Tapaaminen pääkaupunkiseudun mammoille

Pikatiedostus täältä työmaalta. Pe palaverit venyvät niin, että en ehdi tapaamiseen -harmi! Onneksi mamma loma jo häämöttää ja sitten aikaa. Sopikaa uutta tapaamista :) !
 
Moikka! En ole aikaisemmin näille sivuille kirjoitellut, enkä juuri lukenutkaan. Löysin vasta äskettäin tänne ja olisin myös kiinnostunut tapaamaan muita tulevia äippiä! Perjantaina en ehdi paikalle, mutta jos sovitte myöhemmäksi uuden tapaamisen, niin voisin yrittää ehtiä mukaan.
 
No voi himppu! Joudunkin perjantaina työn puolesta lyhyelle reissulle joten en taida keretä tapaamiseen :( Muutenkin tämä viikko on ollut aivan kaaosta töissä eli saattaa olla että perjantaina kotiin päästessä ei pysty muuta kuin löhöämään sohvalla.... :S Mutta jos sovitte seuraavaa tapaamista niin haluan ehdottomasti myös mukaan :)
 
Minun laskujeni mukaan meitä olisi tulossa huomenna paikalle 9 eli todella hyvin! Jos joku muu on paikalla ennen minua, niin voi koittaa järjestää pöydät siten, että mielellään kaikki mahduttaisi istumaan yhdessä tai sit jaetaan porukka puoliksi.

Huomiseen!
Mansikkainen
 
No minähän olen tietysti kipeänä :/ veto niin pois etten uskalla lähteä mihkään.
Ens kerralla sitten toivottavasti paremmassa kunnossa. Sorry, kun ilmotus näin myöhään :/
 
Heippa!

Kiitos vielä kaikille perjantain treffeillä olleille. Olipa mukava nähdä ja höpötellä vauvajuttuja ja muutakin!

Mansikkainen
 
Kiva kuulla että treffit menivät hyvin. Kannatan ehdotusta että syyskuussa olisi uudet treffit niin jos minäkin pääsisin mukaan :)
 
Treffataan vaan uudestaan syyskuussa. :) Voisi taas tehdä kalenterikutsun, niin olisi helpompi seurata päiviä ja osallistujia.

Mansikkainen
 
Oli kyllä tosi kiva tavata! :) Tässä olisi linkki doodleen, laitoin syyskuun lopun ja lokakuun alun keskiviikkoja ja perjantaita. Niitä voi muuttaa, tai tehdä kokonaan uuden jos päivät on kovin epäsopivia. Mun mielestä perjantai oli kiva, silloin jotenkin jaksaa paremmin kaikenlaista :)

http://doodle.com/6u2iarg5nrm3rvf2
 


Semppu kirjoitti:
Oli kyllä tosi kiva tavata! :) Tässä olisi linkki doodleen, laitoin syyskuun lopun ja lokakuun alun keskiviikkoja ja perjantaita. Niitä voi muuttaa, tai tehdä kokonaan uuden jos päivät on kovin epäsopivia. Mun mielestä perjantai oli kiva, silloin jotenkin jaksaa paremmin kaikenlaista :)

http://doodle.com/6u2iarg5nrm3rvf2

Siis jos / kun on vielä töissä niin perjantait on kivoja tapaamispäiviä. Jos tapaaminen menee lokakuulle asti, niin varmaan aika moni on jo silloin mammalomalla...?
 
Oli kyllä tosi mukava nähdä ja jutella!

Kiitos Semppu kutsun tekemisestä!

Lokakuusta: Annoin Kelan laskuriin LA 30.11. ja silloin äitiysvapaa alkaa 25.10. Ehkä olis kivaa siihen asti huomioida töissä käyviä ja tapaa ainakin illalla. En kuitenkaan tiedä koskeeko tämä ketään meistä pk-seudun odottajista... Onks kellään LA 15.11. jälkeen? Silloin äitiysvapaa alkaa 10.10. Sen jälkeen voimme tapaa ainakin minun puolesta ihan milloin vain. Mutta sitten ehkä niillä joilla on jo pieni lapsi on jotain erikoistoivomuksia?
 
No näillä näkymin sopii noi kaikki paitsi pe12.10 on vähän auki. Pidän mun synttärit 13.10 jo, koska marraskuussa voi olla vähän hankalaa juhlia ihan pienen vauvan kanssa :) Pitäis siis leipoa tolloin ja se mene varmaan iltaan asti se säätäminen sit.
 
Mä sainkin aikaistettua mun kesälomaa parilla viikolla (olis muuten menny äippäloman kaa päällekkäin), kiitos vaan ihanille esimiehille. Eli 3.9. lähtien on täällä siis työt siltä osin tehty, joten tapaamisten suhteen nyt siis vapaana mikä päivä / kellon aika tahansa! :)
 
Mulla on tässä nyt 2viikon sairasloma ja se varmaan jatkuu, et mulle käy kans mikä tahansa kellonaika. Mut täällä varmaan on töissäkäyviä silti vielä :) Kattelin tota doodlea ja näköjään perjantait 21.9 ja 5.10 sopii kaikille tähän mennessä vastanneille.
 
Voisimmeko lähipäivinä sopia milloin tapaamme, niin tietäis mikä päivä on tälle varattu ja vois tehdä muille päiville toisia suunnitelmia? Näillä näkymin todennäköisesti pe 21.09. tai pe 05.10. Pitäisi sitten vain keksiä miten valitsemme noista kahdesta, jos äänestys ei enää muutu... Ehkä toi 21.09. kun alussa oli ideana uudet treffit syyskuun puolella? Mutta odotellaanko vaikka vielä maanantaihin asti jos vielä joku haluaa lisätä itseään listalle?
 
Takaisin
Top