Toinen haaveissa <3

Hurjalta kuulostaa nuo puutumiset! Olisin varmasti itse aivan paniikissa.. Onko puutuminen siis ollut nyt uusi oire eli tavallaan yllättänyt? Olisipa hurjaa kun tuollailla alkais, joten hyvin ymmärrän tuon että Mintukkakin on paniikissa pörhältänyt ympäri asuntoa. :nailbiting:

Niemja, Hyvillä viikoillakin oot! Onneksi supistukset rauhoittuvat ja toivotaan etteivät enää kiusaakaan. :) Se on todella ärsyttävää kun mitään ei pysty tekemään, mutta täytyy vain ajatella että loppuen lopuksi se on niin pieni aika levossa ja lopputulos on mitä parhain. <3 Jaksuja!
 
Oottepa rennosti suhtautunu puutumisiinne!:eek:
Siinä tilanteessa on ihan sallittua ja parempikin vaikka soittaa ambulanssi, jos ekaa kertaa tulee.... Että poissuljetaan ettei vaan ole mikään aivoverenvuoto/tukos.
Mutta onneksi selvisitte säikähdyksellä :)
 
Mä en ollu koskaan kuullutkaan, että migreeni voi oireilla puutumisella ja siis sen myötä oli kyl mulla uus oire. Mulla vähän hankala migreeni siinä mielessä, että välillä häviää puolet näkökentästä ja välillä puutuu paikat ja sit välillä näkyy sahalaitoja. Aina mulla migreeni alkaa eritavalla ja sen takia tunnistan sen liian myöhään ja se lääke pitäis ottaa sillon ku alkaa auraa tulemaan tai on jo liian myöhästä. Yleensä tunnistan vasta päänsärystä. Eli tuo puutuminen todellakin yllätti. Aattelin, että nytkö mä halvaannun pikkuhiljaa. :D

Toivottavasti Niemja supistelut rauhottuu.
Täälläki on taas supistellu, itseasiassa nytki supistaa ku sohvalla istun tätä kirjottamassa.
 
Neita, olen tosi pahoillani :sad001

Mun oli pakko tulla heti kirjottaan, kun luin Mintukan sanovan, ettei sumatriptaania saa käyttää raskaana. Tietenkin lääkkeiden käyttö ja tarve on niin tapauskohtausta, että siitä on keskusteltava omien lääkäreiden kanssa. Mutta esim. HUSsin sivuilla kerrotaan, että jos parasetamoli tai ibuprofeeni eivät auta, niin täsmälääkkeestä "Sumatriptaanista on kertynyt eniten raskauden aikaista kokemusta ilman viitettä erityisistä haitoista." Sitä saa käyttää jonkin verran myös imettäessä. Se tieto on helpottanut mun ajatusta siitä, että (jos edes raskaudun) kestän sitten ne pahimmat kohtaukset. Jos en ota kohtauslääkettä ennen kohtauksen tuloa (mulla on auraton mige, mut tunnistan sen väsymyksestä, makean ja kofeiinin nälästä ja sellaisesta tykytyksestä yläniskoissa), kohtaus kestää pahimmillaan pari viikkoa, eikä siihen auta enää mikään. En mä muuten, mut olen tutkinut tätä aika paljon, koska asia on mulle niin iso. Pelkään, että mitäs jos tulevassa raskaudessa mä en säästykään jatkuvalta migreeniltä, koska raskaudet voi olla aina erilaisia.
 
Mä kun oon ensiavus ja ambulanssis nähny kaikkea nii tiesin mahdolliset oireet :D ja mulla on pääosin migreenis sahalaita ja sitte näkökenttä häviää. Se on tosi inhottavaa mutta en osaa mennä lääkäriin vaikka tuliski uutta oiretta.. Ehkä jos kokonaan halvaantuis toinen puoli nii lähtisinki mutta en puutumisesta vielä. Toki muutenki oon sellanen että lääkäriin mennään vasta pää kainalos :D

Ja joo, onneks meni ne ohi mutta säännöllisesti supistaa koko ajan kans. Onneks nyt on ollu aamusta kivuttomia. Tsempit Mintukka sinnekki supistuksien kans!
 
Täytyy nyt tännekin avautua että meillä kävi eilen vieraita eikä ollu muuta mehua tarjota, kuin mun greippimehu:shifty:
Eikä se toki lapsivieraille maistunutkaan, mutta aikuiset joi hyvällä ruokahalulla!?!:smiley-angry016
En ees usko tuohon greippimehun tehoon, mutta silti tuli olo, että sinne se mun hedelmällisyys nyt valuu kurkuista alas...:oops:
Noh tänään kauppaan.....

Ruusa# kp 11 yk1
 
Minäkään en ollut kuullut että voisi oireilla puutumisella mutta tepä valaisitte nyt asiaa! Kyllä varmasti itse soittaisin paniikissa jo ambulanssinkin kun oon sen verran hermoheikko että tulis mieleen vaan että nyt halvaannun tjtn..

Lady Bug, Mulla myös auraton migreeni ja aikalailla samanlaisista oireista tunnistan. Mutta hurjalta kuulostaa että sulla kohtaus voi tosiaan kestää noinkin pitkään. On tää kurja vaiva. :sad001

Voi Ruusa, minkä vieraat menivät tekemään :sour: Ei muuta kuin mehukaupoille! :p
 
Voi ei Neita! :sad001 Eihän se auta kuin surra surut pois ja koittaa jatkaa. Voimia!

Mullakin migreeniä, yleensä ennen kohtausta ajatukset menee niin sekaisin etten tajua ennen kuin kohtaus on päällä. Onneksi raskaus- ja imetysaikana ollut vain pari hassua, joskin aika voimakasta, kohtausta. Tosin mulla oli sitten raskausmyrkytys, sekoitin sen oireita migreenin ihan huolella.. Inhottava vaiva, tai no molemmat. Ladybugin kohtaukset kuulostavat kyllä hurjilta!

Ruusa, mitä greippimehua juot vai puristatko itse? Juotko läpi kierron vai ovulaatioon? En mäkään näihin tietty usko, mutta voisihan sitä taas kokeilla! :grin Nyt käytössä vaan mammavitskut ja kaapin pohjille unohtunut maca.

Ikäerosta, mä oisin toivonut pienempää ikäeroa, ehkä 2-vuotta olisi ollut sopiva, mutta nyt tulee reippaasti päälle 3-vuotta toivottavasti alle 4. Kolmesta lapsesta haaveilen, mutta voi olla että aika loppuu kesken, en tosin ole aivan kokonaan hyljännyt sitä haavetta!
 
Vimma, ihan vaan Tropicana mehua. Itse puristettu ois toki vielä tuoreempaa, muttei ollu tullu ees mieleen...
Ei ole kylläkään kovin hyvää:wtf: Mutta tänä aamuna kun mehu oli loppu, niin alkoikin ihan tehdä sitä mieli! Mammavitskut mullakin on käytössä, kun se foolihappo on kumminki tärkeää. Ja mun ruokavalio ei ole kovinkaan monipuolinen tällä hetkellä (lähinnä koostuu suklaasta:rolleyes:). Ja siis imetyksen takia myös käytän niitä vitamiineja. Niin ja maitohappobakteerit myös käytössä.

Meillä nyt toinen haaveissa toistaiseksi, mutta ollaan jätetty auki se mahdollisuus että jos iskee taas vauvakuume niin kolmaskin vois joskus olla tervetullut.
Toki oon tosi onnellinen yhdestäkin, mutta kyllähän sitä miettii että nyt vasta on päässy siihen "synnyttämisen makuun" ja seuraavan lapsen kanssa ois rennompi jne... niin toivoo että ainakin sen toisen sais vielä kokea.
 
Aivan, no mulle lääkäri sano että missään nimessä ei sumatriptaania raskaana et sitten vaikka mieluummin burana. Ja farmaseuttien tietokannoissa lukee toi sama. Teratologisessa tietopalvelustahan nuiden uusimmat tiedot tietysti sais.
 
Mä olin ensi ehdoton että tämä kaks riittää, nyt kuitenki oon alkanu jo kolmannesta haaveilemaan.. Mies haluais kans kolmannen mutta mä haluaisin senki tähän samaan syssyyn ja mies taas pitemmällä aikavälillä että katotaan tuleeko sitä sitte vai ei. En suostu kuitenkaa isoon ikäeroon 2 ja 3 välillä, ehkä se 2v, niin jos menee kovin yli nii jätän mieluummin tekemättä sitte. Oon tosi jyrkkä ajatuksissani että saattaa kuulostaa kauhialta ulkopuolisen korvin mutta ainakaa vielä ei oo niin pakottavaa tarvetta kolmanteen että nämä kaks riittäis vallan mainiosti :) ja olishan se fiksumpaa taloudellisesti ja auton ja kaiken kannalta se 2 lasta..
 
Mintukka, Minä sain saman tiedon kuin sulla sumatriptaanista! Ja siihen olen luottanut.

niemja, Eikä se ulkopuolisille kuulukkaan! Mielestäni hyvin fiksusti ajateltu ja mietitty. :) En itsekään varmastikkaan haluaisi lapsia kovin suurella ikäerolla. Olen miettinyt että mitä sitten jos kakkosen yritys vaan venyy ja venyy.... Jääkö sitten tuohon yhteen? En voi sille ajatukselle mitään, vaikka mulla on ollut AINA haaveissa kaksi. Ja kolmeakin pyöritellyt päässä. Näin nää ajatukset elää!
 
Onpa jännä juttu, että teiltä on sumatriptaani kielletty, kun niin monesti olen kuullut, että sitä saa käyttää raskaanakin ollessaan. Saas nähdä mitä meidän neuvolantäti mulle tulee sanomaan asiasta jos ja kun. Nyt vähän huolettaakin. Lääkkeiden käyttö on niin vakava asia, eikä tulevan lapsen terveyttä halua missään nimessä riskeerata. Mieluummin sen 9 kk makaa vaikka pimeässä huoneessa.

Mulla on ovis selkeesti ohi. Tänään päivän mittaan on alaselkää ja alavatsaa jomottanut oikealta puolelta ja keskipäivällä yllättivät sukkapuikkopistot. Sahara-olot. Ja mikään ei huvita, kaikki ottaa päähän. Kylmää, pimeää, yök. Tänään siis dpo 1. Ekaa kertaa pääsen käyttämään semmoistakin lyhennettä. Ei muuta kuin jännäämään...
 
Mä en oikein osaa aatella mitä aattelen pitkistä ikäeroista, lasten määrästä jne. Puolensa ja puolensa kaikella. Ja sitten kun ei tosiaan ees välttämättä mee niinku suunnittelee...
Tällä hetkellä ei aavistustakaan haluanko joskus vaikka "iltatähden". Siksi jätettiin auki se päätös vielä, vaikka tähän saumaan 2 peräjälkeen tuntuis sopivalta... Toivotaan että se toteutuukin :)
 
Multa kiellettiin kans tuo sumatriptaanin käyttö, perusteena että ei ole tutkittu tarpeeksi että voisi sen sikiölle turvalliseksi laskea. Mulla vaivana sarjoittainen päänsärky ja ohjeistettu menemään sairaalaan kohtauksen tullessa että voidaan kokeilla muita konsteja kohtauksen katkasuun. Sumatriptaani olisi siis se viimeinen vaihtoehto kivun lopettamiseen näin odotusaikana. Kyllä varmaan siinä saa lääkäri hyötyjä ja haittoja punnita aina tilanteen mukaan.

//muokkaus: myös valmisteella uskoisin olevan eroa että onko kyseessä vaikka mieto nenäsuihke vai injektio.

Halvausoireet migreenissä kannattaa ottaa vakavasti. Miehellä on siis migreeni ilman särkyä, mutta puol kroppaa halvaantuu ja auroja on. Ekan kerran kun halvausoireet tuli oli ajamassa rekkaa ja meni puol kroppaa voimattomaksi... Onneks alkaa näkömuutoksilla niin ratissa ollessa osaa pysähtyä. Itse kohtaus on siis vaaraton mutta huonolla hetkellä iskiessä voi olla vaaraksi itselleen ja muille.

Täällä vietetty hiljaiseloa foorumilta kun töihin palattua ei oo tuota virtaa oikein riitä. Viikkoja kasassa 18+1 ja rakenneultraa malttamattomana odottelen.

Onnea plussanneille ja tsemppiä ennenaikaisten suppareiden kanssa kärsiville! Toivottavasti ei enteile mitään. Mulla alkoi esikoisen aikaan joskus 20 viikolla ja siitä sitten alkokin sairaslomat loppuun asti.
 
Olipas kattavaa tietoa nuupa! Onneks miehes selvis säikähdyksellä, kuulostaa kyllä pahalta jos se tosiaan tulee huonos paikas. Tsempit sinne kans! Ei onneks enää oo pitkä rakenneultraankaa :)

Lady bug toivotaan tärppiä ja nyt hemmottelet itteäs piinaviikot ;)

Ruusa näinhän se on että valitettavasti aina ei itte pysty vaikuttaa asioihin ja ne menee miten menee. Toivotaan sinne pikaista tärppiä!
 
Pahoittelut äippä-14 ja neita :(

Harmi myös miitun r-testin negaa..

Lady bugilla oli hienot viivat ovistestissä!

Mulla käy usein mielessä miten jaksan mahdollisesti kahden pienen kanssa, jos tärppäisi melko pian ni ikäeroa tulisi alle 2v.
Mutta oon yrittäny ajatella että kyllä sitä pärjää kun on mies ja kummanki vanhemmat ja mun sisarukset asuvat samalla paikkakunnalla että apukäsiä löytyy pyytäessä. Toivon kyllä että toisen lapsen vauvavuoden ekat kuukaudet oisi esikoista helpommat.

Menkkoja ei oo näkynyt, nyt kp28, taitaa tulla pitempi kierto vähään aikaan..eli yrityksen alku vaan siirtyy.
 
Heippa kaverit ☺️

Oon taas takapiruillut täällä vajaan viikon verran, kun on ollut sellainen fiilis, että joskohan olisi tärpännyt. Kuvassa tämän viikonlopun saldo ja nyt ois viikkoja hurjat 4+1 kasassa. Aion nyt ottaa rauhallisesti ja yrittää pitää positiivisen mielen kaikessa mukana. Takana kun on se kuusi keskenmenoa, niin toki pelottaakin. Mutta tiedän myös, että stressillä on valtava merkitys minun kohdallani. Joten, päivä kerrallaan. :)
 

Liitteet

  • IMG_20161106_110952_01.jpg
    IMG_20161106_110952_01.jpg
    337.5 KB · Katsottu: 183
Takaisin
Top