Tammivaavit 2

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja kaylies
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Täällähän monella muullakin on paineet koholla... niin täälläkin. Mittari pitäis kai hakea kotiin lainaan, mut en oo vielä saanut aikaiseksi. Viime viikolla kävin lääkärissä niiden sokrujen takia seurannassa... Sintti oli kasvanut juuri sopivasti, painoarvio oli 2400-2600g. Käyrien mukaan olis n. 3,5kg syntymäpaino. Eli ei onneksi oo jättivauvaa näillä näkymin tulossa, kunhan yrittää noita herkkuja edelleen maltillisesti syödä. Kohdunkaula ei ollut vielä lyhentynyt, eli oli 3cm mutta kohdunsuu oli jo pehmentynyt. Mut niin kai sen jo kuuluukin tehdä jo näillä viikoilla? Kuvitelkaa, mulla on supistellu jo rv 15 lähtien eikä ne kyllä mitään haittaa ole saaneet tuolla alakerrassa aikaiseksi. Nykyään tulee paljon kipeitäkin suppailuja jotka säteilee selkään ja reisiin, mutta eipä niistäkään mihinkään oo ollu... varmaan vielä joudun lopulta käynnistykseen vaikka koko ajan on varottu ennenaikaista synnytystä ja saikullakin oon ollu jo ties kuinka pitkään...[:@]

Muuten olot vaihtelee päivittäin... jonain päivänä kaikki liikkuminen on itkun ja tuskan takana ja toisena taas suhteellisen "helppoa".. onneksi ei enää kestä kauaa, kyllä tämä raskaus on ollut viikko viikolta raskaampaa ja saa kyllä jo mun puolesta päättyä [;)]

Mutta ihanaa kun oon pakkasta!! Mä touhusin jäälyhtyjä jäätymään takapihalle, toivotaan että pakkaset kestäis vielä muutaman päivän täällä etelässäkin!

Voikaa hyvin mammukat [:D]
 
Elegia: tuntuu tutulta toi sun rahahuoli. Mekin elellään täällä kädestä suuhun ja kaikenlaiset yllärimenot on mulle tosi stressin paikka. Joululahjoja voi saada aika edullisesti kirppareilta ja huuto.netistä. Sitten muistan nähneeni mainoksen aineettomista joululahjoista (vaikka ehkä lapset kylläkin odottaa myös kaikkea krääsää..), musta ihan varteenotettavia juttuja kaikille vinkiksi: http://www.ytv.fi/joulu/

Mukava kuulla, että en oo ainoo massun kanssa tuskaileva. Onneks oon voinu nukkuu suht hyvin, mutta on välillä niin veto veks ettei mitään rajaa... Painoakin vaan tulee ja jalat turpoo...

Lauranen: yks kaveri sanoi, ettei raskaana pitäis juoda vihreetä teetä. Kysyin siltä miks, mutta en oikeen ymmärtänyt vastausta. Vissiin se sisältää jotain ainetta, mikä ei oo hyväks. Vaikka toisaalta on ties kui paljo kaikkee, mistä sanotaan sitä ja tätä... Mutta Rooibos-tee on ainakin hyväks raskaana oleville ja myöskin tosi hyvää, kokeile josko siitä olis apua! [:)]

Sairaalakasseista vielä... Meillä kun ei oo autoo, niin ei oo ihan niin tosta vaan lähtee hakemaan hammasharjoja yms jääneitä tavaroita. Ja juu, varmaan mäkin turhamainen, mutta semmosen pikku synnytysrypistyksen jälkeen sitä tuskin on kaikkein hehkeimmillään, ja kuitenki pitää ottaa kuvia kaikille sukulaisille ja tutun tutuille, niin mä ainakin haluun suihkun jälkeen vähän ripsaria heittää naamaan. Ihan vaan, ettei sit ala ottaa päähän ku on nii kuolleen näkönen kuvissa. Mulla on muutenki vaikeeta rentoutua ja nukkua vieraassa ympäristössä, niin ainakin jos on jotain omia vaatteita, villasukkia tms niin uskon, että se vähän lievittää. Mutta kuten todettua, jokainen tyylillään! [:)]
 
Miks kaikki muut on saanu kuulla vauvan painoarvion ja minä en? [:(] Epistä! Saan varmaan kuulla sen siinä vaiheessa kun toteavat n. vuorokauden yrityksen jälkeen ettei mahdu näköjään tulemaan ulos...!!! [:@] 
 
Jep, vihreää teetä ei kande juoda ekan raskauskolmanneksen aikana, koska sillon foolihappo ei imeydy kunnolla. Mutta ei kai siinä muuta haitallista pitäisi olla. Kofeiinia vihreä tee ei sisällä mutta teiiniä sisältää, jolla on myös piristävä vaikutus. Itse en kahvia juo enkä kofeiinia muutenkaan missään muodossa, enkä tuota vihreää teetäkään yötä vasten. Olen sitä aina Kiinassa käydessäni tuonut kotiin valtavat määrät sen hyvien terveysvaikutteiden ja ruuansulatuksen nopeutumisen vuoksi. Mutta ei sekään näemmä tuota turvotusta kokonaan poista, mutta ehkä hillitsee...?! Who knows.
 
kertokaas onko se merkki turvotuksesta kun jää helposti ihoon painaumia? esim vaatteista tai peitosta sellaisia punaisia raitoja.. Välillä olen melko kirjava[:)] Sormukset on kyl edelleen sormessa ja pyörii ihan normaalisti. Se iskias-kipu vaan on ihan hirvittävää. Tänään ehkä vähän helpompi päivä tai sit mä alan vaan tottua siihen.
Mulla on nyt tällä hetkellä se olo että aion uskoa synnytysvalmennuksen pitäjää joka sanoi että kyllä sen sitten tietää kun se synnyts alkaa. Joten nou paniikkia! Ainakaan kovin suurta....[:D]
 
Eipä oo mullekaan tehty mitään vauvan painoarvoita. Neuvolassako se tehdään vai jossain ultrassa?

Lauranen: Kiitos selvennyksestä tuosta vihreästä teestä! En tosin tykkää itse sen mausta, niin eipä oo sitä tullu juotua alkuraskaudestakaan [:)]. Mä ostin turvotukseen luomukaupasta semmosta Weledan vihreetä geeliä, missä lukee, että turvotukseen etenkin raskaana oleville, niin sitä oon laittanu jalkoihin ennen nukkumaanmenoa. Mutta en kyllä tiiä auttaako se oikeesti mitään... [;)]. Mulle neuvolalääkäri sano, että ei pitäis juoda liian paljon vettä, että siitäki kerääntyy nestettä. Musta se kuulosti aika kummalliselta, ja mikä sitte on liikaa? Jalkojen hierominen (esim weledan geelillä) ja nostaminen ylös helpottaa, mutta ei se sitä kokonaan kyl vie pois, tai siis aina se vaan tulee takasin sitte...

EDIT: Ja juu, Yamacraw, mulle noi kuulostaa ihan turvotukselta. Mulla on noitten lisäks nilkat ihan selkeesti paksummat ku normaalisti. Oikeet sormukset ei oo pitkään aikaan menny päälle ja välillä nää mun isommat väliaikaiskrääsäsormuksetki alkaa tuntumaan tiukoilta...
 
Heissan. Yhtenä kappaleena täällä ollaan edelleen. Tänään oli äippäpoli keikka ja nyt virtaukset oli ok. Lääkäri meinas että on normaalia kun kyseessä on lievä istukan vajaatoiminta, että nuo virtaushommat vaihtelee normaalista poikkeavaan ja takas. Vauvan painoarvio ei muuttunut. Edelleen 2,2kg. Lääkäri sanoi että vauvan kasvuon pysähtynyt/pysähtymässä tai sitten vauva on geneettisesti hoikka. Torstaina uusi käynti samaiseen paikkaan ja tuolloin katsotaan virtaukset ja vauvan paino ja päätetään taas jatkosta. Vaihtoehtoina synnytyksen käynnistäminen tai seurannan jatkaminen noilla käynneillä tuolla ä-polilla.
Synnytyksen ajankohdasta oli sen verran puhetta että synnytys käynnistetään viimeistään heti vuodenvaihteen jälkeen, eli en saavuta tuota 10.1. rajapyykkiä.

Saatiinpa vauvasta NIIIN ihana sivuprofiilikuva tänään että [:)] !

Muoks.. Onko Santusta ja vauvasta tietoa?
 
joo nyt o yyber supistus päällä... meinasin tukehtua leivän muruun..siis ihan pieneen muruun ja otin 10minuutin yskän puuskan tässä... ei oikeastaan satu mutta jollain tavalla koskoo kyllä.,ei meinoo helpottaa...

Vettä pitäs juoda 1,5-2 litraa päivässä oli raskaana tai ei.

yaw: kyllä se turvotusta on.

Mulla o tehty sokereiden takia painoarvio. Ultralla.
Täällä päi käytäntö että yleensä 36+ tehdään synnytystapa arvio ja siinä kattovat vähä vauvan kokoa. käsikopelolla tai ultralla. ja viimestään synnärillä sitten siinä tositilanteessa myös katotaan tilanne.

Mutta näissä näkyy olevan nii paljon heittoja paikkakuntakohtaisesti että ihan suututtaa.
 
Mä sain sen painoarvion vaan sen ylimääräsen synnäri käynnin takia, et ei täällä Espoossa ainakaan automaattisesti sitä saa tietoon. Esikoisesta sain painoarvion yliaikaseurannan ultrasta (jotain viikoilla 41+2), ja sekin viitteellinen (sanoivat lähellä 3500g kyn syntymä paino oli 3830g) kun eivät saaneet enään tarkkoja mittoja kun lapsi oli jo niin alhaalle painunut.

Mut viimeks neuvolasta sanovat et jos se sf mitta menee pitkin sitä keskikäyrää, vaavin syntymäpaino olisi n. 3,5kg pintaa. Ja se alin käyrä on n. 3kg ja se ylin 4kg... mut tietenkin todella suuntaa antavat noi arviot.

Huomenna jälleen neuvolaan, nyt rampataankin jo kerta viikossa...saas nähä tuleeko mitään uutta....epäilen.
 
Täällä tylsä aamu... Heräsin liian aikaisin ja oon vaan turhanpäiten surffailllut... No, kohta lähden siskon kanssa uimahalliin, odotan niin innolla, että pääsee hetkeks tuntemaan itsensä kevyeksi ja kelluvaksi [:)]. Vaikka oon aika karsee näky bikineissä [:D], tavalliset uikkarithan ei tietenkään mee ees lähellekään päälle....

Huomenna neuvolalääkäri. Jotenki aina ikävää joutua alapäätutkittavaksi, miten ne osaakin aina olla niin kovakouraisia!? Mua ainakin aina sattuu se ronkkiminen vaikka miten yrittäis olla rento jne.
 
Muillakin on tylsää siis eli en ole ainoa... Heräsin tänä aamuna klo 6.00 törkeään suonenvetoon!Siis miten se voi sattua niin HELVETISTI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!???????????[:@][:@][:@] ja ku se ei lähe pois! Toissapäivänä loppu multitabs raskausvitamiinit ni heti se sit kostautuu ku ei saa magnesiumia... Pitää tänää hakee lisää niitä heti!
No en sit saanu unta ollenkaan enää.Kokkailin mulle ja miehelle hyvän aamiaisen ja aloin siivoo ku se läks töihin. Nyt pyörii kolmas koneellinen pyykkiä jo, mitäs sit tekis? :D ulkona on liian kylmä, en taida jaksaa ees lenkille lähteä.
Löysin roskiskaapista aamulla hiirenkakkaa!?!!!! Hyi helvetti neki tunkee sisälle ku on näin kylmä:( mies saa ensi töikseen tilkitä sieltä kaikki pienetkin kolot kun tulee töistä, en uskalla avata roskiskaappia ennen sitä... Maalla on mukavaa [:)]

Mä en tonne miittinkiin valitettavasti pääse, ensi kerralla sitten!
 
vink vink, hennesin nettisivuilla on vauvanvaatteitakin alessa nyt [;)]
Tilasin mm ihanat tikrulappuhaalarit vaan 5,95 ja tietty superman yöpaidan<3
 
voi minto minkä teit...
Vilasin tuota henkan ja maukan nettikauppaa.. JA tilasin sieltä sitten itelleni takin, ja vauvalle bambi slipoverin ja pari myssyä... noniin, ne toimitetaan viikolla 52, eli parahiksi ennen vuodenvaihdetta... ja taas meni melkein 80€.. huoh.. ei paranis kattoo tuollasii... [:)]

Iih, mies tuli just kotia, oli käyny kaupassa ja ostanu hello kitty tuttipidikkeen [:)] ihana!!!
 
Sori... [8|] Arvasin kyllä että saatan aiheuttaa ihmisille rahanmenoa... No, mulla tuli kans yli satasen lasku että samassa veneessä ollaan [:D]
Mä en saanukkaan supermiesyökkäriä pojalle ku oli loppu [:'(]
Se bambi-slipari oli tosi suloinen myös!! Mä en silti sitä tilannut vaan sen setin mis oli slipari ja paitis, sit vauvakengät, parit housut jne... Itelle mekkoja joista joku ehkä saattaisi sopia päälle vaikka ristiäisiin [:)]
Noi sivut on niin vaarallisia.. Aina tulee tilattua ja vaik olis kuinka alessa ni lasku on aina iso.. Ellos on toinen mistä ollaan tilattu paljon, siel nyt on kotiin niin paljon kaikkea tavaraa edullisesti.
Mut on se nettishoppailu kätevää, ei tartte masun kanssa raahautua pakkasessa kaupoille [:D]
 
Heissuli!

Olipahan taas yö, jos ei omatoimisesti herää yöllä, niin se on naapuri joka on päästäny koiransa pihalle räkyttämään kello kolme yöllä!!! [:@][:@] On semmonen koira, joka haukkuu kaiken mikä liikkuu - tykkään eläimistä tosi paljon, ja jos en allerginen olisi niin meilläki hurttimus olis, mutta alkaa pikkuhiljaa v***ttamaan tuo koira!!

Yhtenä yönä heräsin tosi kipeeseen supistukseen, ei niitä onneksi tullu ku yks. Aika ajoin myös täällä maha pinkeilee ja vihloo. Ja toukka työntää itteensä vasemmalle puolelle kylkiluihin ihan täpöä, tuntuu että tulee mahasta läpi! [:D]

Kahen viikon päästä ois viimenen neuvolalääkäri, synnytystapakartotus. Täällä eivät ultraa, jos ei ole epäilyä ettei mahtus alakautta tulemaan. Tiiä sitten sitä painoarviota...... Sf-käyrä aika tasaseen keskikäyrällä tai vähä alle.

Jaaps, pitää vissiin mennä henkkamaukan sivuille mitä sieltä löytyis. [;)]
Mahtava pakkanen!! [:)] Alkaa tuntua vähä ees talvelle ja joululle.
 
Neuvolalääkäri takana, pikkuinen voi oikein hyvin, pikkuinen tosiaan oli kooltaan paino oli nyt n. 2130. Syntymäpaino ennuste aleni ja on alle 3 kg (2700-2900g). Sf-mitta oli 31 kasvanut nätisti, syke oli normaali 150. Lekuri koitteli pikkuisen tilaa ja sanoi että on pääalaspäin,, mutta mutta kun ultrattiin niin huomattiinkin ettei näin ollutkaan. Pikkuinen olikin vielä pää ylöspäin ja saimme kättärille ensiviikoksi ajan. Ensiviikkolla saadaan sitten tietää että yritetäänkö kääntää ja alamme kartoittamaan synnytys tapaa. Lääkärimme oli sitä meiltä, että pikkuisella olisi tilaa hyvin vielä kääntyä ja kääntö saattaakin onnistua pienen koon takia, mutta jos ei onnistu niin menee sektioksi, oman kokoni takia.
huoh.. Tänään on sitten sektio pyörinyt päässä, pelkään leikkauksia, minua ei ole ikinä leikattu, mutta tiedän että jos sektiolla pikkuinen tulee maailmaan niin se on hänen omaksi parhaakseen. Tässä sitä huomaa ettei mitään voi suunnitella valmiiski.. Onhan tässä vielä aikaa.. jos hän päättäisi vielä kääntyä. :)
Mites eikös jollain muullakin ollut pikkuinen vielä peppualaspäin.?
Mites siellä jaksellaan?
 
Hiiren loukkuja vaan ostamaan. Elkää missään nimessä myrkyttäkö, koska sitten kun ne syö sitä myrkkyä ja kuolevat jonnekkii rakenteiden sisään nii saa kuukauden haistella mädäntyneen tuoksua mikä ei oo kovinkaan kivaa.

Kandee ostaa sen raskaustabujen lisäksi ihan vaikka magnesan magnesium tabuja. mulla on niitä tuossa yöpöydän vieressä. Niitä saa ottaa 4 päivässä ja auttaa hyvin suonenvetoon, ainakin mulla.

 EI SAA MAINOSTAA NOITA PIRUN KAUPPOJA, iskee hirvee hinku mennä ostamaan ja kun ei ole rahaa. HUOH.

Meidän toukka ei tykänny automatkasta että äiti istu vaan. Tunki itteään koko ajan alas niin että pimppa huuti hoosiannaa. Ja nyt sitten ku autosta nous ylös ja tekee kaikkea muuta niin se tunkee sitten kurkkua kohen... osaa päättää kummassa päässä haluaa olla :P
 
Heippa!

Neuvolakontrolli käyty, kaikki kunnossa[:)] (viikko sitten pissassa prot +)..

Neuvolalääkärin aikaisti viikolla eli ensiviikon tiistaina jalkoja levittämään sitten epämukavantuntuista tutkimusta varten.. Onneksi se lääkäri on hyvin asiantunteva ja rauhallinen liikkeissään ja kyselee kokoajan tuntemuksia ettei satuta tms.(Vaikeahan mieslääkärin on tietää tuntemuksia miltä tuntuu sisätutkimus kun eivät itse pääse kokemaan sitä [:D] tai no... ) Luottavaisin mielin siis [:)] 
Sain aivan ihanan valkoisen paksun toppapuvun tutulta lainaan 60cm.. siinä on pupunkorvat ja kaikki :)
Alkaa lähes kaikki vauvatavarat olla hankittuna, jotain rasvoja tms juttuja vailla.. mutta pyydän ne ens vkolla lekurilta reseptille niin vakuutusyhtiö korvaa ne 100% mulle(kiitos äidin ja isän jotka on ottaneet mulle aikoinaan ennen syntymää hyvän vakuutuksen).
H&M postimyynnistä tuli tänne kanssa tilattua, löysin sieltä vaikka mitä kivaa =) Toivottavasti isäntä on samaa mieltä.

Nyt hakemaan isäntä töistä ja käymään autokaupassa tekemässä papereita.. mein autossa pikkuvikoja paljon ja saatiin lauantaina tosi hyvä tarjous, niin meille tulee punainen auto :) ja kulut pienenee =)
 
Vitsi meinas virta ja voimat loppua tyystin kun oltiin äipän kans ostoksilla. Sain siltä joululahjaksi kengät ja ne tietysti piti sovittaa. Että voi olla raivostuttavan hankalaa sovittaa kenkiä... Mahtoi kaupan täti ihmetellä että onpas siinä jäykkä nuori nainen kun ei välttämättä mun paksun untuvapömppätakin alta nähnyt miks olen niin paksu!![:D]
Ja sit viel ruokakauppaan tekemään täydennystä kaappeihin jotka olikin kaikki enemmän ja vähemmän tyhjiä.
Mutta kyllä täytyy sanoa että vaikka kaikki muu tuntuu kallistuneen niin ruoka on halvempaa kuin aikaisemmin!!! Ostin n. 3 kassillista ruokaa ja maksoi 96e. Siitäkin 15e verran oli sellaisia herkkuja joita ostan vaan tosi harvoin (mustekalarenkaita, pähkinä-hedelmäsekoitus yms).

Jaica: täällä sitä ollaan persuus alaspäin ja tiukasti. En usko että voi/haluaa enää kääntyä mihinkään. Mutta haluaisin yrittää silti synnyttää normaalisti mikäli se lantion "tilavuuden" perusteella onnistuu. Kävin polilla synnytystavan arviossa ja röntgenissä mutta lääkäri ei ole vieläkään soittanut niitä tuloksia. Soittelin perään tänään ja olivat unohtaneet!![:@]
Nyt sitten huomenna se on soittolistalla joten sitten ollaan toivottavasti viisaampia.
 
Huh hei. Saa sitä väsymystä ihmetellä ku oli hemppa taas tullu rytinällä alas [:o] Eiku lisää "heavy metallia" kehoon niinku ukko tuumas [:D] Mun hemppa lähtö oli 134 -> 116 (alotin obsidanin 1 tabu/pv), nousi 130 ja nyt oli 117 ja terkka määräsi yhen tabun/pv lisää ainakin tämän viikon. Keskustelen sitte neuvolatätin kans asiasta perjantaina.

Meidän pikkunen on löytänyt uuden harrastuksen tunkea kantapäätä hiukan navan yläpuolelta, kyljestä ulos [:@] [:D] Saakeli se sattuu!!!
 
Takaisin
Top