Tänään minua harmittaa, koska..

Senni, mullakin ollut pari sen kaltaista unta. Tai että alkaa verinen vuoto :( Onneksi on ollut vain unta.
 
Minäkin näin viime viikolla moisen unen olin jossai ja pöksyissä oli verta aika paljon ja etsin miestäni pitkin mäntyjä..
 
Lääkäri ei osannut autaa selkä vaivani kanssa. Aika varattu ennen raskautumista (täällä maalla pitkät jonot) ja tarkoitus oli silloin saada lähetettä kuviin ja saada kunnon lääkkeet. No, eihän nyt voida tehdä mitään läpivalaisua eikä syödä oikeen muuta kuin panadolia. No. Minulle kirjoitettiin panacodia, jonka jätän suosista apteekkiin, vaikka turvallista on käyttää kuulemma 90mg kodeiinia vrk raskauden puolivälin saakka. Tämän jälkeen nautittuna kuulemma aiheuttaa syntyneelle lapselle vieroitusoireita. Joo en ota riskiä.
 
Itekin jätin kaikki reumalääke kokeilut heti pois, kun raskauduin esikoisesta ja sen jälkeen mulle onkin iteksiään kehittynyt joku lääkekammo/vastaisuus. Hyvä, kun Paratabseja otan.laughing7
 
Joo noi on perseestä :( vaikka siis meillä pääasiassa johtuu siitä ku oon niin herkkis ja hermostun miehelle käytännössä tyhjästä. Mut silti riitely on pyllystä.
 
Näin kaks serkkua kaupassa tänään ku olin ostamassa mammahousuja :( ne rupes tietty heti kattomaan että mitä otin niin pakko oli sit kertoa että joo raskaana ollaan..
 
Mulla on ollut kauhee kiukkufiilis illalla, vaikkei mitään varsinaista syytä olekaan. Väsyttää vaan ja mahaa nipistelee ihan tajuttomasti. Jostain syystä ärsyttää suunnattomasti se, että nuo tykkäykset sun muut eivät toimi tabletilla, jolla yleensä täällä käyn. Eikä sitten tule käytyä selaimella erikseen käytyä, kun tämä mobiiliversio on muuten niin paljon kätevämpi.
 
Mua ärsyttää taas kaikki päiväunien jälkeen joka päivä. Vissii sen takia, kun haluis jatkaa unia....
 
Mahan kipuilu täälläkin murheena. Eilen oikein vihloi kohdunsuulle saakka. Ja jomotti ja nyt aamulla herätessä ja kääntyessä repäisykipuja. Toivon että vain ovat harmittomia kasvukipuja. Eilinen meni lepäillen, en tiedä johtuko toissapäivän puutarhatöistä kun kannoin painavia esineitä, että olisi vain vatsalihakset kipeänä.

No. Panadolilla siitä pääsin, 2g meni eilen yhteensä.

7+5
 
Ärsyttää kun kaikki oireet hävinneet ja ekana tietty tulee mieleen että no niin, taasko keskenmeno :/
 
Oireet hävinneet myös. Mies sanoi aamulla että mun tissit on kutistuneet eikä ole niin aratkaan enää. kahvi ei ällötä , eikä mikään haise pahalle.

Musta tuntuu, että ollaankohan sitä raskaana ensinkään enää ja saavarmaan käydä taas yksityisellä. Ei pysty mun luonnolla odottamaan np ultraan.

Mä vaan luulen, että alkio on luovuttanu.

Edit. Varasin ajan 10.5 ultraan. Sopivasti kun 11.5 olisi neuvola jonka joutuu kuitenkin perumaan.
 
Muokattu viimeksi:
Caarina, lohdutukseksi voin sanoa, että mulla viime viikolla oli lieviä huonoja oloja. Vkoloppuna tuhruttelua ja tällä viikolla ei oikeestaan juuri mitään oireita, myös rintojen arkuus melkein hävinnyt. Olin ihan valmistautunu siihen, että ei kukaan enää kohdussa kasva, mutta pe alkuraskauden ultrassa löytyi kaunis pieni kasvamassa ja kaikki oli hyvin! Sitä väkisin miettii aina kaikenlaista, mutta välttämättä ei tarkoita oireettomuus mitään!
 
Lumitukka, kiitos lohdutuksesta.

Mulle tuli "se" intuitio ettei kaikki ole hyvin ja tyhmänä menin googlettamaan. Aika usein se tunne ollut oikeassa. Koskaan en ole keskenmenoa kokenut, 2 raskautta synnytyksineen takana ja kaikki mennyt aina mainiosti.

Nyt tuntuu tällä kerralla, että kaikki on niin erilaista. Kivut, tuntemukset, olot ja nyt niiden puute. En tiedä tuoko +10 vuotta ikää lisää oman mausteensa tähän vai mistä nyt kiikastaa, mutta sen voin sanoa, että pahalta tuntuu juuri nyt.
 
Minä heräilin viime yönä mahakipuihin, polvikipuihin ja pahoinvointiin. Pahoinvointi oli alkanut jo mennä ohi, ja nuo vatsakivut olivat pelottavan teräviä. Muuten täälläkin on useimmiten melko oireetonta, mutta käsittääkseni se on ihan normaalia, että oireet loppuvat jossain vaiheessa.
 
Alise mulla oli toissa päivänä niin kova kipu että meinasin jo että pyörryn kohta. Kaikki kuitenkin hyvin täällä vielä.
 
Kolme viikkoo ollu kuvotus olo ja eilen iski yrjötauti! Onneks helpotti jo, mut ällöttää vielä.
 
Caarina: Toivottavasti intuitiosi on väärässä. Vaikka kyllä sen äitikin tietää sisimmissään. Eikä se ole epäilys vaan sen vain TIETÄÄ. Nimim.itsellä oli tuo tunne tammikuussa.
 
Takaisin
Top