Syyskuun Pulinat

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Mamma_76
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kertokaas muuten te joilla jo on lapsia, että kuinka paljon teidän ajatuksenne kasvattamisesta on muuttunut sen myötä, kun lapset on syntyny?


Mulla meni niin, että tajusin, että lapset ne kasvatti mut äidiksi ja ei ole yhtä oikeeta tapaa hoitaa asioita.
Jokainen kehittää oman tavan luovia. Paras neuvo mitä sain oli: Luota itseesi ja päätöksiisi. Jokainen tekee virheitä, mutta tosi asia on että myös niitä virheitä tekee jokainen- kuuluu äitiyteen.
Rankaa se on, mutta sitten kun alkaa niitä palkintoja pitkäjänteisestä kasvatustyöstä näkemään, ei sitä voita mikään! Epäusko tosin on aika usein kaverina...

Ja joo- meillä ei alkoholi kuulu arkeen eikä viikonloppuun, ku tooosi harvoin. Ja toi Turun reissu oli ihan tiedossa ja että yöksi jää kavereilleen, ku eivät näe ku pari kertaa vuodessa (perheet ja työt kaikilla eri paikkakunnilla)..
Tunnin oli myöhässä sovitusta paluuajasta, mutta jumalauta- olis ny nukkunu edes sen junamatkan!!
Tais olla sen verta rankka setti, että on takkahuoneeseen melkolailla heti nukahtanut kissojen kanssa[:D]
Ja en mäkään voi sietää krapulaisia ihmisiä nykyään lainkaan- ällöttää[:'(]
 
Meidän kissi oli Kaika pissinyt mun puolelle sänkyyn patjan ja peiton väliin!! Koira oli avannu makkarin oven ja kissi oli perässä sinne hiippaillu. Että peittoja on tän päivää pyykänny [:@] Kivempi tietenkin pissata meidän sänkyyn kun omaan sänkyyn...

Krapulainen ei mua ällötä ainakaan vielä, mutta en vois kuvitella enää ikinä ite ottavani! Toi oma toista kuukautta kestäny "krapula" raskauspahoinvoinnin merkeissä sai tämmösen fiiliksen aikaan...yökyökyök!
 
Nyt ei ole sitten tarkotus moralisoida alkoholin käyttöö millään lailla,se kun on jokaisen henkilökohtainen asia...mut ite en oo ottanu moneen vuoteen mitään, eikä mieskään ota, joten ei tarvitse kestää mitään krapulapäiviä...ite en enää varmaan selviäis krapulapäivistä kun sillon joskus kun otti niin tuntu et menee viikko ennen ku on normaali olotila[:)]Ja tietysti tuo mun suhde kuningas alkoholiin johtuu paljolti siitä että oma isä oli alkoholisti ja sen viimiset elinvuodet oli tosi rankkoja...itsellensä ja myös mulle...joten isän poismenon jälkeen loppui sitten oma alkoholin käyttö.
No se siitä,huomenna on ystävänpäivä ja haluan toivottaa teille kaikille oikeen mukavaa ystävänpäivää...nyt kullan kainaloon vielä hetkeks sohvalle ja sitten unten mailla...kauniita unia[:)]
 
Ihanaa ystistä syyskuun odottajille!

Meillä ei myöskään käytetä alkoholia juuri lainkaan miehen sairauden vuoksi ja itselläkin tietty jäi vuoden alusta se pari siideriäkin kuussa ottamatta.

Täälläkin mies on ihanasti mukana odotuksessa, mutta kauppakassit saan edelleen kantaa itse kotiin[:D] Mutta miekkonen laittaa ruokaa ja siivoaa enemmän kuin ennen, kun tällä Mamilla on niiiin kamala olo välillä. Viime päivinä mies on alkanut silitellä ja suukotella pientä masukumpua, mikä tuntuu aika liikuttavalta.

Custos: Itsellä ollut lääkitys refluksitaudin oireisiin jo useamman vuoden ajan. Nyt en enää Nexiumia syö. Närästystä ja oksentelua ja kuvotusta kyllä on ollut riittämiin. Muutaman kerran on ollut pakko ottaa Gavisconia, joka tuntuu auttavan vaan toisinaan. Ylävatsaoireita on siis ollut jo nyt näin alussta. En oikein tiedä johtuuko nämä oksentamisesta vai närästyksestä vai jostakin aivan muusta.

Onnea Kukkikselle, uudelle tädille!

Liukasta laskiaista kaikille!
Nyt laskiaispullalle..nam..
 
Ystävänpäivää kaikille?

Mulla on kans tuo samainen refluksitauti kun HaniMamilla..mut olen kyl selvinnyt toistaiseksi vielä ainakin suhteellisen hyvin ilman lääkitystä...balancid novum on sellainen lääke jota voi ottaa raskauden aikana ja se ainakin mulla tehoaa paremmin kuin renniet tai muut...aika hyvin selviää kun vähän katsoo mitä suuhun laittaa ja kahvin juonti on mulla vähentynyt ihan hurjasti...olen todellinen kahvin ystävä mut nyt ei enää kahvi maistu,joten sekin on auttanu tohon närästykseen kun sitä ei tuu kiskottua[:)]

Mukavaa ja aurinkoista päivänjatkoa[:)]
 
Hyvää ystävänpäivää ja laskiaissunnuntaita täältäkin[:)]

Juuri syötiin (masu on täynnä) ja vauvat nukkuu pihalla, joten mullakin on aikaa kirjoitella...

Kaika; onpas sulla ihana mies, kun jaksaa siivoskella. Meillä siivoamiset jää mun harteille[&:] Koetahan jaksella siellä krapulahuuruissa[:D]

Onnea kukkikselle tätiydestä!

Täytyy kohta alkaa tekemään laskiaispullia ja keitellä kahvia vaikkei se enää niin hyvältä maistukaan[:D] Yhden kupin pystyy juomaan.

Aurinkoista sunnuntaita!
 
Huomenta kaikille!

Uusi Viikko ja uudet kujeet. Takana levoton yö ja levottomat unet.

Stella83: Kuulostaa tuo ukkos "raskaus" niin tutulta, tosin mun miehellä on jo esikoisesta jäänyt "rantapallo" ja ei hyvältä vaikuta tuo koko ajan mässääminen.
Kyllä kauppakassit kannetaan ja matot hoidetaan siivouksen yhteydessä.Mutta siihen se jää...nähtäväksi jää, miten homma toimii, kun olen valaan kokoinen.Esikoisen aikana mies meni kuin suikukone, ja hinkkas/kuuras kotia päivittäin.
 Mulla on onneksi nuo kaksi murkkuikäistä poikaa, jotka auttavat kotihommissa.(muuten katkeaa viikkorahan tulo [:D]) Tosin ei olla vielä kerrottu mitään, odotellaan että kriittiset vaiheet on ohi. Olisi tuolle nuoremmalle pojalle liian kova paikka, jos ei hänestä tulisikaan isoveljeä.On muutoman vuoden kysellyt....

Mieheni hellittelee kyllä muuten, ja sellasia pieniä ihania eleitä.Kuten suklaaraastetta Vain Mun marjarahkan päälle <3

Kukkis: Paljon Onnea Tätiydestä! (voikohan tuon kirjoittaa noin?Heh!)

Kaika:
Kyllä nukkui meilläkin ukko sohvalla lemuamassa, kun oli kavereiden kanssa viihteellä. Aamulla oli aivan turha kinuta mitään...Hyi ällötys[:'(]  Ja otti kyllä niin päähän, kun itsellä tuntuu olevan tuo horny aamuisin, kunnei vielä ole turvotuksia yms KRR!! Miehet!!

Chaos74: Ymmärrän hyvin, itse olen menettänyt setäni ja muutoma vuosi sitten serkkuni tuolle kunkku alkoholille.Serkkuni oli reilusti alle 30v. [&o] Nuoren menehtyminen alkoholiin, pisti miettimään omatkin elämän arvonsa uuteen järjestykseen. Paljon olet joutunut jaksamaan elämäsi aikana, kakruina me serkkujeni kanssa leikittiin salapoliisia, ja etsittiin sedän kätköjä.... Iso Hali sulle Chaos74!!![:)]

Nyt pyörittämään perheen arkea, ja potkimaan pojat opintielle!

 Ihanaa Päivän Jatketta Kaikille!
 
Huomenia!
Arki taas alkaa. Masu kasvaa mukavasti, ei kauaakaan niin sitä voi jo esitellä[:D].
Kouluun pitäisi jaksaa vaivautua, mutta motivaatiot on nollissa. Voisi jo ihan hyvin jäädä äitiyslomalle... Hih!!

Muuten kaikki etenee omalla painollaan ja ummetus (ja kaikki sen tuomat iiiihanat sivuoireet) on ainoa joka pitää raskauden mielessä.
Torstaina ultra ja haluaisin sillä fiilistellä mutten uskalla, jos vaikka.... Odottavan aika on niiiiiin #%tanan pitkä!

Anoppilassa ei asiasta puhuttu halaistua sanaakaan, välteltiin aihetta kuin ruttoa. On se tuo anoppi kyllä kummallinen rotu. Myöskin silloin kun häitä suunniteltiin niin ei saanut asiasta edes mainita, aihe oli tunnelman pilaaja... No, on onneksi tullut tutuksi talon tavat joten enään en odotakkaan muuta. Tietty aina välillä kiusallaankin muistutan missä mennään ettei totuus pääse unohtumaan[;)][;)][;)]. kiusa se on pienikin kiusa!!! Ja jostain se oma hyväolokin on revittävä[:D].

Haleja Kaikille!!!
 
PojanÄiti: Oli aivan pakko vielä sulle kirjoitella. Itselläni on suht koht hyvät välit anopin kanssa, mutta jos esim hänen poikansa on päättänyt tehdä jotakin, ei hänen mieleensä...Niin tietysti SYY on Minun, minähän se olen pojan niin pakottanut tekemään [:@] Toissa kesänä haaveiltiin jo iltatähdestä, ja olimme anopilla syömässä. Kysäisi sitten multa,että etkai sä ole paksuna? Tuo lausahdus on iskostunut nyt takaraivoon,
eli ilmeisesti ei tule olemaan kovin innoissaan tästä raskaudesta. Tosin mieheni sanoi, että meidän asiat ei kuulu edelleenkään sille, ja mun ei kannata vaivata mieltäni tuommosella asialla[;)]
Nyt jotenkin odotan sitä hetkeä, kun anoppi saa tietää, ja HÄNEN poikansa pistää jauhot suuhun [:D] (Olen pikkupiru, heh!!)
 
Snadisti ahdistavin tuntein piti tulla avautumaan hienosta asiakaspalvelusta... [>:] Soittelin ihan juuri hetki sitten Kätilöopistolle ja kyselin, että kun ei ole kuulunut mitään siitä ekasta ultra-ajasta. Sanoin vielä, että lähettävä nauvola nimenomaan KÄSKI soittaa sinne tänään, jos mitään ei ole kuulunut. Oli kyllä niin ihana pataluha siellä toisessa päässä...
 
PTLH: "Ei tänne saa soitella ilman asiaa."
C: "En oliskaan, mutta mulle ohjeistettiin neuvolasta, että pitää soittaa, jos ei ole kuulunut mitään viime viikon aikana."
PTLH: "Me soitetaan kyllä sitten, kun niitä aikoja tulee." 
C: "Ymmärrän kyllä, enkä olisikaan soittanut, ellei olisi käsketty."
PTLH: "Me annetaan aikoja vasta niille, joilla vikat menkat on ollut joulukuun alussa." 
C: "Mun vikat menkat oli 11.12."
PTLH: "Jahas... Mutta sulla on viikkoja vielä niin vähän ettei me mitään aikoja anneta. Tässä jonossa on sata ennen sua."
C: "Selvä. Kuten sanoin, en olisi soittanut ellei olisi käsketty. Koskas se aika pitäisi viimeistään saada?"
PTLH: "Kahden viikon päästä. Jos ei kuulu mitään niin 25. päivä saat soittaa aikasintaan."
C: "Tuollonhan mulla alkaa rv12. Aika myöhään tuo menee, jos jotain on vialla..."  
PTLH: "Sille ei vaan mahda sitten mitään..." *lyö luurin korvaan*
 
Sille ei vaan mahda sitten mitään??? Tohon on tosi paha sanoa mitään, etenkään sitten, kun luuri on lyöty korvaan... [&:] 
 
Että lämmin kiitos taas tästäkin pelkoja lievittävästä kokemuksesta... Taidan kohta painua vessaan parkumaan - aika järkyttävän paha mieli meinaan nyt... [:(]
 
Kukkis: Paljon Onnea tuoreelle tädille!

Celina: Ihan mahdoton tapaus sattui kohdallesi. Koita toisena päivänä, tai jos olet menossa ohi paikasta, niin käy vaikka kysymässä. Meillä Lohjalla oli aivan ihanaa porukkaa, joka kertoi ummet ja lammet, kun kävin kysymässä aikaa kun olin muutenkin sairaalaan tullut tutkimuksiin. Ja jos ei vieläkään toimi, niin kysy neuvolatädiltäsi, voisiko hän olla sinne yhteydessä. Toivotaan, että saat ajan ja paljon paremman mielen.

Jotain omaa: Sain juuri ajan EEG:hen (liittyy onnettomuuteen, ei raskauteen). Odotan sitä kauhulla, sillä pahoinvointi on vielä aivan mahdotonta ja tuossa testissä ilmeisesti katsellaan välkkyviä valoja sarjoissa - mikä ei tunnu ollenkaan hyvältä. Voin iltaisin katsoa televisiota tai toimia läppärillä puolisen tuntia ennen kuin alkaa kauhea päänsärky ja pahoinvointi. Alan muuttumaan menninkäiseksi, joka pimeydessä asustaa... ;0)

Muutoin elämä meneekin omalla painollaan. Olin katsellut ultra-ajan väärin kalenterista. Odotamme vielä ensi viikkoon - sitten olemme hieman fiksumpia raskauden suhteen. Päivä päivältä näitä "ensi treffejä" odottaa enemmän.

Jaahas, josko sitä laittaisi koirat ulkoilemaan ja lähtisi käymään tallilla nauttimaan tästä kauniista talvesta.

Iloista alkanutta viikkoa Kaikille!
 
Huomenta kaikille[:)]
Celina...olipas törkeän tylyä kohtelua ja mulla kun on ollut sellainen kuvitelma että tuo kätilöopisto on suurinpiirtein maailman paras paikka???Ilmeisesti näin ei sitten olekaan...[&:]

Noista anopeista...mulla on onneksi tosi hyvä ja ihana anoppi...ja itsekin joskus keskenmenoja saaneena ymmärtää munkin pelkoja aika hyvin...tai ei voi kehua pelkästään anoppia...vaan koko miehen perhe on aivan ihanaa sakkia,siinä mielessä olen onnellisessa asemassa...vaan on mullakin joskus aikoinaan ollut anoppi suoraan h********ä...ja se oli rankkaa silloin se...toivottavasti itse on sitten joskus lämmin ja hyvä anoppi[:)]

Tänään olisi sitten neuvola-lääkäri...jännittää kyllä kovasti...viimeeksi kun oli tuulimunaraskaus niin kohtuhan ei ollut kasvanut eikä vastannut viikkoja...ja nyt jännittää tosi paljon mitä sanoo...ja hitto kun tuohon ultraankin on vielä niin paljon aikaa...mutta pitäkäähän peukkuja että olisi kaikki hyvin ja lääkäri olisi edes inhimillinen...viimeeksi kun ei ollut[:(]
 
Vieläkö pääsee syyskuun odottaja mukaan? Hurjaa, että raskaus on jo näin alussa, mutta täällä mennään jo sivulla 24 :) Kauhea lukeminen oli, että tietää mistä täällä puhutaan :)

Olen 21-vuotias opettajaopiskelija ja esikoista odotetaan rv 7+6, mutta toinen raskaus kyseessä. Ensimmäinen raskauteni päättyi viime marraskuussa leikkauspöydälle rv 5+4 kohdunulkoisena raskautena. Hieman yllättäen tulin näin pian jälleen raskaaksi, sillä yrityksen olisi saanut aloittaa vasta nyt helmikuussa, että kroppa olisi saanut toipua edellisestä raskaudesta ja leikkausarpi vasemmassa munajohtimessa parantua, niin ettei seuraava raskaus jäisi siihen kiinni.

No, tässä sitä nyt ollaan, mieheni kanssa iloitaan että ollaan päästy jo näin "pitkälle" :) Raskautta on ultrattu viikolla 6 ja 7 yhteensä kolmesti tuon kohdonneen kohdunulkoisen raskauden riskin takia, ja tällä kertaa pikkuinen todella kasvaa kohdussa, vaikka näkivät että munasolu olikin irronnut tälläkin kertaa vasemmalta puolelta. Sykettä ei kuitenkaan vielä löytynyt, mutta ultraaja sanoi, että viikkoja on kyllä vielä niin vähän, ettei ne välttämättä näkyisikään. Mieheni kanssa pidetään tätä ihan ihmeraskautena, ja kovasti toivotaan että pysyy matkassa loppuun asti.

Keskenmenon pelko häilyy kyllä mielessä vähän väliä, kahtena iltana (ei peräkkäisinä) on löytynyt ihan ihan vähän ruskeaa vuotoa alushousuista. Heti huoli siitä, että onko siellä kaikki hyvin... (Kohdunulkoinenhan ei minulla oireillut muuten, kuin lievää masukipua, jota en osannut paikantaa kummallekaan puolelle, ja vessakäynnin yhteydessä paperiin tuli hiukan vaaleanpunaista verta --> veri olikin vuotanut lähinnä vatsaontelooni, joten ei ihme ettei sitä tullut ulos enempää). Hyvänä merkkinä pidän kuitenkin sitä, että vuoto on nyt ruskeaa, kun silloin se oli tuoretta ja vaaleanpunaista.

Heh, nyt huvittaa, sillä vielä eräs huolestuttava piirre on ollut se, ettei oireita ole juuri ollut (muuta kuin pissattaa koko ajan, kaamea väsymys, unettomuus, villit unet, kipeät rinnat, itkuisuus, mielialojen vaihtelut, päänsärky... :) ), mutta kun se oleellinen, eli pahoinvointi on puuttunut, niin on ollut koko ajan epävarmuus siitä, olenko todella raskaana vai en. Kohdunulkoisen kanssa jouduin kulkemaan ämpäri kaulalla positiivisesta tuloksesta lähtien. Nyt pahoinvointi puuttunut kokonaan. Kunnes, (nyt huvittaa), tätä kirjoittaessani, aivan yhtäkkiä tuli sellainen olo, että nyt tulee oksennus --> juoksin äkkiä vessaan, ja ehdin juuri ja juuri kunnes aamupalani oli pitkin pönttöä. Että sitä saa mitä tilaa :)

Vinkkini muuten pahoinvointiin, ainakin viimekerralla minulla tehosi: mandariinit jo sängyssä syötynä ennen kuin nousee ylös. Siis laittaa ne yöpöydälle jo edellisenä iltana valmiiksi ja syö heti herättyään. Taidanpa itsekin tästä lähteä nyt mandariineja ostamaan. :)
 
Huomenta naiset!

Celina; mulla oli viimeiset kuukautiset 10.12 enkä minäkään ole vielä saanut kättäriltä mitään aikoja. Eihän sitä sitten uskalla sinne soitella, jos noin tylyä kohtelua saa. Mä siis odottelen kiltisti ja toivotaan että kaikki on hyvin. Kärvistellään sitten yhdessä[:)]
Anopeista; Mun mies on anopin ainut lapsi ja anopilla on alkoholiongelma. Silloin kun ruvettiin seurustelemaan, anoppi soitteli kännissä ja haukkui mut, että olen varastanut hänen poikansa häneltä[:@][:@][:@] No voi voi! Kun kaksoset syntyi anoppi ilmoitti että hän tulee kerran viikossa ettei kaksoset ala vierastaa häntä[:@] No laitoin miehen asialle ja mies ilmoitti äidillensä että me kutsutaan kylään kun meille sopii. No yllättäen anoppi ratkesi taas ryyppäämään (MUN VIKA) ja taas sain kännipuhelun, jossa hän ilmoitti että on mun vika kun hänen pojallansa ei ole elämää eikä kavereita ja mä olen päällepäsmäri jne.... Voitte vaan kuvitella, että tän jälkeen mulla meni välit kokonaan hänen kanssaan. Hän käy täällä silloin tällöin kahvilla, mutta mulla ei ole sille ihmiselle mitään sanottavaa. Ja hän edelleen kuvittelee, että hän pystyy yksin hoitamaan kaksosia??? Hänellä siis ikää jo 70 vuotta. Se on itsellekin jo rankkaa, niin miten hän kuvittelee edes pystyvänsä siihen?[:@] No tulipas vuodatettua, mutta voimahali kaikille hankalan anopin omaaville[:)]

Omaanapaa: mä sitten tein sen... eli varasin ajan ultraan yksityiselle. Olo on ollut niin epävarma kun masua on nippaillut ja pahoinvointi laantunut (paitsi tänään), joten oman mielenrauhan varmistaakseni käyn kurkkaamassa löytyykö masusta vielä elämää[:D][:D][:D]

Aurinkoista maanantaita!
 
Huomenta!

HUH HUH CELINA!! Enpä ole moista kuullut! Luuri korvaan??!![:@][:@]
Toivottavasti sait nimen ylös- eiku huomautus vaan johdolle..
Oletko muuten käynyt jo veriseulassa? Tai meinaatko mennä?
Soita uudestaan, kun olet saanut itsesi kasaan..tai pyydä miestäsi soittamaan?

Anopista: Mulla oli edellinen "anoppi" (ei siis oltu naimisissa) kuin suoraan kauhutarinoista.
Vieläkin tilaisuuden tullen laittaa kapuloita rattaisiin[:@].
Mutta onneksi nykyinen anoppi on toista maata. Ja ammatiltaan lastentarhanopettaja[:D]. Ainut negatiivinen piirre on, että on snadisti konservatiivinen..Mutta mitäs tuosta. [:D]

Omaa: Nännit kipeet ja kamalan halukas seksiin..siinä oireet. Ja lievä kuvotus.
Mä jo aloin miettimään, että miten tollanen vihastuminen vaikuttaa vaavin vointiin..jos sille jotain huonoa nyt kuuluu, ku äitinsä ihan raivoissaan ja pettyneenä täällä lauantaina oli..[:o]
Onko teillä muilla mitään tietoa mielialan vaikutuksesta raskauteen ja vauvaan?
Muuten täällä asiat reilassa ja talossa rauha[:D].
 
Huomenta kaikille!

Ittellä on aivan mahtavat appivanhemmat. Anoppi on aivan herttanen, kuten muutenkin mieheni perhe. [:)]
Mieheni on erittäin paljon avuksi kotitöissä. Etenki noitten koirien hoidon suhteen, päästää aamusin pihalle ja siivoo suurimmaks osaks niitten sotkut, kun itte ei aina pysty ku sillon tulee aivan etova olo.
 
Celina: Olipas järkyttävää! Tuosta on tehtävä valitus, ei noin voi käyttäytyä tuollaisessa ammatissa. Tuli itsellekkin paha mieli, ja kyyneleet silmiin..VoimaHalituksia sulle!

Kaika: Tiedä noista mielialojen  vaikutuksista vauvan...esikoisesta tunteet meni vuoristorataa, ja en kovin usein kuitenkaan pahoittanut mieltäni. Toisen aikana meillä oli parisuhde ongelmia, ja paha mieli oli oikeastaan läpi koko raskauden. Molemmat lapset oli jo vauvana hymyileviä auringon paisteita, ja varsinkin toinen. Harvoin meillä kumpikaan itkeskeli, jos ei sitten ollut kovasti kipeä.
Nyt olen ajatellut aivan samaa asiaa, kun on stressi,pelotus ja yöunet katkonaisia pikkuisen vuoksi, että miten vaikuttaa...
 Keskiviikkoon on pitkä aika pelokkaalle [:(] On tullut jonkin verran itkeskeltyä päivittäin, välillä aivan seinän takaa tulee ne itkut ja sitten koittaa vaan kasata itsensä,ettei muksut huomaa. Kumpa saisi jo nauttia tästä nappulasta.*huokauksia*

Jatkaa askareita....hmm...

Ai niin ja Teretulemast Puhalluskukka! [;)]
 
Takaisin
Top