Tammivaavit

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja paukke
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Heips!
 
Täällä on paljon tapahtunut parina päivänä kun  olin miehen kanssa pienessä reissussa. Tultiin kotiin eilen illalla mutta olin niin poikki että en jaksanut mitään muuta kuin saman tien nukkumaan.
 
Jossu88: itselläni oli alkuksi pahoinvointia ja oksensin mylös kerran. Nyt ei oikeestaan ole mitään muuta kuin tissit on tois kipeet ja myös kasvanut.
 
Mieheni totesi tossa matkalla että olen hiukan lihonnut, siihen sanoin et en vielä mut kohta tulee lisää ja paljon. Meillä ainakin seksi on lisääntynyt. Tuntuu siltä että panettaisi koko ajan ja ennen raskautta ei ollut tälläistä oloa. [:D]
 
Itselläni on eka neuvola ma 8.6. Joutuu vielä odottamaan pari viikkoa. Muuten onko kenelläkään mitään tietoa että joutuuko lävistykset poistamaan synnytyksessä? Itselläni on jonkin verran lävistyksiä ja ainakin napalävistyksen joudun ottamaan pois pian, kun maha kasvaa.[:)]
 
Jossu88: Täällä on kanssa yksi jolla ei ole mitään oireita, tai jos rintojen arkuutta ei oteta mukaan. Olen kanssa odottanut milloin huono-olo alkaa...kahdessa ekassa raskaudessa oli huono-olo ja muutenkin kaamee väsymys jo heti alussa.
 
Taas eilen illalla oli sen verran vuotoa, että alushousut tahriintu, nyt en enää tiedä meneekö kaikki hyvin?
 
Ensiviikolla vasta varhaisraskauden ultra omalla gynellä ja pelkään onko ketään kotona tuolla massussa. Perjantaina sitten eka aika neuvolaan eli rv 7+4 (pitää ottaa kuulemma verikokeita jo rv9), tietenkin kun ikää on jo sen verran kuin on.
 
Mistä muuten löytää jonkun listan meistä tammivaavia odottavista ja la:sta, vai onko sellaista tehty?
 
 
 
Tsuba: kirjoitat tietosi tohon meidän listaan. Sen löytää kun valitsee laskettu aika tammikuussa 2010 ja sen jälkeen valitsee meidän lista. Siellä se on.
 
Moikka kaikille!

Tää päivä on ollut niin kiireinen, että ihanaa kun saa kohta levähtää ja kaivautua sohvalle telkkaria katsomaan.
Koulussa niin paljon hommia kun perjantaina alkaa loma ja kävin tänään kosmetologilla kulmat laitattamassa ja pesin myös pyykkiä. Ärsyttää ravata pyykkituvan ja asunnon väliä. Pitäisi kyllä hankkia oma kone, mutta kun kerta ilmaisesti saa pestä niin ei ole sitten vielä viitsinyt.
Huomenna täytyis vaihtaa puhtaat lakanat ja perjantaina muuten siivota koti. Kumpa vaan voimat nyt riittäis.

Kauhea väsymys painaa ja jalkoja särkee. Ja kamala kuvotus ollut koko päivän. Ei tee mieli edes syödä, mutta pakko kun muuten olo menee vielä huonommaksi.
Rakasta hirmunen ikävä kun on ollut nyt kohta 3vko kiinni armeijassa. Onneksi perjantaina tulee lomille ja sitten enää 35 aamua lomautumiseen :) Eli sitä ja ensimmäistä neuvolaa odotellessa mennään :)

Onko muuten ketään muuta alkanut kahvi jo kuvottamaan? Itseäni pelkkä ajatuskin jo etoo :/ Sinällään ihan hyvä juttu kuitenkin. Toinen on telkussa kaikki ruokamainokset. Mutta ehkä tuokin muuttuu jossain vaiheessa siihen, että tekee vaan mieli syödä kun näkee kaikkia mainoksia :'D

Mukavaa keskiviikkoiltaa!
 
Mua alko kahvi etomaan ennen ku testi tuli positiivisena.. Järkky olo yhestä kupillisesta kahvia ja ennen sitä litki 4 mukia päivässä..
Tuossa viikko sitten kävin ruokaostoksilla paikallisessa citymarketissa ja niillä oli ryynimakkara maistiaisia, eli ne kypsensi niitä siellä.. Se haju teki niin pahaa, et mun oli pakko lähtee kaupasta ja jättää mies hoitamaan ostokset..
Muutenkin on tuo ruokahalu pienentynyt huomattavasti. Ja tulee huono olo jos hiukankin syö liikaa.
Haettiin tuossa pizzat viikonloppuna ja en jaksanut syödä omasta puoliakaan, siinä sitten oli ruokaa vielä pariksi päiväksi sen jälkeen..
 
Jossu88 ja Tsuba: Myöskään miulla ei ole ollut juuri mitään oireita, pientä turvotusta ja rintojen arkuutta lukuunottamatta. Ei erityisen paljon oo edes väsyttäny.

Hieman hämmentää ja ihmetyttää tuo ihmisten oireilu - varsinkin kun itsellä on esikoinen kyseessä, niin vahvistus pikkuihmisestä kyllä tulisi pienen pahoinvoinnin myötä (vaikka kävin lääkärissä vielä varmistamassa testin olevan positiivinen). Noh, ensi viikolla on neuvola (to 4.6.) ja sieltä saanee sitten hieman vahvistusta ajatuksille. Hienoahan se on, kun olo on erinomainen... 
 
Tulinpa kirjoittelemaan tänne viimeistä kertaa [:(]
Ultra oli tänä aamuna ja kohtu oli tyhjä. onneksi oli kokonaan tyhjä ja kuulemma siistin näköinen ja kuulemma saa yrittää heti uudestaan.
Näköjään se keskenmeno ei sitten vaadi mitään hirmusia vatsakipuja tai vuotojakaan, ainakaan en näin kokenut.
Kyllä silti on itkettänyt koko päivän, onneksi saa hepoista ja tyttösestäni tukea[:)]
 
Elisabet: Otan osaa! Kauheasti tsemppiä! Tosi kurja juttu, mutta toisaalta hyvä, että kohtu oli tyhjentynyt kunnolla eikä tarvinnut kaavintaa tehdä eikä muuta. Onneksi sulla on tyttönen ja rakkaita eläimiä joista saat myös tukea! Virtuaali voimahali.
 
Elisabet, olen kauhean pahoillani! toivottavasti tärppää pian uudestaan!

Mulla itelläni sama edessä huomenna, totuuden päivä [:@] vähän kyllä nyt tuntuu sitä että kaikki ei ole hyvin. no,huomenna sit ollaan viisaampia...
 
Elisabet: Voi kurja :/ Mutta paljon onnea uuteen yritykseen ja toivottavasti onnistuu. Hurjasti voimia ja jaksamista!
 
Elisabet, olen todella pahoillani puolestasi!!!
Toivottavasti tärppää pian uudelleen! Täytyy vaan ajatella että tuolla vauvalla ei kaikki olisi ollut kunnossa, siksi se otettiin pois näin varhaisessa vaiheessa..
 
Voimia Elisabetille [:(]
Täällä vointi on ollut suht tasainen. Paha olo lisääntymään päin. Tänä aamuna kävin "käkimässä ja kökimässä", mutta oksennus ei tullut. Väkisin kun syö pari voileipää, niin kyllä se sitten helpottaa. Pyöräily töihin kans tuntuu tasaavan oloa. Töissä ollut tasaisen kiirusta, että siellä ei ehdi kauheesti pohtia tulevaa... Turvotus vaan on jotain epätodellista, molemmat (puoliso&minä) eilen illalla saunassa naureskeltiin mun uudelle olomuodolle. [:D] Saas nähdä kauanko tämä pysyy salassa...
 
Kävin sitten tänään neuvolassa. Oli sama täti ku mitä mun lapsillakin.. [:D] Ihan hyvä kai sinänsä, niin täti on perillä jo valmiiksi meidän tilanteesta..
Verenpaine oli jo nyt alhainen.. 105/58 tais olla. Eli ei oo mikään ihme jos on välillä vähän kurja olo ja tekee vaan mieli maata sängyssä. Normaalisti mulla on 110/60.
Kummallista ku se täti yritti jo nyt kuunnella vauvan sydänääniä. Ei kuulunu vielä. Meinas että kuuluu hoikemmilla jo näillä viikoilla ja antoi uuden ajan 1ja½ viikon päähän. Ei mun muistaakseni vielä oo näin aikasessa vaiheessa kuunneltu sydänääniä ja siksi en siitä säikähtänytkään kun mitään ei kuulunut.
Ai joo ja LA muuttui 31.12.2009. Mutta saa pysyä mun puolesta siinä 1.1.2010, mikä se on ollu tähän asti. Kun se on näiden laskurien mukaan ja neuvolalla on se kiekko minkä mukaan ne katsoo ja siinä on aina 1 pv alle mitä laskurit.
Mitäpä sitä vielä.. hmm.. ultra-aika saapuu ens viikolla ja on noin 10 pv kesäkuuta..
Vointi on ollu ihan hyvä taas tänään, muutama päivä sitten oli huono-olo koko päivän. Käytiin uimahallissakin. [:D]
eli rv 9+0 neuvolan mukaan. [:)]
 
Jaksamista sulle Elisabeth!

Mä ilmoittaudun jo näin varhaisessa vaiheessa messiin, päiviä nyt 4+4, eli sunnuntaina tuli kaksi viivaa. Näillä näkymin laskettu aika 31.1. jos kaikki menee hyvin. Edellinen raskaus oli tuulimuna, huomattiin helmikuun lopussa 12 viikon ultrassa. Oli aivan kauhee tunne; olin jotenkin jo kolmen kuukauden aikana kasvanut henkisesti äidiksi. Mutta onneksi onnistui näin pian taas uudelleen. Pelottaa, vaikka tiedänkin että pitäisi vain ottaa rennosti ja nauttia. Toivottavasti kaikki menee hyvin. Varasin jo yksityiseltä ultran viikolle 8, enää en todellakaan odota 12 viikkoa!
 
Elisabet voimia sulle...

Hiukan kiireitä ollut...Aivan kauheen etova olo kokoajan...ja nälkä mut ei mitään juuri alas...vuoto onneksi jäi tältä erää siihen yhteen kertaan....vaan kyllä tää on epävarmaa tää alku...kun uskaltais edes hieman iloita...Mitä sitä vois syödä helpoiten kun on kauhee ällötys...??onko jollain parempaa tietoo...?
 
Takaisin
Top