Toisia ihmisiä kauhistuttaa pakolla kiinni pitäminen suuresti ja usein kuulee kerrottava kuinka se aiheuttaa kaikenmaailman suuria traumoja ja suurta pahaa. Mutta silloin jos lapsi satuttaa muita, ympäristöään tai itseään, on paras paikka varma, RAUHALLINEN syli/syliote. Jos raivokohtaus on raju, on turha puhua mitään, yrittää harhauttaa, varsinkaan komentaa tai torua. Aina välillä voi rauhallisella äänellä kertoa, että kaikki on hyvin tai ei hätää ja muistuttaa että voit rauhoittua/lopettaa huutamisen, sitten jatketaan. Tilanteen läpikäyminen ja mahdolliset anteeksipyynnöt ja/tai raivon syyn pohtimiset kannattaa jättää vähän myöhemmäksi. Muutama entinen hoitolapsi ja kummityttöni ovat isompana kertoneet kuinka eivät siinä raivossaan edes kuulleet mitään.. Tottakai siinä voi välillä sanottaa, että olet kiukkuinen tai vihainen, mutta ei voi raivota ja satuttaa..
Isommassa mittakaavassa kohdattu kiukku/raivo on usein aikusen kanssa hyvä jotenkin opetella kohtaamaa, ennemmin kuin harhauttaa tilasta pois, tämä saattaa vaan siirtää megakiukun seuraavaan tilanteeseen. Toki elossa on myös niitä tilanteita kun voi viedä huomion jnnekin muualle, omastaan oppii varmasti ne tilanteet huomaamaan. Tällä yritän nyt siis erotella sitä tilannetta jossa kiukku koetetaan siirtää raivon/kiukun "pelossa".. En tiedä osaanko selittää mitä tarkoitan.
Joskus on niitä lapsia jotka voi siirtää tilaan jossa ei voi rikkoa mitään tai satuttaa ketään, antaa raivota kertoen välillä että voi rauhoittua, sinua harmittaa, ei tarvitse raivota jne.ja sitten tarjota omaa syliään apupaikaksi -jos tarvitset apua voit tulla syliin , minä autan sinua. Usein hetken jälkeen syli kelpaa ja tilanne rauhoittuu nopeammin, kuin jos olisi ottanut suoraan syliotteeseen..
Kuten jo sanottiin yksilöitä ovat, mutta kannattaa pohtia yksi tai kaksi tyyliä ja pidättäytyä niissä -rutiinit auttaa näissäkin tilanteissa ja se tunteiden sanoittaminen, ja lopuksi kertominen miten voisi ennemmin reagoida: Jos suututtaa voi puhua, jos kiukuttaa voi heittää tätä tyynyä sängylle, jos kiukuttaa laske viiteen, jos kiukuttaa etsi kiukkupaikka (etukäteen sovittu). Nämä nyt on isomman lapsen juttuja, mutta jo pienelle lapselle tilanteet voi selittää, vaikka ei osaisi juuri sillä tavalla toimia. Meillä lause:sinua ärsyttää, mutta et silti voi läpsiä, kuuluu monta ketaa viikossa. Et voi läpsiä, jos kiukuttaa (omasta syystä ei siksi että olisi tullut kaltoinkohdelluksi
) niin voit mennä pois leikistä -->siirrän kauemmas...
Nyt vielä kun lapsen luonnollinen ratkaisu on kitinä ja kiukku aika pienistäkin asioista, kerron että nyt ei tarvikaan kiukuta/vinkua/huutaa vaan voit sanoa auta tai anna jne. huudetaan sitten kun on oikea hätä, nyt sina vaan harmittaa, ei tarvitse huutaa. Isommille lapsille tulee usein kerrottua etten ole opiskellut kiukkukieltä, ymmärrän vai suomea
. Viisaat ja koulutetut ovat joskus opettaneet, että ei ole olemassa turhaa kiukkua...joo, varmasti ei olekaan, aina löytyy joku syys/aiheuttaja, mutta muuten olen "eri mieltä". On olemassa turhaa kiukkua, jota/josta johtuvaa reaktiota opetellaan hillitsemään, hallitsemaan ja sanoittamaan. Näin ei tarvitse saada raivokohtausta vielä lukiossakin, kun puntti oli sukassa mennyt ruttuun.
...Tulipahan taas epäselvä vuodatus, mutta kun on niin lähellä sydäntä nämä kiukkuasiat.. näiden kohtaamista ja erilaisten keinojen pohtimista kaipaan työelosta. Sitten kun onnistuu lasta auttamaan ja hän oppii hillitsemään reaktioitaan, tuntuu kuin olisi voittanut maailmanmestaruuden :D Tärkeä taito tuo pettymysten sietäminen..