Niranda00
Näppärä viestien naputtelija
Kirjoittelenpa oman tarinani tänne myös :)
Lähdin torstaina 15.8 käymään Taysin SVO:lla kun epäilen lapsiveden tiputtavan.
Siinä käyrillä makaillessani alkoi yhtäkkiä supistaa todella paljon. Yhden kovan ja pitkän supistuksen aikana vauvan sydänäänet laskivat, mutta palautuivat taas ennalleen supistuksen loppuessa.
Kätilö tutki minut ja olin 2cm auki tässä kohtaa.
Kun menin käytävälle odottelemaan lääkärille pääsyä niin alkoivat supistuksia tulemaan tasaisesti n. 5 min välein.
Pääsin lääkärin luokse, joka otti lapsivesinäytteen. Tulos oli negatiivinen.
Lääkäri oli kuitenkin huolissaan vauvan laskevista sydänäänistä, ja toisaalta kun minulla alkoi olemaan supistuksia tasaisesti niin päätyivät laittamaan minut synnytyssaliin samantien.
Soitin sitten äkkiä miehelle, että lähtee sairaalaan ja pakkaa sairaalakamani (listan sentään olin muistanut tehdä).
Saliin päästyämme, supistukset lakkasivat kuin seinään. Ei tainnut tulla yhtä ainuttakaan enään!
Makoilin salissa useamman tunnin ja kun mitään ei tapahtunut enään minut päätettiin laittaa osastolle ja mitata aamukäyrät.
Illalla kävelin rappusia 4 kerroksesta alas ja ylös useampaan kertaan toiveena, että supistukset alkaisivat uudestaan. Sairaalassa kun nyt jo oltiin valmiina. Ei tapahtunut mitään.
Yön nukuin huonosti kuitenkin ylipuheliaan ja -vilkkaan huonetoverini ansiosta ja hoitaja jossain kohtaa tulikin tuomaan pyytämättäni korvatulppia (näki ehkä ilmeestäni, että kohta keittää yli :) )
Yöllä heräsin kun housuni olivat märät ja kun heräsin aamulla ja menin vessaan niin tuli limatulppa.
Tunsin koko päivän itseni todella märäksi ja luulenkin että lapsivettä oikeasti alkoi tihkumaan nyt.
Lääkäri kun tutki minut niin totesi, että kohdun kaula on hävinnyt ja, että olen auki 3cm. Lapsivettä oli jäljellä hyvin vähän, mutta vauva pärjäisi.
Minut päätettiin laittaa synnytyssaliin ja oksitosiini tipalle, jotta saadaan supistuksia ja että synnytys käynnistyisi.
6h kärvistelin järkyttävien supistusten kanssa synnytyssalissa lämpöpussien avulla ja aina kun joku kävi tarkastamassa alakerrassa tilanteen niin olin edelleen 3 cm auki.
Viereisen salin synnytysäänet alkoivat ahdistamaan ja aloin turhautumaan kun mitään ei kuitenkaan kivuista huolimatta tapahtunut. En päässyt ammeeseen, koska olin edellisen päivän vauvan matalien sydänäänien takia sektiovalmiudessa. Nyt kuitenkin vauva kesti jo supistukset todella hyvin eikä laskua enää tullut.
Yhdeksän maissa lääkäri tuli tutkimaan minut ja kun totesi, että olen edelleen 3 cm auki niin sanoi kätilölle, että tuo välineet, jotta hän saa puhkaistua lapsivesikalvot ja että synnytetään vauva.
Olin aivan puhkipoikkisekaisin päivästä ja purskahdin jälleen itkuun.
Lääkäri siinä sitten hetken mietittyä sanoi, että sovitaan, että aamu 9 tultaisiin sittenkin takaisin ja aloitetaan päivä kalvojen puhkaisulla ellei yöllä ala tapahtua itsekseen.
Huokaisin helpotuksesta, mutta samalla alkoi pelottamaan huominen. Tajusimme mieheni kanssa, että kohta on se hetki jota ollaan odotettu jo 9kk, mutta samalla mielessäni alkoi pyörimään kaikki kauheat synnytystarinat ja yö menikin itkiessä. Hoitaja toi unilääkkeen, mutta se ei tehonnut juuri yhtään.
Aamulla mieheni tuli herättelemään minua ja ennen saliin lähtöä pidin itselleni tsemppipuheen vessassa :)
Myös huonetoverini valoi minuun uskoa ja onnitteli jo valmiiksi uudesta tulokkaasta.
Pyysin saliin päästyäni jotain rauhoittavaa vielä, ja onnekseni vuorossa sattui olemaan akupunktiota antava kätilö, joka tuli kalvojen puhkaisun jälkeen tekemään minulle rauhoittavan neulakruunun päähäni sekä laittoi nilkkoihin neulat käynnistämään supistuksia.
Liekö neulojen ansiosta, mutta supistukset alkoivat hetken päästä todella kovina tulemaan.
Jonkin aikaa yritin sinnitellä ja mies toi lämpöpusseja alavatsalleni, mutta sitten kätilöni ehdotti minulle ilokaasua.
Hengittelin sitä jonkin aikaa ja vahvuuttakin lisättiin, mutta jossain kohtaa en enään kestänyt supistuksia ja sain epiduraalin. Minut yllätti täysin sen vaikutus, eli kivut lähti ihan kokonaan. Seurasimme monitorista vain, että "katsos kuinka iso suppari onkaan menossa". Kerroimme mieheni kanssa vitsejä ja nauroimme suomipopin aamulypsyn uusinnoille jota tuli samaan aikaan radoista.
Epiä lisättiin yhden kerran lisää ja yhtäkkiä aloin voimaan pahoin, Oksensin eikä kätilön tuomat jugurtit ja mehut pysynyt sisällä. Menin myös ihme horkkaan. Huuleni hakkasi yhteen ja jalat tärisi niin, että en pysynyt pystyssä. Kätilö totesi, että minulla on niin voimakkaat supistukset menossa, että kroppa reagoi näin.
Kun horkka alkoi helpottamaan totesin miehelleni yhtäkkiä, että nyt tuli kakat pöydälle, että soita äkkiä kelloa. Halusin lisää epiä, koska paineen tunne alkoi olemaan niin kova, ja pelkäsin kaameiden supuistuskipujen palaavan.
Kätilö kun tarkasti tilanteen niin olin täysin auki. Lisä epiduraalista ei ollut enää tässä vaiheessa kuulemma mitään hyötyä ja sain luvan alkaa ponnistamaan.
Minulle laitettiin vielä pudendaalipuudute tässä kohtaa.
En alkuun uskaltanut ponnistaa kuin ihan kevyesti, mutta yhtäkkiä oltiinkin jo täydessä tohinassa. Mieheni pääsi osallistumaan myös kannattelemalla toista jalkaani kun ponnistan (ressukalla revähti käsikin siinä temmellyksessä) ja toista jalkaani pidin kätilön lonkalla.
Muistikuvia ei kauheasti ole ponnistusvaiheesta koska vajosin johonkin omaan maailmaan, yritin vain keskittyä ponnistamaan.
Usko meinasi loppua kun vauva ei tuntunut tulevan ulos vaikka kätilö kovasti tsemppasikin.
Vähän väliä muistin aina muistuttaa, että ethän leikkaa välilihaa.
1h 6 min kuluttua pieni poikamme syntyi ja isä leikkasi napanuoran. Vauva pissasi päälleni kun hänet nostettiin syliini. Aika kului kuin siivillä ja olin edelleen ihan muissa maailmoissa. Tuntui, että en saanut sanaa edes suustani.
Synnytys itsessään kesti 7h 2 min, joten ei tullut mikään maratoni synnytys, vaikka itsestä siltä tuntuikin :)
Väliliha säästyi ja ainoastaan häpyhuuliin tuli pieniä nirhaumia joihin laitettiin 4 pikku tikkiä.
Sairaalassa olimme 2 päivää vauvan kanssa ja koko se aika vaan tuijottelin haltioissani pikku kääröä.
Pelot synnytykstä, joita olen kuullut korvaa nyt ihana kokemus, jonka voisin tehdä koska tahansa uudestaan.
Kätilöt olivat aivan ihania ja puudutukset toimivat.
Mies on hieman ihmeissään kun hehkutan synnytystä -hänen mielestään kun se kuulosti todella pahalta :)
Lähdin torstaina 15.8 käymään Taysin SVO:lla kun epäilen lapsiveden tiputtavan.
Siinä käyrillä makaillessani alkoi yhtäkkiä supistaa todella paljon. Yhden kovan ja pitkän supistuksen aikana vauvan sydänäänet laskivat, mutta palautuivat taas ennalleen supistuksen loppuessa.
Kätilö tutki minut ja olin 2cm auki tässä kohtaa.
Kun menin käytävälle odottelemaan lääkärille pääsyä niin alkoivat supistuksia tulemaan tasaisesti n. 5 min välein.
Pääsin lääkärin luokse, joka otti lapsivesinäytteen. Tulos oli negatiivinen.
Lääkäri oli kuitenkin huolissaan vauvan laskevista sydänäänistä, ja toisaalta kun minulla alkoi olemaan supistuksia tasaisesti niin päätyivät laittamaan minut synnytyssaliin samantien.
Soitin sitten äkkiä miehelle, että lähtee sairaalaan ja pakkaa sairaalakamani (listan sentään olin muistanut tehdä).
Saliin päästyämme, supistukset lakkasivat kuin seinään. Ei tainnut tulla yhtä ainuttakaan enään!
Makoilin salissa useamman tunnin ja kun mitään ei tapahtunut enään minut päätettiin laittaa osastolle ja mitata aamukäyrät.
Illalla kävelin rappusia 4 kerroksesta alas ja ylös useampaan kertaan toiveena, että supistukset alkaisivat uudestaan. Sairaalassa kun nyt jo oltiin valmiina. Ei tapahtunut mitään.
Yön nukuin huonosti kuitenkin ylipuheliaan ja -vilkkaan huonetoverini ansiosta ja hoitaja jossain kohtaa tulikin tuomaan pyytämättäni korvatulppia (näki ehkä ilmeestäni, että kohta keittää yli :) )
Yöllä heräsin kun housuni olivat märät ja kun heräsin aamulla ja menin vessaan niin tuli limatulppa.
Tunsin koko päivän itseni todella märäksi ja luulenkin että lapsivettä oikeasti alkoi tihkumaan nyt.
Lääkäri kun tutki minut niin totesi, että kohdun kaula on hävinnyt ja, että olen auki 3cm. Lapsivettä oli jäljellä hyvin vähän, mutta vauva pärjäisi.
Minut päätettiin laittaa synnytyssaliin ja oksitosiini tipalle, jotta saadaan supistuksia ja että synnytys käynnistyisi.
6h kärvistelin järkyttävien supistusten kanssa synnytyssalissa lämpöpussien avulla ja aina kun joku kävi tarkastamassa alakerrassa tilanteen niin olin edelleen 3 cm auki.
Viereisen salin synnytysäänet alkoivat ahdistamaan ja aloin turhautumaan kun mitään ei kuitenkaan kivuista huolimatta tapahtunut. En päässyt ammeeseen, koska olin edellisen päivän vauvan matalien sydänäänien takia sektiovalmiudessa. Nyt kuitenkin vauva kesti jo supistukset todella hyvin eikä laskua enää tullut.
Yhdeksän maissa lääkäri tuli tutkimaan minut ja kun totesi, että olen edelleen 3 cm auki niin sanoi kätilölle, että tuo välineet, jotta hän saa puhkaistua lapsivesikalvot ja että synnytetään vauva.
Olin aivan puhkipoikkisekaisin päivästä ja purskahdin jälleen itkuun.
Lääkäri siinä sitten hetken mietittyä sanoi, että sovitaan, että aamu 9 tultaisiin sittenkin takaisin ja aloitetaan päivä kalvojen puhkaisulla ellei yöllä ala tapahtua itsekseen.
Huokaisin helpotuksesta, mutta samalla alkoi pelottamaan huominen. Tajusimme mieheni kanssa, että kohta on se hetki jota ollaan odotettu jo 9kk, mutta samalla mielessäni alkoi pyörimään kaikki kauheat synnytystarinat ja yö menikin itkiessä. Hoitaja toi unilääkkeen, mutta se ei tehonnut juuri yhtään.
Aamulla mieheni tuli herättelemään minua ja ennen saliin lähtöä pidin itselleni tsemppipuheen vessassa :)
Myös huonetoverini valoi minuun uskoa ja onnitteli jo valmiiksi uudesta tulokkaasta.
Pyysin saliin päästyäni jotain rauhoittavaa vielä, ja onnekseni vuorossa sattui olemaan akupunktiota antava kätilö, joka tuli kalvojen puhkaisun jälkeen tekemään minulle rauhoittavan neulakruunun päähäni sekä laittoi nilkkoihin neulat käynnistämään supistuksia.
Liekö neulojen ansiosta, mutta supistukset alkoivat hetken päästä todella kovina tulemaan.
Jonkin aikaa yritin sinnitellä ja mies toi lämpöpusseja alavatsalleni, mutta sitten kätilöni ehdotti minulle ilokaasua.
Hengittelin sitä jonkin aikaa ja vahvuuttakin lisättiin, mutta jossain kohtaa en enään kestänyt supistuksia ja sain epiduraalin. Minut yllätti täysin sen vaikutus, eli kivut lähti ihan kokonaan. Seurasimme monitorista vain, että "katsos kuinka iso suppari onkaan menossa". Kerroimme mieheni kanssa vitsejä ja nauroimme suomipopin aamulypsyn uusinnoille jota tuli samaan aikaan radoista.
Epiä lisättiin yhden kerran lisää ja yhtäkkiä aloin voimaan pahoin, Oksensin eikä kätilön tuomat jugurtit ja mehut pysynyt sisällä. Menin myös ihme horkkaan. Huuleni hakkasi yhteen ja jalat tärisi niin, että en pysynyt pystyssä. Kätilö totesi, että minulla on niin voimakkaat supistukset menossa, että kroppa reagoi näin.
Kun horkka alkoi helpottamaan totesin miehelleni yhtäkkiä, että nyt tuli kakat pöydälle, että soita äkkiä kelloa. Halusin lisää epiä, koska paineen tunne alkoi olemaan niin kova, ja pelkäsin kaameiden supuistuskipujen palaavan.
Kätilö kun tarkasti tilanteen niin olin täysin auki. Lisä epiduraalista ei ollut enää tässä vaiheessa kuulemma mitään hyötyä ja sain luvan alkaa ponnistamaan.
Minulle laitettiin vielä pudendaalipuudute tässä kohtaa.
En alkuun uskaltanut ponnistaa kuin ihan kevyesti, mutta yhtäkkiä oltiinkin jo täydessä tohinassa. Mieheni pääsi osallistumaan myös kannattelemalla toista jalkaani kun ponnistan (ressukalla revähti käsikin siinä temmellyksessä) ja toista jalkaani pidin kätilön lonkalla.
Muistikuvia ei kauheasti ole ponnistusvaiheesta koska vajosin johonkin omaan maailmaan, yritin vain keskittyä ponnistamaan.
Usko meinasi loppua kun vauva ei tuntunut tulevan ulos vaikka kätilö kovasti tsemppasikin.
Vähän väliä muistin aina muistuttaa, että ethän leikkaa välilihaa.
1h 6 min kuluttua pieni poikamme syntyi ja isä leikkasi napanuoran. Vauva pissasi päälleni kun hänet nostettiin syliini. Aika kului kuin siivillä ja olin edelleen ihan muissa maailmoissa. Tuntui, että en saanut sanaa edes suustani.
Synnytys itsessään kesti 7h 2 min, joten ei tullut mikään maratoni synnytys, vaikka itsestä siltä tuntuikin :)
Väliliha säästyi ja ainoastaan häpyhuuliin tuli pieniä nirhaumia joihin laitettiin 4 pikku tikkiä.
Sairaalassa olimme 2 päivää vauvan kanssa ja koko se aika vaan tuijottelin haltioissani pikku kääröä.
Pelot synnytykstä, joita olen kuullut korvaa nyt ihana kokemus, jonka voisin tehdä koska tahansa uudestaan.
Kätilöt olivat aivan ihania ja puudutukset toimivat.
Mies on hieman ihmeissään kun hehkutan synnytystä -hänen mielestään kun se kuulosti todella pahalta :)