Toinen lapsi tulossa

On se tietty siin mieles jo helpompaa ko ei tarvi enää opetel niit vauvanhoidon perusjuttui ko tulee toine, mut siihe täytyy opetel et on kaks kenen asioist huolehtii eikä voi täysil keskittyy vauvaan. Ain ku imetän ni pistän esikoisel muumit tabletilt pyörimää, takuuvarma keino saad pysymää se paikallaa sen ajan :D
 
Niin onhan siinä se puoli, että esikoisen vauva-arjessa voi kiinnittää kaiken huomion, kun taas kakkoseen ei voi. :) Äitini sanoikin, että ensimmäisen vauvakirjaan ehti raapustella ummet ja lammet, mutta tokan kirjoihin vain just ne pakolliset ja ranskalaisilla viivoilla. :)
 
Meillä on tosiaan niin iso ikäero et ihanasti voi nytkin keskittyä vauva arkeen. Esikoinen on eskarissa niin saan vauvan kanssa oltua myös kahden. Tosi hyvin on vauva otettu vastaan alun mustasukkaisuuden jälkeen. Isompi aina ihasyelee vauvaa kun se on niin söpö. :)
Itellä ois toiveissa päästä esikon kanssa uimaan tai leffaan..
Tsempit teille keillä pienempi ikäero!
 
Meidänki olis tarkotus mennä uimahalliin touhuamaan esikoisen kans kaksin :) Jospa se hiukan helppais hänen huomionhakuisuuttaan, edes hetkeks :)
 
Meillä esikoinen on kolmesti viikossa hoidossa niin saan keskittyä myös vauvaan. Tämä siitäkin syystä, että keväällä kolme vuotta täyttävä, virtaa täynnä oleva, poika jo kaipaa seuraa ja pääsee siellä purkamaan energiaansa. Viihtyy myös hoidossa ihan älyttömän hyvin, enkä haluaisi menettää tuota hoitopaikkaa, toivottavasti tämä juniorikin pääsee samaan paikkan. Kyseessä siis ryhmäperhepäivähoito. Tuolloin kolmena päivänä sitten keskitynkin vauvaan, kuten aikoinaan myös esikoiseen. Leikitään, jumppaillaan ja viihdytään ihan vaan yhdessä jne :)

Muutenkin esikoinen on ottanut vauvan tosi hyvin vastaan, mä odotin jotain paljon pahempaa. Kertaakaan ei ole yrittänyt vauvaa lyödä tai muutenkaan vahingoittaa, eikä ole vauvalle ikävästi sanonut. Päinvastoin, vauva on usein ainoa, kelle iltapusut ja halit heltiää ja on muutenkin todella ylpeä isoveli, odottaa jo, koska vauva tulee nukkumaan hänen kanssaan :D Mustasukkaisuus siis ilmenee meillä, että kiukuttelee meille enemmän ja osoittaa mieltään. Tietenkin osittain ikäänkin kuuluvaa mutta voimistui kyllä huomattavasti silloin kun vauva tuli kotiin.

Mieheltä myös paljon vaaditaan esikoisen kanssa, koska suurin osa jutuista jää hänen harteilleen kun minä imetän jne. Olen kyllä pyrkinyt olemaan päivittäin jonkinlaisen hetken ihan kahdestaan esikoisenkin kanssa, eli leikitään yhdessä jne. Mä olen aina ollut hyvä lasten kanssa ja osaan heittäytyä heidän ajatusmaailmaansa, yksi ilta kun leikittiin, esikoinen totesi että "melkoiset leikit" ja hetken päästä halasi mua ihan pyytämättä :Heartred Ihana pikkumies. Tuo leikkiminen sujuu varmaan siksi, että mä olen todellakin "aamutähti" eli vanhemmat teki mut nuorena ja pikkuveljet tulivat vasta noin 10 vuoden päästä, pienestä pitäen siis hoidin heitä ja leikin heidän kanssaan.
 
Aamutähden kirjoitus kuulosti ihan omalta tekstiltäni. Eli meilläkin esikoinen on todella välittävä pikkuveljeään kohtaan, vaikka pelkäsin että hän olisi ollut mustasukkainen. Yritän myös löytää aikaa vain esikoisen kanssa oloon. Hän tuntuu tällä hetkellä olevan ihan "isin poika", kun viettävät toki paljon aikaa yhdessä, kun minä hoidan vauvaa. Esikoinen on at the moment kerhossa ja kuopus päiväunilla,
niin kerkiän täällä foorumilla roikkumaan. :D

heinukka: Mie en ole vielä molempia hoitoon jättänyt. Täytynee sitäkin kokeilla tässä joskus. Esikoinen ollut pari kertaa hoidossa vauvan syntymän jälkeen. Voin vaan kuvitella mitä meidänkin vesselit keksisivät jos ne jättäisin vaikka yksin äidilleni. :D :D

Saapi nähdä jokohan täällä jo joku odottaa uutta vauvaa.. En tiedä. En ainakaan minä. :D
Mielestäni se ensimmäisen syntymä oli isompi "shokki" kuin tämä toisen. Heinukkakin tosiaan mainitsi sen, kun ei tarvitse enää alusta alkaen opetella vauvan hoitoa, käsittelyä jne. niin se auttaa. Niin ja kyllä niitä molemmat huutaa kohtauksia välillä tulee - vuorotellen on sitten vaan hoidettava lapsien tarpeet. Sehän on vähän niin, ettei sitä kysellä: on vaan selvittävä ja hyvinhän sitä pärjää jos osaa olla itselleen armollinen ja ottaa tarjottavan avun vastaan ja pyytää apua myös jos siltä tuntuu. :)
 
Mä oon niin ihmeissäni, ku itellä vähä fiilis, et yks lapsi olis ihan riittävä itselle. Nyt tuntuu siltä. Tottakai tulee varmasti hetkiä, kun kaipaa ihanaa raskausvatsaa ja vauva-aikaa... Mua vaan mietityttää, et riittäiskö mun rakkaus kahdelle :eek: Siis en tiiä, kauheelta kuulostaa, mutta tuntuu et olisin parempi äiti tälle yhdelle. Mut ainoastaan miksi toinen lapsi olisi ihana, koska en haluaisi et toinen "joutuisi" olemaan ilman sisarusta. Itelläkin suht iso perhe, niin en osais kuvitellakkaan, jos olisin ainoa. Tai jotenkin... Mutta mies toivoisi toista lasta, nostanu asiaa esiinkin tässä.

En tiiä kuulostanko ihan tyhmältä, mut jotenki ajattelen et elämä olis näin just hyvä. Ehkä pelkään sitä vastuun määrää niin paljon. :sad001 Et pysyykö narut enään käsissä siinä vaiheessa :eek: Oikeesti aika ahdistavaa. :sad001
 
Ps.iloveyou, mulla on ollut ihan samoja mietteitä, mutta jotenkin luulen, että tässä vaiheessa kaikenlaiset ajatukset ja pohdinnat ovat tavallisia. Vauva-aikaa on takana vasta kolmisen kuukautta ja meille ensimmäistä kasvattaville kaikki on ihan uutta. Luulen että ainakin omat ajatukseni perheen koosta tulevat muuttumaan vielä sen seitsemänkymmentä kertaa ajan kuluessa.
 
Sehän on vain hyvä, että miettii tuota, eikä lähde vain soitellen sotaan ja sitten jälkeen päin esim. katkeroidu. :)
 
Juu en minäkään ollut toista lasta heti hankkimassa, kun esikoinen oli 3 kuinen. :wink Taisin olla aika päästäni pyörällä siitä vauva-arjesta. :D Sitten kun esikoinen oli sen reilu 1,5 v niin alkoi toinen lapsi jo kiinnostaa enempi ja vauvakuume nousi kovaksi. Mutta voihan se olla, että sinulle ps.iloveyou ja sinulle Triina ei tule vauvakuumetta ja sekin on ihan ok. Mikäs siinä - valintoja, valintoja on nämä lasten saamiset. Tai ainakin sitä voi yrittää saada (siinä mielessä oma valinta). Aina heitä ei tieten siunaudu vaikka kuinka yrittäisi..
 
Itselle oli aina selvää, että toinen lapsi kyllä tehdään, jos on tullakseen. Mutta sitten kun olin raskaana, jossain vaiheessa tulikin pelko, että osaakohan sitä rakastaa ihan samoin kuin esikoista. Hankala selittää mutta sellainen fiilis, että riittääkö mun rakkaus molemmille kun esikoinen on niin mahdottoman tärkeä mulle. Noh, tuo pelko oli selätetty aika pian kun sain synnärillä nyytin syliini :) Kyllä sitä rakkautta riittää molemmille.

En miehelle kehdannut edes noista ajatuksista sanoa raskausaikana, sitten myöhemmin kerroin ja hän sanoi pelänneensä samaa ja turhaksi osoittautui hänenkin tapauksessaan :Heartred
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top