Varpunen78
Näppärä viestien naputtelija
1.4.2013 / Varpunen78 / poika / 39+6 / 52 cm, 3825 g / alatie / 14 h 50 min. säännöllisistä supistuksista
Pittunen: Voin hyvin samaistua tuohon sun synnytyskokemukseen. Mulle jäi kans omasta sellaset traumat, ettei tartte paljon lisälapsista haaveilla...
Ja nyt sitä synnytyskertomusta sitten...
Vedet meni 31.3. aamulla kasin aikoihin. Olin vielä sikeässä unessa, joten mitään poksahdusta en havainnu, vaan heräsin vasta siihen, kun housuissa holahti. Soitin heti Kättärille ja kysyin lisäohjeita. Käskivät seurailla tihkumaan jäävän lapsiveden väriä (ettei muutu vihreäksi) ja odottamaan rauhassa supistusten alkamista. Jos eivät iltakahdeksaan mennessä olisi alkaneet, pitäisi mennä käymään Kättärillä kontrollissa.
No, siinä sitä sitten odoteltiin. Päivä vaihtui iltaan eikä mistään supistuksista ollu tietoakaan. Puol kasin aikaan illalla lähdettiin käymään Kättärillä. Makasin 45 min. käyrillä, ottivat verikokeet tulehduksen poissulkemiseksi ja tekivät sisätutkimuksen. Kaikki kunnossa, ei juuri muutoksia kohdunsuulla. Sanoivat, että aamulla kasilta on edessä synnytyksen käynnistys, jos ei se sitä ennen käynnisty itsekseen. Kysyivät, haluanko mennä vielä kotiin yöksi vai jäädä jo sisään. Päätin, että menen vielä kotiin yöksi.
Paluumatkalla Kättäriltä kotiin alkoivat sitten ne kauan kaivatut supistukset. Jo ensimmäisten kohdalla mietin, että huh huh, onpas napakoita, mihinköhän tässä vielä päädytään. Yö meni supistusten kestoa ja väliä kellottaessa ja supistusten välillä torkahdellessa. Aamuyöllä neljän-viiden aikaan supistukset alkoivat olla jo niin kipeitä ja väliltään niihin tiheitä, että lähdimme (luvan saatuamme) takaisin Kättärille. Kasiksihan meidän olisi joka tapauksessa pitänyt sinne mennä.
Perille päästyämme tekivät jälleen sisätutkimuksen. Olin vasta noin 2 cm auki. Tässä vaiheessa supistukset alkoivat olla jo TODELLA kipeitä. Sain jotain kipulääkettä piikillä kankkuun, mutta se helpotti oloa vain pieneksi hetkeksi. Ajattelin, että ei helvetti sentään, kauankohan tässä täytyy vielä kärvistellä ennen kuin saan sen epiduraalin... Odotin sitä kuin kuuta nousevaa ja luotin siihen, että se veisi ainakin suurimmat kivut mennessään.
Supistukset säännöllistyivät kunnolla vasta kasin maissa ja oikeastaan vasta sen jälkeen alkoi tapahtua. Kymmenen maissa olin auki 4 cm, pääsin synnytyssaliin ja sain epiduraalin. Ah, mikä helpotus! Epiduraali toimi hyvin ja vei kuin veikin lähes kaikki kivut mennessään, vain pienenpieni jomotus jäi alavatsalle. Hetken aikaa ehdin jo ajatella, että ei tämä nyt ehkä ollutkaan niin kauheaa kuin olin kuvitellut.
Valitettavasti se onni jäi kuitenkin lyhyeksi. Jo reilun tunnin päästä epiduraalin vaikutus alkoi heiketä ja supistukset muuttua jälleen todella kivuliaiksi. Samaan aikaan aloin myös palella voimakkaasti. En ensin tajunnut sen jotuvan kuumeesta, mutta kun hetken päästä aloin täristä kuin horkassa, pyysin kätilöltä kuumemittarin. Kuumetta oli tässä vaiheessa 37,8. Laittoivat antibioottia tippumaan.
Seuraavat tunnit kuluivat siten, että joka kerta epiduraalin vaikutuksen heikettyä, tekivät sisätutkimuksen, jonka jälkeen sain uuden epiduraaliannoksen. Väliajat olivat yhtä tuskaa. Otin supistuksia vastaan jumppapallon päällä “keinuen”. Tuntui, että se helpotti oloa edes hitusen. Avautumista tapahtui kyllä koko ajan, mutta tuskastuttavan hitaasti. Palelulle ja tärinälle ei tuntunut tulevan loppua lainkaan. Jalkani ja käteni olivat aivan siniset ja kaikkia lihaksia särki. Jossain vaiheessa pyysin uudelleen kuumemittarin. Kuume oli noussut jo 38,8 asteeseen. Tässä vaiheessa vaihtoivat saamani antibiootin toiseen ja vähitellen kuume alkoi laskea. Voimavaroihini se oli kuitenkin jättänyt jälkensä…
Noin puoli kahdeksan maissa illalla olin viimein täysin auki. Tässä vaiheessa pyysin ja sain pudendaalipuudutuksen. Alkoi pitkä ja tuskainen ponnistusvaihe. Kokeilin varmaan kaikki mahdolliset ponnistusasennot: istuen, puoli-istuen, kyljellään, konttausasennossa, pystyssä jne. Kaikki aivan yhtä hirveitä. Lopulta jäin sängylle puoli-istuvaan asentoon. Alavatsakipu supistusten aikana oli aivan sanoinkuvaamattoman kovaa, kirjaimellisesti sietämätöntä. En pystynyt välillä muuta kuin hokemaan, että “mun vatsa räjähtää, mun vatsa räjähtää”. Missään vaiheessa en tuntenut mitään varsinaista ponnistamisen tarvetta tai oikeastaan yhtään mitään muutakaan kuin tuon järkyttävän alavatsakivun.
Kymmenen aikaan alkoi usko loppua. Supistukset olivat vähä vähältä heikentyneet ja mä jouduin tekee joka ponnistuksella yhä enemmän ja enemmän töitä. Tuntui, etten jaksa enää yhtään kauempaa, en yhtään uutta ponnistusta. Tässä vaiheessa kätilö ehdotti, että tekisivät pienen episiotomian loppua vauhdittaakseen. Annoin luvan ja se tehtiin. Sitten päätin, että ei prkl, seuraavilla kahdella supistuksella mä runttaan sen lapsen pihalle vaikka henki menisi! Ja niinhän mä sitten tein, viimeisillä voimillani mä todellakin runttasin sen pihalle. Lopputuloksena oli kolme repeämää (epparihaavan seuraksi) ja pahat peräpukamat, mutta myös aivan ihana, terve poikavauva. :) Poika näki päivänvalon klo 22:11, joten ponnistusvaihetta kesti siis kaikenkaikkiaan reilut kaksi tuntia. Täytyy sanoa, että olivat muuten elämäni pisimmät kaksi tuntia!
Nyt täällä on sitten harjoiteltu vauva-arkea ja paranneltu alapäätä. Synnyttämistä kohtaan jäi sellainen kammo, että lisälapsia meille tuskin tulee. Tai jos tulee, niin ainakaan ne eivät tule enää alakautta. Miehen mukanaolosta täytyy todeta, että ainakin mulle se oli tilanteessa korvaamaton apu! En tiedä, miten olisin jaksanut ilman häntä. Niin että kaunis kiitos vaan tuoreelle isukille! :)
Pittunen: Voin hyvin samaistua tuohon sun synnytyskokemukseen. Mulle jäi kans omasta sellaset traumat, ettei tartte paljon lisälapsista haaveilla...
Ja nyt sitä synnytyskertomusta sitten...
Vedet meni 31.3. aamulla kasin aikoihin. Olin vielä sikeässä unessa, joten mitään poksahdusta en havainnu, vaan heräsin vasta siihen, kun housuissa holahti. Soitin heti Kättärille ja kysyin lisäohjeita. Käskivät seurailla tihkumaan jäävän lapsiveden väriä (ettei muutu vihreäksi) ja odottamaan rauhassa supistusten alkamista. Jos eivät iltakahdeksaan mennessä olisi alkaneet, pitäisi mennä käymään Kättärillä kontrollissa.
No, siinä sitä sitten odoteltiin. Päivä vaihtui iltaan eikä mistään supistuksista ollu tietoakaan. Puol kasin aikaan illalla lähdettiin käymään Kättärillä. Makasin 45 min. käyrillä, ottivat verikokeet tulehduksen poissulkemiseksi ja tekivät sisätutkimuksen. Kaikki kunnossa, ei juuri muutoksia kohdunsuulla. Sanoivat, että aamulla kasilta on edessä synnytyksen käynnistys, jos ei se sitä ennen käynnisty itsekseen. Kysyivät, haluanko mennä vielä kotiin yöksi vai jäädä jo sisään. Päätin, että menen vielä kotiin yöksi.
Paluumatkalla Kättäriltä kotiin alkoivat sitten ne kauan kaivatut supistukset. Jo ensimmäisten kohdalla mietin, että huh huh, onpas napakoita, mihinköhän tässä vielä päädytään. Yö meni supistusten kestoa ja väliä kellottaessa ja supistusten välillä torkahdellessa. Aamuyöllä neljän-viiden aikaan supistukset alkoivat olla jo niin kipeitä ja väliltään niihin tiheitä, että lähdimme (luvan saatuamme) takaisin Kättärille. Kasiksihan meidän olisi joka tapauksessa pitänyt sinne mennä.
Perille päästyämme tekivät jälleen sisätutkimuksen. Olin vasta noin 2 cm auki. Tässä vaiheessa supistukset alkoivat olla jo TODELLA kipeitä. Sain jotain kipulääkettä piikillä kankkuun, mutta se helpotti oloa vain pieneksi hetkeksi. Ajattelin, että ei helvetti sentään, kauankohan tässä täytyy vielä kärvistellä ennen kuin saan sen epiduraalin... Odotin sitä kuin kuuta nousevaa ja luotin siihen, että se veisi ainakin suurimmat kivut mennessään.
Supistukset säännöllistyivät kunnolla vasta kasin maissa ja oikeastaan vasta sen jälkeen alkoi tapahtua. Kymmenen maissa olin auki 4 cm, pääsin synnytyssaliin ja sain epiduraalin. Ah, mikä helpotus! Epiduraali toimi hyvin ja vei kuin veikin lähes kaikki kivut mennessään, vain pienenpieni jomotus jäi alavatsalle. Hetken aikaa ehdin jo ajatella, että ei tämä nyt ehkä ollutkaan niin kauheaa kuin olin kuvitellut.
Valitettavasti se onni jäi kuitenkin lyhyeksi. Jo reilun tunnin päästä epiduraalin vaikutus alkoi heiketä ja supistukset muuttua jälleen todella kivuliaiksi. Samaan aikaan aloin myös palella voimakkaasti. En ensin tajunnut sen jotuvan kuumeesta, mutta kun hetken päästä aloin täristä kuin horkassa, pyysin kätilöltä kuumemittarin. Kuumetta oli tässä vaiheessa 37,8. Laittoivat antibioottia tippumaan.
Seuraavat tunnit kuluivat siten, että joka kerta epiduraalin vaikutuksen heikettyä, tekivät sisätutkimuksen, jonka jälkeen sain uuden epiduraaliannoksen. Väliajat olivat yhtä tuskaa. Otin supistuksia vastaan jumppapallon päällä “keinuen”. Tuntui, että se helpotti oloa edes hitusen. Avautumista tapahtui kyllä koko ajan, mutta tuskastuttavan hitaasti. Palelulle ja tärinälle ei tuntunut tulevan loppua lainkaan. Jalkani ja käteni olivat aivan siniset ja kaikkia lihaksia särki. Jossain vaiheessa pyysin uudelleen kuumemittarin. Kuume oli noussut jo 38,8 asteeseen. Tässä vaiheessa vaihtoivat saamani antibiootin toiseen ja vähitellen kuume alkoi laskea. Voimavaroihini se oli kuitenkin jättänyt jälkensä…
Noin puoli kahdeksan maissa illalla olin viimein täysin auki. Tässä vaiheessa pyysin ja sain pudendaalipuudutuksen. Alkoi pitkä ja tuskainen ponnistusvaihe. Kokeilin varmaan kaikki mahdolliset ponnistusasennot: istuen, puoli-istuen, kyljellään, konttausasennossa, pystyssä jne. Kaikki aivan yhtä hirveitä. Lopulta jäin sängylle puoli-istuvaan asentoon. Alavatsakipu supistusten aikana oli aivan sanoinkuvaamattoman kovaa, kirjaimellisesti sietämätöntä. En pystynyt välillä muuta kuin hokemaan, että “mun vatsa räjähtää, mun vatsa räjähtää”. Missään vaiheessa en tuntenut mitään varsinaista ponnistamisen tarvetta tai oikeastaan yhtään mitään muutakaan kuin tuon järkyttävän alavatsakivun.
Kymmenen aikaan alkoi usko loppua. Supistukset olivat vähä vähältä heikentyneet ja mä jouduin tekee joka ponnistuksella yhä enemmän ja enemmän töitä. Tuntui, etten jaksa enää yhtään kauempaa, en yhtään uutta ponnistusta. Tässä vaiheessa kätilö ehdotti, että tekisivät pienen episiotomian loppua vauhdittaakseen. Annoin luvan ja se tehtiin. Sitten päätin, että ei prkl, seuraavilla kahdella supistuksella mä runttaan sen lapsen pihalle vaikka henki menisi! Ja niinhän mä sitten tein, viimeisillä voimillani mä todellakin runttasin sen pihalle. Lopputuloksena oli kolme repeämää (epparihaavan seuraksi) ja pahat peräpukamat, mutta myös aivan ihana, terve poikavauva. :) Poika näki päivänvalon klo 22:11, joten ponnistusvaihetta kesti siis kaikenkaikkiaan reilut kaksi tuntia. Täytyy sanoa, että olivat muuten elämäni pisimmät kaksi tuntia!
Nyt täällä on sitten harjoiteltu vauva-arkea ja paranneltu alapäätä. Synnyttämistä kohtaan jäi sellainen kammo, että lisälapsia meille tuskin tulee. Tai jos tulee, niin ainakaan ne eivät tule enää alakautta. Miehen mukanaolosta täytyy todeta, että ainakin mulle se oli tilanteessa korvaamaton apu! En tiedä, miten olisin jaksanut ilman häntä. Niin että kaunis kiitos vaan tuoreelle isukille! :)
pikkulintu
Vauhtiin päässyt keskustelija
Kiva Vitsukka, että sulla jäi noin positiivinen tunne synnyttämisestä vaikka jännitit sitä niin kovasti! :)
Ikävä, että Varpunen78 sulla taas meni noin päinvastoin, onko sulle suositeltu mitään synnytyksen jälkeisiä tukiryhmiä tms? Mun äitillä mun synnytys meni aika samalla kaavalla, yli vuorokauden mua pakersi ja tosiaan suunnilleen kaikki mikä voi mennä pieleen menikin, hän sanoi että oli iso apu kun sitten jälkeen päin sai jutella ammattilaisten kanssa, ja lopulta vaikka jännitti lähteä toista synnyttämään huomasi miten erilaista kaikki voikaan olla eri lapsen ja eri henkilökunnan kohdalla! Mun sisko oli mua puolikiloa isompi ja syntyi alakautta muutamassa tunnissa 7 vuotta mun jälkeen.
Eihän kenenkään tarvitse useampia lapsia haluta, mutta kannattaa oman mielenrauhan vuoksi koittaa selvittää noita jääneitä kammoja kuitenkin. Onnea kovasti terveestä pojasta vielä! :)
Onnittelut taas muillekin tuoreille vanhemmille! <3
Ikävä, että Varpunen78 sulla taas meni noin päinvastoin, onko sulle suositeltu mitään synnytyksen jälkeisiä tukiryhmiä tms? Mun äitillä mun synnytys meni aika samalla kaavalla, yli vuorokauden mua pakersi ja tosiaan suunnilleen kaikki mikä voi mennä pieleen menikin, hän sanoi että oli iso apu kun sitten jälkeen päin sai jutella ammattilaisten kanssa, ja lopulta vaikka jännitti lähteä toista synnyttämään huomasi miten erilaista kaikki voikaan olla eri lapsen ja eri henkilökunnan kohdalla! Mun sisko oli mua puolikiloa isompi ja syntyi alakautta muutamassa tunnissa 7 vuotta mun jälkeen.
Eihän kenenkään tarvitse useampia lapsia haluta, mutta kannattaa oman mielenrauhan vuoksi koittaa selvittää noita jääneitä kammoja kuitenkin. Onnea kovasti terveestä pojasta vielä! :)
Onnittelut taas muillekin tuoreille vanhemmille! <3
Mä kopioin tänne nyt uudestaan mun blogista mun synnytystarinan, kun se vanha meni menojaan tämän shaiba-uudistuksen myötä.
"Supisteluthan alkoivat torstain ja perjantain välisenä yönä ja jatkuivat noin 10 minuutin välein koko yön. Perjantaina 5.4. supistuksia tuli enää harvemmin, mutta kuitenkin 2-3 tunnissa. Kun taas illalla klo 19 ne muuttuivat säännöllisiksi, ensin 10 min välein ja siitä aika pian niitä tuli jo 5 min välein. Koko ajan ne olivat kipeämpiä.
Menimme normaalisti sänkyyn illalla noin klo 23 aikaan koko ajan suppareita kellottaen. Klo 24 aikaan soitin Jorviin ja kerroin tilanteen. Heidän mukaan olisin saanut tulla jo sinne, mutta jos pystyisin olemaan kotona, sekin olisi ok. Oman kokemuksen mukaan. Vähän ennen klo 02 mietimme, josko sinne Jorviin pitäisi lähteä. Pohdimme myös että sieltä ehkä tullaan vielä takaisin. Siinä samassa lapsivettä alkoi tulla aika paljon.
Ei siinä muuta, kuin kamat kasaan ja autoon. Jorvissa pääsin aika pian käyrille ja kätilö totesi minun olevan auki 2-3 cm. Vajaa puoli tuntia käyrillä ja sitten päästiinkin synnytyssaliin. Meillä kävi tuuri, koska olimme viimeiset, kenet he ottivat sisään, sitten oli jo täyttä.
Salissa menin suoraan suihkuun pallon päälle ja viivyin siellä tunnin. Supistukset alkoi olemaan aika kivuliaat jo siinä vaiheessa. Klo 4 tulin pois suihkusta ja pyydettiin kätilö paikalle ja kivunlievitystä. Siinä vaiheessa olin auki 4 cm.
Synnytysosastolla oli sinä yönä aikamoinen hässäkkä, joten kätilö juoksenteli muissa synnytyksissä samanaikaisesti. Sen vuoksi odottelimmekin anestesialääkäriä hyvän tovin ennen puudutuksen laittoa.
Odotellessa otin ilokaasua. Se ei kipuihin hirveästi auttanut, mutta rentoutti ehkä muuten.
Vähän ennen klo 5 minulle laitettiin epiduraali, joka alkoi vaikuttaa hitaasti, mutta kuitenkin hyvin. Se vei selkä- ja vatsakivut pois, mutta jätti tuonne synnytyskanavaan kivut kuitenkin. Klo 6:38 kätilö laittoi minulle lisäannoksen, ja sen jälkeen aukesi taivas! Kaikki kivut hävisi ja pystyin torkahtelemaan. Tunsin supistukset kuitenkin voimakkaana paineena synnytyskanavassa.
Epiduraali aiheutti ihan hirveän kutinan, joka alkoi jaloista. Pyysin miestä raapimaan niitä, mutta mikään ei tuntunut riittävän. Olisi tarvittu joku teräsharja poistamaan sen kutituksen. Kutina levisi koko kroppaan ja sen lisäksi mulle tuli aika voimakkaita tärinöitä.
Klo 7 olin jo täydet 10 cm auki, mutta kätilö kehotti viivyttelemään ponnistusta. Mutta supistuksen tullessa ei kuitenkaan saanut enää pidätellä, vaan antaa vauvan laskeutua omaan tahtiin. Samalla tuntui kuin kakkosrööristä olisi tullut tavaraa samaan tahtiin :D Ehkä tuli, ehkä ei, en hirveästi siitä jaksanut olla kiinnostunut. Tässä vaiheessa lastenlääkäri kävi ottamassa vauvalta päästä ktg:n, mikä meitä huolestutti, mutta oli kuulemma ihan ok.
Klo 7:30 vaihtui kätilöillä vuoro ja paikalle tuli vanhempi, hyvin kokeneen oloinen kätilö, sekä nuori opiskelija, joka synnytystä pääsääntöisesti hoiti. Aktiivinen ponnistusvaihe aloitettiin klo 7:45 rauhallisesti.
Oli aika hankala ponnistaa, kun en tuntenut yhtään mitään. Ihan summassa yritän pusertaa :D
Epiduraali oli oikeasti ihan parasta, loppuosa synnytyksestä oli täysin kivuton.
Vauva syntyi klo 8.12. Napanuora oli löysästi kaulan ympärillä. Kuivauksen jälkeen saimme pikkuisen rinnalleni ja näimme myös, että tyttö tuli! Vauva saatiin ihokontaktiin ja alettiin imettämään <3
Heti kohta syntyi myös istukka, joka oli papereiden mukaan täydellinen. Välilihaan tuli pieni repeämä josta selvittiin kahdella tikillä. Uskon että selvisin näin pienellä repeämällä juuri sen vuoksi, että ponnistusvaihe oli niin rauhallinen ja sitä odotettiin rauhassa. Näin vauva sai laskeutua omaan tahtiinsa ja venyttää samalla paikkoja.
Tämän jälkeen pääsin suihkuun ja mies ja kätilö sillä aikaa puhdisti ja puetti vauvan. Sen jälkeen meille tuotiin aamiainen ja odotimme hetken osastolle pääsyä.
Menimme aluksi normaaliin 3 hengen huoneeseen odottamaan perhehuoneen vapautumista. Kätilö kuljetti minut pyörätuolilla nyytti sylissä ja ette voi uskoa miten ylpeänä häntä kannoin koko matkan! Ihmiset käytävien odotussaleissa katsoivat hymyillen meitä <3"
"Supisteluthan alkoivat torstain ja perjantain välisenä yönä ja jatkuivat noin 10 minuutin välein koko yön. Perjantaina 5.4. supistuksia tuli enää harvemmin, mutta kuitenkin 2-3 tunnissa. Kun taas illalla klo 19 ne muuttuivat säännöllisiksi, ensin 10 min välein ja siitä aika pian niitä tuli jo 5 min välein. Koko ajan ne olivat kipeämpiä.
Menimme normaalisti sänkyyn illalla noin klo 23 aikaan koko ajan suppareita kellottaen. Klo 24 aikaan soitin Jorviin ja kerroin tilanteen. Heidän mukaan olisin saanut tulla jo sinne, mutta jos pystyisin olemaan kotona, sekin olisi ok. Oman kokemuksen mukaan. Vähän ennen klo 02 mietimme, josko sinne Jorviin pitäisi lähteä. Pohdimme myös että sieltä ehkä tullaan vielä takaisin. Siinä samassa lapsivettä alkoi tulla aika paljon.
Ei siinä muuta, kuin kamat kasaan ja autoon. Jorvissa pääsin aika pian käyrille ja kätilö totesi minun olevan auki 2-3 cm. Vajaa puoli tuntia käyrillä ja sitten päästiinkin synnytyssaliin. Meillä kävi tuuri, koska olimme viimeiset, kenet he ottivat sisään, sitten oli jo täyttä.
Salissa menin suoraan suihkuun pallon päälle ja viivyin siellä tunnin. Supistukset alkoi olemaan aika kivuliaat jo siinä vaiheessa. Klo 4 tulin pois suihkusta ja pyydettiin kätilö paikalle ja kivunlievitystä. Siinä vaiheessa olin auki 4 cm.
Synnytysosastolla oli sinä yönä aikamoinen hässäkkä, joten kätilö juoksenteli muissa synnytyksissä samanaikaisesti. Sen vuoksi odottelimmekin anestesialääkäriä hyvän tovin ennen puudutuksen laittoa.
Odotellessa otin ilokaasua. Se ei kipuihin hirveästi auttanut, mutta rentoutti ehkä muuten.
Vähän ennen klo 5 minulle laitettiin epiduraali, joka alkoi vaikuttaa hitaasti, mutta kuitenkin hyvin. Se vei selkä- ja vatsakivut pois, mutta jätti tuonne synnytyskanavaan kivut kuitenkin. Klo 6:38 kätilö laittoi minulle lisäannoksen, ja sen jälkeen aukesi taivas! Kaikki kivut hävisi ja pystyin torkahtelemaan. Tunsin supistukset kuitenkin voimakkaana paineena synnytyskanavassa.
Epiduraali aiheutti ihan hirveän kutinan, joka alkoi jaloista. Pyysin miestä raapimaan niitä, mutta mikään ei tuntunut riittävän. Olisi tarvittu joku teräsharja poistamaan sen kutituksen. Kutina levisi koko kroppaan ja sen lisäksi mulle tuli aika voimakkaita tärinöitä.
Klo 7 olin jo täydet 10 cm auki, mutta kätilö kehotti viivyttelemään ponnistusta. Mutta supistuksen tullessa ei kuitenkaan saanut enää pidätellä, vaan antaa vauvan laskeutua omaan tahtiin. Samalla tuntui kuin kakkosrööristä olisi tullut tavaraa samaan tahtiin :D Ehkä tuli, ehkä ei, en hirveästi siitä jaksanut olla kiinnostunut. Tässä vaiheessa lastenlääkäri kävi ottamassa vauvalta päästä ktg:n, mikä meitä huolestutti, mutta oli kuulemma ihan ok.
Klo 7:30 vaihtui kätilöillä vuoro ja paikalle tuli vanhempi, hyvin kokeneen oloinen kätilö, sekä nuori opiskelija, joka synnytystä pääsääntöisesti hoiti. Aktiivinen ponnistusvaihe aloitettiin klo 7:45 rauhallisesti.
Oli aika hankala ponnistaa, kun en tuntenut yhtään mitään. Ihan summassa yritän pusertaa :D
Epiduraali oli oikeasti ihan parasta, loppuosa synnytyksestä oli täysin kivuton.
Vauva syntyi klo 8.12. Napanuora oli löysästi kaulan ympärillä. Kuivauksen jälkeen saimme pikkuisen rinnalleni ja näimme myös, että tyttö tuli! Vauva saatiin ihokontaktiin ja alettiin imettämään <3
Heti kohta syntyi myös istukka, joka oli papereiden mukaan täydellinen. Välilihaan tuli pieni repeämä josta selvittiin kahdella tikillä. Uskon että selvisin näin pienellä repeämällä juuri sen vuoksi, että ponnistusvaihe oli niin rauhallinen ja sitä odotettiin rauhassa. Näin vauva sai laskeutua omaan tahtiinsa ja venyttää samalla paikkoja.
Tämän jälkeen pääsin suihkuun ja mies ja kätilö sillä aikaa puhdisti ja puetti vauvan. Sen jälkeen meille tuotiin aamiainen ja odotimme hetken osastolle pääsyä.
Menimme aluksi normaaliin 3 hengen huoneeseen odottamaan perhehuoneen vapautumista. Kätilö kuljetti minut pyörätuolilla nyytti sylissä ja ette voi uskoa miten ylpeänä häntä kannoin koko matkan! Ihmiset käytävien odotussaleissa katsoivat hymyillen meitä <3"
merihevonen
Jostain jotain jo tietävä
Poika syntyi 31.3 rv 39+4, pituus 51 cm, paino 3525 g. Alatiesynnytys ja kesto 6h 31 min.
Heräsin lauantaina 30.3 klo 5 aamulla siihen, että oli pissahätä ja supisti. Enpä pohtinut asiaa sen enempää, sillä minulla supisti aina, kun oli pissahätä viimeisien raskausviikkojen aikana. Kuitenkin vessasta sänkyyn palattuani tajusin, että supistuksia tulee lisää ja ne ovat kipeitä. Erilaisia kuin loppuraskauden harjoitussupparit. Aloin heti kellottaa ja niitä tuli noin 10 min välein. Lämmitn kauratyynyä selkään ja se auttoi. En saanut enää unta ja pohdinkin, että vauva syntyy varmaan tänään.
No, supistukset kuitenkin harvenivat aamun aikana siten, että niitä oli 5-20 minuutin välein. Pidin selällä kauratyynyä ja istuin jumppapallolla aina supistuksen tullessa. Ne kestivät pääsääntöisesti 30-60 sekuntia. Soitin synnärillekin noin klo 11, että mitä teen, kun supistukset on kunnollisia, mutta tulevat harvoin. Käskivät olla kotona niin pitkään kuin pystyn.
Iltapäivällä klo 14-15 nukuin tunnin päikkärit, joiden aikana oli vain yksi supistus. Herättyäni olin niin masentunut supistusten heikkenemisestä, että imuroin ja luutusin lattiat. Se sai ehkä jonkin verran uutta pontta, mutta hyvin vähän. Illalla klo 17 aikoihin äitini soitti ja kysyi, tulevatko varulta yökylään esikoisen hoitoa ajatellen. Sanoin, ettei tarvitse, ei tämä vauva taida vielä syntyä. Lähdimme saunaan klo 19 aikoihin, jolloin supistuksiin alkoi tulla uutta terää ja niitä alkoi tulla taas säännöllisemmin, n 15 min välein. Päätimme soittaa vanhemmat yöksi.
Klo 21 seutuun söimme iltapalaa ja supistukset oli aika kovia. Kuitenkin iltapalan jälkeen pystyin vielä lukemaan esikoiselle iltasadun makuuasennossa, mutta sen jälkeen en enää kyennyt nukuttamaan. Kun kerroimme esikoiselle, että vauva voi syntyä pian, hän toivoi, että vauva syntyisi vasta syksyllä :D Mies meni nukuttamaan esikoista ja sinä aikana päätin, että miehen tultua sieltä lähdemme synnärille. Otin supistuksia vastaan kauratyyny selässä istuen jumppapallon päällä, mutta se ei meinannut riittää.
Olin koko ajan ihan paineessa, että lähdimme sairaalaan liian aikaisin. Supistuksia tuli edelleen vain 8-12 minuutin välein. Automatkalla kotiin meinasin ehdottaa ihan tosissani takaisin kotiin kääntymistä. Synnyttäjien vastaanotossa oltiin klo 23. Olinkin 4-5 cm auki. Otin peräruiskeen ja sitä toimittelin tovosen. Synnytyssaliin siirryimme klo 24. Kerroin vastaanotossa, että toivon mahdollisimman lääkkeetöntä synnytystä mutten kuitenkaan ehdottomasti kieltäydy, vaan haluan mennä tilanteen mukaan. Kätilöt olivat aivan mielissään, tohkeissaan puhuivat minusta luomu-synnyttäjänä :)
Synnytyssalissa halusin kokeilla ammetta ensimmäiseksi. Kätilö otti hetken käyrää ja pääin sitten ammeeseen. Aluksi tuntui tosi hyvältä, mutta melko nopeasti supstukset alkoivat todella voimistua ja tihentyä. Olin ammeessa 45 minuuttia. Mies hermoili jo joskus 30 min jälkeen, että enkö voisi tulla pois, kun esikoinen kuta kuinkin syntyi, kun oli niin tiheästi supistuksia. Kätilö ehdotti 45 min jälkeen ilokaasua, olin todella kipeä. Nousin vaivoin, supisti ihan jatkuvasti. Ammeessa olin ollut tuntevinani ponnistustarvetta muutaman supistuksen aikana.
Kävin ensin wc:ssä ja kätilö valmisteli ilokaasua. Otin ensin sänkyyn nojaten yhteen supistukseen 2-3 vetoa. Seuraavaan yhden ja huusin, että nyt pitää ponnistaa. Kätilö tuki tilanteen, olin täyin auki. Ilokaasu laitettiin pois ja kätilö ehdotti kyljellään ponnistamista. Yritin kahden ponnistuksen ajan, en kokenut hyväksi asennoksi. Siirryin perinteiseen asentoon. Sanoin kätilölle, että pelottaa ponnistaa ilman kivunlievitystä. Hän tsemppasi. Ponnistin pojan 3 minuutissa maailmaan :) Pari I asteen repeämää, yhteensä 4 tikkiä.
Vauvalla oli mieletön musta tukka ja selkeät kulmakarvat. Kätilö ihaili niitä ja vasta sitten katsoi sukupuolen (emme siis tienneet etukäteen). Vauva oli sitten ihokontaktissa reilun puoli tuntia - tunnin ja söi siinä ensimmäisen kerran. Jälkeiset syntyivät ja olivat täydelliset. Olin aivan ihmeissäni, että homma oli jo ohi! Ehdimme olla synnytyssalissa 1.5 tuntia ennen vauvan syntymää.
Olen itse toipunut synnytyksesä hurjan nopeasti. Ja vauva on tietty aivan ihana <3 Vaikka otin ilokaasua muutaman henkäyksen haluan ajatella, että synnytin ns luomusti. Ja synnytys oli upea kokemus, aivan kuten esikoisenkin kohdalla!
Heräsin lauantaina 30.3 klo 5 aamulla siihen, että oli pissahätä ja supisti. Enpä pohtinut asiaa sen enempää, sillä minulla supisti aina, kun oli pissahätä viimeisien raskausviikkojen aikana. Kuitenkin vessasta sänkyyn palattuani tajusin, että supistuksia tulee lisää ja ne ovat kipeitä. Erilaisia kuin loppuraskauden harjoitussupparit. Aloin heti kellottaa ja niitä tuli noin 10 min välein. Lämmitn kauratyynyä selkään ja se auttoi. En saanut enää unta ja pohdinkin, että vauva syntyy varmaan tänään.
No, supistukset kuitenkin harvenivat aamun aikana siten, että niitä oli 5-20 minuutin välein. Pidin selällä kauratyynyä ja istuin jumppapallolla aina supistuksen tullessa. Ne kestivät pääsääntöisesti 30-60 sekuntia. Soitin synnärillekin noin klo 11, että mitä teen, kun supistukset on kunnollisia, mutta tulevat harvoin. Käskivät olla kotona niin pitkään kuin pystyn.
Iltapäivällä klo 14-15 nukuin tunnin päikkärit, joiden aikana oli vain yksi supistus. Herättyäni olin niin masentunut supistusten heikkenemisestä, että imuroin ja luutusin lattiat. Se sai ehkä jonkin verran uutta pontta, mutta hyvin vähän. Illalla klo 17 aikoihin äitini soitti ja kysyi, tulevatko varulta yökylään esikoisen hoitoa ajatellen. Sanoin, ettei tarvitse, ei tämä vauva taida vielä syntyä. Lähdimme saunaan klo 19 aikoihin, jolloin supistuksiin alkoi tulla uutta terää ja niitä alkoi tulla taas säännöllisemmin, n 15 min välein. Päätimme soittaa vanhemmat yöksi.
Klo 21 seutuun söimme iltapalaa ja supistukset oli aika kovia. Kuitenkin iltapalan jälkeen pystyin vielä lukemaan esikoiselle iltasadun makuuasennossa, mutta sen jälkeen en enää kyennyt nukuttamaan. Kun kerroimme esikoiselle, että vauva voi syntyä pian, hän toivoi, että vauva syntyisi vasta syksyllä :D Mies meni nukuttamaan esikoista ja sinä aikana päätin, että miehen tultua sieltä lähdemme synnärille. Otin supistuksia vastaan kauratyyny selässä istuen jumppapallon päällä, mutta se ei meinannut riittää.
Olin koko ajan ihan paineessa, että lähdimme sairaalaan liian aikaisin. Supistuksia tuli edelleen vain 8-12 minuutin välein. Automatkalla kotiin meinasin ehdottaa ihan tosissani takaisin kotiin kääntymistä. Synnyttäjien vastaanotossa oltiin klo 23. Olinkin 4-5 cm auki. Otin peräruiskeen ja sitä toimittelin tovosen. Synnytyssaliin siirryimme klo 24. Kerroin vastaanotossa, että toivon mahdollisimman lääkkeetöntä synnytystä mutten kuitenkaan ehdottomasti kieltäydy, vaan haluan mennä tilanteen mukaan. Kätilöt olivat aivan mielissään, tohkeissaan puhuivat minusta luomu-synnyttäjänä :)
Synnytyssalissa halusin kokeilla ammetta ensimmäiseksi. Kätilö otti hetken käyrää ja pääin sitten ammeeseen. Aluksi tuntui tosi hyvältä, mutta melko nopeasti supstukset alkoivat todella voimistua ja tihentyä. Olin ammeessa 45 minuuttia. Mies hermoili jo joskus 30 min jälkeen, että enkö voisi tulla pois, kun esikoinen kuta kuinkin syntyi, kun oli niin tiheästi supistuksia. Kätilö ehdotti 45 min jälkeen ilokaasua, olin todella kipeä. Nousin vaivoin, supisti ihan jatkuvasti. Ammeessa olin ollut tuntevinani ponnistustarvetta muutaman supistuksen aikana.
Kävin ensin wc:ssä ja kätilö valmisteli ilokaasua. Otin ensin sänkyyn nojaten yhteen supistukseen 2-3 vetoa. Seuraavaan yhden ja huusin, että nyt pitää ponnistaa. Kätilö tuki tilanteen, olin täyin auki. Ilokaasu laitettiin pois ja kätilö ehdotti kyljellään ponnistamista. Yritin kahden ponnistuksen ajan, en kokenut hyväksi asennoksi. Siirryin perinteiseen asentoon. Sanoin kätilölle, että pelottaa ponnistaa ilman kivunlievitystä. Hän tsemppasi. Ponnistin pojan 3 minuutissa maailmaan :) Pari I asteen repeämää, yhteensä 4 tikkiä.
Vauvalla oli mieletön musta tukka ja selkeät kulmakarvat. Kätilö ihaili niitä ja vasta sitten katsoi sukupuolen (emme siis tienneet etukäteen). Vauva oli sitten ihokontaktissa reilun puoli tuntia - tunnin ja söi siinä ensimmäisen kerran. Jälkeiset syntyivät ja olivat täydelliset. Olin aivan ihmeissäni, että homma oli jo ohi! Ehdimme olla synnytyssalissa 1.5 tuntia ennen vauvan syntymää.
Olen itse toipunut synnytyksesä hurjan nopeasti. Ja vauva on tietty aivan ihana <3 Vaikka otin ilokaasua muutaman henkäyksen haluan ajatella, että synnytin ns luomusti. Ja synnytys oli upea kokemus, aivan kuten esikoisenkin kohdalla!
Varpunen78
Näppärä viestien naputtelija
Pikkulintu: Pari päivää mun synnytyksen jälkeen mä kyllä kävin sitä läpi yhden siihen osallistuneen kätilön kanssa (mähän ehdin nähdä aika monta vuoronvaihtoa) juuri tuossa tarkoituksessa, ettei mitään pysyvää kammoa jäisi, mutta mutta... koska nuo kauhunhetket olivat tuolloin vielä NIIN tuoreessa muistissa, niin eihän siitä oikein mitään apua ollut. Täytynee ottaa asia esille vielä neuvolassa.
ONNITTELUT VIELÄ KAIKILLE VAUVANSA JO SAANEILLE! :)
ONNITTELUT VIELÄ KAIKILLE VAUVANSA JO SAANEILLE! :)
pikkulintu
Vauhtiin päässyt keskustelija
Varpunen78; kyllä mäkin uskon että ei varmasti oo heti siinä muutaman päivän sisään kovin vastaanottavaiset fiilikset, mutta varmaan voisi olla enemmän apua kun vaikka pahimpien hormonien laannuttua juttelet neuvolassa ikävistä muistoista. Voimia sulle toipumiseen vielä, toivottavasti kaikki vauvan kanssa sujuu kuitenkin mukavasti :)
Odottavan aika tuntuu pitkältä 
k_repolainen
Satasella mukana keskusteluissa
VIHDOIN on kauan odotettu pikkuihminen saatettu vatsasta maailmaan! <3 kertoilen myöhemmin tarkemmin, tässä tiedot: 25.4. / tyttö / 3620g, 51cm / rv 41+5 / alatie / 11,5h (sairaalaan menosta).
Onnea tosi paljon kaikille muillekin ja toivotaan suppareita vielä odottaville! Kiitos myös tsempeistä täällä, ne olivat osasyy siihen että päätin lähteä sairaalaan ke-iltana... Olinkin sitten tuolloin jo 3cm auki!
Onnea tosi paljon kaikille muillekin ja toivotaan suppareita vielä odottaville! Kiitos myös tsempeistä täällä, ne olivat osasyy siihen että päätin lähteä sairaalaan ke-iltana... Olinkin sitten tuolloin jo 3cm auki!
pikkulintu
Vauhtiin päässyt keskustelija
Voi, onnea pienestä tytöstä k_repolainen<3
Olipa tosiaan hyvä että päätitte lähteä sairaalaan, sinunkin vointisi takia, ja tyttelihän olikin jo hyvän matkaa tulossa maailmaan :)
Olipa tosiaan hyvä että päätitte lähteä sairaalaan, sinunkin vointisi takia, ja tyttelihän olikin jo hyvän matkaa tulossa maailmaan :)
Tää on nyt sit aika pitkä kun kopioin sen omista teksteistäni vaan, mutta toivottavasti jaksatte lukea :)
Maanantaina klo 11.00 alkoi alaselkää juilimaan ja lievät supistukset. Silloin mietin että voikohan nämä oikeasti olla oikeita supistuksia jo kun eivät tunnu oikein missään. Epäilin että ne ovat vaan nyt jotain oireilua synnytyksen lähestymisestä.
Klo 13.00 oli neuvola aika niin lähdimme sinne mieheni kanssa. Neuvolassa pissassa proteiinit oli 3:lla plussalla, verenpaine noussut ja painoa tullut viikossa melkein 3 kg, joten neuvolan täti epäili raskausmyrkytystä ja laittoi lähetteen synnytysosastolle tarkastukseen jonne lähdimme suoraan neuvolasta. Lähtiessämme neuvolantäti sanoi että näytän ihan siltä kuin synnytys olisi käynnistymässä ja siinä vaiheessa supistukset tuli n. 10 minuutin välein ja olivat vähän tiukempia, mutta eivät mielestäni kuitenkaan tehneet varsinaisesti kipeää.
Synnytysosastolla minut laitettiin puoleksi tunniksi käyrille ja kyllähän siellä supistukset näkyivät 10 minuutin välein. Ottivat testit ja laittoivat odottamaan lääkärille pääsyä, mutta lääkärillä oli niin paljon kiireitä synnytyksien kanssa että odotimme kaksi tuntia, mutta emme ikinä lääkärille ehtineet koska tämän kahden tunnin aikana supistukset alkoivat tulla jo 5 minuutin välein ja olivat todella kipeitä jolloin vasta tajusin että nythän on tosi kyseessä. Kerroimme hoitajalle että supistukset on muuttunut ja hän katsoi että olenkin jo 4 cm auki ja laittoi minut synnytyssaliin käyrille. Pari tuntia siinä sitten meni lämpöpussin avulla, koska juuri siitä huoneesta oli ilokaasupullo rikki.
Klo 18.00 kivut oli jo niin kovat että pyysin epiduraalia ja sain sen klo 19.40. Menee 15 minuutia ja helpottaa jonkin verran, mutta huomaan että jokin ei ihan mennyt kyllä nappiin, koska kivut ovat vasemmalla puolella edelleen todella kovat.
Klo 21.30 olen niin kipeänä etten enää oikein tajua mistään mitään ja oksentelen. Lääkäri tulee katsomaan ja olenkin jo 7 cm auki. Saan myös isomman annoksen kipulääkettä ja kalvot puhkaistaan. Kipulääke ei auta mitään ja kalvojen puhkaisu vaan pahentaa kipuja.
Tämän jälkeen lääkäri laittaa PCB puudutuksen siinä toivossa että se auttaisi, mutta siitäkään ei ole mitään hyötyä.
Klo 00.15 epiduraali poistetaan kokonaan ja sinne laitetaan uuteen kohtaan uusi epiduraali, mutta taaskaan siitä ei ole minkaanlaista hyötyä.
Klo 1.30 lääkäri päättää viimeisenä vaihtoehtona laittaa spinaalin, koska enää ei ole mitään muuta mahdollista kivunlievitystä. Hän kertoo että se ei todennäköisesti tule kestämään loppuun asti, mutta saisimpa ainakin hetken levähtää, koska muuten en jaksa vauvaa ponnistaa ulos. Myöskin avautuminen oli stopannut ihan täydellisesti sen vuoksi että olin niin kipeänä.
Kun spinaali laitetaan, niin en voi edes kuvailla sitä tunnetta kun ne kivut hävisivät kaikkien niiden tuntien jälkeen. Samalla laittoivat oksitosiinitipan vauhdittamaan supistuksia…Rauha ja 1 tunti unta.
Klo 3.00 kivut palaavat takaisin aivan järkyttävinä ja voin sanoa että olisin siinä vaiheessa tehnyt mitä vain että ne kivut loppuisivat. Olin melkein täydet 10 cm jo auki ja halusin vaan alkaa ponnistamaan, mutta kätilö ei anna lupaa ja saankin vain harjoitella jalat kiinni ponnistamista kivun lievittämiseksi, mutta en voi olla ponnistamatta muuten kuin aivan täysillä, koska se ei vaan enää onnistunut muuten.
Vasta klo 5.00 saan alkaa toden teolla ponnistamaan ja siinä vaiheessa päätän vain että nyt tää vauva on saatava ulos. 1 tunti ja 25 minuuttia kestää ponnistus vaihe jonka aikana vaivun epätoivoon moneen otteeseen, koska olen niin väsynyt jo kaikkeen mahdolliseen siinä synnytyksessä ja kyselen kätilöltä vain että miksi se ei halua tulla ulos sieltä. Kun vihdoin näin itse vauvan pään samalla kun ponnistin, niin silloin sain ehkä ne viimeiset voimat ponnistaa ihan täysillä koko vauvan ulos välittämättä mistään muusta mitään.
Ponnistusvaihe oli kuitenkin mielestäni se helppo vaihe kun tosiaan pääsi itse tekemään jotain eikä vain kärvistellä sängyssä niiden kipujen kanssa.
Tiistaina 23.4 klo 6.25 syntyy täydellinen pieni poika joka mullistaa minun elämäni <3
Kivut on ohi sillä samalla sekunnilla kun saan pojan rinnalleni ja kaikella sillä kivulla ei ole enää mitään merkitystä.
Synnytys oli aivan järkyttävä ja pistää kyllä täälläkin miettimään että uskallanko enään hankkia lisää lapsia vaikka haluaisinkin. Kätilö kertoi synnytyksen jälkeen että on todella harvinaista että näin käy ja että kumpikin anestesialääkäri on pitkään tehnyt tätä työtä että ei voi olla mistään kokemattomuudesta kiinni ettei kipulääkkeet toimineet.
Fyysisesti toipuminen on ollut minulla helppo, koska ne toisen asteen repeämät jotka sain ei ole vaivannut minua ollenkaan missään vaiheessa eikä minulla ole ollut minkaanlaisia kipuja jälkeenpäin.Pari päivää vaanolin todella heikkona ja minua pyörrytti, mutta siinäpä ne oikeestaa onkin sitten.
Kukaan ei jälkeenpäin keskustellut asiasta kanssani sairaalassa mikä on todella inhottavaa mielestäni,koska olisin todella kaivannut sitä että olisin saanut käydä tätä asiaa läpi. Toki olisi ehkä itse täytynyt pyytää että haluaa jutella asiasta, mutta jotenkin en vain saanut aikaiseksi.
Mutta todellakin tuo pieni rakkauspakkaus helpottaa oloa...on se vaan niin ihana <3
Maanantaina klo 11.00 alkoi alaselkää juilimaan ja lievät supistukset. Silloin mietin että voikohan nämä oikeasti olla oikeita supistuksia jo kun eivät tunnu oikein missään. Epäilin että ne ovat vaan nyt jotain oireilua synnytyksen lähestymisestä.
Klo 13.00 oli neuvola aika niin lähdimme sinne mieheni kanssa. Neuvolassa pissassa proteiinit oli 3:lla plussalla, verenpaine noussut ja painoa tullut viikossa melkein 3 kg, joten neuvolan täti epäili raskausmyrkytystä ja laittoi lähetteen synnytysosastolle tarkastukseen jonne lähdimme suoraan neuvolasta. Lähtiessämme neuvolantäti sanoi että näytän ihan siltä kuin synnytys olisi käynnistymässä ja siinä vaiheessa supistukset tuli n. 10 minuutin välein ja olivat vähän tiukempia, mutta eivät mielestäni kuitenkaan tehneet varsinaisesti kipeää.
Synnytysosastolla minut laitettiin puoleksi tunniksi käyrille ja kyllähän siellä supistukset näkyivät 10 minuutin välein. Ottivat testit ja laittoivat odottamaan lääkärille pääsyä, mutta lääkärillä oli niin paljon kiireitä synnytyksien kanssa että odotimme kaksi tuntia, mutta emme ikinä lääkärille ehtineet koska tämän kahden tunnin aikana supistukset alkoivat tulla jo 5 minuutin välein ja olivat todella kipeitä jolloin vasta tajusin että nythän on tosi kyseessä. Kerroimme hoitajalle että supistukset on muuttunut ja hän katsoi että olenkin jo 4 cm auki ja laittoi minut synnytyssaliin käyrille. Pari tuntia siinä sitten meni lämpöpussin avulla, koska juuri siitä huoneesta oli ilokaasupullo rikki.
Klo 18.00 kivut oli jo niin kovat että pyysin epiduraalia ja sain sen klo 19.40. Menee 15 minuutia ja helpottaa jonkin verran, mutta huomaan että jokin ei ihan mennyt kyllä nappiin, koska kivut ovat vasemmalla puolella edelleen todella kovat.
Klo 21.30 olen niin kipeänä etten enää oikein tajua mistään mitään ja oksentelen. Lääkäri tulee katsomaan ja olenkin jo 7 cm auki. Saan myös isomman annoksen kipulääkettä ja kalvot puhkaistaan. Kipulääke ei auta mitään ja kalvojen puhkaisu vaan pahentaa kipuja.
Tämän jälkeen lääkäri laittaa PCB puudutuksen siinä toivossa että se auttaisi, mutta siitäkään ei ole mitään hyötyä.
Klo 00.15 epiduraali poistetaan kokonaan ja sinne laitetaan uuteen kohtaan uusi epiduraali, mutta taaskaan siitä ei ole minkaanlaista hyötyä.
Klo 1.30 lääkäri päättää viimeisenä vaihtoehtona laittaa spinaalin, koska enää ei ole mitään muuta mahdollista kivunlievitystä. Hän kertoo että se ei todennäköisesti tule kestämään loppuun asti, mutta saisimpa ainakin hetken levähtää, koska muuten en jaksa vauvaa ponnistaa ulos. Myöskin avautuminen oli stopannut ihan täydellisesti sen vuoksi että olin niin kipeänä.
Kun spinaali laitetaan, niin en voi edes kuvailla sitä tunnetta kun ne kivut hävisivät kaikkien niiden tuntien jälkeen. Samalla laittoivat oksitosiinitipan vauhdittamaan supistuksia…Rauha ja 1 tunti unta.
Klo 3.00 kivut palaavat takaisin aivan järkyttävinä ja voin sanoa että olisin siinä vaiheessa tehnyt mitä vain että ne kivut loppuisivat. Olin melkein täydet 10 cm jo auki ja halusin vaan alkaa ponnistamaan, mutta kätilö ei anna lupaa ja saankin vain harjoitella jalat kiinni ponnistamista kivun lievittämiseksi, mutta en voi olla ponnistamatta muuten kuin aivan täysillä, koska se ei vaan enää onnistunut muuten.
Vasta klo 5.00 saan alkaa toden teolla ponnistamaan ja siinä vaiheessa päätän vain että nyt tää vauva on saatava ulos. 1 tunti ja 25 minuuttia kestää ponnistus vaihe jonka aikana vaivun epätoivoon moneen otteeseen, koska olen niin väsynyt jo kaikkeen mahdolliseen siinä synnytyksessä ja kyselen kätilöltä vain että miksi se ei halua tulla ulos sieltä. Kun vihdoin näin itse vauvan pään samalla kun ponnistin, niin silloin sain ehkä ne viimeiset voimat ponnistaa ihan täysillä koko vauvan ulos välittämättä mistään muusta mitään.
Ponnistusvaihe oli kuitenkin mielestäni se helppo vaihe kun tosiaan pääsi itse tekemään jotain eikä vain kärvistellä sängyssä niiden kipujen kanssa.
Tiistaina 23.4 klo 6.25 syntyy täydellinen pieni poika joka mullistaa minun elämäni <3
Kivut on ohi sillä samalla sekunnilla kun saan pojan rinnalleni ja kaikella sillä kivulla ei ole enää mitään merkitystä.
Synnytys oli aivan järkyttävä ja pistää kyllä täälläkin miettimään että uskallanko enään hankkia lisää lapsia vaikka haluaisinkin. Kätilö kertoi synnytyksen jälkeen että on todella harvinaista että näin käy ja että kumpikin anestesialääkäri on pitkään tehnyt tätä työtä että ei voi olla mistään kokemattomuudesta kiinni ettei kipulääkkeet toimineet.
Fyysisesti toipuminen on ollut minulla helppo, koska ne toisen asteen repeämät jotka sain ei ole vaivannut minua ollenkaan missään vaiheessa eikä minulla ole ollut minkaanlaisia kipuja jälkeenpäin.Pari päivää vaanolin todella heikkona ja minua pyörrytti, mutta siinäpä ne oikeestaa onkin sitten.
Kukaan ei jälkeenpäin keskustellut asiasta kanssani sairaalassa mikä on todella inhottavaa mielestäni,koska olisin todella kaivannut sitä että olisin saanut käydä tätä asiaa läpi. Toki olisi ehkä itse täytynyt pyytää että haluaa jutella asiasta, mutta jotenkin en vain saanut aikaiseksi.
Mutta todellakin tuo pieni rakkauspakkaus helpottaa oloa...on se vaan niin ihana <3
Mukkis
Puuhakas puhuja
Voi että Mami-83, sulla on ollu aika hurja kokemus! Itellä 3 synnytystä takana, mutta ovat olleet ihan lastenleikkiä verrattuna sun kokemukseen... Kyllä sun olis hyvä päästä purkamaan toi jonkun kanssa ettei jää mitään traumoja. Onnea pienestä ihmeestä ja tsemppiä vauva-arkeen!
mami-83: hui. Mulle tultii automaattisesti puhumaan synnytyksestä Ikävää että sulla ei käyty ollenkaa sitä läpi! Kannattaa ottaa asia esille jossain että voisitko mahdollisesti puhua synnytyksestä jonkun kanssa. Mähn pääsin sairaalaan vielä kuukauden päästä juttelee asiasta
pikkulintu
Vauhtiin päässyt keskustelija
Voi mami-83, kun sulla ollut rankka synnytyskokemus, neuvolassa otat vaan puheeksi! Todella ihana kuitenkin, että olet noin hyvin toipunut, varmasti pikkumiehellä ihmeitä tekevä vaikutus :)