Hei. Täällä uuden edessä ilmoittaudun

Vähän on vielä sulattelemista tässä raskaudessa.
Olen 29 v. ja koko elämäni ajan sanonut etten tule lapsia hankkimaan. No, rakastuin mieheen joka lapsia haluaa ja tässä nyt ollaan. Kymmenen vuotta olen jo pitkittänyt asiaa vaikka mieheni olisi ollut valmis jo heti alkuun. Vuoden alussa ymmärsin että hedelmällistä aikaa ei loputtomasti ole ja kauhistuin netistä luettuani että keskimääräinen aika raskautua on jopa puolesta vuodesta vuosiin. 30 kriisikin alkaa pukkaamaan päälle niin päätettiin alkaa sitten tänä vuonna jo yrittämään. Noin 1kk sitten jätimme ehkäisyn pois ja viikko sitten tein positiivisen testin. Joten nyt on todellakin sulattamista tässä tilanteessa.
Äsken soitin neuvolaan ja lasketuksi ajaksi ilmoittivat 31.1.2021. Lisäksi varasivat heti ajan varhaisultraan. Mieli on maassa kun mies ei saa tulla mukaan. Viikot on ymmärtääkseni 5+1 (tai +2). En ole vielä tutkinut tarpeeksi laskentatapaa. Oireita ei ole ollut muuta kuin rintojen/nännien arkuutta ja menkkamaisia lyhyitä pistoja vatsassa. Huolestuttaa kun niin monet kertoo että on näihin viikkoihin mennessä ollut jo kaiken maailman oireet ja pahoinvoinnit.