Olen niin onnellinen, ettei mulla ole nyt sisäistä suorittamispakkoa, ja että kaikki töissä pomoa myöten on sitä mieltä, että tämä on hyvä juttu. Aikaisemmin olen ollut aina lyhyistäkin sairaslomapoissaoloistani niin huolissani, että pomon on pitänyt palauttaa mua maan pinnalle sanomalla, ettei ole mun tehtävä huolehtia työasioista silloin, kun olen sairaana, vaan se on hänen hommansa. [8|]
Mä olen kans ihan hirveä höyrypää silloin, kun olen töissä. Menen ja viipotan ihan täysillä, hoidan kaiken ja muistan kaikki. Asiat on tehty jo ennenkuin muut huomaavatkaan, että ne pitäisi tehdä.
Nyt kuitenkin olen ihan muuttunut. Pitkään odottamani vauva on saanut mut terveellisesti itsekkäämmäksi ja mulla on tänä syksynä kesäloman jälkeen ollut jopa hieman motivoitumisongelmia (ei sellaisia, että niitä kukaan muu, kuin minä itse huomaisi). Olen enemmäin kuin kiitollinen siitä, että jopa oma pomoni on sitä mieltä, että mun pitää hidastaa tahtia. Mun ei tarvitse yhtään tuntea huonoa omaatuntoa, ainoastaan nyt nauttia siitä, että saan olla rauhassa mahani kanssa. Mulle on valittu sijainenkin jo viime keväänä, ja hänkin on vain odotellut, koska saa aloittaa työt. Nyt ei pomonkaan tarvitse tehdä satunnaisia parin päivän soppareita sijaiselle. Tämä on siis kaikille parasta. Voisi tietenkin olla eri fiilikset, jos tietäisin, että nonniin, nyt siellä sitten muuta painavat niska limassa munkin hommat.
Suosittelen näitä aatoksia myös meemille ja Ang1lle. Kuten pomoni sanoi: tää on niin lyhyt aika työelämässä, mutta niin merkityksellinen omassa elämässä, että turha sitä on stressata, töitä ehtii tehdä vielä myöhemminkin.
Ang1: Synnytyspäivystyksen numero löytyy sun neuvolakortin etusivulta. Mutta tässä se nyt on vielä: TAYS Synnytysvastaanotto ja -päivystys 03 3116 5942.
Sinne voi soittaa aina, kun neuvolaan ei saa yhteyttä ja kysyä neuvoa. Mä sain neuvoja ja käskyn mennä käymään, ellei tilanne helpota. Sit vain käpyttelin suoraan sinne samaan paikkaan, mihin mennään synnyttämäänkin. Siellä vielä lähtiessä painottivat, et aina voi soittaa jos tulee jotain kysyttävää. Se on siis tietysti auki 24h.