Tammikuun 2013 odottajat <3

Mä maltoin odottaa siihen 4+0 eli päivään, jolloin menkkojen ois pitäny alkaa. Oli samana päivänä lähtö työpaikan virkistysreissuun. Piti siellä sit vähän himmailla sen juomisen kans. Sen verran kyllä täyty juoda, etten heti jääny kiinni. Tiedän, että ei olis pitäny juoda ollenkaan, mutta tein nyt tälläsen valinnan tällä kertaa. Toivottavasti siitä ei mitään hirveetä aiheudu! Töissä aattelin kertoo vasta kesälomien jälkeen.
 
Mä plussasin 3+0, dpo10. Jotain aavistuksia raskaudesta oli. Sit yksi nettituttu näki unta, että mä plussasin. Tein testin ja tottahan se oli. :)
 
Minä plussasin rv 4+1. Aika epätodellinen oli olotila plussasta... olihan sitä toki odotettu tapahtuvaksi jossain vaiheessa, mutta en jaksanu uskoo, että se oikeesti ois vielä mahollista. Mullahan ehti olla sitä kirkasta veren tuloaki pienissä määrin rv 4+3-5 ja rv 5+1 kontrolloitiin HCG:n nousseen ja tuo vuotokin loppui, onneksi. Nyt sit oksennellaan, haukotellaan, oksennellaan ja haukotellaan.
 
Täällä yksi tänään plussannut :) Vauvaa on yritetty yli 1,5 vuotta, ja tämä olikin täysi yllätys, paras sellainen. Oltiin varmoja, ettei koskaan tule lasta meille luonnollisesti. Ollaan jo koeputkihedelmöitysjonossa, mutta pitänee siitä hommasta vetäytyä :) Hoidot olis alkanu syksyllä. Tämä on siis meidän ensimmäinen. Pelottaa kyllä, että jos menee kesken, kun on niin pitkään yritetty ja petytty ja toivottu... Se ei taida olla meidän käsissä.
 
Paljon onnea Untamoinen!! 

Mun mies palaa Ranskasta yöllä, olivat jollain työpaikan koulutusreissulla. Onpa jännää :) Mentiin muuten kihloihinkin ihan muutamia päiviä ennen plussausta, edessä olis siis sormustenhakureissu. <3

Onko teille tullu jotain oireita jo? 

Mulla vatsassa vähän menkkakipujen tapasii tuntemuksii, lyhyitä ja hetkittäisiä vaan, onneks. Ja väsymys, ei viel onneks ihan hirveen kova.
 
Onnea Vilmaliini myös sinne, sekä plussasta että kihlauksesta :)

Oireista: Arvasin ekana olevani raskaana jatkuvasta palelusta. Pahoinvointia on myös ollut, vaikkei ole tarvinnut vielä oksentaa (tänään tosin olin jo pää vessanpytyssä, kun oksetti niin kovasti). Turvotus on jotain aivan kamalaa. MUTTA en valita, on tätä niin kauan odotettu  emoticon Niin, ja tissit on kipeät!
 
onneksi olkoon tosi paljon. sama juttu olemme yrittäneet lasta yli kaks vuotta
yks keskenmeno ja tuulimuna nyt kylläkin ovulaatiotestien kautta raskaaksi
en usko vieläkään tutkin itseäni kun ns.vihaan tuulimuna tilannetta jossa oireet on samat kuin olis raskaana ja mitään ei kuiteskaan ole
mutta nyt jalat ja kädet ristissä odotellen rv12
 
kattokassinen, miksette mene varhaisultraan? Ei tarttis odottaa sinne viikolle 12 asti :)
 
Ihana lukea toiveiden täyteisiä viestejä täällä :) Meillä kanssa tuli plussat testiin viime torstaina! Esikoinen reilu 6kk ja aivan mahtava tapaus <3 Täällä olis nyt 5+3 menossa tänään.. Väsymys yrittää jo viedä voittoa mutta pahaa oloa ei onneks oo kamalasti ollu. Toivotaan ettei tulekkaan, se on kyllä tosi ikävää.. Vatsassa myös tuntunu "jännitystä" ja nipistelyjä. Ihanaa:) Hyviä vointeja ja jaksuja odotteluun että päästään "näkemään" rv12 ja ekat ultrat!
 
valitettavasti mulla ei ole 170e ja matkaa sinne on 100km
mutta tilasin ajan tavalliselle gynelle paikkakunnalta jolla
ei ole mahtavia laitteita mutta tieto kuitenkin että jotain on
"toivottavasti ei aleta puhumaan tästä rahasta"
 
Uusi esikoisensa odottaja täällä hei! LA edellisistä menkoista laskettuna olisi 31.12 ja todennäköisestä hedelmöityksestä laskettuna 4.1. Toistaiseksi laskeskelen tuon ensimmäisen vaihtoehdon perusteella, jolloin toukalla olisi ikää tänään siis 6+1 :)

Plussasin 5+0 (epäilyjä oli jo aiemmin, mutta olin ulkomailla enkä jaksanut etsiskellä sikäläistä apteekkia). Oireilen lähinnä turvotuksella ja kivuliailla, turvonneilla rinnoilla. Väsymystäkin on, mutten ole varma, onko se ennemmin oireilua siitepölyallergiasta. Pahoinvointi on onneksi pysynyt pois.

Puoli vuotta tätä yritettiin ja sitten naps. Hassua, mutta aavistin heti hedelmöityksen jälkeen, että nyt muuten pantiin vauva aluille :D. Toivotaan vaan, että tästä se vauva tosiaan vielä tulee. Liikaa on luettua tietoa keskenmenoista ja tuulimunista...
 
Marimus, mulla oli esikoisesta kans tollainen aavistus. Tai siis jo kp1 "tiesin", että siinä kierrossa tärppää. Ja niin kävi. :)
 
Onnittelut kaikille kanssa sisarille plussan johdosta! emoticon

Täälläkin on tänään kp30/32 dpo11 plussattu Cb:n digitestillä "raskaana 1-2" <3 Taitaapi olla niin että nyt mennään rv 3+4 ja LA ois 18.1 laskurin mukaan! Eilen jo testit haamutteli mutta halusin tänään vielä varmistaa digillä ! On kyllä niin epätodellinen ja hurja olo, mulla takana just sairastettu mahatauti ja kuume niin senkin puoleen on hiukan heikko ja sekava olo :) On se kyllä vaan kaikesta huolimatta niin ihanaa saada tuo kauan ootettu plussa<3<3

Giksuli : Hitsi vie en minäkään meinaa malttaa odottaa kun vatsa rupeaa näkymään!:) Saas nähä kauanko siinä sitten menee :)

Pikkuenkeli67: Sinulla on tämän kanssa jo vaiherikas matka takana, onneksi nyt sait varmistuksen ja pääset rauhassa nauttimaan odotusajasta <3

Muttunen, itsekkin oon harkinnut tuota varhaisultraa yksityisellä, tosin otan vasta huomenna neuvolaan yhteyttä ja saan sitten tietää millon kunnallisella täällä meillä eka kertaa ultraavat... sitten kassotaan käydäkö vaiko eikö..:)

Vilmaliini: Mä oon niin hukassa noiden viikkolaskujen kanssa muutenkin etten taida osata auttaa...:( Mutta itse ehkä aattelisin että ovulaatiosta laskettuna katsoisin viikot, itselläkin kierto 32 päivää niin mullakin sen mukaan rv 3+4 ja jos menkoista kattois niin ois 4+2..ja itse ainakin ajattelen ja laskurissa on rv 3+4..



Oireista : Mulla ei liioin muuta ole ollut kun noita menkkamaisia kramppeja alavatsalla, varsinkin jos nopeesti liikkuu kuten vaikka nousee rivakasti portaat.. Huonoa oloa on ollu mut luulisin et liittyy enemmän sunnuntaina sairastettuun mahapöpöön..Ja nännit/nännipihat eilen kutis kauheesti ja poltteli mut tänään enää ei sellasta oo ollu..Eli oire saldo vielä aikas vähäistä :)

Huomenna sitten soitto neuvolaan, huijuij emoticon
 
Hei kaikille! Ehkä uskallan jo liittyä tänne teidän joukkoon. Kävin jo sekoilemassa tuolla listauksen puolella.. Voisin vaikka kertoa tähän pienen tarinan..

Elikkäs..

Kuumeilu alkanut kesällä 2010, yritys aloitettu 11/10, tutkimukset ja hoidot aloitettu 08/11 ja elämäni ensimmäinen plussa ilmeistyi testiin hyvin vahvana 1.5.2012, tänään (8.5.2012) vielä varmistus labrasta..

Onnea kaikille muillekkin plussanneille..! Toivottavasti kaikilla menisi kaikki hyvin ja saataisiin omat pienet ihmeemme syliin asti.. <3


 
Tervetuloa mukaan ja onnea plussasta, jonna! :) Ollaan sun kanssa aika lailla samaan aikaan aloitettu yrittäminen, me aloitettiin 9/10. Oltiin syksyllä menossa hoitoihin, mutta sattuikin tällainen pieni yllätys :) Mitä hoitoja ootte kokeilleet ja mikä sitten auttoi? Me oltiin menossa ICSIin, tosin ei olla menoamme sinne vielä peruttukaan, kun ollaan tämän kanssa niin alussa.
 
Untamoinen:
Meillä auttoi ihan lievin keino eli söin vain clomifen hormonia. Toisesta kierrosta tärppäsi. Parin viikon päästä varhaisultraan katsomaan onko siellä mitään. Haluavat tarkistaa onko kaksosraskaus. Mulla meinaan kypsyi tällä tärppäyskierrolla kaks munasolua.
Tutkimuksissa mulle todettiin vaan etten ovuloi itse. Meinasivat poistaa multa oikeanpuoleisen munasarjan kun luulivat sen olevan sökö. Mut huomasivat sit leikkauksessa sen olevan ihan normaali ja muutenkin kaikki näytti olevan niinkuin pitääkin.. Sitten ilmeni et mieheni sperma on hyvän laatuista mut siittiöitä tosi vähän.. Ajattelin sillon ettemme voi ikinä saada mitään aikaseks ilman rajumpia keinoja.. Mut tässä sitä ollaan.. Toivottavasti pysyy matkassa..<3
 
Vau, Jonna, ompa ollu rajut toimenpiteet, kun leikkauksessaki oot ollu :o Minunki miehellä oli liian vähän siittiöitä, ja silti tulin raskaaksi. Ja mulla on epäsäännölliset kierrot ja niihin kokeiltiin Clomifenia, mutta mulla ne aiheutti vauvan pään kokoisia kystia munasarjoihin kahdessa peräkkäisessä kierrossa, eli ei ovulaatiota ollenkaan. Eivät sopineet mulle :) Nyt tärppäsi ihan luomuna ja siitä ollaan ihan ihmeissään.
 
Mukaan liittyy 20 vuotias toista odottava LA näillä näkymin 4.1. :) Onnea kaikille plussanneille! <3
 
Ihan ekana kaikille onnittelut plussan johdosta.
Jospa minäkin uskaltautuisin jo joukkoonne...
Kauan kauan odotettu ja ensimmäinen plussa ilmestyi meille apteekin testiin huhtikuun lopulla...labrasta myös varmistui hyvä uutinen. Eli nyt mennään 6+3.
Halusimme varata varhaisultraan (8+4) ajan ja sitä saamme jännittää vielä pari viikkoa, että mitä siellä oikeasti näkyy. Jotenkin sitä aina pelkää pahinta, kun tästä esikoisesta on haaveiltu jo niin kauan...mutta luottavaisin mielin.
Väsymystä mulla riittää vaikka muille jakaa, nälkä on mutta ruokahalu poissa, rinnat armottoman kipeät...toivottavasti oksentulu pysyy poissa.
LA olisi neuvola tätin mukaan 31.12.2012. Tulin silti tänne tammikuun puolelle mukaan.


 
noni saanpaha minäki ny liittyy tänne.. La ois laskurin mukaa 9.1 mut varmaanki menee pari viikkoo yli kuten esikoisellaki joka on syntyny 24.7.11 et puoltoist vuotta ikäeroo tulee oleen lapsosil :) ite oisin halunnu viel pienempää ikäeroo mut miehen taivuttelu kesti pikkase ;)
 
ite oon 22 ja mies taas 33 et se ei varmaankaa ollu varma omasta jaksamisestaan kahen pienen kaa mut minä taas en haluis tota vaipparumbaa jos just on päässy siit eroo esikoisen kaa, mieluummin kaikki kerral...
ny vaa jännäillää tuleeks kaksoset vai ei, toisaalt toivon et joo  mut sit taas se vois olla ehkä liian raskasta..

oireita ei kummemmin oo muutaku välil rinnois jomottaa iha samaltaval ku esikoisenkaa..
 
Takaisin
Top