan epäilyttää se miksen raskaudu. Kyseenalaistan ja epäröin.. onko mies oikea? Olenko valmis? Olen 21 ja mies pian 23. Kyllä meistä hyvä perhe tulisi mutta mitäpä jos ei tulisikaan ja siksi tässä kestää ja kestää..
Tuommoisia mörköjä on tullut mieleen etenkin oviksen jälkeen ja viikko ennen menkkojen alkamispäivää. Sitä kovettuu.. Mutta tällä hetkellä ollaan kummatkin entistä innokkaimpina ja odotetaan innolla miten foolihapot toimii miehellä + minulla. Tsemppiä jokaiselle, tiedän miltä tuntuu.. pystyn samaistumaan useaan kirjoitukseen tässä ketjussa. Mulla olisi monen monta juttu kerrottavana mutta luulempa että niistä tulisi vain paha mieli. Pahinta mitä mulle on sanottu: Naurettu, irvailtu ja kysytty oonko raskaana kun olen ollut inan pyöreempi/turpoan helposti syötyäni mitä vaan ja että olen steriili sika joka ei ole kykenevä tulemaan raskaaksi, tämä ja moni muu sairas sananparsi kuului Entisen kaverini suusta joka tuli raskaaksi ja väitti jostain asiaankuulumattomasta syystä että olen kateellinen hänen raskaudestaan.. hän käytti huumeita tuolloin jonka vuoksi viimeistään tuon jälkeen hän jäi pois kaveripiiristäni, onneks kuulin jälkeenpäin hänen lopettaneen. Eiköhän me jo tiedetä kuinka pahalta se tuntuu kerta toisensa jälkeen pettyä ja nähdä muiden sikiävän pyhästä hengestä.
Voimia :Heartpink

Lapseton, toistaiseksi
 
Muokattu viimeksi:
mä jaan kiivilintu sun kanssa ton tunteen! :sad001 yritysaika kun venyy ja venyy niin alkaa kyseinalaistamaan ihan kaikkea ja miettimään miksi ei omalle kohdalle ole osunut raskauden onnea... ja sitten sellaiset, joille ei lapsia toivoisi (olkoon sitten liian nuoria, lapsia leluna pitävinä tai alkoholin suurkuluttajia myös raskausaikana) saavat niitä yksi toisensa perään... :sad001 kaupungillakin katson äitejä mahat pystyssä (ja harmillisen usein tupakka kädessä) ja mietin miksi ei itse voi olla, enkö kelpaa äidiksi!:sad001
todella moni tuntuu tuttava piiristä raskautuvan pelkästään siitä, että näkee miehen kalsarit...

terveisin, vieläkin lapseton yli 4 vuoden yrittämisen jälkeen! :sad001
 
Mullakin kokemuksia noista tunteista. Hirmuinen vauvakuume, mutta silloinen mies oli sitä mieltä, että ei lapsia ennen avioliittoa. Suostuin odottelemaan pari vuotta, että ruetaan yrittämään. Sitten koitti kesä, kun mentiin naimisiin ja oli kovat odotukset,että ehkä jo seuraavana kesänä meillä olis vauva. Vaan eipä sitten alkanut mitään tapahtua kovasta yrityksestä huolimatta. Kuukausi toisensa perään aina toivoi niiiiin kovasti, ettei ne menkat alkais ja joka kuukaus sama pettymys kun ne alko.
Tuntu, että mihin ikinä menikään joka paikassa oli raskaana olevia naisia. Telkkarissakin kaikki oli raskaana. Lähipiiriin synty useempikin lapsi. En halunnu kuulla enää yhtään vauva uutista. Itketti niin pirusti "miks ei meille tuu"
Reilun vuode yrittämisen jälkeen koitin patistella miestä lääkäriin, mutta ei suostunu puhumaan koko asiasta. Ei vaan halunnu myöntää, että jotain on pielessä. Tästä alko alamäki jonka seurauksena tuli avioero.

Nyt kuitenkin oon uudessa suhteessa ja raskaana viikkoja 11+3. Ja tämä raskaus alkoi e-pillereistä huolimatta. Ei oltu suunniteltu lisääntymistä ihan näin nopeesti suhteen alkamisen jälkeen, mutta luonto päätti toisin. Kaikesta huolimatta oon todella onnellinen tästä raskaudesta ja toivon, että kaikki menee hyvin loppuun saakka ja saisin vihdoin sen oman nyytin syliin ens kesänä.
 
*jonna* sanoi:
Mullakin kokemuksia noista tunteista. Hirmuinen vauvakuume, mutta silloinen mies oli sitä mieltä, että ei lapsia ennen avioliittoa. Suostuin odottelemaan pari vuotta, että ruetaan yrittämään. Sitten koitti kesä, kun mentiin naimisiin ja oli kovat odotukset,että ehkä jo seuraavana kesänä meillä olis vauva. Vaan eipä sitten alkanut mitään tapahtua kovasta yrityksestä huolimatta. Kuukausi toisensa perään aina toivoi niiiiin kovasti, ettei ne menkat alkais ja joka kuukaus sama pettymys kun ne alko.
Tuntu, että mihin ikinä menikään joka paikassa oli raskaana olevia naisia. Telkkarissakin kaikki oli raskaana. Lähipiiriin synty useempikin lapsi. En halunnu kuulla enää yhtään vauva uutista. Itketti niin pirusti "miks ei meille tuu"
Reilun vuode yrittämisen jälkeen koitin patistella miestä lääkäriin, mutta ei suostunu puhumaan koko asiasta. Ei vaan halunnu myöntää, että jotain on pielessä. Tästä alko alamäki jonka seurauksena tuli avioero.

Nyt kuitenkin oon uudessa suhteessa ja raskaana viikkoja 11+3. Ja tämä raskaus alkoi e-pillereistä huolimatta. Ei oltu suunniteltu lisääntymistä ihan näin nopeesti suhteen alkamisen jälkeen, mutta luonto päätti toisin. Kaikesta huolimatta oon todella onnellinen tästä raskaudesta ja toivon, että kaikki menee hyvin loppuun saakka ja saisin vihdoin sen oman nyytin syliin ens kesänä.
Click to expand...

Mä tiedän useammankin pariskunnan, joka eronnut, kun ei ole pitkästä yrityksestä huolimatta saaneet lasta. Sitten on erottu ja molemmat osapuolet saaneet lapsen/lapsia toisessa parisuhteessa. Eli kaikki eivät vaan natsaa jollain tapaa yhteen ja toisen kanssa sitten tuleekin vaikka niiden e-pillereiden läpi raskaaksi. Onnea sinulle nyt. :)
 
Meillä myös lapsettomuus tausta kyllä oon käyny samoja ajatuksia läpi kun täällä moni ja itketty on monet itkut ja oon miehelle monta kertaa sanonu että eikö sen vaan olis parempi etsiä itselleen parempi vaimo joka pystyy hänelle lapsen antamaan mutta ei vissiin parempaa oo löytynyt kun kaikesta huolimatta vielä tuossa rinnalla on <3 . Me ollaan oltu 6 vuotta yhdessä josta 3 vuotta naimisissa :) Meille on tehty lapsettomuushoitoja tuloksetta clomeista koeputkihoitoihin ja nyt sitten oli kesällä hoitotauko ja kävikin ihana yllätys kun olinkin tullut ihan luomusti raskaaksi kesälomalla 5 ja puolen vuoden yrityksen jälkeen <3 Nyt on menossa 22+5 <3<3 ja on kyllä todella epätodellinen olo vieläkin:) no masu kasvaa ja toukka potkii kovasti että eiköhän tämä ihan totista totta ole <3<3
Kaikkee jännää sitä voiki tapahtua <3<3
 
Mua pelottaa saada toista lasta, koska ensimmäinen raskaus meni lähinnä saikulla. Synnytyksen jälkeenkin kesti pitkään käveleminen kivuitta. Tuntuu niin surkealta kuulla toisten synnyttävän lapsia parin vuoden välein ja nähdä leikkipuistossa raskaana olevia äitejä pikkutaaperoiden kanssa. On kovaa tuntea olevansa epäonnistunut, kun oma kroppa ei kestä. Liikunnan inhoamisesta ei ole kyse, aina olen ollut normipainoinen ja -liikkuvainen. Mies ja anoppikin
muistaa mua nälviä: "ethän sinä koskaan tule kuntoon" :sad010
 
Itse jouduin edellisessä suhteessa kokemaan lapsettomuuden tuskan. Miten alas mieli voikaan vajota ja se kateus odottavia äitejä kohtaan oli aivan tolkutonta! :/ Useampi vuosi yritettiin ja siloinen puolisoni tutkittiin ja hänen "tavaransa" oli täydellistä. Silloin oma pää rupesi kyllä ihan lopullisesti lahoamaan. Ne itsesyytökset ja pelko ettei kykene koskaan tulemaan raskaaksi oli hirveitä! :sad001

Lopulta onnettomuus vei siloisen mieheni ja masennuin vaikeasti. MUTTA, paistaa se aurinko välillä risukasaankin... Parannuin masennuksesta, löysin uuden rakkauden joka hyväksyy minut tämmöisenään tietäen että lasten saaminen ei minulla ole päivänselvä asia. Otimme asenteen "tulee jos on tullakseen" ja pari kk tämän päättämisestä plussasin. :happy: Esikoisemme olisi määrä syntyä toukokuussa. ♡

Toivon voimia ja jaksamista kaikille, jotka kokevat lapsettomuutta! ♡ Aikansa se ottaa, mutta kaikesta on mahdollista selvitä tavalla tai toisella. :happy:
 
Bumbasaurus mä niin allekirjoitan tuon kateuden odottavia äitejä kohtaan vaikka tietää siinä kohdassa ettei oo iteltä pois mutta se oman lapsen kaipuu on ihan järkyttävää.. Pitkän lapsettomuuden jälkeen ku saa sen plussan vihdoin niin sitä on ihan maailman onnellisin ja samalla pelkää kuollakseen että pysyykö pieni ihmis alku matkassa loppun saakka... Kaikella on tarkoituksensa <3Täällä kanssa toukokuussa pitäisi oman pienen syntyä <3
 
Kyllä sitä itsekin välillä ihmetellyt miten toiset vaan tulee tyyliin tahdon voimalla raskaaksi ja toiset ei sitten millään. Välillä ihan suoraansanoen vituttaa lukee facebookistakin miten joillekkin on taas lapsi tulossa. Kiva juttu. Itse odottaa ensimäistä joka ei ihan helpolla tahtonut alkuaan saada. Toisilla on jo toista tulossa, itse tuntuu kovin jälkijunassa tulevan vaikka ikää vasta 22 vuotta... Sitten kun vielä sikiää ne ihmiset joiden vanhemmuutta ihan oikeesti joutuu kyseenalaistamaan.
 
Moonflover Ethän sä vielä onneksi oo vanha vieläkään:) Ite oon ollu kyllä tyytyväinen että olen halunnu lapset saada nuorena ja että mies oli samalla aaltopituudella mun kanssa suhteen alusta alkaen <3 Sillä meillä meni 5 ja puoli vuotta että tämä toukokuussa syntyvä esikoisemme ilmoitti tulostaan <3
 
Juu siis ei kyse ookkaan siitä vaan, kun tuntuu, että tosiaan itse tulee ihan jälkijunassa näissä lapsiasioissa vaikkei ikää ole tämän enempää. Tuntuu, että muilla samanikäisillä pukkaa jo toista tai kolmatta, kun meillä vielä ensimäinen kasvaa mahassa. :grin Ja oikeestaan, yhtään aikaisemmin ei ole tarvinnutkaan tulla, nyt on ehkä kaikkeista paras aika olla raskaana, ehdin juuri suorittamaan viimeistä näyttöä koulussa, kun plussasin ja kuukaus plussasta niin valmistuin. Eli toisaalta nyt oli ihan otollinen hetki. :)
 
Tuunpa minäkin tänne urputtamaan, kun vihdoin löytyi just oikee ketju asialle. :grin

Tuntuu, että tosiaan kaikki ympärillä olevat naiset on raskaana tai lapsensa just tehneet. Mulla yhä pahenevaa vauvakuumetta, vaan meillä yritystä ei ole vieläkään aloitettu...ja mikäpä muukaan syynä kuin taloudellinen tilanne.

Tää kuumeilu on jo ilmeisen vakavaa, koska jo jonkin aikaa jokainen uusi raskausuutinen on vetänyt mut jonkinasteiseen masennukseen/alakuloon ja mieshän sen huomaa heti. Tästä seuraa useimmiten vain riitaa siitä, että syyllistän häntä yrityksen lykkäämisestä ja että en ole mihinkään tyytyväinen. :sad001

Joo, olen kateellinen ja katkera ämmä, jonka pitäs saada kaikki tänne mulle nyt heti, mutta minkäs teet kun ikä alkaa painaa (29) ja biologinen kello räjähtää just.
 
Kirveli, se on ihan kiinni omista arvoista ja oman jaksamisen arvioinnista, kuinka paljon rahaa tarvitsee lapsen tekemiseen. Oma lapseni kulkee kirpparikamppeissa ja niin minäkin. Opinnot kesken, olen vakkarina nollatuntisopparilla ja tällä hetkellä kotiäitinä. Joskus vähän kirpaisee, kun naapurin lapsilla on uudet ja hienot vaatteet eikä ole vaunutkaan halvimmasta päästä. En mä silti lastani rahaan enkä korkeakoulututkintoon vaihtaisi. Mitään takuita töiden saannista ei ole valmistuttuanikaan, monella samaa alaa opiskelleella on kestänyt monta vuotta päästä oman alan töihin tai töihin ylipäätänsä. Enemmän vaivannäköä tästä köyhäilystä tulee, mutta oikeastaan olen ylpeä itsestäni ja ompelutaitojeni parantumisesta.
 
Niinhän se on. Eniten tässä mietitään, miten selvitä asuntolainasta siinä vaiheessa, kun minä jäisin kotiin. Ei lapsia tietenkään mikään omaisuus korvaa siinä vaiheessa kun ne on jo hankittu, mutta valitettava totuus on, että lapsen hankinnan pohdintoihin liittyy niin vahvasti taloudellinen aspekti, ja ymmärrän kyllä myös miestäni tässä asiassa, vaikka hänelle kiukuttelenkin.

Tulipas pitkä lause, mutta menköön. :)
 
Mutta ei se maksettu asuntokaan toisaalta korvaa niitä hankkimatta jääneitä lapsia :/ miehille asia on helpompi, kun he voivat lapsia siittää paljon vanhemmaksi, mutta se on totuus, että joillakin naisilla se voi alkaa hankaloitumaan jo paljon aikaisemmin. No mut tää lasten hankinta on näitä jokaisen henkilökohtaisia valintoja elämässä. Melkein kaikki valinnat sisältävät joitakin riskejä ja niitä jokaisen pitää henkilökohtaisesti punnita. Meillä taloudellinen tilanne ei myös ollut paras mahdollinen, koska itse opiskelin ja opiskelen edelleen eikä miehen palkka ole kovin suuri. No monesta asiasta on sit tarvinnut säästää, mutta olen silti iloinen näin. Kaikkien ei silti tarvitse elää vähillä rahoilla vaan voi valita toisin ja se on ihan yhtä ok. Suomessa silti kaikki lapsiperheet tulee varmasti toimeen :)
 
Takaisin
Top