Talousasiat

Niinpä. Ja kun eihän se oikeasti ole mikään raha vs. perhe asia edes suurimmalle osalle - vaan sitä rahaa tienaamalla halutaan huolehtia siitä perheestä. Että on koti jossa viihtyy ja että on taloudellista turvaa. Se arvostelu ja kateus on se mikä itseäni syö, ja juurikin tarve alkaa muiden henkilökohtaisia valintoja arvostelemaan. On ne sitten mitä tahansa. Itselläni ainakaan ei ole kenenkään muun henkilökohtaisia valintoja ollut tarkoitus tässä mollata tai pilkata ja jos tekstistäni on saanut sellaisen kuvan, olen pahoillani. Omalta kantiltani olen yrittänyt kirjoittaa.
 
Meillä oli esikoisen aikaan sellanen tilanne että jäin suoraan koulun penkiltä äippälomalle eikä rahoilla juurikaan tällätty. Vuokra oli vähän kalliimpi kuin nyt (vaikka samankokoinen kämppä) ja mies kävi töissä. Sitten kun lapsi oli 1v niin mies lähti kouluun (vielä toiselle paikkakunnalle, n.200km päähän) ja oli siellä viikot. Rahaa ei siis todellakaan ollut yhtään ylimääräistä. En silti koe että olisi jääty jostain paitsi. Siitä ollaan aina pidetty huolta että lapsella on lämmintä ja laadukasta vaatetta sekä ruoka on syötävää ja terveellistä. Kotiruokaa meidän tyttö oppi syömään kunnolla vasta hoitoon mentyään 2 vuotiaana. Siihen asti oli vaan harvat ja valitut ruoat mitä söi meidän kanssa samaa ja muuten purkkiruokaa/omaa sörsseliä. Eikä ollut siitä kiinni etteikö olis tarjottu, sitä vaan yökötytti kaikki "rakeiset" ruoat... Eli siihen meillä meni aika paljon rahaa silloin. Ei olla koskaan käyty paljoa ulkona että siihen olis mennyt rahaa ennen lapsiakaan.

Sitten kun mä menin töihin niin mieskin sai jo palkkaa harjoittelujaksolta ja meillä nousi tulot kertaheitolla. Nyt ollaan totuttu sellaiseen elämään että ei tartte joka penniä laskea mutta siltikin isommat asiat pyritään ostamaan järkevästi ja tarjouksista. Ruokakaupassa ei pahemmin säästellä, ruoka pitää olla hyvää, laadukasta ja tuoretta. Ja sitä pitää olla riittävästi! Cocis on meidän intohimo. Mutta olen miettinyt että siihen pistetyt rahat moni muu juo alkoholina alas kurkusta että parempi kai näin... :wink

Nyt kun jään kotiin niin saan paljon paremmat rahat, ei tartte ihan niin tarkkaan laskea jokaista maitolitraa. Mies tekee paskalla peruspalkalla töitä mutta saa kolmivuorotyöstä hyvät lisät. Pääkaupunkiseudulla kun asutaan niin asuminen ja ruoka maksaa mutta töiden takia on pakko täällä asua! Säästöjä meillä ei ole, kädestä suuhun eletään. Luottokortilla on hätävara...

Olen sitä mieltä että kaikella rahalla pärjää. Se on kuin pawlovin tarvehierarkia; ihan siitä kiinni mihin on tottunut ja miten on tottunut elämään.
 
Kun jäin esikoisen äitiysloman jälkeen kotiin niin mulla oli säästössä sen verran rahaa että joka kuukausi sieltä pystyin ottamaan elämiseen n.300e kotihoidontuen lisäksi. Se ja about 2 työpäivän viikko mahdollisti sen että pystyin olemaan kotona himpun yli vuoden. Diesel auto piti tosin vaihtaa tavalliseen kun vero niin huima. Asuntolainaa lyhennetään koko ajan kun mies ei halua sitä koroille. Maksetaan aika lailla kaikki puolix, mies himpun enemmän lainaa. Nyt vaan Tän seuraavan äitiysloman jälkeen mun on jo pakko palata työhön kun elämiseen laitetut säästöt jo ihan finaalissa :sad001 ja tosiaan kax autoa pakko olla kun täältä kauppaankin on Se 10km, saati sitten työpaikkoihin..
 
Meillä on myös pakko olla kaksi autoa, sillä asumme keskellä ei-mitään. Oma valinta sekin. Oltais voitu ostaa talo kaupungin kupeesta tuplasti kalliimmalla. Voitais olla tekemättä remontteja joka vuosi. Voitais sitä ja tätä. Elämä on valintoja, ja jokainen valinta vaikuttaa elämänlaatuun jollakin tavalla. Jokainen arvottaa asiat eri tavalla, eikä muiden valinnat kuulu mulle pätkääkään, sillä mä oon ainakin äärettömän onnellinen siitä mitä mulla on. Ei mua haittaa jos ihmisillä on varaa laittaa satoja euroja rattaisiin, mulla vaan ei oo sitä mahdollisuutta juuri nyt.

Kuten muistaakseni aiemmin jo sanoin, haluan (ainakin tässä vaiheessa) mennä takaisin töihin mahdollisimman pian. Eri asia on, saanko edes töitä. Sekään kun ei ole missään nimessä varmaa. Vihaan työttömänä olemista, mutta tässä tilanteessa ei ollut juuri vaihtoehtoja. Miksikö haluan töihin pian? Koska en halua olla jonkun toisen elätti. Koska minua hävettää, etten pysty samalla tavalla panostamaan yhteiseen elämäämme ja elämänlaatuumme.
 
Me pärjätään yhdellä autolla vaikka asutaan keskellä ei-mitään koska täällä on kyläkauppa kävelymatkan päässä, asutaan siis pikkukylän keskellä. Mie tosin joudun suunnittelemaan kaupunkiin menot joko miehen kyydillä tai bussilla ja bussikin maksaa aika paljon täältä asti (kaupunkiin on 55km matkaa). Eli liikkumavapaudesta joudun tinkimään paljonkin, ei parane vähästä mökkihöperöksi ahdistua.

Miun oma ala oli sellainen jolla oli isossa kaupungissa helppo työllistyä, mutta täällä miun aiemmalla työkokemuksella ei saa muuta kuin jotain palvelu-alan osa-aikaisuuksia sieltä kaupungista asti, jos niitäkään. Ja niissä hommissa palkka on niin pieni, että jää töiden tekemisestä tappiolle kun ottaa auton hankinnan ja bensakulut huomioon. Onneksi sain sen hyvän opiskelupaikan niin vaikka on kituutusta nyt on parempaan työhön sitten tulevaisuudessa mahdollisuus :)

Toi spiraalin tarvehierarkia on se mitä oon yrittänyt selittää... Ilmeisen huonolla menestyksellä :p Mie joskus aikanaan myös ajattelin että on pakko olla sitä ja tätä ja tota ja ilman ei tuu toimeen. Nyt miun kuukausitulot on samaa luokkaa kuin mitä aiemmin saattoi hyvällä tuurilla jäädä yhdeltä viikonlopulta vielä verojenkin jälkeen käteen. Mutta silloin en ois osannut kuvitellakaan asuvani ikinvanhassa omakotitalossa jossain susirajan toisella puolella ilman autoa ja luopuvani keskustakämpästä ja neljänsadan euron käsilaukuista. Tässä sitä on itse omalta osaltaan vähän väkisinkin joutunut todella miettimään, mikä on oikeasti tärkeää, ja mikä ei. Ja kun aiemmin tuntui ettei tällä tavalla voisi elää mitenkään niin nyt vielä näillä parin sadan käyttövaroilla kuukaudessa tuntuu, että vähemmälläkin yhä pärjäisi. Ja tosiaan jää hieman rahaa säästöönkin.

Mutta se kaiken menettäminen ei tosiaankaan ole ollut helppo prosessi - eikä se ole "vain rahasta tai tavarasta" kiinni vaan siinä menettää elinympäristönsä, sosiaaliset piirinsä, osan ystävistään, turvallisuudentunteensa, kotinsa. Mutta näin jälkikäteen kaiken menettäneenä arvostan sitä näkemystä ja tietynlaista vapautta, mikä menetyksistä on seurannut. Nyt on helpompi ja kevyempi olla ja elää kuin aiemmin näennäisen helpolla elämällä.
 
Laskeskelin viimein vähän noita tuloja, että mitäs me sitten saadaan kun jään äitiys- ja vanhempainrahoille. Jos mä nyt tosta laskurista mitään ymmärsin, ei mun tulot ilmeisesti kovin radikaalisti muutu kun nyt olen ollut ansiosidonnaisella päivärahalla.
Mä olen joskus harmitellut että olis tarvinnut hankkia pysyvä työpaikka ennen lapsia jne mutta mistä sen tietää kauanko mä olisin kökkinyt ja odotellut sitä oikeaa työtä... Todennäköisesti kauan kun sijaisuuksiakaan ei ole tahtonut löytyä.
Onks kukaan muu ollut ansiosidonnaisella ennen äippälomaa? Mua kiinnostas se että voiko sitä saada vielä sitten kun nää vanhempainrahakaudet yms. loppuu? Siis jollei heti löydy töitä.

Mä oon vähän tuhalailija luonteeltani, ja mulla on aina menny raha-asiat niin että se mikä tulee, se menee. Nyt mä kuitenkin saan aika paljon vähemmän kuin töissä ollessani, ja hyvin oon tilanteeseen sopeutunut. Vauvanroipetta on tullut ostettua ja niihin on huvennut säästöjä, mutta meillä kans suurin osa hankittu käytettynä ja reippaasti alle tonniin jäänee hankinnat: vaunut maksoi 300e, pinnis ja hoitopöytä 70e, vaatteisiin on menny varmaan 150-200e?
Mä oon ostanu tarvikkeita jo syksystä lähtien niin, ettei kerralla oo tullu kohtuuttomia summia maksettavaksi. Paljon ollaan saatu kavereilta myös.
Toivotaan, ettei niitä tarvikehankintoja jäisi pahemmin vauva-ajalle jolloin niitä kuluja kuitenkin tulee vähän lisää.
 
En oo ansiosidonnaisella kun sitä työttömyyskassaa en kuvitellut ikinä tarvitsevani... :) Mutta ainakin peruspäivärahakausi jatkuu vielä ihan samalla tavalla eli luulis että ansiosidonnainenkin? Ite oon myös tehnyt tarvikehankintoja plussatestistä alkaen aina jokusen kympin kuukaudessa. Alkuun vain sellaista, minkä saisi suunnilleen samaan hintaan myytyä eteenpäin, jos olisikin mennyt kesken eikä uusi raskaus olisi alkanut. Sitten hiljalleen rakenneultran maissa aloin tehdä hankintoja rohkeammin.

Tosin itselläni jos tuo opiskelu jää pidemmäksi ajaksi tauolle kuin vuodeksi niin menetän sen omaehtoisen opiskelun mahdollisuuden ja päädyn opintorahalle. Sit olis pakko ottaa lainaa, että on varaa käydä opinnot loppuun. Yritetään miehen kanssa jos saataisiin miun opinnot ja miehen työt sovitettua niin, että ei tarvitsisi silti laittaa lasta hoitoon, vaan voisin osan lähipäivistä koululla tehdä lapsen kanssa, osan niin, että mies hoitaa, ja suurimman osan etäopintoina.
 
Maslowin tarvehierarkiassahan perustarpeet ovat pohjimmaisena. Nämä nyt turvataan Suomessa jo valtionkin taholta (siis asunto ja ruoka). Maslowin hierarkiaa mukaillen myös Suomessa arvotetaan asioita, esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriö saa aina eniten tukea, kulttuuri taas vähiten. Suomessa niin harvoin tätä tarvitsee edes miettiä, esim. miten ravintonsa hankkii, mutta sepä onkin ihan toinen juttu kehittyvissä maissa.
 
Mun mielestä Suomessa ollaan piankin siinä pisteessä, että pitää miettiä miten sen ravintonsa hankkii. Tulotaso ihmisillä ei juurikaan nouse, mutta kaupassa tavara kallistuu. Isolla osalla ihmisiä ei ole mahdollisuuksia ruuan kasvatukseen. Jos ruuan hankinta tarkoittaa halvimmalla makaronilla ja kaurapuurolla elämistä, niin ei hyvin mene. Suomella ei ole pian varaa siihen, että kansaa elätetään samaan tapaan kuin nyt. Kuitenkin vallalla on jokin ihme käsitys, mitä kaikkea ihmisen pitäisi saavuttaa ja omistaa ja sitä tavoitellaan vaikka sitten ylisuurilla lainoilla, eikä ruokaan ja elämisen ylläpitoon jää juurikaan rahaa. Ulkoisesti näyttää rikkaalle, mutta tosiasiassa kituutetaan ja "on pakko käydä töissä".

Jokainen päättää, millaista elintasoa haluaa itsellään ylläpitää ja tekee työtä sen mukaan. Pienelläkin voi tulla hyvin toimeen ja joku kokee luopuvansa liian paljosta, jos joutuu tulemaan pienellä toimeen.

No tämä tällasta yleistä pohdintaa..
 
Mä uskallan väittää, (vaikken ole kotihoidon tuen suuruutta edes selvittänyt) etten vois jäädä kotiin hoitamaan lasta vanhempainvapaan jälkeen vaikka haluisinkin. Näin ajattelee Helsingissä( tai yleensäkin pk-seudulla) asuva ja tuleva yksinhuoltaja. En lukenu koko ketjua, mut ikävä väitös että kaikilla olisi varaa valita jääkö kotiin..
 
Mä voin ihan suoraan sanoa, että ennen esikoista ajattelin olevani 3 vuotta kotona. Kotiarki muutti ajatukset pikkuhiljaa... Esikoinen meni päiväkotiin 1,5 vuotiaana. Mulla kaatui seinät päälle, päivät oli niin samanlaisia!
Onneks löytyi ihana pieni yksityinen päiväkoti, jossa vain 15 lasta. Itse jatkoin opintoja verkkopainoitteisena ja esikoinen oli näin lyhkäsiä päiviä ja viikkoja hoidossa. Sopeutui hyvin!
Rahallisesti olisin siis voinut jatkaa kotona, mutta olin kurkkua myöten täynnä hiekkalaatikkoelämää.
En tiedä kuinka nyt käy...
Semmonen vinkki kaikille, että äitiyslomalla ja hoitovapaalla voi tehdä töitä sunnuntaisin. Se ei vaikuta tuen määrään. Tuki maksetaan ainoastaan ma-la, joten saa tienata sunnuntaisin kuinka paljon vaan.
Tää on mun mielestä hyvä juttu esim. Hoito-alalla oleville. Voi tehdä keikkaa!
Itse ajattelin keikkailla, kunhan vauveli pärjää isukinkanssa... Tai no kun isukki pärjää vauvan kanssa! :wink
 
Yhteiskunta rakenteineen on muuttumassa, mutta tuo muutos ei käy ihan äkkiä. Ympäristöllehän nykytilanne on sietämätön, mutta henkilötasolla haastetta luo tälläkin hetkellä työttömyys/pätkätyöt, jotka mielestäni omalta osaltaan ovat seurausta tästä rakennemuutoksesta. Yksi tulevista haasteista on nimenomaan puhtaan ruuan syöminen. Jonkinlaista "paluuta metsiin" on odotettavissa, omavarainen talous varmasti kehittyy ja tulee yhä kannattavammaksi. Tuskinpa kukaan vähän aikaa sitten tosissaan ajatteli kylmäkellarin rakentamista ja juuresten säilömistä talven varalle. Meillä näiden lisäksi myös metsästystä, hanhien/kanojen tms. pienten "teurastettavien" ottamista suunnitteilla.

Mutta niistä taloudellisista ratkaisuista, meillä siis kaikki tarvikkeet vaatteita myöten on saatu lahjoituksena ja ovat käytettyjä. Ollaan ostettu 1 body (kun ei edes tiedetty tulevaa lahjakaman määrää), 1 tuttipullo (myös virhe, niitä saatin 30 kpl) ja vaippoja (näitäkin ollaan nyt saatu lahjaksi...). Nämä tavarat tulevat menemään meiltä eteenpäin myös ilmaiseksi, mikäli joku ne vain huolii. Aiomme hankkia itse itkuhälyttimet (59€) sekä syöttötuolin (joku ikean varmaan..). Lisäksi isompi istuin, kuhan kaukalo jää pieneksi (ellei tuokin jostain tupsahda...)
 
Ainahan valinta ei todellakaan ole noin mustavalkoinen, että joko raha tai lapsi. :rolleyes:

Ite olen viihtynyt tän kolmannen kanssa (ja tietysti noiden isompien siinä sivussa) paljon paremmin kotona kuin esikoisen kanssa. Esikoisen kanssa kun oli vaan minä ja vauva. Nyt oli noita isompia lapsia "seurana" ja päivässä on ihan erilailla vaihtelua kun sen yhen vaippapyllyn pyörittelyssä. Nytkin tän kotiäitiyden lisäksi opiskelen, toimin vapaaehtoistöissä ja heitän satunnaisesti tuurauskeikkoja. Ja ihan oman pääkopan takia, en rahan. Mulla pitää olla haasteita...

Taloustilannetta en ole koskaan hirveen tarkkaan laskenu. Jos ruokaan on rahaa ja välttämättömiin tarvikkeisiin niin hyvä on. Tehdään välillä myös pieniä kotimaanreissuja esim. sukulaisten luokse ja niillä reissuilla on mukavaa jos ei tartte aina joka mielitekoaan laskea (=rahaa on säästössäkin). Arjessa mun ohjeena toimii, jonkun viisaan sanonta "ei ne suuret tulot, vaan ne pienet menot". :)

Vauva-aikaan ei kauheesti oo rahaa laitettu. Tähän vauvaan oon satsannu ihan 50 euroo tuplavaunuihin. Käytettynä on saatu tooosi paljon tavaraa ja kaikki käyttökelponen lähtee myös meiltä kiertoon kunhan tämä viimenenkin niitä lakkaa tarviimasta. Nyt sitten on "hyvällä omallatunnolla" voinu ostaa tolle varhaisteinille jotakin ihan uutta ja kivaa niin ei tartte aina toisten vanhoja pitää ja tossa isompanahan noi muksutkin osaa sitä jo vaatiakkin. Kaikkea ei kuitenkaan tule uutena saamaan, piste.
 
Lykättäköön tää nyt vaikka tänne. Elikkä kun ilmotin perjantaina pomolle että jään saikulle ni sieltähä tuli niitä törkeyksiä iha kiitettävästi ja yks uhkaus oli että hälläpä ei taija olla rahaa maksaa tän kuun palkkaa. No ok, tässähä on muutama päivä jälellä mut ku mun puolesta repiköön sen palkan vaikka pers nahastaan, laskut ne on mullaki maksettavana! Mun työnantaja maksaa kolmelta ensimmäiseltä kuukaudelta äitiysrahan ja palkan erotuksen ja jos en äitiysloman jälkeen palaa töihin joudun ne hälle maksaa takas. Mut onko asia näin et jos äitiysloman jälkeen käyn vaikka päivän töissä ja irtisanon itteni ni mun ei tarttis maksaa niitä takas? Oon korvia myöten täynnä sitä lehmää eikä oo aikomusta hällä äitiysloman jälkeen olla töissä, tai irtisanon itteni heti ku mahollista..menetän yöuneni tuskaillessa tuunko saamaan nyt ees palkkaa ja saamaan lomarahoja ku huhtikuun alusta jään pitää lomaa. Uppoava laiva se koko yritys on, menis vaan jo konkkaan!
 
Varmaan lukee työehtosopimuksessa, kuinka kauan pitää olla lomien jälkeen töissä, ettei joudu maksamaan takaisin..
Itsekin tämän asian kanssa pyöriskelen..

Sent from my GT-I9105P using Vau Foorumi mobile app
 
Ei kuulosta hyvältä tollanen pomo :/ Tosta vois valittaa liittoon, mutta se on pitkä tie!
Itsekin katsoin viime elokuun lopussa parhaimmaksi lähteä paikasta, jossa olin töissä.. Sitäpaitsi tästä keskustasta häviää liikkeitä liikkeiden perään, niin eiköhän toi aika varmuudella ole 3 v:n päästä poissa täältä..
Tavallaan siis hyvä, inhottaahan se kun ei ole paikkaa mihin palata, mutta helpotus on suuri nimenomaan kun sinne paskaan paikkaan mulle ei ole enää mitään yhteyksiä, ei mitään paperin paperia toimitettavana, ei tarvi kuunnella pomon ääntä tms..

Eli sitten kun tää masuvauva laitetaan hoitoon, JOS ei välissä tehdä "vikaa" niin sitten työjutut lähtee puhtaalta pöydältä.

Nyt ei ahdista sillai niinku esikoisen aikaan, olin silloinkin pari kk työtön kun ilmoittauduin työmarkkinoille kunnes pääsin töihin, mies on nyt suuri turva ja säästöt.

Koen jopa olevani lapsellinen, ettei mulle ollut rohkeutta niellä sitä paskaa mitä sieltä työpaikasta tuli, toisaalta elämä on liian lyhyt ylimääräiseen paskaan, koska sitä tulee luonnostaan muualtakin :D
2 v oli mulle tarpeeksi.

Kuulostaa varmaan kliseiseltä, mutta pitää kuunnella itseään, vaikuttaako työpaikka yöuniin ja fyysiseen terveyteen/henkiseen terveyteen kuten mulla loppuaikoina ennen lopareita.

Joskushan voi kuitenkin olla vaihtoehtona noi ilmoitusten tekemiset työoloistaan, vaihto toiseen pisteeseen, lääkärin määräämä saikku työuupumuksesta, joka kai myöhemmin voi olla hyödyksi - etenkin, jos lääkäri laittaa jonkun todistuksen (?) että se voi johtua työoloista.
Tiedän yhden tapauksen, jossa työterkka meni työntekijän kanssa työpaikalle tsekkaamaan mikä vikana.
En tiedä kuuluuko se rutiiniin noissa valitusjutuissa, mutta tää työntekijä hyötyi siitä, sai vissiin korvauksia?? Vai mitä siinä tapahtu, kuitenkin.
Miettikää kaikki ennen kuin toimitte ettei myöhemmin kaduta.
 
Voi hitto Lyyti, mitä paskaa. Onks teillä luottamusmiestä? Tai jotakin paikkaa minne soittaa? Ton sun pomon käytös on NIIN törkeetä ja mun mielestä täysin lainvastasta. Ei sil oo oikeutta uhkailla sua sun palkasta, ja miten reilua käyttäytyy noin raskaanaolevalle :sad001 Mulla nousee niin kyrpä otsaan sun puolesta :angry4
 
Ei oo, työnantaja on pienyrittäjä eli ainut mistä EHKÄ apuja saisin on liitto..mut en jaksa alkaa taistelee, sit jos palkka ei perjantaina tilillä oo, otan yhteyttä liittoon. Ens viikkoha mulla vielä saikkua ois mut lupauduin menee maanantaina töihin. JOS ens viikolla alkaa kuulua vittuilua niin haen loppuajalle saikkua ja thats it!mutta ku hänen mielipide on että raskaana mitä joutuu olee sairaslomalla pitäs pitää omana lomana kun se ei ole hänen ongelma!
 
Sanattomaksi vetää, ei toi VOI olla laillista. Luottamusmieheen ja tarvittaessa liiton lakimieheen yhteyttä. Taistelematta ei saa luovuttaa!!
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top