Lisäsin LAn jo tuonne toiseen ketjuun, mutta tosiaan ilmoittaudutaan nyt varovaisesti mukaan näihin keskusteluihin. Omien laskujeni mukaan LA olisi 4.9. (tikutettu ovulaatio), mutta ed. kuukautisista laskettuna 11.9.
Tässä kierrossa oli siis todella aikainen ovulaatio ja kaiken lisäksi taukokierto lapsettomuushoidoista. Yritystä on takana 1,5 vuotta ja 2014 lopputalvesta pääsimme julkiselle puolelle hoitoihin. Kesän ja syksyn aikana on tehty yhteensä 4 inseminaatiota, joista toisessa inseminaatiosta saatiinkin jo plussa, joka harmiksemme todettin varhaisultrassa keskeytyneeksi keskenmenoksi (keskeytynyt noin 5+5) ja jouduttiin tekemään lääkkellinen tyhjennys.
Nyt oli tarkoitus vaihtaa Letrotzolit pistettäviin hormooneihin ja jatkaa vielä insseillä, mutta tosiaan alkukierron ultrassa havaittiin (kp 4) 18mm rakkula, jota lääkärit epäilivät edellisen kierron jäämistöksi (keltarauhanen tms), mutta joka sitten kuitenkin paljastui follikkeliksi. Yllätykseksemme saatiin plussa r-testiin tapaninpäivänä ja tämä on siis ensimmäinen luomukierrosta saatu plussa.
Nyt sitten jännätään varhaisultraa ja löytyykö sieltä tällä kertaa viikkoja vastaava alkio + syke vai meneekö kesken tälläkin kertaa. Polin ultra-aika on vasta 27.1., kun laskevat viikot tietysti noista ed. kuukautisista, mutta itse tässä pohdiskelen, että varaisinko joka tapauksessa myös yksityiselle ajan ja pääsisin näin ollen jo ensi viikolla tuohon ultraan.
Oireita ei oikein vieläkään ole paitsi väsymys ja olenkin useampana päivänä joutunut nukkumaan päikkärit, jota en normaalisti tee. Lisäksi rinnat ovat olleet normaalia aremmat ja repäisykipuja ilmenee myös melkein päivittäin. Joten tietysti huolettaa onko tälläkään kertaa kaikki kunnossa.
Tänään olisi siis menossa juuri tuo 5+5 (jolloin ed. raskaus on päättynyt) ja suunnittelin tosiaan sen yksityisen varhaisultran varaamista ensi viikon torstaille, jolloin kasassa olisi 6+6, muutoin pitäisi vielä jaksaa odottaa kolmisen viikkoa julkisen puolen varhaisultraa.