Syyskuun supinat!

Heippa! Täällä yksi tuleva äippä ilmoittautuu! Tunnelmat on vielä aika epäuskoiset, ensimmäinen raskaus päättyi heinäkuiseen keskenmenoon viikolla 8+0 ja tällä hetkellä toista raskautta 7+6 koossa, kriittisiä aikoja eletään! Varovaisella toiveikkuudella liikkeellä! :)
 
Vastaan pikasesti iltapuuhien keskeltä tohon opiskeluasiaan: Opintorahan ei tietääkseni pitäisi vaikuttaa noihin vanhempainrahajuttuihin. Ainakin kotihoidontukea saa ihan täysimääräisenä  opintorahan kanssa, olettaen siis että lapsella ei ole kunnallista hoitopaikkaa. Olettaisin, että sama pätee äitiys- ja vanhempainrahaan. Itse olen hoitovapaalla ja opiskelen (tosi aktiivisesti ;). Pistetään siis hoitosuhde poikki huomenna, ei oikein sopinut meidän perheelle...
 
Kannattaa selvittää ihan Kelasta tuo opintoraha-homma. Kela ei esimerkiksi maksa sairauspäivärahaa opiskelijalle joka saa opintotukea. Eli jos käy koulun ohella työssä ja sieltä tulee saikku, Kela ei korvaa saamatta jäänyttä palkkaa. Perusteluna on että kahta Kelan tukea ei voi saada yhtäaikaa. Eli kannattaa selvitellä miten on tässä tapauksessa kun kyse onkin äitiyspäivärahasta (vanhempainvapaan päiväraha). Ei tule sitten ylläreitä! :) 
 
Moikka kaikille!

Onpa tänne tullut kovasti uutta juttua! On sen verran pitkältä ajalta kommentoitavaa, joten en tässä vaiheessa pääse sitä kunnolla tekemään! (pitää kirjoitella useammin :) )

minnis13: en osaa kyllä kertoa mitä sinun pitäisi tuossa tilanteessa tehdä. Pitää varmaan mennä fiiliksen mukaan. Itse varmaankin arvioisin vähän myös sitä, että kuinka suuret yt:t ovat, sillä itse uskoisin niin, että mitä vähemmän henkilöitä irtisanotaan, sen suurempi arvo sinulle on raskaudestasi. Eli raskaana olevaa ei mielestäni saa kohdella niin, että voisi ajatella että irtisanomisen syynä olisi raskaus eli sellainen henkilö ei mielestäni voi olla esim. ainut irtisanottava. Mutta mikäli suurempi määrä henkilöstöstä sanotaan irti, niin itse ehkä olisin raskaudesta hiljaa, koska silloin voit olla "helppo uhri".... Nämä ovat asioita mitä minä ehkä arvioisin, mutta haluan tähdentää - että minä en ole minkäänlainen juristi enkä minkäänlainen yt spesialisti. Joten älä tee mitään päätöksiä minun mietintöjen perusteella. Joka tapauksessa - erittäin ikävä tilanne sinulla. On varmaan hirveä juupas - eipäs fiilis, kun ei oikein tiedä että mikä olisi oikea ratkaisu. Vai onko edes sellaista olemassa....? Joka tapauksessa - tsemppiä kovasti sinulle !!!!

Itselläni alkoi nyt 10. raskausviikko. Oireita edelleen erittäin vähän... yritän ajatella niin, että kaikilla ei ole oireita. Sitten tuntuu että vatsan muoto hieman on muuttunut viime päivinä...vai onko se minun kuvitelmaani...? Odotan malttamattomana np ultraa, mutta siihen on vielä reilu kaksi viikkoa. Kunpa kaikki olisi hyvin.

Kaikille toivotan erittäin mukavaa syysviikkoa !!!
 
Jos on opiskelija ja nostaa opintotukea, niin äitiyspäiväraha on tässä tapauksessa minimi. Sitä en tiedä vaikuttaako äp-rahaan jos opiskelee ja ei nosta opintotukea. 
 
Totta hei muuten niin se äitiyspäivärahan suuruus suhteessa opintotukeen! En tosiaan itse opiskellut ennen kuin hoitovapaalla, niin en tuosta ollut varma.
 
Olen varmaan hissukseen raskaudesta mutta siinä vaiheessa jos lappu uhkaa tulla kouraan niin isken totuuden pöytään. Harva yritys ilmeisesti uskaltaa irtisanoa raskaana olevan. Mutta toivotaan parasta!

Sitten positiivisiin asioihin eli käytiin tänään varhaisultrassa toteamassa että kyllä siellä masussa joku on ja sydän sykkii <3
 
Onnea Minnis13 :) Meillä se häätyy vielä odotella kolmisen viikkoa että päästään sinne seulontaan ja katsomaan pikkuista. ( En edes uskalla ajatella että siellä ei mitään olisikaan tai että jokin olisi pahasti vialla).
JA kiitos kaikille noista vinkeistä tuohon opiskeluun liittyen, käyn kelalla tuossa sitten ensi vuoden puolella ottamassa selvää asioista.
Nyt kun saisi vielä tämän pahoinvoivan olon poissa niin jo vain alkaisi taas virtaa löytyä!
 
Tuohon tukiasiaan sanon vielä sen, että en tiedä sun opinnoista sen enempää, mutta periaatteessahan kannattaa säästää niitä tukikuukausia, jos vaan sillä äitiyspäivärahalla tulee toimeen. Tietty jos ei tarvi säästellä ni nosta vaan kaikki mitä saat :)
 
Juu, tarkoitus olisikin opiskella ihan äitiyspäivärahalla, hyvin sillä tulee toimeen kun on se puolet enemmän mitä tällä hetkellä kotihoidontuki ja opintotuki :)
 
Meillä oli vähän aikaa sitten töissä yt:t ja yllättäen lapun sai eräs hoitovapaalla oleva pitkäaikainen työntekijä. Syyt olivat tuotannollis-taloudelliset (organisaation uudelleenjärjestelyä), joten kotona oleminenkaan ei siinä kohtaa pelastanut. Itselläni työt loppuvat samojen neuvottelujen tuloksena, mitä pidän merkkinä siitä, että paras palata vihdoin koulun penkille ja saattaa opinnot päätökseen ennen kevään h-hetkeä...

Vähän on vaikeat ajat työmarkkinoilla, mutta pitää vain suhtautua niin, että vaikeita aikoja seuraavat taas paremmat ajat, ja nyt on aika keskittyä olennaiseen (pian kasvavaan masuun). Tsemppiä kaikille työpaikkansa puolesta pelkääville! Elämä kantaa kyllä <3
 
Itse hoidan työkseni palkka-asioita ja meidän alalla hoitovapaalla/äitiyslomalla olevaa ei voi irtisanoa jos ei koko yritys kaadu. Yhtenä esimerkkinä oli kun koko yritystoiminta siirtyi toiselle paikkakunnalle. Kaikki työntekijät irtisanottiin toiminnan loppuessa (uudella paikkakunnalla oli jo valmiina työntekijät, jotka siirtyivät vanhoina edelliseltä työnantajalta), mutta tätäpä ei saanutkaan irtisanoa! Nyt sitten tämä mammalomalainen/hoitovapaalainen roikkuu listoilla ties miten monta vuotta. Ei ole töissä ollut useampaan vuoteen kun on tehnyt monta lasta peräkkäin... Hyvä työntekijälle, mutta v...maista työnantajalle kun tämä tt ei varmasti tule vaihtamaan kotia toiselle paikkakunnalle hoitovapaan loputtua....
 
Vauva nähty! Ensimmäistä odottaessa oli aivan mullistavaa nähdä, että sisällä ihan oikeasti on jotain. Ihan mieletöntä :)

En malta odottaa jatkoa, vaikka itse mahan kasvaminen ei olekaan se juttu, vaan haluaisin malttamattomasti jo nähdä itse maha-asukin. No, eiköhän malttamattomuus tästä, onhan tässä vielä kaikenlaista puuhaa ennen h-hetkeä. Edelleen sormet ja varpaat ristissä, että kaikki sujuu hyvin myös jatkossa...
 
Takaisin
Top