kjeev
Vauhtiin päässyt keskustelija
Oh-hoh onpa vauvoja tullut oikein urakalla! Onnitteluja kaikille tasapuolisesti!
Täytyy myöntää, että vähän kateellisena täällä odotellaan omaa vuoroa. No, aikansa kutakin! Wii, meitä loppukuun odottajia on ainakin vielä paikalla, älä huolestu!
Roziella aivan liikuttavan suloinen kuva vauvasta. On muuten aivan tytön näköinen, ei voi erehtyä!
Surkea yö takana! Vauva mylläsi aivan mahdottomasti, aiheuttaen supistuksia. EI "oikeita" mutta sen verran tuntuvia, että pitivät hereillä. Lisäksi tavanomaisia vaivoja: närästystä, suonenvetoa ja käsien puutumista...
Vauva on onneksi laskeutunut jo hieman. Kiinnittynyt ei ole, pää liikkuu vielä. Ensi viikolla saan lähetteen synnytystapa-arvioon vauvan ison kokoarvion vuoksi.
Tänään ohjelmassa käynti työpaikalla ja ruuan tekemistä pakkaseen valmiiksi, siksi aikaa kun olen sairaalassa. Iso, pian 6-henkinen perhe vaatii pötyä pöytään!