TOISET NE VAAN SIKIÄÄ!

[Faabio]

Ymmärrän täysin Nian ja muiden tunteet!!! Me yritettiin lasta 3 vuotta. Joukkoon mahtui niin keskenmenoja kuin tuulimunaraskauksia kuin pettymyksiä kun taas alkoi kuukautiset. Vuoden alussa päätettiin, että maaliskuussa mennään asian tiimoilta lääkärin puheille mutta eipä vaan tarvinnutkaan kun tammikuun lopussa testi näytti plussaa.

Olen siis käynyt läpi nämä katkeruuden ja kateuden tunteet siitä kun tosiaankin tuntuu että kaikki muut ympärillä tulevat raskaaksi pelkästä ajatuksesta lapsesta. Kaikkein eniten suomeksi sanottuna vitutti kyselyt että "no koskas teille tulee lapsia, eikö olisi jo aika". Vaikkei ihmiset ajattelisikaan pahaa niin tuo on kuitenkin melko henkilökohtainen kysymys jota en ikinä menisi kysymään keneltäkään. Ne 3 vuotta oli suorastaan helvettiä mutta yksi hyvä puoli siinä oli - siinä kyllä erottuivat kaverit ja "kaverit". En tietenkään halunnut että ns. vauvaihmiset olisivat varautuneita mun seurassa kun tiesivät mun tilanteen, mutta ne jotka oikeasti välittivät tunteistani osasivat hoitaa tilanteen sillä tavalla että pystyivät jakaamaan oman ilon loukkaamatta tunteitani. Se oli hieno asia huomata! Ja mitä Nia sanoit ettet pystynyt iloitsemaan muiden vauvaonnesta eikä käymään kylässä kaverilla jolla oli vauva - mielestäni tämä on aivan normaalia. Kyllä siitä vauvasta / lapsesta ehtiii iloitsemaan myöhemminkin. Mielestäni jo ihmisen oman mielenterveyden kannalta varsinkin pahoille tunteille täytyy antaa aikaa ja ne täytyy elää läpi juuri siinä aikataulussa mikä itsestä tuntuu hyvältä.

Olihan vuodatus. Iloista kevättä kaikille!!!

 

[Emby^]

Toi on kyllä niin totta, "Toiset ne vaan sikiää".
Noita raskaana olevia ja just synnyttäneitä on sitte JOKA PUOLELLA. Menet kauppaan, ni jo ulko-ovella tulee eka vastaan ja kymmenes tulee vastaan kassalla.. Jumalauta..

Me jätettiin pillerit pois elokuussa 2010.. plussasin joulukuussa, joten ei siinä kauaa nokka tuhissu.. Ehtisin viikoille 15+3, kunnes viikon vatsakipujen jälkeen menin TYKSiin jossa jouduin hätäleikkaukseen, koska vatsaontelossani oli 5 litraa verta. Kohtuni viereen oli kasvanut tuplakohtu, tai niin sanottu kohdunjäänne, jossa se vauvva kasvoi. Tämä kohdunjäänne räjähti, ja siksi oma hengenlähtö lähellä..

Menetin leikkauksessa siis vauvvan ja toisen munasarjani..

Tässä pikkuhiljaa toipuessani käyn prosessia läpi ja kaikenlaisia kysymyksiä herää mieleen ja haluaa asiaa muille jakaa.. Niin niin, tässä mun tarina teille..

Me saadaan alkaa yrittämään uudestaan lasta kesäkuun jälkeen, mutta onko mahdollisuudet yhtä hyvät, kun ei ole toista munasarjaa, ja onko kohtu kunnossa.. Toki nämä selviää tutkimuksissa, mutta silti..

Sitä sanotaan, ett ei niitä lapsia tehdä, niitä saadaan..
Mutta miksi tämä lapsi, mikä meille jo siunattiin, vietiin meiltä pois näinkin karusti..?!?!

 

[Annik@]

Emby^, voimia!!!

Haluan tuoda keskusteluun myös sellaisen näkökulman, että reilusti yli 3-kymppisen lapsettoman pariskunnan helposti oletetaan kärsivän lapsettomuudesta jos lapsia ei ole siunaantunut ja saatetaan töräytellä että "voi kun teillekin vielä suotaisiin" jne.
Nää on hyvin henkilökohtaisia ja sensitiivisia juttuja, ei voi olettaa asioita ja kaikki eivät halua avoimesti parisuhde-ja lapsitilannettaan kuuluttaa tutuilla ja tuntemattomille.

Kuulun siihen onnekkaaseen joukkoon (tämän ketjun sanoin ilmeisesti "tulee paksuksi pelkästä vilkaisusta") koska tulin raskaaksi heinäkuussa-10 ensimmäisestä mahdollisesta suojaamattomasta yhdynnästä. Mutta ihan "tarkoituksella" eli ajatuksella että lapsi tulee jos on tullakseen.Ovulaatiosta tms.ei ollut hajuakaan, mitään ei oltu laskeskeltu. 
Pillerit oli poissa kuvioista muista terveydellisistä syistä jo koko vuoden 2010 alusta ja kondomiehkäisy käytössä siihen saakka. Olimme miehen kanssa käyneet vakavia keskusteluja siitä, haluammeko elää lapsettomana pariskuntana loppuelämämme, adoptoimmeko, haemmeko sijaisvanhemmiksi, lomaperheeksi...

Koska itselläni on ikää jo reilusti yli 30, olin henkisesti valmistautunut siihen että en välttämättä enää edes tule raskaaksi, tai että joudumme ainakin yrittämään pidemmän aikaa.
Joskus kohtalolla (vai millä lie) on kuitenkin sormet pelissä ja voitte uskoa että hämmästys oli valtava kun elokuussa plussasin. Ja nyt mennään päivää yli lasketun ajan, jännittäviä aikoja!! Niille, jotka ovat onnitelleet tyyliin "voi, VIHDOINKIN teitä onnisti!!" olen piruuttani kertonut että ekasta mahdollisesta tarttui matkaan...*hyi minua*

Mikä oli jutun pointti, en tiedä. Ehkä se, ettei pidä automaattisesti olettaa mitään ja sanansa voi tosiaan asetella joskus hienovaraisestikin. 

 

[Emby^]

..se on kyllä jännä miten ihminen kiinnittää tiettyihin asioihin enemmän huomiota, kun jotain itse kovin haluaa..

Esim. oletteko huomannu, kun ostatte esim uuden auton, niin niitä samanmerkkisiä autoja alkaa tulemaan vastaan joka nurkassa ja niihin kiinnittää paljon enemmän huomiota..
Nää raskaana olevat naiset ja vastasyntyneet lapset on mun kohdalla nyt kyllä sama..
Niitä on JOKAPUOLELLA!! Hyvä ettei mun sohvalla sellanen istu

Tiättekö, TODELLA ÄRSYTTÄVÄÄ!! Hetkeksikään ei saa asiaa pois mielestä.. Hmph

 

[liny_83]

En tiedä tuleeko avautuminen oikeaan paikkaan, mutta kirjoitanpa nyt kuitenkin. Tapasin muutaman "ystävän", joista toinen odottaa. Siinä sitten yrittämisestä puhuttiin ja annettiin kaikenmaailman v***n hyviä neuvoja, että pupuilkaa joka päivä niin kuin mekin tehtiin, vältä stressiä jne. Ihan kuin ei olis yritetty. Myöhemmin naureskeltiin mun unelle, jossa nunna oli raskaana. Että prk erehdyinkin kertomaan siitä. Toinen niistä ystävistä sitten heitti jonkin läpän asiasta, että "nunnakin tulee ennemmän raskaaksi kuin sinä" tjsp. Nauruhan siinä repesi, myös sillä ystävällä, jolla meni vuosi raskautumiseen. Yritin itse muotoilla jonkinlaisen hymyirvistyksen kasvoille, ettei olis näkyny kuinka kommentti sattui. *anteeksi, käännän selkäni, että iskepä puukkoa vielä muutaman kerran ja unohda kaikki ne kerrat mitä olen sua kuunnellut ja yrittänyt tukea* Kotona asiaa miettiessäni, olen tullut vain vihaiseksi enemmän ja enemmän. Tästä lähtien ko. ihmisten EI tarvitse odottaa mun puhuvan niille mitään mun/meidän vauvaprojektista. Ihan kuin ei olis tarpeeksi muutenki paska olo, ni ei jaksais kestää "ystäviltä" tommoista. Vitsihän se varmaan oli, mutta liippasi vähän liian arasta asiasta.

 

[pjertti]

Saman asian kanssa tässä puidaan, sen että toisten vauva uutiset saa ärtymyksen äärirajoille ja jopa kyyneleen taikka pari silmä kulmaan. Onhan tässä tullut tirauteltua, kun itse on kaksi vuotta miehen kanssa yrittänyt siinä onnistumatta. Vuosi yrityksen jälkeen lähdin lääkärille tästä tilanteesta ja loppupeleissä todettiin Pcos:ssä. Eipä kovin ihanasti siellä sairaalassakaan autettu, tivattiin vaan että miksi olet lihonnut näin paljon, laihduta hyvänen aika nyt ja luuletko jaksavasi kantaa vielä isompaa painoa kuin nyt. teki mieli tirvasta turpaan sitä eukkoa siellä. tiedän olevani lihavahko vaikka ei sitä heti uskoisi. olen noin 162cm pitkä ja paina 89-92kg mutta ulkomuodosta ei uskoisi alkuun että painan niinkin paljon.

 

[cupcake]

pjertti on kyllä kohdannut aivan väärällä alalla olevan henkilön; ei tommosten pitäisi olla sairaalassa töissä! Varmasti itse kukin tietää ne omat "virheensä", ja niistä on toisilla aivan turha alkaa urputtaa! Itsekin olen ylipainoinen reippaastikin, mut koskaan ei ole tullut kukaan mulle siitä päin naamaa avautumaan! Eikä kyllä muutenkaan. Raskaana ollessani ja radi-diagnoosin saadessanikaan ei kukaan sanonut et "Sä oot vaan niin läski et sä nyt sit sairastuit tämmöseen!". Näen punaista.

Mut toinen asia.. Joku edellä kirjoitti, et toisten raskausuutisen kuullessaan on vaan pitänyt hymyillä ja onnitella, ja itkeä itkut kotona sitten, vaikka olisi tehnyt mieli haistattaa paskat tms. En nyt muista sanatarkalleen miten oli kirjoittanut, mut siis jotensakin mä sen ymmärsin noin niinkuin selitin! Anyway.. Mä kuulun vissiin niihin katseesta raskaaksi -ihmisiin, yk 4 tuotti positiivisen tuloksen. Tiesin hyvällä ystävälläni olevan vaikeuksia tulla raskaaksi (pcos), ja mua vähän jännitti miten hän asiaan suhtautuu ja mä itse mietin monelta kantilta miten ja milloin hänelle asiasta sanoisin. No kun mä hänelle sitten kerroin, asiallisesti ja sanojani harkiten, niin mitä tekikään ystäväni? Haistatti paskat! Sanoi vielä, etten tajua kuinka pahalta hänestä tuntuu kun hyvä ystävä saa vauvan tuosta noin vaan ja hän ei ikinä! Mä monttu auki mollotin, et mitäs ihmettä nyt tapahtu? Ei kuulunut pariin viikkoon ystävästä mitään, kunnes hän sit laittoi viestiä pyytäen anteeksi, ja et hänen on vaikea olla onnellinen meidän puolesta mut hänen olisi vissiin yritettävä.

En osaa edes kuvitella, miltä mahtaa tuntua kun sitä haikaraa ei vaan kuulu eikä näy.. Mut yksi kysymys. Olisiko ollut parempi jättää asia kertomatta kokonaan ja antaa kuulla muuta kautta? Millä tavalla asia olisi pitänyt osata ilmaista? Mä ymmärrän sen, et on varmasti raskas juttu kuulla hyvän ystävän saavan vauvan, mutta oikeuttaako omat vaikeudet sanomaan mitä tahansa? Oliko hänellä oikeus haistattaa paskat?

 

[Marsi]

Mä olen myös tuskaillut saman asian vuoksi, että miten kertoa hyvälle ystävälle omasta odotuksesta niin, että se ei loukkaisi tms. Meillä meni itsellä yrittäessä 1,5 vuotta, joten ei voi sanoa, että olisi kovin helpolla täälläkään tullut.. Kyllä varmaan kuitenkin parempi sanoa itse, kun että kaveri sen kuulee muualta?

 

[polkulainen]

Cupcake, tuskin olisit mitään voinut toisin tehdä, ystävästäsi olisi silti tuntunut pahalta. Eri juttu sitten on, oliko reilua, että ystäväsi haistatti paskat. Eipä se tietenkään ole reilua kiukutella toiselle toisen ilonaiheesta. Ystäväsi on kuitenkin pyytänyt anteeksi ja kertonut, että taustalla oli vain hänen oma paha olonsa ja että hänen on opittava asiaa käsittelemään. Ehkäpä hän sitten oppii, sitä ehdit vielä odotella. Raskausaikana saa todellakin kuulla kaikenlaisia kommentteja, joskus ihan tuntemattomiltakin. Raskaus herättää yllättävän paljon tunteita lähiympäristössä, eivätkä kaikki ole aina positiivisia. Pidä oma lippusi korkealla, äläkä latistu toisten reaktioista. Ne ovat heidän tunteitaan, murheitaan ja ongelmiaan, sinussa ei ole varmaankaan mitään vikaa. :)

 

[pjertti]

Joo ei se lääkärin käyttäytyminen lapsettomuustutkimusten tiimoilta oikein positiivisesti käyttäytynyt. Kyllä se hiukan masensi ja meinas siinä itkettääkin, toisen tuommoinen puhetyyli :) Asianhan olisi voinut ilmaista monellakin eri tavalla ja vielä positiivisestikin. Ajattelin piruuttani vielä kunnallista kokeilla, jos siellä edelleen ollaan noin ilkeitä ja apuja ei saa niin sanon niille suorat sanat ja lähden yksityiselle, maksoi mitä maksoi...

 

[Heleia]

Täällä yksi selittämättömän lapsettomuuden diagnoosin saanut, jolla meni 3 vuotta yritystä ennen esikoista, ja koko tuo 3 vuotta oli hoitoja. Kun eka kierto venyi yli 80vrk, tiesin mennä yksityiselle gynelle, joka oli hoitanut muista vaivoista aiemmin, ja hänen kanssaan aloitettiin heti pillerihoidot, ensin vain ovulaation saamiseksi, ja sitten kierron tasaamiseksi. Tuloksena kohdunulkoinen raskaus ja laparoskopia, jota onneksi osattiin seurata niin, että saatiin hoidettua ennenkuin vahingoitti munajohtimia tai -sarjoja. Seuraavaksi oli keskenmenoja, ja loppujen lopuksi pillerit ei enää tehnyt ees ovulaatiota, ja saatiin lähete tutkimuksiin. Tutkimuksissa todettiin toi selittämätön lapsettomuus, eli ei varsinaisesti mitään tiettyä vikaa, en vaan ovuloi kun joskus ja jouluna. Pistoshoidot oli seuraavat, ja niistä saatiin sitten alulle esikoinen, kohta 3-vuotias typykkä.

Tietäen ikäni, lapsen sain 28-vuotiaana, ja tilani, en ikimaailmassa, siis todellakaan ikinä, olisi kuvitellut raskautuvani ilman apua, ja siksi olemme miehen kanssa lykänneet päätöstä lähteä hakemaan hoitoa sisarusta varten. Yllätykseni oli suuri, kun viime keväänä yhtäkkiä olinkin raskaana, ihan yrittämättä, ilman ehkäisyä oltiin jo menty se vajaa 3 vuotta esikoisesta. Olin kuitenkin voittanut vauvalotossa, ja suunnattoman onnellinen, ettei päätöstä hoitoihin lähtemisestä tarvinnut tehdä, emme olisi vieläkään siellä. Huomaan kuitenkin, että vaikka noin suunnaton onnenpotku kävi, en pidä mitenkään itsestäänselvyytenä tilaani, enkä osaa olla huoleton odottaja. Aiemmat vaikeudet ovat tehneet sen, että elän hetki kerrallaan, aina pari raskausviikkoa eteenpäin, jotenkin pelkään, että helppo alku tietää vaikeuksia sitten jossain muualla.

En oikein tiedä mitä kirjoituksellani haen, samaistuin niiin moneen jo kirjoittaneeseen, monta vuotta on mennyt vaikeuksien kanssa painiessa, ja esikoisen jälkeenkin diagnoosini on painanut monta kertaa mieltä, kun ei ole vain voinut päättää, että no nyt tehdään kakkonen toiselle kaveriksi. Sitä ei vaan voi ymmärtää että toiset suunnittelevat että sillon ja silloin jätetään ehkäisy pois, ni saadaan sitten kevätvauva, tai kun joku näillä foorumeilla oli ajoittanut yrityksen niin, ettei vaan lapsi synny loppuvuodesta. Mitä väliä sillä on, mihin aikaan vuodesta syntyy, jos kuitenkin saa jotain alulle?

Eli kaiketi tarkoitan että vaikka toinen raskauteni on alkanut ilman vaikeuksia, yllätyksenä, olen edelleen sisältä se vaikeuksien kautta raskautunut, monta kertaa pettynyt odottaja.

 

[Lillilli]

Cupcake, tietenkään ei ole oikeutta haistatella. Eihän kenenkään tarvitse jäädä myötätunnosta lapsettomaksi vain siksi että ystävällä on vaikeuksia saada lapsia. Minä olin onnellinen sisarusten lapsista silloinkin kun parisuhderintamalla näytti ja tuntui siltä että ei sitä sopivaa miestä löydy ikinä enkä koskaan tule itse äidiksi. Keskenmenonikin aikoihin sain kuulla vauvauutisia ja olin iloinen toisten puolesta, vaikka surullinen omasta.

Ei se että ottaisin onnen joltakulta toiselta pois tasapuolisuuden vuoksi, tekisi minusta onnellisempaa. Tietysti minun on paha sanoa koska olen nyt toista kertaa raskaana, ja tähän mennessä kaikki hyvin vaikka edellisen kerran jäljiltä pelko onkin kova. Vuosia ei tullut kärvisteltyä siinä tiedossa että raskaaksituleminen onkin vaikeaa.

Minä en ole kuullut ihan suoraa haistattelua lapsettomuudesta kärsiviltä, mutta jonkunlaista katkeraa vittuilua kyllä. Yritin kovasti jaksaa ja ymmärtää mutta lopulta sanoin heipat ja lähdin kotiin, ei sitä ihan mitä vaan jaksa kuunnella. Oltiin siis juhlissa ja olin vastikään saanut tietää olevani raskaana. Ystäväni tyrkytti minulle joka välissä alkoholia "kyllä sä nyt voit vähän ottaa ei se siihen kuole" ja sitten vinoili syömisistäni ja kaikesta mahdollisesta. Olin siis hänelle kertonut olevani raskaana, koska koin hänet sen verran läheiseksi, ja tiesin hänen olevan kova tyrkyttämään viinaa kaikille, mutta että raskaana olevalle auotaan päätä siitä ettei juo???

 

[Emmuliini]

Moi meillä miehen kanssa 09 sai lapsi tulla jos on tullakseen mut ei ja ei.Oli mennä hermot kun kova lapsikuume päällä ja aina vaan tuli takapakkia ja iso niitti oli kun kaveri alkoi odottammaan eskaria.Sitten kävikin että sappileikkauksen jälkeen 2-3kk niin tuli tärppi ja oltiin iki onnellisia ja suuniteltiin kaikenlaista 2.12.10 tuli sitten shokki ekalultra käynnillä pikkanen olikin tuulimuna ja 3kk kestänyt odotus päättyi itkuihin. Joulua ei tullut taloomme kun jouluna menetettiin*pikkanen' ja otti koville kun odottavia äitejä ja pikkilapsia joka paikassa.Meiän suvussa ei kovin helposti tulla raskaaksi mun sisaruksilla on 3v väliä kun niin kauan kesti äidin tulla raskaaksi.8kk tuulimuraskauden jälkeen tuli uusi plussa ja sitten taas maailma musteni miten voi iloita kun siellä oli tällä kertaa alkio kasvannut ja oli kuollut rv 7+4 ja olit sitten kantanut kuollutta 5vko mitään tietämättä kun ei ollut mitään oireita.Tää oli raskain kokemus kun 3vko:n päästä oli meidän häät ja tyhjennys lääkket ei auttaneet ja kaavintaan jouduin.Mieli oli luovuttaa koko lapsien hankkiminen kun ei noita menetyksiä loputtomiin kestä ja miesoli sitä mielt,et 1 kerta vielä yritetään ja katotaan sit no 10 yrittämisestä tuli 3 tärppi ja sitä ei juhlittu ollenkaan vasta ultran ja 13vko:nj älkeen. No unelma melkein mureni loppiaisena kun raskausmyrkytys iski päälle ja 10.1.13 kiirreellinen sektio sit pelasti molemmat pikkaseln kaikki oli onneksi hyvin mut äipäl ei.yhteensä siinä 3v. meni kun saatiin pikku nyytti syliin ja kyllä ymmärrän hyvin ne tunteet ja epätoivon kun yrityksistä huolimatta ei saa lasta.

Älkää ottako tätä leuhkimisena sitä se ei ole.

3,5kk sektiosta tuli uusi paukku eskarista on tulossa isosisko ja ehkäsy oli käytössä kokoajan.Sektio kun tehdään niin se voi madaltaa hedelmällisyyttä (niin oli jossakin artikkelissa) ja mun kohalla niin ois pitänykkyn käydä kun muutenkin huono tuuri tällä saralla.Nyt saa pelolla seurata miten käy kun on riskiraskaus ja niined.Aborttia ei edes harkittu kun siitä en ois henkisesti sitten selvinnyt.Mutta äitikin mua tsempas näinä vuosina,ettei saa antaa lannistaa kyllä luonto hoitaa ja parantaa ja toisilla menee kauemmin kuin toisilla saada oma lapsi ja oikeassa oli niin toisella veljelläkin meni 3v. molemmissa lapsissa,tosin siellä ei koettu menetyksen tuskia.

Älkää antako periksi vaikka turhauttaa ja hermot ei kestä ite oisin ilman miestäni antanut ja ei ois tuota pikku neitiä olemassa..

 

[Tweetu]

Pakko minun myös tulla avautumaan tänne! Nyt nimittäin vituttaa-negatiivinen raskaustesti kädessä koko yön valvoneena pahanolon,huimauksen,vilunväreiden ja "kuumien aaltojen" sekä hirveän tonnikalan himon takia ja miettien että nyt on varmaan tärpännyt.. Mutta eipä sitten saatana! Paras ystäväni tuli raskaaksi vaikka söi pillereitä ja harrasti seksiä kerran kuukaudessa suurinpiirtein.. Enkä häntä kohtaan mitään pahaa tarkoita mutta sitten kun itse oikein yrittää niin mitään ei tapahdu. Silti kaikki mahdolliset raskausoireet kyllä löytyy. Tuntuu taas että mitä helvettiä on tehnyt väärin jotta ei itse voi tehdä sitä mihin meidät naiset on luotu.Erittäin epäonnistunut olo. Tässä minun vuodatus. Ja toivon hirmuisesti jaksamista ja tsemppiä samanlaisessa tilanteessa oleville! <3

 

[Penhy]

Tuolla joku puhui, että miten voisi nätisti kertoa lapsettomuudesta kärsivälle ystävälle omasta raskaudestaan.... Mieheni veli tiesi meidän yrittäneen jo 3 vuotta, ja tuossa pari viikkoa sitten ohimennen mainitsi miehelleni, eli omalle pikkuveljelleen, että "niin joo, meille tulee kolmas kakara. Ihan pikkujuttuhan se on."

Voitte kuvitella, että siinä taisi hieman mennä toisen ilta pilalle....

 

[Mirmeli]

Kyllähän nuo toisten raskautumiset harmittaa ja monet kyyneleet olen vierittänyt asian vuoksi. Mutta olen yrittänyt iloita toisten puolesta, vaikka fiilis ei onnellinen ollutkaan.. Ja arvostan sitä, että ystäväni kertovat raskaudestaan suoraan (kaikki eivät edes tiedä yrityksestämme), ei heidän tarvitse multa iloaan peittää. Kukaan ei ole ilosta hihkuen sitä kertonut, varovasti ovat jäätä kepillä kokeilleet, mutta kertoivat heti kuitenkin ja olen todella iloinen siitä! :) Ei heidän tarvitse murehtia omaa raskauttaan minun vuokseni.. Itkut itketään kotona.

Näin yritän itse ajatella, välillä on kyllä todella vaikeaa.. Mutta se mikä ärsyttää todenteolla on onnen imelä hehkuttaminen esim. facebookissa, jossa ei joka päivä niin joka viikko ainakin. yäks...

 

[heidi79]

tulin tänne ketjuun kurkkimaan koska itsellä nyt kokemus toisesta näkökulmasta.eli ystävä käy läpi lapsettomuushoitoja ja ovat 2v yrittäneet toistaiseksi ilman tulosta.mukana olen elänyt ja tukenut ja tsempannut ja kuunnellut...nyt sitten itse raskauduin hieman yllättäenkin,ja alkuun mietin pääni puhki miten voisin ystävälle kertoa ja missä välissä,kun eihän sitä voinut heti naamalle hieroa kun toinen kertoo et hoito nro 1 epäonnistui jne...no,lopputulos kuitenkin oli se,että ystävä tosiaankin suuttui uutisesta ensin en kuullut hänestä mitään,ja sitten sanoi ihan suoraan ettei hypi ilosta...ymmärrän että tuli pahaan väliin ja koskee,mutta kyllä toi silti itseä satutti sitten myös.ja sitten hän kuitenkin loukkaantui siitäkin,ettei olla kerrottu aiemmin.joo,ei ollu helppoo todellakaan miettiä miten asia sanoo,ja eikö se jokaisen oma asia muutenkin oo,koska kertoo ja kenelle?tästä ei siis moni ees tiä enkä oo missään feisbuukissa hehkunu,enkä hehku.

ja se mua loukkaa oikeesti,että perui sitten samaan syssyyn sovitut kyläilyt ja kaikki ja "otan myöhemmin yhteyttä".feisbuukista karkaa jos oon linjoilla...tässä on kuitenkin oltu lukiosta asti hyviä ystäviä,ja nyt mua ei edes haluta nähdä tai kuulla mitään ja mulla ei ees ole mitään tarvetta koko raskaudesta puhua,kunhan haluaisin ystävää nähdä.jossain vaiheessa ymmärrys kyllä vaihtuu täällä päässä siihen "antaa sit olla" -oloon,jos kauankin aikoo olla ilman mitään yhteyksiä.kauanko se ajattelee,että odottelen?
en mä tätä voi anteekskaan pyydellä enkä poiskaan aatellu ottaa,että tän kans on kuitenkin lopulta vaan elettävä.ja kun ei tähän voi vaikuttaa miten nää menee,itse yhtään sen enempää kun ystäväkään...


niin että helppoa ei ole näinkään päin...

 

[Jade]

Tämä keskustelu osui silmään ja on pakko kommentoida. Olen onnellisesti raskaana ja pikkuisen laskettu aika on viikon päästä <3 Takana on yksi keskenmeno, joka on ollut yksi ikävämpiä kokemuksia elämässäni. Tämä menetys sattui vuosia sitten edellisessä suhteessaani, mutta tuolloin siskoni oli samaan aikaan myös raskaana. Hän sai terveen pojan, kun minä olin muutama kuukausi sitten menettänyt omani. Näyttelin iloista, mutta itkin samalla sisäisesti.

Olin vihainen, katkera ja surullinen 2 vuotta. En puhunut aiheesta itkemättä. Tapauksen jälkeen suhde meni karikolle ja erosimme. Aika paransi haavat ja uusi suhde alkoi. Mies halusi vauvaa jo melkein heti, mutta minun piti vielä odottaa, että olisin siihen valmis. Vanhat tapahtumat kaiversi mieltä.

Lähdimme sitten yrittämään vauvaa, eikä se heti tullutkaan. Alkoi pelottamaan ja ahdistamaan. Kaikkialla tuntui olevan raskaana olevia. Sitten kun tulin raskaaksi, pelko seurasi monta viikkoa mukana. Ei raskaudesta oikein aluksi pystynyt niin nauttimaan, toivoi vain että pikkuinen pysyy kyydissä. Uutta keskenmenoa en olisi kestänyt.

Hyvä ystäväni tuli raskaaksi ekasta kerrasta - samaan aikaan, kun me mieheni kanssa vielä yritimme. Olin tietysti hämmentynyt ja kateellinenkin, johon tokaisin, että kävipäs se teiltä helposti, kun en arvannut että edes lapsia haluaisitte! (Siis oikeasti hän on viimeinen ihminen, jonka voisin kuvitella hankkivan lapsia.) Noh, olivat siis keskustelleet miehensä kanssa, että voisivat vaikka tähän väliin tehdä lapsen, kun ura ja muut asiat on kondiksessa. Tuli sitten parin päivän sisällä raskaaksi. Ystäväni tokaisi minulle takaisin, että joo onneks tuli, koska elämässä on joutunut tekemään pirusti töitä monen asian eteen, mutta ihan kiva että jokin asia etenee helposti ja ongelmitta. Niin, tuo on kyllä totta. Tuon jälkeen olin aidosti oikeasti onnellinen heidän puolesta :)

Mutta surullisia tapauksia on paljon. En voi ymmärtää, miten jotkut kestävät monta keskenmenoa putkeen. Tai ei sitä varmaan kestäkään. Ihan järkyttävää. Mä toivon kaikille yrittäjille megapaljon onnea matkaan. Varmasti pirun raskasta. Moni raskautuu sen jälkeen, kun lopettaa yrittämästä. Niin, helpommin sanottu kuin tehty, mutta on vain pätenyt monen kohdalla.

 

[Mami91]

Onneksi on olemassa nämä palstat joille voi purkaa tuntojaan, niin hyvät kuin pahatkin.

Itselläni on edelleen hyvin mielessä samanlaiset tuntemukset kuin mitä teillä monella on, edelleen on toisinaan vaikeaa tajuta että nyt olen onnellisesti raskaana ja laskettukin on jo 8 päivän päästä.

Meillä siis takana 5 keskenmenoa kahden vuoden sisällä ja tämäkin tärppäsi vasta vuoden päästä siittä kun annettin lupa että tulee jos tulee, kyllä on monesti itketty salaa kun joka vuosi useat kaverit ja tutut ovat kertoneet että ovat raskaana. Yksi loukkaavimmista ja rasittavimmista asioista oli se että aina sanottiin vaan että onhan meillä aikaa saada lapsia kun minä olen niin nuori, tottahan se on, mutta sillä hetkellä kun kuukautiset taas alkavat tai on juuri saanut keskenmenon, niin ei tuollaisen kuuleminen ole kovin mieltä nostattavaa, oli sitten minkä ikäinen tahansa ja yritystä enemmän tai vähemmän takana. Sekavat fiilikset oli myös tämän raskauden kohdalla kun kaksosraskautena alkanut raskaus muuttuikin yksisikiöiseksi rv 11, todella outo fiilis saada keskenmeno mutta olla samaan aikaan edelleen raskaana, kyllä siinä mietti kaikenlaista ja oli melkoisen sekavat fiilikset.

Toivottavasti teillä kaikilla viellä koittaa ilon aika ja pikkuinen ilmoittaa tulostaan, tsemppiä teille kaikille tuleviin kuukausiin! :)

 

[-Nessufly-]

Pakko itsekkin tähän kirjoittaa kun silmään osui... :) tällä hetkellä omassa kaveripiirissä menossa joku "vauvabuumi" eli kaikki tuntuu saavan lapsia paitsi minä (yritystä lähemmäs 3,5v) kaikki kaverit hehkuttavat vauvamasujaan ja miten ne vauvat siellä liikkuu ja miten ihanalta se tuntuu ja hehkutetaan vastasyntyneitä, miten ne on maailman suloisempia ja kerrotaan että ei voi rakastaa jos ei ole saanut lasta ja mun pitäisi mennä katsomaan vauvoja jnejnejne... Oikeastaan kaikki tietää kavereista mun tilanteen ja silti, varsinkin on mukava kuunnella ja esittää iloista toisten vauvauutisista kun yksi ei ole varma kuka on isä, kahdella on e-pillerit pettänyt ja jotkut tulevat raskaaksi ekasta yrityksestä... On "erittäin" lohduttavaa kuunnella myös näiltä sanoja "kyllä siekii sen lapsen vielä saat, en mäkää tätä suunnitellu" "kyllä sunkii aika tulee jos mä tulen tuplaehkäisyn kanssa raskaaksi niin kyllä säkin tuut ku vaa yritätte"... Ikävä kyllä nuo ei kamalasteen lohduta, lisäävät vain sitä "sisäistä tuskaa"... Samoin kun katselee joitain tuttujen perheitä, missä isä juo päivittäin ja poltetaan tupakkaa sisällä, ollaan sossujen kanssa tekemisissä jne. niin tulee miettineeks miksi HE ovat saanet lapsen, mutta minä en... :/

Tämä kirjoitus ei silti tarkoita ettenkö välittäisi ystävistäni ja heidän lapsistaan, tuntuu vain niin epäreilulta... Yritän ja pakotan itseni olemaan aidosti iloinen heidän puolestaan ja heidän onnestaan vaikka se vaikeaa onkin, ehkä vielä koittaa se päivä ja saan sen oman pienen nyytin, jolloin ymmärrän heidän innostuksensa ja onnensa!! :)