Tänään olen onnellinen siitä...

Vauva nukku ku unelma viime yönä. Eka pätkä 4,5h, joka on uusi ennätys meidän perheessä, ja sen jälkeen söikin vähän tiheämmin. Mikä ei toisaalta haitannut minua lainkaan, koska tietenkin kerran kun olis suotu näihin olosuhteisiin nähden hyvät yöunet, ni mä en saa unen päästä kiinni ku vasta aamulla kahdeksalta. Miestä on taas ylistettävä, koska siirtyi tuolloin virkeän vauvan kanssa olkkariin seurustelemaan. Antoi mun nukkua ja äsken huutelin makkarista miestä tuomaan vauvan tyhjentämään mun tissit, mutta syöttikin itse poikaa, kun oli ajatellut kauniisti, että antaa pullosta, jotta mä saisin vielä nukkua. Ja oli kattanut aamupalan valmiiksi.:Heartred Ei tunnu valvottu yö tämän jälkeen enää missään :)
 
Ihana ilma ulkona! Käytiin heti aamusta miehen kanssa pienellä vaunulenkillä, jonka jälkeen tehtiin vähän pihahommia sillä aikaa kun vauva nukku. Pääsin puunhakkuuseen lopultakin! :D
 
Meillä oli illalla vain parin tunnin itkut! Oli ihanaa kun oli mies kotona jakamassa tuskaa. Käytiin lenkillä tyttö repussa, ja tällä kertaa se lopetti pahan olon. Sen jälkeen oltiin ihan hyväntuulisia. ♡
 
Kaikki yli 70 muuttolaatikkoa purettu! Jotkut romukasat oottavat vielä ruokkoamista kaappeihin sullottuna mutta päällisin puolin täällä näyttää jo kodilta. Ihanalta kodilta! <3

Sent from my SM-T310 using Vau Foorumi mobile app
 
Eilinen meni siis niin että vauva itkeskeli 17-18. Otin sen kantoreppuun ja lähdin esikoisen kans puistoon. Siihen sit rauhoittui ja nukkui 19 asti. Heräsi ja tultiin sisälle. Pistin esikoisen kylpyyn ja syötin vauvan. Sitten kylvetin myös vauvan ja pistin yökkärissä sänkyynsä n.klo 20. Menin esikoisen kans iltapalalle ja vauva huuteli sängyssään vartin verran ja NUKAHTI! Sit sain esikoisen rauhassa nukkumaan ja sekin nukahti samantien klo 21. Laitoin miehelle viestin että molemmat nukkuu ja se vastas että nyt sit itekin nukkumaan - NIIMPÄ! Mitä mä ajattelin? Ja äkkiä sänkyyn. Odottelin sit 22 aikaan et vauva heräilee syömään mut nukahdin ite ja vauva heräsikin vasta 23.30! Loppuyö meni sitten vähän useammin syötöin mutta sain nukuttua hyvin välissä!

Olo on kuin uudestisyntynyt!

Ja aamulla vauva on ollut tosi hyvällä tuulella - nauranutkin ekaa kertaa ja olen saanut monta hymyä :Heartblue:Heartblue:Heartblue
 
Meillä pyörii arki hemmetin hyvin! Turhaan pelkäsin miten kerkeän aamulla syöttämään uusimman, esikoiselle aamupala ja vaatteet ja mitä nyt meidän aamuun mahtuu :D
Vauvalla on täydellinen rytmi meidän porukkaan!

Ainiin ja vaaka näytti aamulla että 101 kiloa on nyt 86 kiloa ;) Kyllä on juhlat kun mennään 70:ssä! Silloin olo on jo superkevyt <3


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Muokattu viimeksi:
Jo toinen ilta putkeen kun olen lasten kanssa yksin ja molemmat nukkuu tähän aikaan! Just vasta syötin vauvankin vielä niin voi olla että saan nukkua muutaman tunnin putkeen... Tosin se röhkii tuolla sängyssään niin että en tiedä saanko unta :eek:

Ja vauvan iltahuudot on vähentyneet, KOP KOP KOPUTAN PUUTA!!

Taisin iloita liian aikaisin, just vauva pulautti kunnon satsit sänkyynsä... Onneks oli harso alla, niin harso vaihtoon ja nyt sormet ristiin et nukahtaa uudelleen!!!

Päivitys: Meni sitten koko yökkäri vaihtoon pulautusten takia. Ja vauva huuteli koko yön syöttöjen jälkeen ja oli hereillä kitisten pari tuntia aamuyöstä.. Joten se siitä sitten :sad001
 
Muokattu viimeksi:
...että tämä päivä alkaa olemaan päätöksessään!

Siis sen verran taustaa että meidän uhmataaperon kanssa on tullut päivä väännettyä! Nyt ainakin toivottavasti nukkuu eikä enää nouse sängystä! (kiipeilee pinniksestä pois)
On pienimmäinen jääny totaalisesti toisen pimentoon! Huomenna ONNEKSI mummolaan! :D
 
Huonosti nukutun yön jälkeen en voinut nukkua (vaikka oli mahdollista 7-8 välillä), jäin tuijottamaan oman pienen höpönassuni ilmeitä ja hymyjä sekä ylöspäin kääntyviä silmiä, jotka on aika vinkeät nukahtamisvaiheessa. Oma pieni kullanmuru,hänen avullaan taas jaksaa ja päivällä voi nukkua :Heartred
 
Mies vaihtoi tänään töihin lähtiessään pojan vaipan ja toi sen sitten takasin. Otin sen mun viereen nukkumaan ja nukuttiin vielä tunti söpösti kylki kyljessä. :)
 
Eka yö vaan yhdellä herätyksellä välillä 23-7:30. Mieletöntä, en ois vielä viikko sitten uskonut!

Tänään lähdetään saaristoon juhannuksenviettoon. Stressaava päivä kun pitää pakata ja säätää ja sumplia asioita kissanhoitajan kanssa, mutta kyllä tää kunnialla hoituu. Mies on yöllä siivonnut kämpän.
 
2 päivää olin maissa. Ihan kuin olisin ollut masentamassa kun vitutti mies, lapset ja oma elämä.. Nukuin 2 yötä huonosti ja olin kuin mikäkin raivotar ja tänään sit alkoi ne menkat!
Ja olen tästä iloinen siksi, koska kuvittelin jo että olen tulossa hulluksi :D
Olin unohtanut 10 kk aikana nää ihanat PMS-oireet..


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Takaisin
Top