taidan koittaa kirjoittaa koosteen tähän astisista neuvola/ultra käynneistä (ja toivoa ettei tule täysmittaista romaania.. ;)..
Ekasta käynnistä neuvolassa ei kovin paljoa kerrottavaa ole.. perus jutut katottiin.. verenpaine oli sillon lievästi koholla, koska neuvola täti kyseli multa mittauksen aikana jotain ja minä tietysti mielessäni panikoin että ei niin saa tehdä.. hemoglobiini oli normaalin alarajoilla ja sain ohjeen alkaa syödä raskaus multivitoja, josta saan sit raudan lisäksi sit sen d-vitamiinin ja foolihappoa.
sit oli alku raskauden ultra ja neuvola lääkärin käynti (rv 9+0 menkoista laskettuna). ultrassa näky syke ja muutenkin vaikutti olevan asiat niinkuin pitää. koko oli silloin muistaakseni sillä antiikkisella ultra laitteella mitattuna tasan 20mm ja se vastasi viikkoja 8+6. mut LA ei muuttunut kun heitto oli niin pieni.
Seuraavana oli NP-ultra polilla rv 12+4 (oli ottanut kasvussa kiinni sen päivän jonka oli jäljessä eka ultrassa). Vauvalla oli kaikki hyvin ja niska poimun turvotus oli 1,2 mm ja downin riski suhde 1:20000. Veti ihan sanattomaksi kun näki toisen niin tarkasti ja sen mikä hirveä touhu sillä on jo päällä enkä minä tunne sitä lainkaan vielä.. Tämän käynnin jälkeen mieskin tajusi konkreettisemmin että masussa todella pieni ihminen on ja sen jälkeen käsi on hakeutunut silittelemään vatsaa huomattavasti useammin.. Ultran yhteydessä munasarjasta löytyi kolme kystaa, jotka nähtävästi sekoitti ultranneen kätilön pasmat sen verran pahasti ettei se muistanut antaa meille kuvaa pikkuisesta. Samalla käynnillä päästiin sit käymään polin lääkärillä joka tarkisti että kystat vaikuttaisivat hyvän laatuisilta ja koska mulla on jo aikasemmin poistettu vastaavanlaisia, mutta pienempiä kystia aikaisemminkin, niin en osaa vielä olla niistä kovin huolissaan, kun jos ne ei kasva tai ala muuten oireilemaan niin niille ei tarvitse tehdä mitään ennen synnytystä.
rv 13+1 oli toinen neuvola. paino oli nousuut 200g ja verenpaine oli täysin normaali, kun oli se oikea neuvola täti lomalla ja sen sijaisena oli todella mukava harjoittelija joka oli mukana jo ekalla käynnillä. hemoglobiinia ei mitattu. Sydän ääniä yritettiin kuunnella, mutta ei saatu kuulumaan. laite kuitenkin löysi sikiön sykkeen mutta kaveri vissiin liikahti alta pois niin ettei saatu ääntä kuuluviin. toivottavasti ensi kerralla johon on pari viikkoa jo saatais kuulla syke..
Aluksi vähän hermoilin tuota kun sykettä ei kuultu että onko kaikki hyvin, mutta nyt jo uskon että on se elossa kun masukin jo niin kovasti kasvaa..
Pitää vielä mainita että olin todella positiivisesti yllättynyt ja otettu kun kätilö joka teki np-ultran ei puhunut sikiöstä vaan puheli tyyliin "Tuossa on HÄNEN käsi..."
Jatkossa koitan kertoa yhdestä käynnist¨ä kerrallaan ettei tulis näin pitkiä jorinoita..