Tammikuisten syksy ja talvi :)

Hemppa

Kommentoinnin ninja
Helmimammat 2017
Aattelimpa tehdä uuden pinon vauva-arjen jatkoksi kun näkyy se ketju olevan jo aika pitkä!

Tänne siis syksyn ja talven kuulumisia, lapsien kehityksiä ja uusia taitoja ynnä muuta...
 
Jospa sitä kuulumisia raapustaisi...

Emilia on niin äitin tyttö että ihan kauhistuttaa ja mietityttää kaikki tuleva.. Lähinnä hoitoon meno yms, onneksi ne on ajankohtana ensi keväänä vasta. Aikaisintaan helmikuun lopussa.

Emppu ryömii, konttaa myös mutta vielä menee ryömien kauemmaksi, niin pääsee nopeemmin. Eilen myös yllätti täysin ja kipusi seisomaan takan luukkua vasten, se ei ole hyvin korkealla niin siihen yltää hyvin. Siitäpä sitten takapakkia ja pyllylleen lattialle, selvästi säikähti tapahtunutta kun ei enää uskaltanut koittaa. Kaiken matalan päälle kuitenkin noustaan siesomaan.

Eilen myös alkoi kauhea kiljuminen, sitä näköjään nyt testaillaan miten ääntä saadaan kuuluviin. :D "Juttua" tulee kauheasti myös.. Eilen myös huomattiin että tyttö reagoi vilkuttamiseen, heti alkaa toinen käsi vispata eli vähän niinkun vilkuttaisi. En tiiä onko tää sattumaa vai mitä mutta joka kerta kun hälle vilkuttaa, alkaa hän heiluttaa kättä.

Ruokasoseita myös mietin että jokohan kohta alkaisi ostaa niitä 8kk alkaen olevia soseita jotka on vähän karkeempia, voisi alkaa testata purutaitoja nimittäin tissiin ainakin tartutaan nykyään vähän väliä hampailla.

Yöt on meillä tällä hetkellä hulinaa, heräilee tosi usein ja aina vaatii tissin, ei rauhotu muuten. Epäilen hampaita. Täytyisi alkaa pitää jonkunnäköstä unikoulua tytölle kun hän syö yötä myöten jatkuvasti. Täytyy ens viikolla neuvolasta kysellä tästä vähän lisää.

Hampaita on neljä. Alhaalla etuhampaat ja ylhäällä kulmahampaat. :)

Lasten lempparipuuhaa on kun tekee syöttötuolista istuimen ja pöydän jossa on renkaat alla, veli työntelee siskoaan ja ääntelee samalla auton äänellä, molemmat nauttii <3 Nykyään myös aika paljon veli kiusaa siskoa, aika paljon on siis kärhämää, viedään lelut pois, otetaan kädestä, tietystihän siitä itku tulee.

En tiiä oonko tosiaan hullu mutta vauvakuume ei ainakaan oo yhtään laantunu! Korkeintaan pahentunu.. Miehelle en oo ees puhunu vielä kun omaakin mieltä yritän vielä "huijata" että kuume häviäisi. Mutta silti mielessä painaa koko ajan se kolmas, viimeinen rakkauspakkaus! En osaa aatella vielä meitä kokonaisena perheenä, tuntuu että yksi puuttuu.
Enkä osaa tän takia miettiä mitään työkuvioitakaan kun tuntuu että se on lopullinen ratkaisu sitten jos alan uutta ammattia opiskella, sit se vauva täytyisi unohtaa.


Tässäpä tämä hurmuri eilen kuvattuna! Taidonnäyte, huomaa ilmeestäkin että jotain uutta, hienoa tapahtui <3
 
Josko mäkin taas kirjoittaisin kun on vain pienempi lapsista kotona:)

On kyl hemppa niin paljon samaa tuossa sun tekstissä mitä meillä.
Ekaksi yöheräilystä et meillä ihan samaa et heräillään välillä monta kertaa yössä.Ongelmana vaan jonku unikoulun alottamises et isoveikka nukkuu tavallaan samassa huoneessa ja meillä yläkerrassa makkari ja yläkerta on yhtä tilaa puolessa välissä kyl seinä mut ei mitään ovia eikä nyt ihan just vielä viitsittäis alkaa tehdä seiniä ja ovia.Vaikee selittää millanen tuo vintti on mut kuitenki ei ainakaan hirveesti voi neitiä huudattaa.
Ja meillä myös sisarukset välillä nauraa hekottaa yhdessä, mutta välillä taas isoveli kiusaa eli just samaa et otetaan leluja kädestä ja sitten myös tönitään siskoa kumoon kun istuu:/ Ja sit kun neiti nousee seisomaan tuolia tms.vasten seisomaan niin halutaan just se tuoli.Täytyis yrittää saada enemmän aikaa pojan kanssa kaksin:)

Vauvakuume myös täällä hieman mutta seuraavan aika ei vielä muutamaan vuoteen;)
 
samanlaisia juttuja täälläkin meneillään :) Ilona heijailee itseään konttausasennossa, muttei paria vahinkoaskelta enempää konttaa, vaan kaikkialle mennään ryömimällä. tällä viikolla alkoi seisomaharjoitukset ja nyt kovasti noustaan tukea vasten seisomaan sellaisille matalimmille tasoille, kuten esim. iskän kitarakotelo ja koiran 13,5kg ruokapussi, joiden päällä myös maataan :D ostin Ilonalle jarrusukkahousuja, jotka pysyy paremmin jalassa kuin sukat. Ilonan vaatekoko muuten huitelee jo 74-80cm :D

meillä sisarukset viihtyy lyhyitä aikoja keskenään tai Ilona viihtyisi varmaan pitempäänkin, mutta isoveli taas ei. isoveli nostelee väliin Ilonaa pois koirankupeilta ja muuten vääristä paikoista ja toimii varmistajana, kun tyttö seisoo tukea vasten :) isoveli on myös hyvää ruokaseuraa, nimittäin huomasin joku aika sitten, että Ilona syö paremmin, kun on seuraa ruokapöydässä. muuten annokset ovat aika pieniä n. 1/2-2/3 purkkia kerralla. maitoa saa nokkamukista, tuttipullosta ja tissistäkin, en raaskinutkaan lopettaa vielä imettämistä :)

aloitin potkunyrkkeilytreenit tällä viikolla ja Ilona oli eka kertaa iskän kanssa iltaa ja iskä laittoi myös nukkumaan. miehen mukaan Ilona alkoi kitisemään heti, kun lähdin pojan kanssa ovesta (vein pojan ja kaverinsa samalla reissulla partioon) ja väsähti sitten niin, että nukahti kesken iltapuuron :D tyttö myös hamusi iskältä tissiä, mutta huoli pullon, kun tissiä ei sattuneesta syystä ollutkaan tarjolla :D tyttö ei herännyt edes mun paluuseen, mutta klo 22 makkarista kajahti niin terävä huuto, että loppui vain tissin tuloon :)

Ilonalla on n. 5-6 hammasta, alhaalla edessä kaksi kokonaan läpi ja oikea kulmahampi pilkistää, ylärivissä vasemmalla yläetuhammas ja kaksi naapuria sekä oikealla pilkistää kulmahammasta :) tissiä on purtu ja pureskelu on loppunut, kun olen irrottanut tytön tai älähtänyt.

mullaki kauhistuttaa laittaa Ilona helmikuun alussa hoitoon, on meinaan niin äidin tyttö. aattelin kylläki, että iskä-iltoja lisätään vielä yksi ja joulu-tammikuussa harjoitellaan muutaman tunnin hoitoon jäämistä mun siskon tai miehen veljen luo, et josko ei tulisi niin järkytyksenä olla päiväkodissa.

mullaki on vauvakuume ja mies on saatu mukaan yritykseen, mutta me ei hampaat irvessä aleta yrittämään, vaan ihan rauhassa ja säännöllisesti pupuilemalla. mä opin niiden yritysvuosien aikana, ettei meille tule vauvaa väkisin jyystämällä, vaan pitää edetä rauhassa ja vähällä stressillä :) tällä hetkellä mulla ei oo menkkojakaan, joten varmaan ovuloinninki suhteen on aika hiljaista. mun kai pitää lopettaa imetys ihan kokonaan, että kierto palautuu.
 
Hemppa, ihana kuva. :)  Meillä taidetaan tuota taitoa odottaa vielä pitkään...pätkä tarvinnee hiukan reisilihasjumpaa ennen kuin se 11kg nousee suorille jaloille. ;)
Mulla on samaa vaivaa, vauvakuume rienaa yhä enemmän ja tuntuu että katraasta puuttuu kolmas. Isännältä kysyin, että onko kanta kolmanteen ehdottoman absoluuttisen vakaa ei, johon sain vastaukseksi että kyllä, ainakin tällä hetkellä. Kädet on kuulemma täynnä touhua näidenkin kanssa ja lompakko tyhjä. Notta kai tästä pitää alkaa asennoitumaan siihen, että nakkelen säkkejä töissä seuraavat 30 vuotta kunhan tammikuussa palaan sorvin ääreen. Ikänestoreina kun meillä ei ole varaa lykätä asiaa vuositolkulla, muutenkin tuntuis kurjalta jos ikäero isoveljiin venyis kamalan isoksi,sillä silloin kuopus olis takuulla outsider vaikka olis poikakin. 

Della_79, teillähän ollaan sitten kanssa pitkänhuiskeita. Meillä on kanssa jo 80 bodyt käytössä, 74 tarvii useimmat jatkopalan. Jarrulliset sukkikset olis kivat, mutta kun ei sellaisia saa jotka sopis. Tosin jarruttomatkin piti käydä ostamassa 35km päästä, kun tästä kylästä ei löydy. Argh. Tyttöjen pinkki/hörhelö/sydänsukkiksia löytyy noin miljoonat, mutta ainoat väristään pojalle sopivat on vendin sukkikset...jotka sitten taas jättää hirmu painanteet jalkoihin kun ovat mallia rimppakintuille. 

On tämä ikävaihe kyllä niin ihana. Ajattelin lähteä vankkurilenkille jahka saisin poikien sänkyihin uudet lakanat. Mutta löysinkin sitten Roopen kyljellään isoveikan syöttiksen alta kuorsaamasta. Uni yllättää vielä kesken ryöminnän,se ei katso aikaa eikä paikkaa.  :D 
Eilen sitten testattiin matkustamista turvaistuimessa. Kyllä hiukan huokaisutti, kun jo valjaita kiristäessä alkoi itku...notta onpas lupaavaa. Mutta sitten kyllä viihtyi lyhyet ajopätkät kun käytiin siskoani ja poikien serkkutyttöjä moikkaamassa. Isoveli matkasta vasta nauttikin,kun autosta paljastui yllärinä turvaistuin nenä menosuuntaan. Santtu pääsi nyt ekaa kertaa esitteleen 4- ja 5 vuotiaille polkupyöräilijöille, kuinka vauhdissa pysyy ilman polkimiakin...mennä viipotti hienosti perässä potkupyörällään. Siis ihan järjetöntä, mitenkä 2 viikossa voi tällaisten pikkuihmisten taidot petraantua. :) 
Nyt sitten koitan jollain keinolla hälventää 2wee neuvolan lähentymisestä johtuvaa stressiä...vaikka täti on mukava, niin silti hermostuttaa viedä Santtu näytille. 
Rakastava isoveikka on muuten muutaman kerran yrittänyt nostaa Roopea syliin, kun oon maininnut että pikkuveikka pitää ottaa mukaan. Ehkä on ihan hyvä että pätkä painaa reilusti. ;)
 
Hansu79: mä löysin Prismasta Tutan jarrusukkahousuja, oli sekä punaisena-pinkkinä että vihreä-sinisenä, ostin molempia 74-80 kokoiset, en meinaan tykkää pukee tyttöä pelkästään pinkkiin :) tajusin vasta tänään, että Vendillähän on myös niitä, kun bongasin vauvajumpassa toisella vauvalla sellaiset. noi Tutan on kyl hyvät, ei oo turhia sivusaumoja ja ovat elastisetkin :)

mä odottelen puolipaniikissa 8kk-neuvolaa, meinaan pahoin pelkään, että meillä on painokäyrä taas notkahtanut, koska tyttö syö niinku lintu, siis mun mielestä. nostellessa ja kannellessa kyl tuntuu, et tyttö on painavampi kuin aikaisemmin, mutta silti mua jännittää. en saa tyttöä syömään enempäänsä ja ruumiinrakenne on tosiaan pitkänhuiskea ja hoikka, niinku mekin ollaan miehen kans :)

kuulin muuten mammakaverilta, ettei täällä Vantaalla ole enää 8kk-lääkärineuvolaa säästösyistä :( ei sillä, että meillä nyt tarvetta olisi, mutta oishan se kiva saada se. mammakaveri sai lääkärineuvolan, koska hänen vauva syntyi keskosena ja tarvetta oli hemoglobiiniseurannalle.

 

Täytyis tännekin tyllerölle ostaa jarrusukkahousut, onneksi on sellainen "normaalinmallinen" ruumiinrakenteeltaan niin ehkä vois löytyä 25km päästä eikä tarvii 100km päähän lähteä!

Onneks on parit jarrusukat kuitenkin olemassa.

Aika outoa della että teillä ei oo lääkärineuvolaa siellä, luulis että vauvojen/lapsien kehitystä seurataan yhtä tiiviisti Suomen joka kolkassa.

Meillä on torstaina lääkärineuvola, viimeks onkin käyty 6kk neuvolassa.

Tulkaahan muutkin tammimammat kertomaan kuulumisia!

 

Täytyis tännekin tyllerölle ostaa jarrusukkahousut, onneksi on sellainen "normaalinmallinen" ruumiinrakenteeltaan niin ehkä vois löytyä 25km päästä eikä tarvii 100km päähän lähteä!

Onneks on parit jarrusukat kuitenkin olemassa.

Aika outoa della että teillä ei oo lääkärineuvolaa siellä, luulis että vauvojen/lapsien kehitystä seurataan yhtä tiiviisti Suomen joka kolkassa.

Meillä on torstaina lääkärineuvola, viimeks onkin käyty 6kk neuvolassa.

Tulkaahan muutkin tammimammat kertomaan kuulumisia!

 
Della_79, pitääkin yrittää muistaa käydä prismassa jos tulee jotain isompaa asiaa Salon suuntaan...ihan ei kehtaa 80km ajella suuntaansa sukkiksia hakeen. 
Onneksi Roopella on sen verran miehekkään kokoinen räpylä, että jarrusukkia löytyy kohtuudella,tosin ne sitten nypitään hetikohta pois. :)
Kylläpä on siellä taas säästetty hienosta kohtaa. Murr. Pitää ihan ihmetellä mitenkä täällä vielä raaskivat pitää 8kk käynnin lääkärineuvolana, kun Hanko on ihan virallinen kriisikunta. Mua nyt muutenkin närästää kaikki terveydenhuollon säästöt. Niiden takia Roope oli hyvinkin lähellä syntyä lanssiin. :/
 
Nopeesti nyt jotain pientä kans kerron: meillä kontitaan, noustaan seisomaan tukea vasten ja istutaan ihan tuetta lattialla. Kaikki nämä taidot on tullut viimeisen kahden viikon aikana, eilen tosiaan tuli ikää täyteen 8 kk.

Poika on kohta kuukauden nukkunut omassa huoneessaan yksin, ja hyvin menee! Koko yö on nukuttu putkeen jo 4 kuukauden ikäisestä lähtien, helpollakin ollaan päästy... :) Hampaita on vasta kaksi, alhaalla molemmat.

Meilläkin tuntuu että ruokaa ei mene alas niin paljon kuin pitäis.. 8kk neuvola on vasta 2 viikon päästä, mutta 7kk-neuvolassa pituutta oli 74 senttiä ja painoa rento 9kg. Käsiin tuntuu että poika on painavampi, mutta kun on niin liikkuvaista sorttia, niin kuvittelisin että tarviis enempi ruokaakin. Mutta kun ei laske niin ei laske. Pitkä ja hoikkahan poika on. Mutta niin ollaan mekin miehen kanssa :) Aika jännä kyllä ettei joka paikassa oo sitä 8kk-neuvolaa! Me saatiin ylimääräinenkin aika tohon 7 kuukauden ikään, kun pyysin, ja ajattelin kyllä että haluan jo ennemmin uudestaan, kuin vasta vuoden iässä. Mä käsitin että meilläpäin on 4 kuukauden väli sitten tossa ennen kuin vuoden täyttää. En kyllä varma oo..
 
joo, meillä ainakin tavujokeltelee :)

ja nyt kun kirjoitin, onki pakko kertoa, et Ilona nousi tänään eka kertaa itse seisomaan sohvan divaania vasten ja tuli sieltä itse alas pyllylleen :) ja tänään myös istui ihan selvästi ilman tukea :)
 
Musta tuntuu et meidän neiti keskittyy enemmän tuohon liikkumiseen kun"puheen"opetteluun vaikka oon ollutkin kuulevinani äitin välillä mutta se nyt on tainnut olla omaa toiveajattelua ja joku äänne mikä kuulstaa vähän äiti:ltä.

Mutta tuosta liikkumisesta niin neiti on jonkin aikaa kävellyt työntäen tuolia edellä ja haettiin sitten kävelykärry lainaan niin senkin kanssa kävellään eli meillä kävellään tuen kanssa. Hauskinta on että isoveli on kyydissä tai että isoveli työntää ja sisko kyydissä <3

Meillä on tuo 8kk lääkärineuvola vähän myöhemmin kun unohtui se edellinen lääkärineuvola(tädiltä) niin se oli vähän myöhässä niin päätettiin siirtää lääkäriä vähän myöhemmäksi.Mittojen tarkastus on loppukuusta.6kk oli viimeksi ja mitat reipas 7kg ja n.68cm:)
 
seki on jääny hehkuttamatta, että Ilona oppi viime viikolla myös konttaamaan :) tahti on ollu aika huimaa et viikon sisään tyttö oppi nousemaan tukea vasten, kiipeilemään, laskeutumaan pyllylleen, istumaan ilman tukea ja konttaamaan. nyt sit Ilona yrittää seurata poikaa joko konttaamalla tai jos siten ei pääse tarpeeksi nopeasti, vaihtamalla liikkumistavan ryömimiseksi :) hampaita tulee taas lisää, nyt tulee se toinenki yläetuhammas ja mitä lie vielä. kitinää on ainaki ollut. alhaalla siis hampaita 2-3, ylhäällä kolme ja sit ainaki se yläetuhammas puskee läpi.

meillä on tällä hetkellä eroahdistus pahimmillaan. oon aloittanut omat vanhat harrastukset, jotka jouduin jättämään tauolle raskauduttuani ja käyn nyt kahtena iltana viikossa treeneissä. Ilona viettää ne illat iskän ja veljen kanssa ja iskä keittää ja syöttää iltapuuron sekä laittaa tytön nukkumaan. miehen mukaan Ilona alkaa kitisemään heti, kun mä lähden ovesta ja saattaa huutaa suoraa huutoa koko illan rauhoittumatta ollenkaan tai sit kitistä. kahdesti on tyttö nukahtanut kesken iltapuuron, toisella kerralla mies ei saanut häntä enää hereille, vaan kiikutti omaan sänkyyn nukkumaan, toisella kerralla Ilona heräsi huutaen. yhden kerran sai ultimate-oksennusraivarin. mut eiköhän tää tästä, mulle tekee ainaki hyvää saada pieni tauko meidän synnäriltä lähtien tiiviiseen symbioosiin ja johan sitä pitää pikkuhiljaa harjoitella erossaoloa, kun helmikuussa pitäisi aloittaa päivähoitoki :)

en muista kirjoitinko jo, mut tolla pojalla on joku herttainen hoivavietti suhteessa pikkusiskoon :D poika kanniskelee ja halailee siskoa sekä leikkii hänen kanssa ja ikäeroa on tosiaan se 8,5 vuotta :)
 
Täällä arki myös hyvin samanlaista kuin teillä muillakin. Tyttö konttaa ja nousee seisomaan tukea vasten ja pääsee jo hienosti alaskin. Tänään seisoi jo ihan kunnolla ilman tukeakin. Ei varmaan mene kuin hetki kun jo kävelee. Enää ei juuri edes muksahdella, ja jos kaadutaan niin osataan hienosti pitää päätä ylhäällä ettei kolahda.

Edelleenkään tyttö ei juo pullosta maitoa, mutta vetä tykkää hörppiä nokkiksesta. Ruokakin on alkanut maistuun ihan kunnolla, josko se painokin nousisi sitä kun on tajunnut että nälkä lähtee syömällä :) Mutta edelleen siis imetän ja tyttö hirveen kiinni minussa tuon tissin takia. Mutta saadakseni omaa aikaa aloitin semmosen pienimuotosen harrastus-työn, jota teen kerran viikossa. Ihana pieni hengähdys tauko viikossa. Ja isi saapi samalla opetella olemaan tytön kanssa.

Nukkuminen onkin sitten mennyt huonompaan suuntaan. Tyttö nukahtaa vain vierelle josta sitten nostan omaan sänkyyn nukkumaan, jos se onnistuu... Ja päivisin se ei enää koskaan onnistu ja nyt parin viikon ajan olenkin nukkunut tytön vieressä päikkärit. Näin tyttö nukkuu pari tuntia, mutta jos menen toista siirteleen herää n. puolen tunnin kuluttua viimeistään. Toinen vaihtoehto on lähteä lenkille, sillä vaunuissa tyttö nykyään nukkuu tosi hyvin. Aiemminhan meillä tyttö ei nukkunut vaunuissa vaan huusi täyttä kurkkua.

Hampaita on kaksi, jotka tuli reilun 5kk iässä. Ylhäälle on selvästi tulossa lisää ja luulenkin että nämä nukahtamis vaikeudet liittyy hampaisiin.

Mahan kanssa meillä oli vähän ongelmaa, mutta kova maha selätettiin luumusoseella, jota syödään nyt sitten lähes päivittäin.

Mutta muuten meillä asustaa tosi aurinkoinen pieni neiti, jonka touhuja ja kehitstä on ilo katsella. Koira ja tyttö ovat kyllä jo nyt ystävykset joten saa nähä miten luja side heille rakentuu.

Tämmönen pika päivitys meidän arjesta
 
Meillä mikään ei taida sujua oikein oppikirjojen mukaisesti. Tytöllä ei ole vieläkään ainuttakaan hammasta, vaikka olen kuvitellut jo monta kuukautta että ihan kohta puhkeaa ja laittanut kaikki kiukuttelut sun muut hampaiden piikkiin. Täällä ei myöskään ryömitä, kontata tai nousta seisomaan/istumaan itse. Meidän tyttö tykkää istua ja katsella ympäriinsä. Jotenkin hän hivuttautuu eteenpäin istuen kääntymällä sivulta toiseen ja nojaamalla eteenpäin ja ottamalla esim maton reunuksesta kiinni ja siten vetää itseään eteenpäin. Mahalle kun kupsahtaa niin tulee kyllä sellainen huuto hetken päästä että tietää heti mitä on tapahtunut vaikka olisi toisessa huoneessa käymässä.

Syöminen ja nukkumineen sujuu tavallaan hyvin, kunhan mitään ei yritä muuttaa. Eli hän syö ihan niitä vauvan soseita, mutta jos yritän antaa jotain missä olisi edes vähän suurempia paloja niin hän työntää sen suusta ulos eikä enään suostu avamaan suuta uudestaan vaikka kuinka yritän, ei vaikka selkeästi vaihtaisin soseen johonkin toiseen. Mikään ei enään sen jälkeen kelpaa. Nukkuminen sujuu kunhan makaan hänen vieressä kunnes nukahtaa, joskus kiukuttelee mutta odotan että kiukku laantuu ja tungen tutin takas suuhun ja yleensä sitten nukahtaakin siihen. Meillä siis tyttö nukkuu omassa sängyssä mutta se on ihan meidän sängyssä kiinni sellaisenä sivuvaununa. Herää yleensä öisin, alkuun ennen kuin saa kunnolla unenpäästä kiinni ehkä sen 1-3 kertaa ja sitten vielä puolenyön maissa kerran tai pari ja aamusta kerran, kun onkin jo melkein aika herätä mutta yritän vitkutella sitä sängystä nousua. Ja kun herää öisin niin mikään muu ei kelpaa kuin se tissi, olen yrittänyt tuttia ja vettä tuttipullosta sun muuta mutta hän huutaa ja huutaa kunnes melkein tukehtuu omaan sylkeensä. En ole vielä päättänyt että yritetäänkö meillä jotain unikoulua vai annanka tilanteen kehittyä omalla painollaan ja toivoa että tyttö pikku hiljaa vähän irtaantuu minusta. On tosi mamman tyttö tällä hetkellä, kukaan muu ei kelpaa ja se tekeekin sen rinnasta vierottamisen vähän hankalammaksi. Tuntuu jotenkin julmalta evätä rintamaito kun se kuitenkin on siinä tytön nenän edessä koko ajan kun yritän rauhoittaa häntä. Ainakin ajattelin kohta siirtää hänet nukkumaan omaan huoneeseen, jos vaikka sitten nukkuisi paremmin eikä heräilisi pitkin yötä. Katsotaan miten käy!

Ainoa mikä meillä sujuu todella hyvin tällä hetkellä on tuo pottailu, eli tyttö tekee aina aamuisin kakat ja pisut sinne ja vielä iltapäivästä tai illasta toiset kakat pottaan. Pisut tulee sitten yleensä pottaan ja vaippaan vähän riippuen siitä miten ahkerasti jaksan häntä siinä istuttaa. Ihanaa kun meillä käytetään kestovaippoja niin ei tarvi enään niistä aina huuhdella sitä kakkaa pois, näistä pienistä asioista pitää osata iloita :)
 
Kirjoittelen tänne nyt meidän kuulumisia.8kk neuvolassa Tinon pituus oli 68cm ja painoa vähän päälle 9kg.No joudumme sit menemään 10kk neuvolaan kasvukontrolliin.Kummatkaan meistä vanhemmistä ei ole pitkiä,esim.mä oon 160cm ja mies 167cm,niin ärsyttää vähä ku oletetaan että kaikki lapset suunnillee tossa iäs pitäs olla saman pituusii.Ninni oli saman kokonen syntyessään ku mä,ja Tino taas saman kokonen ku mun mies.Ja miehen äiti sano että ei tää mieskään hurjaa vauhtii neuvolas kasvan,että kasvoi kuitenkin mutta omaa tahtiaan.Meillä ei mennä vielä eteepäin muuta kuin hiukan ryömien ja kääntyilemäl ja pakitetaan taas hurjaa vauhtii.Konttaus asento on kovin paljon käytös ja hiukan on päässyt niinkin etenemään.Mut varmast kohta lähdetään konttaa.Tänään Tino jopa yritti päästä istuu mut kellahti :( Hurjan paljo tahtois toinen kaikkee tehdä mut kun ei oo sitä malttii että keskittyis vaan kaik pitää tehä hosumal ja jos ei onnistu niin hurja huuto :( Reppanal ollu jonkun verran myös ummetusta,joten kerran jouduin Levolaccii antamaan.Muistin oikein että sitä voi tarvittaes antaa myös vauvoille :) Ja luumu/marjasoseet on nyt sitte kovas kulutukses että saadaan mahaa pidettyä kunnossa.Ja kaksi hammasta on alhaalla vierekkäin mut kovin yläikenii hankailee.Jospa sielt koht tulee lisää hampait.Jokunen aika sit oltii miehenkaa päälle kaks viikkoo flunssas mut Tino säästy siltä parhaiten.Hänel oli vaa pari päivää lievää nuhaa joka läks nopsaan.Ja Ninnil taas viikon oli nuhaa ja vähä yskää mut onneks ei tullu korvatulehdust tms.Miehenkaa tosin epäiltii et Ninnin nuhakin saattoi johtuu siitä et nyt sille on tulos kaikki 4 kulmahammast kerrallaan ja kiukkukin ollu sen mukaista :( Kuulin tänään mieheltä et hänen mummi kuulemma huonossa kunnossa ja haluisi lapsia niin kovasti nähdä joten huomenna suuntaamme häntä piristämään.Niin ihanaa nähdä kuinka piristävää vanhukselle on nähdä lapsia :)
 
Jospas taas tännekin ehtis kirjoitteleen. Palattiin viikko sitten reissusta poikie kanssa ja sen jälkeen aika on mennyt kotiutumisessa ja valitettavasti viime päivät köhien. :/
Santtu alkaa jo olemaan kunnossa, mutta Roope on räkäinen ja yskii. Kuumetta ei onneksi ole näkynyt, joten ehkä päästään suht helpolla. 

Roope konttailee aina vaan enempi ja jo hurjaa kyytiä seurailee huoneesta toiseen. Lisäksi pienessä päässä on alkanut hautumaan idea ylöspäin kipuamisesta. Isoveikka vaan ryökäle tuppaa taklaamaan nurin, jos pätkän nostaa sohvaa vasten seisomaan. Ja pyllylleen tupsahdus sitten harmittaa aina pienen itkun verran.
Isoveli on toisaalta hirmu ihastunut Roopen seisontan, koittaa kainaloiden alta rettuuttaen nostaa toista pystyyn. :) 

Mitään isompaa tavujokeltelua ei ole kuulunut, hirmuista pärinää,kurlutusta ja kiljahtelua kyllä. Toisaalta, eipä isovelikään juuri puhu mitään joten lienee sukuvika. Huomenna sitten oliskin se Santun 2wee neuvola...luultavasti päästään puheterapeutin jonotuslistalle ja saadaan kontrollikäyntejä ennen 3vuotisneuvolaa. 

Nyt pitänee alkaa lounashuoltoon. Päikkyihin taas jo latailinkin jonkun uuden kuvan, ehkä ehdin jossain vaiheessa tännekin laittaa linkit. :)
 

Hansu79, meillä Aleksi kävi 2vee neuvolassa pari viikkoo sitte ja niinhän se lähti lähete puheterapeutille! Toivoinkin sitä itse kun on kuulemma pitkät jonot niin ollaan kuitenkin hyvissä ajoin jonossa. Lasten isällä kun on lievä lukihäiriö todettu, siksi tartutaan ajoissa puheen kehitykseen.

puheen ymmärtäminen pitäisi olla laaja jo kaksi vuotiaana ja se ainakin Aleksilla pätee, kaiken ymmärtää mitä hälle puhuu.

kyn kyselin tuota tavujokeltelua, Empun neuvolassa sitä kysyttiin eikä siihen mennessä ollu vielä moista tehbyt, no ei menny ku neljä päivää nii alko juttua tulla niin että velikin ihnettelee... minäkin ajattelin että varmaan molemmat perineet liikunnalliset geenit vaan ei puhetta!

ilmota sit mitä Santulle sanoivat neuvolassa.

minä puhelimella kirjoitan kun reissussa ollaan joten komnentoiminen jää tähän nyt, en muista mitä muut kirjotteli.

 
Takaisin
Top