Apua, nyt on harvinaiset hetket käsillä. Katsotaan, ehtisinkö kirjoittamaan oman tarinani kun poika nukkuu harvinaisen pitkää (nyt tunnin) unta. On jäänyt hieman datailut vähemmälle kun oon ollut sohvan/sängyn vankina, kun ainoa imetysasento missä onnistuu edes jokin on kyljellä maaten. Ja jos poika siihen nukahtaa niin en voi ees pois nousta kun se herää heti. Äitin tissiposki :D
Mutta joo.
Lapsivesi meni siis 19.4. aamulla 6lta, tuolloin rv 38+5. Aamulla kahdeksalta soitin kättärille, kun tajusin että ei taida olla enää valkovuotopulpahteluista kyse. Sovittiin että tullaan illalla kuudelta näytille.
Päivän aikana supisteli välillä, mutta ei kivuliaasti. Miehen hain töistä, ja silloin vasta kerroin lapsivedenmenosta, koska en halunnut laittaa toista stressaamaan koko työpäivää.
Illalla sitten kävimme kättärillä, jossa he totesivat että on selkeästi lapsivesi mennyt. En muista, paljonko olin auki. Tultiin kotiin, saimme käskyn että aamulla kahdeksalta tullaan synnytyksen käynnistykseen.
Noin 23 maissa supistuksia tuli puolen tunnin välein, ja ne alkoivat olemaan kivuliaita. Mahassa ei tuntunut mitään, vain alaselässä ja aika pahasti. 20.4. klo 02 aloin heräämään supistuksiin vartin välein, eikä apuna ollut kuumavesipullo oikein enää auttanut. Mieskin heräsi joka kerta, sillä ynisin tuskissani.
klo 04 soitin Kättärille ja sanoin että noin 10-15 min välein tulee supistukset, ne ovat tosi pahoja eikä mikään kotikonsti enää auta. Olin ehkä hieman järjettömästi ajatellut, että kuumaan suihkuun en mene sillä olisin siellä kauan, ja se tarkottaisi kahta asiaa: kallis vesilasku, ja mun atooppisen ihon totaalikuivuminen ja kutina. :D No, kättäriltä tietenkin käskivät vain mennä suihkuun ja tulla sitten kun supistuksia tulee n 5 min välein (tai sitten silloin aamukasilta käynnistykseen). Jostain ihmeestä löysin voimaa, että sinnittelin vain, toki se noin tunnin suihkukin auttoi hieman mutta vain suihkussa ollessa ja loppuajasta ei oikein sekään toiminut.
Aamuseiskalta aloin herättelemään miestä (jonka olin käskenyt mennä nukkumaan vielä kun voi), että pian voitaisiin lähteä. Syötiin aamupalaa ja soitin taksin puoli kahdeksan maissa.
Taksikuski oli rauhallinen, kysyi että mitä kautta ajetaan ja juteltiin niitä näitä. Sitten kun mulla iski taas se supistus (onneks tuli vain yksi koko matkan aikana), niin kuski tais ruveta panikoimaan. 40 alueella ajettiin 60km/h ja 50 alueella 70km/h. Hän teki hieman laittomia ohituksia, ja mua melkein rupes naurattaan mutta en kehdannut sanoa että voi hyvä mies ei se lapsi nyt tähän synny. No, oltiinpa nopeasti paikalla - Itä-Helsingistä Kättärille 10 minuutissa! :D
Kättärillä mentiin siis ensin päivystysosastolle, jossa tekivät sisätutkimuksen - 3 cm auki, ja kun huomasivat kovat kipuni, niin totesivat että ei tässä käynnistyksiä tarvita, ja jättivät käyrämittailutkin sikseen ja mentiin sitten suoraan synnytysosastolle.
Vauvan sydänkäyriä ei saatu kunnolla kuuluviin vatsan päältä, eikä mun supistuksia tullu rekisteriin ollenkaan, joten vauvan päähän kiinnitettiin se anturi jotta sykkeet saatiin kuuluviin. Kipuihin sain parit Litalginit, ei kyllä tuntunut missään. Supistuksia ehkä 8-10 min välein. Itkin jo jokaisen supistuksen kohdalla, olin väsynyt, ja kipu oli vain ihan kamalaa vaikka se kipu olikin vain ja ainoastaan alaselässä. Osastolla oli myös vielä yömiehitys, ja 3 muuta synnytystä käynnissä, niin ei meitä ehditty koko aikaa auttaa. Multa kysyttiin asteikolla 1-10 kipua, sanoin että ehkä 8½ (koska en kehdannut sanoa kymppiä, mitä lie tyhmää ajattelua taas.. "kyl mä pärjään", jepjep).
Kätilö opasti mulle aiemmin jo ilokaasun käytön, sanoin että en halua sitä käyttää, en halua pahaa oloa. Kätilö kuitenkin melkein tyrkytti sitä mulle ja aattelin et no mä nyt kokeilen jotta pääsee siitäkin tyrkytyksestä eroon (kun en halunnut sanoa pahasti). En meinannut saada happea sen maskin kautta! Ihan kamalaa! Väkisin yritin vetää henkeen 3 kertaa, mutta ahdistuin vain enemmän kun en yksinkertaisesti saanut niin reilusti ilmaa kuin mitä ilman maskia. Eikä se 3 kertaa riittänyt mihinkään, joten ei tuntunut missään. Sain sanoa kätilöllekin, että kokeiltu on, vie se nyt pois.
Kivut oli kuitenkin niin kovat, että 9.24 mulle laitetiin tippa, aloitettiin antibiootit ja valmisteltiin mun selkä - mun toiveet epiduraalittomasta synnytyksestä karisi kyllä niiden kipujen kanssa niin helposti, että kyseisen puudutuksen pelko kuulosti ihan tyhmältä. Klo 10 tuli jumala, anestesialääkäri, joka laittoi ensin spinaaliin Sufentaa (vahvin ihmiselle annettava kipulääke, 500-1000x morfiinia vahvempi) ja jätettiin vielä katetri jotta myöhemmin voitaisiin lisätä epiduraali.
Sufenta oli kyllä jostain ihan taivaasta. Sen laitto toki sattui. Sitten tuli kylmyys. Sitten kutina. Sitten katosi kivut. En tuntenut enää mitään. Opiaatit myös nousivat päähän, aloin heittämään miehelle ihan vitsejä! Mutta jokaisella nousulla on myös laskunsa, ja 12:51 supistukset alkoivat taas tuntua, ei kovina mutta tuntuivat silti, ja lisäksi mieli teki ihan hirveästi suolaista. Pyysin jopa suolaa ja vettä mutta en saanut.. Oli myös kamala krapulaolo, päätä särki ja verenpaine oli noin 80/60. Mies vaihtoi kylmää käärettä pään päälle. Siinä mulle samalla sitten laitettiin epiduraali, joka poisti kivun tunteen mutta jätti supistuksiin paineen tunteen. Kohdunsuu oli yhä vain 3-4cm auki.
klo 13:03 mulle laitettiin oksitosiinitippa. Suppareita noin 5 min välein, tuntuivat paineen tunteena peräsuolessa/selässä, ja vauvan sydänkäyrillä näkyi kovina laskuina. Kätilöt kertoivat, että napanuora on selkeästi jonkin ympäri tai lapsi pitää siitä kädellä kiinni.
klo 14 oli vuoronvaihto, ja kun kätilö tuli katsomaan tilanteen, niin olikin pienoinen ylläri - olin yhtäkkiä 9cm auki! Olin myös aatellut että käytän Relaxbirth-synnytystukea, se oltiin saliin tuotukin, mutta en kyllä niin paljoa sitä pystynyt hyödyntämään kuin ajattelin :D Ensinnäkään, en ollut pystynyt edes liikkumaan kylkimakuulta, joten istualteen synnytyksen sai unohtaa samoin tein. Kätilö sanoikin, että ehdottaisi kyljellä synnytystä, voisin leppuuttaa jalkaa laitteessa aina välillä ja tilannetta katsoen se olisi kannaltani paras. Suostuin siihen ilomielin, kunhan ei tarvinnut selälle mennä.
Klo 14:50 alkoi ponnistusvaihe, olin jo muita hieman varoitellut että en oikein pysty enää pidättelemään. Välilihaa on näköjään jollain puudutettu, en itse kyllä moista edes muista. Ponnistaminen ei meinannut ensin onnistua, koska huusin samalla kipua (se paineentunne oli niin voimakas). Mun käskettiin olla hiljaa. :D Se kyllä helpottikin, sain kohdistettua ponnistukseen enemmän voimaa. Koko päivän kädessä ollut tippa, joka oli kättäni särkenyt, unohtui myös ja huomasin puristavani kättäni nyrkkiin vaikka aiemmin en saanut edes sormia liikutettua - nyt ei tuntunut kipua missään. Mies oli niin ihana, piti kädestä kiinni ja silitti päätä - liikutuin jo silloin siitä, miten ihanasti hän oli jo suoriutunut - pysynyt rauhallisena eikä kertaakaan kysynyt mitä pitäisi tehdä, vaan jotenkin vain osasi tehdä kaiken oikein.
Kun pää oli ulkona, huusi kaikki kolme (kätilö, avustava kätilö ja opiskelija) mulle että "Älä ponnista!!" - ihmettelin että mitä helvettiä, huusin sitten takas että NO MITÄ MÄ SIT TEEN. Käskivät hengittää läähättäen. Lapsella oli napanuora niin tiukasti kaulan ympärillä, että se jouduttiin heti katkaisemaan kun pää oli ulkona. Ei ollut mun kätilölle viime vuonnakaan sattunut samanlaista tapausta. Sen jälkeen kun piti loputkin vauvasta synnyttää, niin tunsin että nyt muuten repee virtsarakko. Ilmeisesti kuitenkin tuli vain nirhaumia, selvisin 4 tikillä ja väliliha pysyi vahingoittumattomana.
klo 15:10 - Vauvan parkaisu oli tosi vahva, ei ollut epäilystä että oliko elossa vai ei. "Onneksi olkoon, teillä on poika" sai mut pillittämään vuolaasti, sillä olinhan poikaa toivonutkin. Kun pojan siistimisen jälkeen sain hänet syliini, totesin miehelle että "se on ihan sun näköinen!" niinkuin olikin. Ihana pieni ruipelo
Pisteitä hän sain 8/10.
Istukka vedettiin ulos varttia myöhemmin.
Vaikka tälläkin tarinalla oli onnellinen loppu, niin kyllä silti synnytys jätti kamalat traumat. Kivut olivat niin kovat, ja jälkisupistuksistakin kärsin useamman päivän joka imetyksellä. Pari ekaa päivää en myös jaksanut nousta sängystä, vessakäynnilläkin hengästyin niin pahasti etten meinannut saada happea. Huimasi ja olo oli tosi heikko. Vaikkeivät tikit sattuneet yhtään, niin istuminen yleensäkin sattui, alapään ja ummetuksen vuoksi. Pitihän sen kipeän pukamankin tulla takaisin josta kärsin vieläkin. Ei ihan helpolla muuteta sitä fiilistä, että "eiköhän se yks lapsi riitä".