Itsellä oli pieni hiljaiselon kausi netissä varsinkin, kun meidän vanhin kissamme jouduttin lopettamaan tapaninpäivänä. Eikä sekään ollut vielä vanha, olisi täyttänyt yhdeksän huhtikuussa.

Oli se minun lellikki, vaikka kaikkia kissojamme toki rakastan, mutta kun tämä vanhin oli se ensimmäinen. Munuaiset pettivät, eikä mitään olisi ollut tehtävissä. Kissa meni todella nopeasti huonoon kuntoon, emme ollenkaan olleet osanneet odottaa tätä. Mutta olipa edes hyötyä leudosta talvesta, kun saatiin kissa sitten haudattua äitini tontille. Onhan noita kissoja vielä lauma kotona, mutta voitte uskoa, että hiljaisemmalta ja kummasti tyhjemmältä sekä värittömämmältä tuntuu koti nyt. Onneksi on nuo lapset, ei niin paljon jouda murehtimaan. Ja muutenkin olen yrittänyt ajatella positiivisesti. Saatiin sentään monta hyvää vuotta ja olen onnellinen siitä, että kyseinen kissa oli juuri meidän kissamme.
Sitten kun osaisi vielä olla työasioita stressaamatta. Jotenkin kummasti vaan sekin alkaa kiusata, kun pitää noita työpaikkailmoituksia seurata. Kun ei ole sitä työpaikkaa, jonne äitiyslomalta palata. Ja kun miehellä menee vielä ainakin vuosi opiskellessa, enkä halua, että hän joutuu taas pitämään taukoa opiskelusta. Olisi tärkeää, että saisi nyt valmiiksi opintonsa. Onneksi sentään itsellä täyttyy työssäoloehto, niin pääsee sentään liiton rahoille, jos työttömäksi jää. Työmarkkinatuki kun ei kovin kummoinen ole.
Viime vuosi päättyi vähän ikävissä tunnelmissa, mutta olen vakaasti päättänyt, että tästä vuodesta tulee parempi! Vaikka saihan viime vuonna sentään toisen pienen rakkaan elämäänsä. :)