Synnytystarinat

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Saigon
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Josko nyt jaksas kirjotella omaa synnytystarinaa.

Tiistaina 12. pv oli laskettuaika ja enhän mä todellakaan odotellu vauvaa sillon syntyväks.

Äitini tuli aamupäivällä (12.7) mun luokse ompelemaan ja ripustelemaan verhoja. Siinä sitten lattialla konttaillessa ja kankaita mittaillessa lorahti jotain housuun. Luulin että kyse oli taas valkovuodosta mitä on aina sillon tällön lirahdellut. Tällöin kello oli n. 15.00.. noh kattelin sitten että hitsi housuthan kastu kans mutta en ajatellu asiaa sen enempää kun ei se niin iso lorahdus ollut. Siinä sitten n. tunnin välein lorahteli aina pikkasen housuun, mutta en edelleenkään ajatellut asiaa kun ei ollut mitään muita oireitakaan. Käytiin kaupassakin ja ripustelin verhoja ja kaikkea sellasta. Kaheksan aikaan illalla rupesin miettimään taas isomman lorahduksen jälkeen että josko sitä soittaisi synnärille ja kyselis että mitä tehdä. Lapsi ei ollut edes kiinnittynyt viimisen neuvolan mukaan. Oltiin kyllä saatu ohjeet synnäriltä että jos vedet menee ja vauva ei oo kiinnittynyt niin pitää mennä makaa ja soittaa ambulanssi, mutta luulin tosissani että tästä on kyse vaan jos vedet lorahtaa oikein kunnolla.
Puhelimessa sitten kyselin että mitä nytten ja hoitaja käski tulla aamulla heti tarkastukseen. Siinä vaiheessa muistin mainita että vauva ei oo kiinnittynyt. Hoitaja hieman hätääntyi, keskusteli lääkärin kanssa ja ilmoitti että nyt välittömästi vaakatasoon ja ambulanssilla sairaalaan.
No eihän siinä muu auttanut. Äiti pakkas mun kassin ja ambulanssimiehet tuli hakee ja matka sairaalaan alko n. 20.45.

N. kello 21 oltiin sairaalassa ja sieltä mentiin päivystyspuolelle. Siellä sitten piti makaa paikoillaan niin kauan että oli tutkimukset tehty. Tässä vaiheessa mulla ei ollut vieläkään mitään oireita tai kipuja ja luulinkin että kotiin vielä päästäs. Yllärinä tulikin että olin jo sentin auki ja kohdunkaulaa vaan reunat jäljellä. Sinne sitten jäätiin makoilee ja odottelee, josko jotain alkais tapahtuu. Vauva ei ollut vieläkään kiinnittynyt, mutta oli kuitenkin niin alhaalla että sain liikkua itse vessaan ja muualle. Hoitaja sanoi että jos yöllä ei tapahdu mitään niin aamulla aletaan puhua käynnistyksestä.

Joskus yöllä n 2 aikaan rupes tulee supistuksia. Ne alkoi heti suht säännöllisenä n. 10min välein.. Pelkkä hengittely auttoi vaikka kokoajan hieman kipu yltyi.

4 aikaan aamusta alkoi sattua jo enemmän ja supparit tulivat säännöllisesti 5min välein. Tässä vaiheessa kätilö tarkisti tilanteen ja totes että oon 2cm auki ja kysyi haluanko lääkettä. Kieltäydyin kipupiikistä sillä koko homma oli vasta aivan alussa ja sainkin jotain onnetonta särkylääkettä mistä ei ollut mitään hyötyä.

5 aikaan aamulla olinkin jo 4cm auki ja kivut oli jo sellaiset että joka supistuksella tuli oksennus.

N. 6-7 välillä aloin olemaan jo todella kipeä ja alettiin puhua synnytys saliin siirtymisestä ja hieman 7 jälkeen sinne sitten mentiin kun olin jo 5-6cm auki.

Tässä vaiheessa soitin eksälle että nyt voisit alkaa valua sairaalaan että kohta tulee. Ennen kaheksaa oli hänkin jo paikalla. Äitinihän oli paikalla kokoajan.

Synnärissä kysyttiin ensimmäisenä ottasinko ilokaasua. Olin jo päättänyt aikoja sitten etten sitä tahdo, joten kieltäydyin. Halusin kokeilla ammetta ja sitä sitten ruvettiin täyttämään. Pääsin sinne mutta ei se enään siinä vaiheessa mua auttanut. Muutaman supistuksen siellä olin ja pyysin epiduraalia. Kipu oli jo liian kova.

Tässä vaiheessa ajantajuni katos kokonaan kun supistuksia tuli jatkuvasti ja kivut olivat aivan mahdottomat.Olin 7cm auki.

Oletettavasti ennen kymmentä tuli anestesialääkäri laittamaan epiduraalia ja siinä se aikansa mun selkää neulalla törkki kunnes kävi ilmi että selkäskolioosin takia sitä oli mahdoton saada kyljelleen.. Uus yritys istualteen  ja sinnehän se uppos. Oi voi sitä tunnetta kun lääke rupes vaikuttaakin! Kivut katos kyllä lähes täysin ja supistukset meni ihan hengittelemällä. Hetkeksi torkahdin mutta en tiedä kuinka pitkäksi aikaa.. Varmaan vartiksi-30min.. Jossain vaiheessa laitettiin oksitosiini-tippa ettei supistukset katoa sillä synnytys oli kuitenkin jo niin hyvässä vauhdissa.

Tässä vaiheessa supistuskivut tulivat taas TODELLA voimakkaina ja kivuliaina takasin. Pyysin päästä vessaan sillä minusta tuntui että oli kauhea kakkahätä.. Hetken vessassa puhisin ja pinnistelin kunnes kätilö tuli sanomaan että se on nyt varmaan vauva joka tekee tuloaan, ei kakka. Pyysin uudestaan epiduraalia ja kätilö lupas tarkistaa että onko mahdollista enään. Tutkimuksen tulos, 10cm auki. Sain pudendaali puudutuksen, mitä seurasin lause ”ei tää kyl kerkii vaikuttaa ennenku lapsi tulee, mut ei kyl satu jos leikataan ja sittenkun paikataan”. Tässä vaiheessa rupes pelottaa tuleva ponnistuskipu.

Kätilö sanoi että nyt menee vielä oma aikansa että pää laskeutuu, mutta alle 5min päästä tästä ilmoitin että minähän ponnistan! No niin se vauva alkoi tehdä tuloaan.

Tässä vaiheessa supistukset jostain syystä harveni todella paljon mikä teki synnytyksestä suht kivuliaan.. Epiduraali ei enään juuri vaikuttanut, pudendaalista ei ollut mitään hyötyä ja supparit tuli n. 3min välein ja oli aivan hemmetin kivuliaita. Puskin vaan niin perkeleesti! Välillä huusin, välillä itkin, välillä vaan puristin eksän kättä, tein kuitenkin kaikkeni että vauvan pää tulisi kerralla. Viimeinen ”silaus” päästä tuli ilman supistusta kun en halunnut odottaa 3min seuraavaa. Seuraavalla supparilla luiskahti vauva ulos ja pakko myöntää, ne kivut loppui kun seinään! ihankun mihkään ei olis ikinä sattunutkaan.

Siinä sitten ilmoitettiin että tyttö tuli ja laskettiin sormet ja varpaat ja kaikki <3

Vauva imi heti rintaa syliin päästyään ja lääkäri kävi hieman paikkailmessa tuoretta mammaa. 6tikkiä tuli. 5mm epi leikattiin, 2.asteen repeämä välilihassa ja 3cm nirhauma emättimen ja peräsuolen välisessä seinämässä. Siinä vaiheessa meinas itku tulla kun kaks kätilöö pohdiskeli että meneekö tämä haava läpi, mikä olisi ollut todella paha. Onneksi kyseessä oli vaan naarmu ja aina vaan on helpompi olla.

I-vaihe: 7h 55min
II-vaihe: 36min
III-vaihe: 12min

Tulipas pitkä tarina mutta ehkä joku jaksoi sen lukea :D

 
Jospas pienen tarinan tähän laittaisin.. Sain tänään synnytyskertomuksen käsiini, eikä siinä ollu hirveesti tekstiä.. :D Eikä aikoja.

Mutta, perjantaina siis 15.7. mentiin äitipolille kontrolliin myrkytyksen takia.. Lääkäri ensin tutki ultralla vauvan kasvut yms. ja tutkimusten jälkeen sano että tämäpä mamma jää sairaalaan käynnistykseen. Pissassa oli paljon valkuaista ja paineet korkeet (niinkuin aina polilla).. Ei ollut kuulema mitään syytä jatkaa raskautta niillä oireilla ja viikotkin oli jo ok.

Noh, synnytyssalit oli kaikki täynnä ja aulassakin oli melkoinen jono, joten minut laitettiin osastolle jossa sain kapselin n.klo 17.. (mitään tietoa  minkä niminen..) Tunnin päästä alkoi tuntumaan tiuhaan tahtiin kivuttomia supistuksia, joihin tuli lisänä pieni menkkamainen juilinta. Kätilö otti välillä käyrää ja totesi että supistuksia tulee tosi tiuhaan.
Kärvistelin n. klo 24 asti ja yritin nukkua (sain nukahtamislääkkeen, ei auttanut), ja lopulta luovutin ja kävin sanomassa kätilölle että tarvitsen jotain muuta kuin särkylääkettä.
Kätilö laittoi taas käyrille, johon jätti puoleks tunniks makaamaan ja supistukset yltyi koko ajan kivuliaammiks. Kun pääsin käyriltä pois, kätilö tutki vielä kohdunsuun ja totesi minun olevan 4cm auki. Kerättiin tavarat, pistin miehelle viestin ja mentiin saliin.

Salissa sanoin ensimmäisenä kätilölle että haluan puudutuksen heti. Anestesialääkäri tuli tosi nopeasti paikalle, mutta itse puudutuksen laitto kesti kauan, kiitos supistusten.. Paikallaan olo oli ihan yhtä helvettiä ja välissä piti oksentaa. Puudutuksen jälkeen supistelin vielä todella kipeästi pari kertaa, kunnes huusin kätilölle että nyt muuten ponnistuttaa ja kovasti..
Meni n. 7 min kun tyttö oli ulkona. Eli kyseinen kivunlievitys kerennyt auttaa ;)

Vaikka oksennus ja tiedätte varmaan mikä lens, niin on helpottunut ja onnellinen olo! Melkoinen palkinto niistä tuskista tulee<3

Aikoja en tosissaan tiedä, mutta kokonaiskesto oli n. 9h. Pelotti aivan perkeleesti ensimmäiset 6h osastolla, yksinhän siellä piti olla.
Onneksi se on ohi!

edit.
I vaihe 8h40min
II vaihe 7min
III vaihe 11min

Ei repeämiä eikä tikkejä!
 
josko sitä omaa tarinaani rustaisin

tosissaan maanantaina 11.7. aamusella alkoi tihuttamaan lapsivettä pienemissä ja isommissa määrin. Äippäpolille soittelin ja pyysivät tulla tarkastuttaan ja käyrän ottoon. Käytiin siellä ja kotiuduttiin, koska ei supistellut ja paikat auki vain sormelle. Sovittiin että ti.12.7 aamulla viimeistään takas iv.antibiootille jos ei siätä ennen käynnisty tai muita vaivoja tule.

Kotona sitten klo.17 alkoi supistelemaan aikas kipeästi 8min välein. Hengittelyllä selvisi jo niistä vaikka kipiää teki. Klo.20. alkoi supistella 6min välein ja aina vaan kipeämmin ja esim. liikkumaan ei kyennyt supistuksen aikana, ajattelin että kohta lähdetään koska matkaa sairaalaan on 42km.

22:30 suurinpiirtein sitten saavuttiin sairaalalle. Kivut jo huomattavan kovat ja välillä supisteli jo 4min välein. alakerrassa ei kylläkään edistystä. Ehdotti Petidin lääkettä tuikattavaksi kankkuun kipuja helpottamaan. Sovittiin että ensin kokeilen selvitä jyväpusseilla.

01:30 kivut jo huomattavat, ei edelleenkään juuri edistystä alhaalla. Saan 2 aqua-rakkulat ja muistan taas miksi mietin viimeksi pari kertaa niiden toistamiseen ottamista, AU!

02:00 maissa saan Petidin 75mg kankkuun. Tuju lääke. Supistusten välin olin jossain houretilassa, ajantaju katosi kokonaan, Supistukset kylläkin tuntui aivan yhtä kipeinä, vaikka taju olikin melkein poissa niiden välillä. Supistusten aikana oli jo hankala olla hiljaa.

04:20 tähän asti sinnittelin noilla, välillä oksennellen lääkkeestä tai kivusta en tiiä kumpi teki pahemman olon. Kätilö sai mut ylipuhuttua kokeilemaan ammetta, vaikka olisin kyllä ollut valmis vaikka katkomaan pääni jos vain kipu hellittää, avautumista vaan kun ei tapahtunut niin eivät suostuneet puudutteisiin jne. Ja minä hullu menin ja otin ne toiset aqua-rakkulat.

5:00 maissa ammeseen käyrän jälkeen. Ihan ok lillumispaikka. ehkä jonkinverran rentoutti, mutta kipuja ei vienyt pois ollenkaan. Tuntu että kropasta hajoo kohta kaikki lihakset kun supistuksen ajan oli kireä kuin viulunkieli.

6:00 vihdoin ja viimein saliin ja ilokaasua... keinutuolissa istuskelua ja kipuilua.
6:50 sisätutkimus. Auki 3-4cm
wc:ssä käynti aivan turha yritys koska supisteli koko ajan ja en pystynyt hievahtamaankaan koska sattui niin helvetisti.
7:26 auki 6cm. Ajatus kutsua anestesialääkäri laittamaan spinaalipuudute. Silloin alkoi ponnistuttamaan.
7:32 auki 8cm.. todettiin ettö lääkärit saa jäädä, ei enää kerkeä, että vedäppä vaan sitä kaasua naamariin.
7:35 auki 10cm ja alkoi ponnistaminen.
Ukko meinas tulla pihalle ekalla ponnistamisella ja kätilökin säikähti kun päälaki alkoi näkyä. Loppujen lopuksi syntyi kolmannella ponnituksella.
klo.7:50 pieni suuri mies syntyi.

Tunti määriä en nyt muistan kauan mikäkin vaihe kesti oisko 1 vaihe n. 10h 2. vaihe n. 15min ja 3.vaihe n. 10min.
Yhden tikin tarvitsi kun ihan pieni repeämä tuli. Muutoin sujui ok. Sairaalassa oltiin 2 yötä ja tultiin sitten kotiin.
 
17.7 oli laskettu aika, eikä mitään merkkejä siitä, että olisi synnytys lähellä.
18.7 Heräsin 8:50 lähes kivuttomiin supistuksiin joita tuli 3-4min välein. Ensisynnyttäjänä en tiennyt, että oliko ne nyt niitä oikeita supistuksia vai ei, kun eivät tuntuneet ollenkaan pahoilta. 11:30 lähdettiin äitini luokse ja siellä supistukset tulivat hieman kipeämmiksi, eivät paljoa. Päätettiin lähteä siitä sitten synnärille ja siellä käyrillä maatessa kätilö totesi, että olen jo 5cm auki! Siitä sitten mentiin suoraan saliin, jossa kokeilin ilokaasua, kun supistukset olivat taas vähän kivuliaampia, mutta eivät sietämättömiä, kaasusta tuli vain tokkurainen olo, joten en jatkanut sitä. 13:43 Supistukset tuntuivat jo kuitenkin sen verran kipeiltä, että halusin epiduraalin. 14:15 tuli lääkäri sen laittamaan ja heti sen laittamisen jälkeen kätilö tarkisti kohdunsuun ja olin jo kuulema täysin auki! Elikä avautumisvaihe meni ilman mitään kivunlievityksiä. Siinä sitten sain ruveta ponnistamaan ja 14:30 oli tyttönen maailmassa mitoin 48cm & 3500g :)
 
Jospa minäkin nyt kirjottaisin meidän synnytystarinan.
Eli maanantaina 18.7. alkoi aamulla supistukset, jotka olivat melko kivuttomia. Päätin heti kun supistukset alkoivat, että tänään ei levähdetä että nyt liikutaan, jotta supistukset eivät lakkaa ja se kannatti.. Illalla yhdeksän jälkeen supistukset alkoivat olla kivuliaita ja yö menikin 20 minuutin unipätkissä. Joka ikisen supistuksen jälkeen piti käydä pissalla. Supistuksia tuli noin 10 minuutin välein, mutta päätin että vielä en lähde sairaalaan kun kestän kipua.. Puol kolme kun kävin pissalla supistuksen jälkeen jäi paperiin vähän vaaleanpunaista, soitin synnärille ja sieltä sanoivat, että ei hätää; voin olla kotona kunnes vedet menee tai en kestä enää supistusten kipua.
Tiistaina 19.7. aamulla herätin kuudelta miehen ja sanoin että nyt lähtään "käymään" synnärillä, että kipu on niin inhottavaa jo. Kun supistus tuli en pystynyt olemaan yhtään paikallaan vaan varpaillaan talssin ympäri huushollia! :D
Seitsemän aikaa oltiin synnärillä ja kätilö otti mut käyrille ja tutki sisältä.. Yllätyksesi sain kuulla että supistukset ovat napakoita ja olen auki jo 4,5cm! TSÄH!? Luulin että supistuksia ei näy edes käyrällä ja en ole ollenkaan auki.. Noh, pessimisti ei pety.. Siinä sitte hieman hämillään suolen tyhjennykseen, vaatteiden vaihto ja saliin.. Yhdeksän aikaa supistukset oli sen verran kivuliaita, että pyysin kivunlievitystä, sain ilokaasua. Otin kuudet "henkoset" kaasua, jonka jälkeen ilmotin kätilölle että tämä kaasu vain väsyttää, tekee pahan olon ja maistuu kaikenlisäksi aivan hirveälle, saisko jotain muuta! :D Sitten kutsuttiin anestesia lääkäri ja se laittoi mulle sitten epiduraalin.. Epiduraali oli unelmien täyttymys (SUOSITTELEN) se vei kaikki kivut pois enkä tuntenut enää ollenkaan supistuksia. Sain hetken nukuttua. Mies lähti viemään autoa kotiin, että mun äiti tuo hänet takaisin sairaalalle kun parkkeeraminen on niin kallista sairaalalla.. klo 11 tuli lääkäri ja kätilö puhkaisemaan kalvoja. Kalvojen puhkaisu aiheutti vauvan sydänäänien romahduksen, mut laitettiin äkkiä sängyssä konttausasentoon ja happiviikset naamalle. Happiviiksien avulla saatiin vauvan sydänäänet nousemaan n.130. Hieman säikäytti kun mies ei ollut paikalla ja lääkäri sanoi että jos äänet ei nouse niin samantien leikkaussaliin.. Klo 13 alkoi ponnistuttamaan, se toi kivut takaisin.. Kätilö tarkasti mut ja sanoi että olen auki n. 8cm että pikku hiljaa voi alkaa ponnistelemaan silloin kun siltä tuntuu.. Siinä sitte ponnistelin ja kivut pahenivat. Kätilöiden vuorot vaihtui välissä, joka sekoitti hieman tilannetta ja häiritsi mun keskittymistä.. Klo 14 huomattiin että sydänäänet laskevat taas ja kätilö ilmoitti että pitää käyttää imukuppia.. Imukuppi laitettiin paikalleen ja aloin ponnistamaan, ponnistamisen tarve katosi jo välissä eikä edes supistanut mutta silti päätin että nyt tämä ponnistetaan ulos tai sitten ei ikinä! No sieltähän se syntyi; meidän oma pieni ruskea hiuksinen prinssi! Isi leikkasi napanuoran ja onnellinen mutta väsynyt äiti sai pojan rinnalle! emoticon  Tänään päästiin sairaalasta kotiin ja on ihana olla taas omassa kodissa(en tykännyt yhtään olla sairaalassa)! Tällä hetkellä poika tuhisee isin vieressä sängyssä, kohta aletaan imetyshommiin ja yöpuvun vaihtoon! On tämä ihanaa vaikka synnytyksessä ajattelin etten tee enää ikinä lasta!
 
Ainiin 1vaihe kesti 13,5h 2vaihe 20min ja 3vaihe 20min.
Muutama tikki laitettiin kun tuli 2asteen repeämä. Ei paha!
 
Kirjoitan meidän synnytyskertomuksemme myös tänne heinäkuulle, kun meni niin pitkään heinäkuun puolelle. Esikoisen laskettu aika oli ke 29.6.2011, mutta hän syntyi +13 pv eli ti 12.7.2011 klo 00.33. Oli muuten todella pitkät nuo 12 ”ylimääräistä” päivää kesähelteillä, HUH!

Meillä oli Naistenklinikalla sovittu kontrollikäynti ma 11.7. klo 10.30 hieman kohonneiden paineiden vuoksi. Olimme pakanneet tavarat autoon, mutta koska oloni oli oireeton, emme uskoneet meidän jäävän vielä sairaalaan.

Olin käyrillä noin 30 min kätilön kanssa, minkä jälkeen sängyltä ylös noustessa tunsin lapsiveden ”holahtavan” housuihini eli se tapahtui sattumalta NKL:llä kätilön edessä! :) Hän sanoi, että on aika harvinaista, että vedet menee heidän nähdensä.

Kävin wc:ssä ja siirryin lääkärin tutkimukseen. Olin noin 1,5 – 2 cm auki, ja lääkäri sanoi, että voimme palata kotiin ja tulla illalla klo 20 uudelle kontrollikäynnille. Lääkäri ohjasi meidät aulaan odottamaan vielä kätilöltä lisäohjeita.

Heti käytävään siirryttyämme minulla alkoi valtavan kovat ja tauottomat supistukset, ne tulivat tosi rajuina! Muut odotushuoneessa olevat katselivat kiinnostuneina vieressä, kun nojailin seiniin ja irvistelin tauotta jättimahani kanssa…

Kätilö tuli vähän ajan päästä ja näki heti, että minulla on kovat kivut. Menimme takaisin lääkärin luo, joka niinikään totesi, että ette te nyt taidakaan lähteä kotiin vaan suoraan synnytyssaliin. Ja niin siirryimme saliin nro 6 (ikkunallinen huone onneksi).

Siitä kello 11.15 alkoi parin tunnin helvetti eli supistukset tulivat todella tauotta ja rajuina alusta asti. En ymmärtänyt / kehdannut aivan heti alkaa pyytää epiduraalia, kun suoraan sanoen ajattelin heidän nauravan minulle, jos 10 minuuttia supistusten alkamisesta pyydän jo lievitystä. Olisi kannattanut, sillä kivut olivat aivan hirveät.

Sain epiduraalin noin klo 13, ja siitä aukesi taivas eli kaikki kivut poistuivat ja olo koheni niin paljon, että lueskelin, istuin pallolla, päivitin Facebookia kännykällä jne. Epiduraalin laitto ei sattunut käytännössä yhtään, muut kivut olivat niin hirveät. Pystyin myös olemaan ihan paikallaan toimenpiteen ajan. Olin vasta 3 cm auki, kun sain epiduraalin.

Sain epiduraalia yhteensä 4 kertaa, ja olimme synnytyssalissa klo 11.15 – 00.10 välisen ajan. Aina epiduraalin vaikutuksen lakatessa kivut yltyivät ihan hirveiksi. Sitten yöllä klo 24 tuli lääkäri tutkimaan tilannetta, että annetaanko vielä 5. epiduraali, kun synnytys on ollut käynnissä 13 tuntia. Olin ollut jo pari tuntia 9 cm auki, ja lääkäri totesi vauvan olevan vielä niin ylhäällä kanavassa, että sen laskeutuminen kestäisi vielä pitkähkön ajan. Vauva oli lisäksi kääntynyt kasvot menosuuntaan ns. avonaiseen tarjontaan ja sen sydänkäyrässä alkoi olla pieniä poikkeamia.

Siksi klo 00.11. lääkäri teki nopeasti päätöksen siitä, että siirrymme heti kiireelliseen sektioon, emmekä jää odottamaan ponnistusvaiheen alkamista. Sitten alkoi tapahtua ja lujaa. Juoksevia ihmisiä tuli saliin, paarit tuotiin ja minut kiidätettiin kamalissa supistuskivuissa kerrosta alemmas leikkaussaliin. Minulle tehtiin ns. 20 minuutin sektio, eli 20 minuutissa päätöksestä vauvan pitää olla ulkona vatsasta.

Leikkaussalivaihe on minulla vähän hämärän peitossa, olin niin kivuissa ja sitten jotenkin tokkurassa leikkauspuudutteista ja kaikesta siitä härdellistä. Salissa oli noin 12 – 15 ihmistä, jotka kaikki alkoivat heti tehdä omaa tehtäväänsä minun sinne tullessa.

Mieheni pääsi saliin, tosin hänet vissiin unohdettiin vähän liian pitkäksi ajaksi odotushuoneeseen, sillä hänet ”tuupattiin” sisään siinä vaiheessa, kun vauvaa juuri nostettiin vatsastani ja hän siis käveli juuri jalkopäästä sisään huoneeseen, näki vatsani auki ja vauvan noston sieltä…. Huh. Piti kuulemma vähän koota itseään sillä hetkellä. Hän onneksi tuli heti pääni viereen, koska ihmettelin tietysti, missä hän viipyy ja hänkin oli huolissaan minusta.

Poikavauva syntyi terveenä klo 00.33, Apgar-pisteet 6 / 8 / 9. Vauva sai alkuun vähän happea maskista ja 10 minuutissa oli täysin vironnut ja kunnossa ja 9 pisteessä.

Mieheni meni heti vauvan luo ja onneksi tajusi ottaa kuvia ja videoita minulle ekoista minuuteista ja tunneista. Minut kursittiin kasaan ja vietiin heräämöön, mies meni vauvojen valvontaosastolle ja sai syöttää vauvaa tuttipullosta ja pitää häntä sylissä. Heräämössä minulle tuli aivan mieletön kylmähorkka, koko kroppani tärisi valtavasti, ei mitään pientä vapinaa, vaan ”epileptisiä” liikkeitä. Se tuntui kamalalta ja kesti aika pitkään; hoitajat pitivät lämpöpeittoja yms. päälläni ja antoivat lääkkeitä.

Pääsin perhehuoneeseemme yöllä klo 02.30 aikoihin, mies ja vauva odottivat siellä. Vauva nostettiin rinnalleni ja alkoi heti imeä maitoa. Se oli maailman ihanin hetki! Salissa olin niin tokkurassa, etten kunnolla muista hetkeä, jolloin vauvaa näytettiin minulle nopeasti.

Synnytyksemme siis käynnistyi yllättäen ja rajusti, sitten oli pitkä pitkä odotusvaihe avautumisessa ja lopuksi kiireellinen sektio eli aikamoista vuoristorataa. Minulle jäi kuitenkin ihan positiivinen kokemus siitä, eikä mitään traumoja, vaikka alkukivut olivat ihan hirveät. Ponnistusvaihe jäi väliin, joten en revennyt tms. Leikkaushaava on parantunut hyvin ja olin jalkeilla jo heti tiistaina aamun valjettua, ja nyt olemme tehneet puolen tunnin - tunnin vaunulenkkejä jo useampana päivänä.

Haluan esittää lämpimät kiitokset Naistenklinikan ammattitaitoiselle henkilökunnalle sekä synnytysosastolla että osastolla 51, jossa vietimme tiistaiyöstä perjantai-iltapäivään asti aikaa.

Synnytyksen kokonaiskesto lapsiveden menosta oli siten noin 14 tuntia.
 
Oman lapsen, pienen linnun, kannoin alla sydämen.
Nyt on onni täydellinen, syliini saan ottaa sen.
Tunnen käden, pienen, hennon, tunnen posken pehmeän.
Voisko olla kauniimpaa kuin alku uuden elämän. ♥

Musta tukkainen prinsessamme syntyi 21.7.2011
klo 5:53 mitoin 3910g ja 52cm


Synnytys tarinaa : 

19.7.2011
Alkoi tuntua painetta ala selässä 17.30 het peittojen heiluttelujen jälkeen ja tuon jälkeen menin vielä suppareiden kanssa eikkaamaan nurmikon  ja viimeiset supistukset tunsin 22:00; joiloinka
supparit laantui. Menin nukkumaan Jussin viereen yöllä heräsin nelisen kertaa paineen tunteeseen. Sitten heräsin 01.30; että hitto muahan sattuu ! Koitin nukahtaa uudestaa; mutta viiden minuutin välein tuli supistuksia. Nousin ylös ja käytin Sirun ulkona. Supistukset voimistu koko ajan. Komelta herättelin Jussia, että josko heräis, että se on lähtö.
Ystävän kanssa viestittelin siinä välissä.
No Jussi laittoi pomolleen viestiä, ettei tule töihin ja soitti mun äidille klo 03.30 että tulkaa tänne päin, me synnytytetään. No supistukset alkoi tulemaan puolentoista minuutin välein.
Olo oli tuskaa; mutta kuitenkin siedettävää.
Suoli tyhjeni sataan kertaan.
Vihdoin oli äiti ja jaska meillä 04.10 ja me lähettiin lennosta sairaalaa kohti. Sairaaassa oltiin 04:20 KIITOS JUSSIN KAASU JALAN ! Enempää en olisi kestänytkään.
No sairaalassa kätilö tutki, paikat auki 4cm ja reuna jäljellä. Suoraan saliin, ei käyrille.
Puin sairaalan vaatteet päälle ja lähettiin saliin.
Salissa ruvettiin heti valmistelemaan spinaalia varten; halusin sen. Tipan laitosse kesti tovi; koska supistukset niin kovia, niin suonet hävisi näkyvistä. Vihdoin saatiin kanyyli paikoilleen ja nesteytys menemään. kalvot puhkaistiin mutta vesiä ei näkynyt missään ja pinni laitetiin tytön päähän; sisäinen seuranta alkoi. Tässä vaiheessa reuna edelleen jäljellä ja 4cm auki. Kätilö meni tilaamaan anestesia lääkärin ja kun tuli takaisin teki sisätutkimuksen; 7-8 cm auki ja reuna jäljellä. Tytön sydänäänet romahti. Hengittelin maskista happea. Mut laitettiin kontilleen. Lääkäri kutsuttiin paikalle; että mitä tehdä. Mua ponnistutti ja kerran oli jo pakko ponnistaa; kunnes kuulin kätilön sanovan, että " älä missään nimessä ponnista; reuna jäljellä ja auki vasta 8cm" ja työnsi vauvaa takaisin päin. Lääkäri antoi tuomion, että ei spinaalia; muuten menee sektioon. Meni supistus,toinenkin ja sain luvan alkaa ponnistaa.
Melkein itkien anelin edes ponnistusvaiheen puudusta; mutta turhaan. Se oli menoa. 
2-3 minuuttia armotonta ponnistusta ja tyttäremme oli maailmassa. Tärisin, hikosin, jäädyin, luulin, että kuolen ja tunsin aivan k-a-i-k-e-n ! Kipu oli järkyttävää; en osaa sanoin kuvailla enkä edes halua. Sain toisen asteen repeämän ja lantioni oli ihan tohjona.
Aikamoiset traumat sain ja olin shokissa. Ompeleiden laittokin sattui edelleen.
Kätilökään ei ollut paras mahdollinen. Sanoi mm. äänee, että " oho, mitäs mä nyt teeen" kun mua alkoi ponnistuttaa 8 cm kohdalla. Samoin se näytti kaikki millä ompeli ja ronkki alakertaa ja voin kertoa, että niitä ei saisi kenenkään äidin nähdä !!! Aika karuja vehkeitä ja ajatella että niillä mennään aika arkaan alueeseen....
Istukasta kätilö kysyi " haluatko nähdä" sanoin en, nosti silti istukan ylös ja näytti meille päin ja kysyi jussilta saman ja jussi sanoi, ettei halua nähdä ja kätilö siihen vaan " no näit jo" !

No synnytys kesti reilu 4 tuntia ja ponnistusvaihe 2-3 min. 
Tyttö syntyi avotarjonnassa joka kuulemma on hitaampi tapa syntyä ja vaatii enempi tilaa. Napanuora oli kerran tytön kaulan ympärillä.

Näin saapui rakas tyttöremme maaimaan <3
Isä leikkasi napanuoran, kylvetti ja kuvasi <3

Saimme maailman ihanimman tyttären, mutta koskaan en enään saliin astu. 

* kahden täydellisen lapsen äiti *
 
Onnea paljon prinsessasta, Jenni!!♥ Kamalaa on kyllä kätilön toiminta ollut, pidät varmaan huolen että kätilökin sen saa tietää? :o
Onneksi sen on kuitenkin ohi ja sait täydellisen palkinnon uurastuksesta :))
 
Voi Jenni90, sanan mukaisesti perseestä tuo homma... Mä vaan voin kuvitella mitä noihin sun adjektiiveihin sisältyy, ja luulen että sinä et ole ensimmäisenä huutelemassa kipulääkitystä ihan huvikseen.Tyttö on nyt syntynyt ja sinä olet osuustesi tehnyt teidän lapsiluvun suhteen. Mä olen varma, että meidän lapsikiintiö on täynnä jos poika tulee, ja jos tyttö niin sitä mietitään todella hartaasti lähdetäänkö enää tähän rulianssiin.

Psst...Vähänkö oon tyhmä kun luen näitä ennen omaa synnytystä, kun nyt jo tuntuu, että mielikuvitus lentää aivan turhankin hyvin .
 
Jos tänne kirjoittelisin synnytystarinani viikon takaa.

Ma 18.7
Aamuyöstä n. klo 4.30 tunsin ensimmäisen kivuliaan supistuksen ja tiesin heti, että tänään on pojan syntymäpäivä. Hetken ajattelin, että jestas kun sattui.. miten tässä mahtaa käydä. Supistukset jatkuivat heti säännöllisinä n 7 min välein. Niihin kuitenkin jotenkin tottui ja välissä pystyin rentoutumaan. Söin vähän aamupalaa, kävin suihkussa ja kävelyllä ja yritin rentoutua. n. 10 aikaan sanoin miehelle, että nyt voisi lähteä käymään sairaalassa, vaikka kivut eivät vielä mahdottomia olleetkaan. Ensisynnyttäjänä vaan oli niin vaikea arvioida tilannetta.

Sairaalaan lähtiessä supistukset tulivat säännöllisinä jo 4-5 min välein. Kun  tulimme sairaalaan pääsimme heti käyrille. Vauvan  sydänkäyrät olivat hyvät ja supistukset tasaisia. Olin auki 3-4 cm siinä vaiheessa. Kätilö oli kuitenkin sitä mieltä, että olin niin rauhallinen, että voitaisiin mennä kävelylle. Kävimme kävelyllä ja menimme takaisin. Kätilö sanoi, että nyt voisin vaihtaa sairaalan vaatteet ja sitten liikkua. Pyörin ympäri huonetta ja supistukset tulivat jo 2-3 min välein. Kätilö laittoi minut taas käyrille ja sydänäänet olivat hyvät. Supistusten kesto olisi kuulemma saanut olla hieman pidempi.

Vähän ennen kahta ja kätilön vuoron vaihtuessa kivut lisääntyivät ja kysyin seuraavaa liikettä ja päädyimme suihkuun. Kävin suihkussa, mutta en koe siitä olleen hirveästi apua. Kätilö vaihtui ja uusi kätilö tutki kuinka paljon olin auki. Pettymyksekseni olin edennyt vain 1 cm eli nyt oltiin auki n. 5 cm. Kätilö ehdotti ilokaasua ja jatkettiin sillä. Minun mielestäni ilokaasu vei pahimman terän kivulta. Pian lapsivedet menivät ja kivut yltyivät. Sanoin, että voisin olla valmis epiduraaliin. Kätilö sanoi, että anestesiologi oli jossain toimenpiteessä kestäisi hetken kun hän tulisi.

Noin neljän aikaan sain epiduraalin ja se auttoi kipuihin kovasti. Tällöin olin auki 6-7 cm. Kivut eivät olleet missään vaiheessa mielestäni mahdottomat. Jossain vaiheessa viiden aikaan minua alkoi ponnistuttamaan, mutta vauva oli kuulemma melko ylhäällä ja kätilö pyysi minua kävelemään. Sain hiukan jo ponnistella kävellessäni ja hänet sai sitten kutsua kun tuntuu, että täytyy todella ponnistaa. No ponnistustarve oli minusta todella inhottavan tuntuista. Sitten olinkin jo auki 10 cm ja sain alkaa ponnistamaan kunnolla ja saihan sitä ponnistaakin kokonaiset 55 min jonka tämä vaihe kesti. Mielestäni kaikista rankin ja vaikein osuus. Vauva liukui aina takaisin ylös kun olin ponnistanut ja siksi vaihe kesti. Klo 18.19 maailmaan syntyi söpöistä söpöin tummahiuksinen poika! mittaa pojalla oli 51cm ja painoa 4090g. Tikkejä tuli 3 kpl.

Olen erittäin tyytyväinen synnytykseen ja kätilö joka minua auttoi oli nuorempi kuin minä, mutta aivan ihana ja todellinen ammattilainen. Kiitokset hänelle.

En muista tarkalleen aikoja mutta yhteensä synnytys kesti vähän vajaa 14 tuntia. Josta 55 min 3.vaihe.
 
Tässä mä voisin vuorostaan kirjoittaa kertomusta nyt kun tuo vauvakin nukkuu.. :)

Eli me mentiin 19.7 klo. 8.50 yliaikaiskontrolliin, rv 41+5. Mitään tuntemuksia ei erityisemmin ollut. Lääkärin tarkastuksessa sitten selvisi, että lapsivettä on aivan liian vähän, jonka takia jouduin kuin jouduinkin sitten jäämään sairaalaan. Olin jotenkin arvannut, että vettä on liian vähän, kun viimeisen viikon aikana maha oli jotenkin kaventunut sivuilta ja vauvakin tuntui vatsan läpi paremmin. Tarkoitus oli käynnistää vielä saman päivän aikana, mutta synnytysosastolla oli ruuhkaa. Mulle luvattiin, että alotetaan seuraavana aamuna ja olen heti ensimmäisenä. Toisaalta ärsytti, mutta toisaalta olin helpottunut, että sain tottua ajatukseen, että nyt se tulee. Enpä ollut muutenkaan nukkunut kuin 2 tuntia edellisenä yönä, niin sai vähän levättyä. Tilannetta seurattiin vähän väliä ottamalla vauvalta sydänäänikäyrää.

Aamulla sitten aamupalan jälkeen hoitaja tuli laittamaan taas käyrille ja odottelin siinä sitten kätilöä. Puoli kymmenen aikaan se sitten saapuikin ja tarkastettiin kohdun suun tilanne; kaulaa jäljellä sentti ja auki reilulle yhdelle sormelle, kuten eilenkin. Tämän jälkeen laitettiin murunen cytecia kohdunsuulle. Siinä sitten oleiltiin miehen kanssa 4 tuntia eikä mitään tapahtunut. Puoli kahden jälkeen laitettiin toinen. Kolmeen tuntiin ei tuntunut edelleenkään mitään ja stressasin, että saanko puoli kuudelta enää uutta murusta, jos synnytysosastolla on liian kiire. Noh..sitten alkoikin tuntumaan pientä painetta ja puristusta alavatsalla ja -selässä ja pikkusen ehkä takareisissäkin. Mentiin miehen kanssa kahviosta sitten ulos parkkiksen rappusia kapuamaan ja käveltiin me siinä pieni lenkkikin ja takaisin sisälle Jorvin ramppia ylös. Ja nyt puristus sai jo läähättämään, muttei kovasti koskenut. Sanoin miehelle, että nyt mennään takaisin huoneeseen ja lujaa, koska nyt on pakko päästä makuulle. Kellokin oli jo sen verran, että pitäisi taas ottaa käyrää. Käyrän ottamisen jälkeen kätilö saapui ja tarkasti taas tilanteen ja tuli siihen tulokseen, ettei uutta murusta laiteta. Hän oli sitä mieltä, että nyt odotellaan josko supistuksen siitä kovenisi pikkuhiljaa ja jos yön aikana ei tapahdu niin sitten aamulla uudestaan. Supistuksia tuli tässä vaiheessa 2-3min välein säännöllisesti..käyrästä näkyi pieni liuta vuoria. :D Kipulääkettä en tässä vaiheessa edes ajatellut, kun ei mitään niin kauheaa kipua ollut. Lääkäri tuli paikalle ja oli sitä mieltä, että ei todellakaan odotella enää yötä, sillä käyrässä näkyi selviä vauvan sydänäänten laskuja supistusten aikaan. Tuomio; Lähdetään saliin ja puhkaistaan kalvot siitä 1,5cm raosta.

Saliin päästyämme vaihdoin sairaalan "mekon" ja menin vessaan. Suuta alkoi myös kuivaa, ehkä jännityksestä. Kun kätilö tuli kirjaamasta mut, niin lääkärikin tuli paikalle ja sitten sisätutkimus ja kalvojen puhkaisu, kellonajaksi kirjattu 19.16. Vauvalle laitettiin anturi päähän. Samantien tästä tuli ihan j-ä-r-k-y-t-t-ä-v-ä supistus! Se sattui niiiin paljon! Minuutin hengäshys ja toinen tuli. Tässä vaiheessa sattui jo niin paljon, että menin paniikkiin ja purskahdin itkuun. Kätilö antoi ilokaasumaskin. Koitin jonkin aikaa hengittää sitä aina ja se tuntui auttavan ehkä hieman, kun piti keskittyä siihen hengittämiseen. Sattui kuitenkin edelleen niin paljon, että pyysin jo epiduraalia. Kätilö lupasi soittaa lääkärin paikalle ja nosti ilokaasun annostusta. Lääkärillä meni ehkä 5-10min saapua paikalle. Oli vaikea pysyä selkä kyyryssä kyljelleen sen laiton ajan. Kätilö auttoi pysymään paikalla. Tässä vaiheessa jo huusin supistusten aikaan, hengitin syvään, huusin, hengitin, huusin. Puolen tunnin päästä supistuksen tuntuivat lyhenevän, mutta kipu ei varsinaisesti helpottanut. Huusin täyttä huutoa. En olisi uskonut, että pidän meteliä synnytyksessä. Luulin olevani hiljainen synnyttäjä. Epiduuralin vaikutus kesti kerralla aina vain 1-1,5h ja sitä lisättiinkin pyynnöstäni aina. Siinä sitten supistuksia tuli koko aika minuutin välein, joskus toisen perään heti toinen. Vähän väliä katsottiin kohdunsuun tilannetta. En muista kuinka paljon olin auki milloinkin.. Mutta 4-5 sentin kohdalla laitettiin oksitosiinia valumaan suoneen, kun edistys oli suht hidasta. Jonkun ajan päästä lääkäri tuli käymään ja käski kätilöä ottaa oksitosiinitipan pois, koska supistusten aikaan vauvan sydänäänet laskivat. Tästä pikkuhiljaa aukesin ihan hyvin..Ensin 7, sitten 8, 9 ja vihdoin kymmenen. Kätilö ehdotti kohdunsuulle pistettävää pudendaalipuudusta ponnistusvaiheeseen. Suostuin. Puudutuksen jälkeen odottelin ponnistuksen tarvetta noin tunnin verran. Itse ponnistuksen tarvetta ei varsinaisesti tullut, vaan paine alhaalla oli tosi kova ja vauvan pää todella alhaalla, joten kätilö sanoi, että nyt voitaisiin kokeilla sitä ponnistamista. Siitä se sitten alkoi..ponnistaminen. Aika nopeasti tajusin mihin suuntaan tulisi työntää. Päätä alkoi jo näkyä ja pian päästiin vaiheeseen, jossa pää oli "kiristyksissä". Nyt sain/jouduin ponnistaa jo kaikilla voimillani. Loppuvaiheessa kutsuttiin toinen kätilö paikalle. Molemmat vetivät lasta ulos. Sain myöhemmin tietää, että hän oli jäänyt hartoista kiinni. Kätilöt olivat täristen naamat punasena kaikilla voimillaan vetäneet vauvaa ulos. Kun hän vihdoin syntyi, oli hän ihan sininen ja hieman veltto. Vauva kuitenkin virkosi melko pian, kun kätilö hieroi selästä. Napanuora oli ollut kerran kaulan ympärillä ja oli irrotettu siinä vaiheessa, kun pää oli tullut ulos. Sain vauvan rinnalle ja istukan syntymistä odoteltiin n. 10min, kunnes laitettiin taas oksitosiinitippaa valumaan. Pian siitä istukkakin tuli ulos. Se oli kuulemnma hieman kalkkeunut. Mieheni oli nähnyt sen ja sanoi sen olleen päältä aivan valkoinen. Kätilö tarkasti alapään tilanteen ja tulos oli; repeämiä pyöreä nolla! Vain pieniä nirhaumia, joille ei tarvitse tehdä mitään. :)

Rakas poikamme syntyi 21.7 klo 01.59. Hän sai saman syntymänpäivän kun tuore mummi, joka oli mukana synnytyksessä mieheni lisäksi. 

Tässä yhteenveto:

Synntys alkoi rv 41+6 ja päättyi 42+0.
Säännölliset supistukset: klo 17.30
Kalvojen puhkaisu: klo 19.16
Ponnistusvaihe alkoi: klo 01.33
Lapsi syntyi: 01.59

Synntysasento: Puoli-istuva
Tarjonta: takaraivotarjonta
Kivunlievitys: ilokaasu, epiduraali, pudendaali-puudutus
Istukka: 500g, kalkkinen

Poika painoi 3670g, pituutta oli 52cm ja päänympärys 35cm. 
Apgarpisteet: 7-10-10 (Miinuspisteet jäntevyydestä, ärtyvyydestä ja ihon värsitä)


Synnytys pyörii edelleen päässä, mutta siitä jäi varsin hyvä mieli, vaikka kivut olivat kovat. Se oli rankka kokemus ja luulen sen johtuneen juurikin niistä cytoteceista. Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen synnytykseeni. :)



Ihanaa olla vihdoinkin äiti! Pitkä odotus palkittiin maailman ihannimmalla aarteella! <3
 

21.7.11 soittelin Hyvinkäälle klo 7 aikaan aamulla ja kyselin että koska sinne pitää mennä, kätilö sitten sanoi että heti klo 8, ihan siiheksi ei sairaalaan ehditty, kun matkaankin menee aikaa 30min. Ensin olin käyrällä puolisen tuntia ja lääkäri kävi tutkimassa kohdunsuun tilanteen, muistaakseni 2cm auki ei kohdunkaulaa jäljellä, klo 9 aikaan puhkaistiin kalvon ja jäätiin odottelemaan. Supistuksia tuli, mutta liikkuessa/seistessä niitten kanssa pärjäsi hyvin. Lounastakin olisin saanut mennä syömään, mutta kieltäydyin oli semmonen olo, että on parempi olla syömättä.

 

Klo11 aikaan laitettiin oksitosiini tippa, sen myötä supistuksen tihenivät, alkuun pärjäilin edelleen liikkuen ja etukumarassa ollen. Joskus klo 12 aikoihin rupesi kivut alaselässä vaivaamaan ja sain kokeiluun TENS-laitteen, sillä pärjäilin alkuun hyvin kun supistusten aikana olin etukumarassa nojaten eva-telineeseen (semmonen korkea rollaattori). Mies hoiti TENS-laitteen säätelyn suurimman osan ajasta, kun itse en siihen kyennyt supistusten tullessa.

 

Klo 13 jälkeen rupesi kivut pahenemaan ja pyysin jotakin muuta, sain TENS:n lisäksi ilokaasun. Enää ei jaksanut seistä, joten kokeilin keinutuolissa istumista takakenossa. Sängyssä ei pystynyt olemaan pitkällään. Ilokaasua hengittelin puolisen tuntia, mutta se haisi ihan kaamealle. Ilokaasulla olisi varmaan pärjännyt pidempään, jos sen olisi saanut uloshengittää huoneeseen eikä takaisin maskiin. Uloshengittäessä tuli kaamea haju omaan nenään ja sellainen tunne, että kohta tulee huono olo ja rupeaa oksettamaan.

 

Klo 13.30 aikoihin kivut rupesi pahenemaan ja oli pakko saada jotakin muuta ja päädyttiin epiduraaliin joka saatiin laitettua n. klo 14. Epiduraalin laitto oli kaikista hirveintä, kun piti olla paikoillaan kylkiasennossa, tuntui kuin olisin vaan tärissyt sängyllä kun ei pystynyt olemaan paikoillaan. Jostakin syystä siihen asti kylkiasento oli tuntunut kaikista pahimmalta. Hetken aikaa sain torkuttua epiduraalin jälkeen ja kätilökin vaihtui iltavuoron tullessa töihin.

 

Klo 15 aikaan rupesi ponnistuttamaan, mutta olin auki vasta n. 5cm, joten piti nousta sängystä ylös, jotta painovoima auttaa vauvaa laskeutumaan ja paikat aukeaisivat enemmän. Vajaan tunnin verran jaksoin seistä ja kyykkiä aina supistusten aikana. Vähän ennen klo 16 oli pakko päästä takaisin sänkyyn kylkiasentoon, kätilö tutki ja sanoi että hiljalleen voin vähän ponnistaa jos tulee pakottava tarve. Siitä se sitten alkoi ponnistelu kylkiasennossa, jossain vaiheessa aina supistusten aikana piti nostaa ylempää jalkaa, onneksi mies oli vieressä ja piti jalkaani ylhäällä kun en enää itse jaksanut sitä kunnolla pitää ylhäällä. Hiki vaan valui koko ajan ja kipu alapäässä lisääntyi. Lopulta piti kääntyä puoli-istuvaan asentoon, jossa olin alkuun osittain vinossa kun en yksinkertaisesti pystynyt olemaan suoraan selälläni. Vauvan pää ei mahtunut tulemaan ulos, joten tehtiin episiotomia ja lisäksi tuli repeämäkin. Klo 16.53 syntyi 9 pisteen tyttö, hetkeä myöhemmin syntyi istukka joka oli hieman kalkkeutunut.

 

Siinä sitten olin aikani tikkailtavana ja tyttö samaan aikaan rinnalla yritti ensimmäistä kertaa imeä. En tiedä paljonko tikkejä tuli eikä ole tietoa repeämän pahuudestä, kätilö ei suostunut kertomaan tikkien määrää totesi vain että useammassa kerroksessa niitä on.

 

Klo 20 aikoihin siirryin vuodeosastolle, jonka toiminta oli aika mielenkiintoista hetkittäin. Tai lähinnä joidenkin kätilöiden toimintatapoja en ymmärrä, mutta kirjoittelen niistä lisää myöhemmin, nyt tyttö kaipaa äitiään.

 
Jatkoa edelliseen elikkäs niitä mielenkiintoisia hetkiä vuodeosastolla. Kukaan ei esitellyt osaston käytäntöjä mitenkään saati sitten mitään mistä mikäkin tavara löytyisi. Ihan ite piti keskellä yötä hämärässä etsiä vaipanvaihtoon tarvikkeet (onneksi on kokemusta vaipan vaihdosta myös vastasyntyneen, mutta mitä jos oisin ollut täysin kokenematon ensari joka ei oikeesti tiedä mistään mitään). Seuraavana aamuna mukava kätilö sitten totesi että tiedät varmaan sitä ja tätä ja ite olin ihan ? kun kukaan ei ollut käytännöistä mitään kertonut illalla osastolle siirtymisen jälkeen. Kyseinen kätilö sitten kyllä sitä ihmetteli ja esitteli paikat ja käytännöt.

Yököt ne vasta mielenkiintoisia persoonia olivatkin, välillä piti miettiä että uskallanko kelloa soittaa vai kokeilenko vielä itekseni jotenkin pärjätä. Toisilta sai anelemalla anella lisämaitoa, toiset huutelivat närkästyneen oloisina "keskustelu laitteen kautta" niin että koko huone varmasti herää, vaikka varmasti tiesivät minkä takia kelloa soitetaan (esim. molemmat huonekaverien vauvat olivat sokeriseurannassa ja mittaukselle niitten oli pakko soittaa kelloa, eikö ois ollu helpompi kävellä vaan sen sokeri mittarin kanssa huoneeseen kun herättää koko huone ensin keskustelemalla kovaan ääneen).

Minkäänlaista imetysohjausta en saanut missään vaiheessa, mutta en sitä jaksanut ruveta keneltäkän pyytämäänkään. Joten kotona ollaan menty nyt kokeilun ja erehdysten kautta eteenpäin oppien.

Synnytyssalista omaan mieleen jäi kätilöiden välinen toiminta, mitä väliä sillä on missä järjestyksessä asiat tekee, kun ne kaikki on kuitenkin tehtävä ja lopputulos on sama. Synnytyksen siis hoiti iltavuorossa 3 työpäivää tekevä kätilö (tosin ollut muualla kätilönä aiemmin eli työ oli tuttua), mutta ponnistusvaiheen lopun avustavan kätilön kommentit omaan korvaan tökki. Arvosteli toisen työtä ettei noi saa tehdä, täällä kuuluu tehdä tämä asia näin ja tässä järjestyksessä jne. Ei kai toinen voi tietää kyseisen sairaalan käytäntöjä, jos on 3 päivää töissä eikä kukaan ole käytäntöjä selvittänyt.

Eli lopputuloksena täytyy sanoa, että kyllä kotona on ihanaa! ei tarvi olla riippuvainen siitä kuka sattuu työvuorossa olemaan.
 
Pakko sanoa t t, aika kakkamainen tuuri käyny henkilökunnan kanssa.. :o Mut onneks kaikki on hyvin nyt ja ootte kotona :)
 
annel; sinäpä sen sanoit ! Mä olen osuuteni nyt tähän korteen kantanut ja thäts it.
Kätilölle meni kyllä terveiset perille!
Kätilö puollustautui sillä, että oli työ kaverin kyydillä ja kun niiden vuoro teki loppua kun prinsessamme oli syntynyt, että sen takia tuli tommosta käyttäytymistä, koska oli kiire....
no jooo samapa tuo; meni jo.

Turo-Eemilin kohdalla mä haikailin sitä fiilistä kun sai synnyttää ja kun sai nyytin syliin ja olisin ollut aivan valmis vaan synnyttämään Turo-Eemilin uudestaan ja uudestaan ja uudestaan mutta nyt en mistään hinnasta. Mä olin ihan järkyttynyt ja ihan shokissa koko synnytyksestä kun tytön syliini sain, että  huh huh .... kyllä onnen kyyneleet pääsi sekä isältä että äidiltä kun saimme prinsessan syliimme <3
mutta kaiken kaikkiaan onneksi tuohon hetkeen ei tarvii palata :)
 
Tässä minun tarinani. Eli maanantaina 18.7 mulla oli aamusta alkaen hirveet selkäkivut. Sitten illalla alkoi lorahdella lapsivettä vähän kerrallaan, mutta supistuksia ei ollut. Soitin kuitenkin sairaalaan ja sieltä sanottin että seuraavana aamuna pitää mennä sinne ellei synnytys käynnisty ennen sitä. Seuraavan aamuna menimme sairaalaan ja olin ensin käyrillä ja sitten odottelin lääkärille pääsyä. Sinä aamuna oli tullut noin 5-6 kipeää supistusta, mut pahinta oli selkäkivut. Olin niin kipeä etten pystynyt istumaan, kävelin vaan käytävää pitkin ja oksensin aamupaln ulos. Lääkäri tutki mut ja selvisi että olin noin 3-4 cm auki ja lapsivettä oli vielä jäljellä reilustikin. Muuten oltais käynnistetty synnytys samantin puhkasemalla kalvot mutta ei tehty niin koska synnytyssalit oli varattu. Joten lääkäri päätti että annetaan mulle vahvaa kipulääkettä selkäkipuihin ja vähän ajan päästä katsotaan onko alkanut helpottaa. Siinä vaiheessa olin ihan varma että kyllä me lähetään takas kotiin, mutta vauva päätti toisin. N.klo:10.03 alkoi säänöllisiä kipeitä supistuksia tulla ja kun kätilö tutki mut olinkin jo 5 cm auki. Sitten mulle laitettiin agvarakkulat, mitkä laitettaessa teki kipeetä mut auttoivat aika pian. Synnytys eteni tosi hitaasti mutta vihdoin noin klo:16.00 mut vietiin synnytyssaliin. Siihen mennessä mulle oli laitettu agvarakkulat kolme kertaa. Lopulta kätilö ehdotti mulle epiduralia, jotta voitas laittaa oksitosiinitippa, kun supistukset oli taas harventunu ja synnytys ei edenny.  Suostuin ottamaan sen ja saatiin supistukset lisääntymään. Oli jo yö ( en muista kellonaikaa mut vuorokausi oli jo vaihtunut) kun olin 8 cm auki, mutta vauva oli yhä aika ylhäällä. Siinä vaiheessa lääkäri sanoi, että saatetaan joutua päätymään sektioon, jos ei synnyts etene ja vauva laskeudu. Mulla oli 38,8 astetta kuumetta ja olin tosi väsynyt, mutta sain uuta puhtia tuosta sektio-epäilystä, en tosiaánkaan halunnut sitä. Joten kun mut seuraavan kerran tutkittin ja olin 9 cm auki ja kehotettiin, että kokeilen olla supistusten aikana synnytysjakkaralla ja ponnistaa että saatais vauva laskeutumaan niin taisinkin uuvuttaa itseni täysin. Mutta sain jotain aikaan, olin melkein 10 cm auki mutta vauva yhä liian ylhäällä ja ilmeisesti väärässä asennossa. Siinä vaiheessa olin jo valmis suostumaan sektioon, kun sattui ja tuntui etten jaksa enää, mutta lääkäri halusi että yritetään vielä ponnistaa, joten ei muuta kuin seuravilla supistuksilla ponnistin niin kovasti kuin jaksoin, mutta ei se auttanut, vauva ei vaan laskeutunut, joten viimein päädyttiin kiireelliseen sektioon. Ja viimeinkin vauva syntyi, minun oma rakas punatukkainen poikani!!

Tällä hetkellä tilanne on se, että poikani on teho-osastolla saamassa antibiootteja kun hänen tulehdusarvot nousivat  korkeelle, mutta hänen vointi on parempaan päin.Tänään hänen tulehdusarvot oli jo melkein normaalit, joten sunnuntaina viimeistään saan poikani kotiin..
 
Kotiuduttu eilen!
Laitan äkäsen yhteenvedon tähän.

Maanantai 25.7 - tiistai 26.7 välisenä yönä kipeät supistelut  (siis niitä mulle normaaleita kipeitä supistuksia) alkoivat, joskus klo 1.00 sanoin miehelle, etten enää viitsi kamppailla näiden kanssa ja kun aamulla on kuitenkin sinne mentävä niin mennään nyt.
Kerroin tilanteen synnärillä ja aloitettiin rutiini tarkastuksilla. Istuen taas oli hankala löytää sydänääniä, joten menin makuulle. Kätilö lähti hakemaan papereita ja sinä aikana tuli muutama mojova supistus 5 min välein. Sitten tunsin että jotain tuli jalkojen välistä ja pyysin paperia, ensiksi siihen ei jäänyt mitään ja ajattelin, et nää on vain niitä valkovuoto prölinöitä. Tavaraa tuli alkoi kuitenkin tulemaan enemmän,ja tarkkana ihmisenä mulla oli huoli jos päälyshousut kastuu emoticon . Olihan se lapsivesi joka tuli.JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE, mulla alkoi LUONNOLLINEN SYNNYTYS. Siitä sitten saliin ja piuhoihin kiinni sen verta kun on tarvis, ja odottelua. Supistuksia tuli ja meni, mutta ne laimeni vähitellen. Auki en ollut kuin pari senttiä. Hommaan laitettiin  potkua tipalla, ja alkoihan siinä leukakin väpättää oikeen tosissaan mullakin, mutta ei kuitenkaan vielä niin paljon, etten olis tiennyt missä ollaan ja mennään.
Jossain vaiheessa kätilö sanoin, että kerrot kun et enää pysty olemaan kipujesi kanssa. Muutama tuju supistus ja sanoin, etten lähe koittamaan kuinka paljon kestän koska pelkasin, että mopo lähteen käsistä. Kohdun suun tilanne tarkistettiin ja todettiin, ettei edistystä paljon ole tapahtunut about 3-4 cm, mutta epiduraali kuitenkin laitettiin. Taivas aukeni ja me saatiin meihen kanssa nukuttua tovi, vaikka naapurissa oli täysi tohina päällä. Nainen huusi kuin syötävä, ja voitte vain kuvitella, ettei se luonut mitään luottavaista kuvaa mulle tilanteesta.
Supistukset hiipuivat  taas ja pökköä laittin pesää, eikä mitää ihmeelistä kohdun suun tilanteessa. Päivystävä lääkäri kävi katsastamassa tilanteen ja laittamassa anturin kohdun sisälle, jolla mitattiin todellisia supistuksia. Siinä vaiheessa väläyteltiin, että JOS ei lähde  kunnolla käyntiin niin VOI OLLA sektion paikka. Eihän siihen kukaan uskonut, silloin.
Tipan määrää lisättiin aina vain ja lekuri kävi sanomassa, että kohta alkaa tulla sitten raja vastaan kuinka paljon voi nostaa. Siinä vaiheesse mulle tuli tajuntaa asia, että tässä tosissaa voi käydä niin, että puukkoa näytetään.
Ja minä poraamaan. Noh, asiaa juteltiin kätilön kanssa. Syyttelin itseni, että olinko antanut periksi kivun kanssa liian aikaisin, mutta kätilö sanoin että sitä voit maailman loppuun asti miettiä, ja ikinä et siihen saa vastausta, SINÄ OLET PARHAASI TEHNYT ja nyt edetään näillä eväillä, että saadaan vauva pois, kotiinkaan et voi  lähteä. 
Lääkärin kantti enää kestänyt kun oltiin menty jo niin monta asteikkoa yli tipan kanssa, että hän sitten päätti nyt enää odotella veitsi kurkulla vaan mennään saliin.
18 h kesti se taival, ja likka syntyi 20.52 tiistai iltana. Tytöllä ei ollut mitään hätään missän vaiheessa, mutsi vain meinas panikoida kun oli niin mukana kuin mahdollista.

Eli en siis saanut kokea tässä elämässä alatiesynnytystä, ja jos mieli lisää lapsia ne tulevat syntymään sektiolla!
 
tippa linssissä täälä luin annel sun synnytys kertomusta. <3
onnea ihanasta tytöstä !
mä löysin jotenkin itteni tuosta sun kertomuksesta: nimittäin mähän huusin kun tapettava sika sielä salissa kun jouduin ilman puudutuksia mennä :D
ota nyt iisisti esikoisen + leikkaus haavan kanssa ! Laita miehesi nostelemaan :)

 

Nyt voisin kirjoitella tarinaa synnytyksestä, nyt kun poju on 2 viikon ikäinen.

19.7. illalla nukkumaan mennessä oli "outo olo", että pian saattais tapahtua jotain. 

klo 1.30 heräsin yöllä, ja tunsin että housuihin lirahti jotain, ja ajattelin että valkovuotoa taas. Lähdin käymään vessassa, ja järkytyin, kun huomasin että vuotaa KIRKASTA VERTA! Olin vain kuullut, että se saattaa olla merkki istukan irtoamisesta, jolloin vauva on vaarassa. Soitin hädissäni synnärille, ja siellä käskivät tulla heti näyttämään.  Lähdin paniikinomaisin tuntein ja tärisevänä sinne. Siellä sanottiin, että se on lapsivesi joka on lähtenyt. Ja vastaanotolla sitä hulahteli vielä kunnolla. Mikä helpotus! Minulta kysyttiin, haluanko jäädä sairaalaan odottelemaan supistuksia, vai mennä kotiin, ja tulla myöhemmin uudestaan, kun synnytys on kunnolla käynnissä. Halusin kotiin.  Sovittiin että tulen iltapäivällä takaisin, tulehdusvaaran takia, sillä lapsivdet olivat jo menneet. Matkalla kotiin supistukset alkoivat pikkuhiljaa laimeina. Yritin mennä vielä nukkumaan säästääkseni voimia tulevaa varten, ja kun en ollut vielä kipeäkään. Mutta nukkuminen oli vaikeaa sillä päässä pyöri ajatukset, ja jännitti. Mutta lopulta sain 2-4 tuntia nukuttua, tai paremminkin torkahdeltua. 

Klo 12, puolen päivän aikaan supistukset alkoivat olla säännöllisiä

Klo 16 jälkeen, kun menin takaisin synnärille , olin 3cm auki. Siellä suolentyhjennys, ja muutama tunti liikuskelua ja kävelyä. Supistukset alkoivat tuntumaan voimakkaammilta. Pyysin lämmitettävän geelipussin, jota pidin alaselällä ja mahalla supistusten aikaan. Kumppanini myös hieroi alaselkääni samaan aikaan. Hieronta auttoi yllättävän paljon joka kerta. Täytyi olla liikkeellä koko ajan, ja seisovassa asennossa. En pystynyt istumaan tai olemaan paikoillani, sillä takapuolessa alkoi joka supistuksella tuntumaan tosi ikävä ja inhottava paineen tunne, ja oli pakko myös hakeutua eteenpäin nojautuviin asentoihin.

Klo. 20.30 Olo oli välillä sietämätön supistusten aikaan, ja paikallaan olo tuskaa. Silloin vielä käyrille tarkistamaan tilanne, ja siinä paikallaan makaaminen oli hyvin VAIKEAA!

Kohdunsuun tilanne: auki 6 cm. Ja saliin. Salissa vääntelehdin tuskissani, enkä pysty istua paikallani edes antibioottitipan laiton aikana. Saan sydänääniä mittaavaan langatttoman laitteen, jotta voin jatkaa liikkumistani. Sitten siirryn kuumaan suihkuun, josta en pysty tulemaan pois, sillä supistukset tulevat melkein tauotta, ja tuntuu että pitäisi ponnistaa!


vähän ennen klo. 23 Sanon että ehkä voisinkin ottaa epiduraalin, tai edes jotain mikä helpottaisi!  Mutta kun tarkistetaan kohdunsuun tilanne, olenkin täysin auki! joten ei mitään puudutuksia enää, vaan ponnistamaan! kysyn vielä että voisiko kohdunkaulan puudutuksen laittaa, mutta kätilö vastaa, että ei ole kohdunkaulaa enää mitä puuduttaa! 

Ponnistusvaihe kesti tunnin! loppua kohden supistukset alkoivat jo laantumaan, ja sain nenääni oksitosiini-suihdetta supistusten välillä , joka voimistaisi niitä. Joka työnnöllä oli ihan "siinä ja siinä" mutta ei ihan kuitenkaan!Sitten alkoi tulla jo paniikki, että vauva ei tule ulos sieltä ikinä, pelkäsin että tekevät vielä sektion, ja sillä pelolla ja hädällä työnsin vielä kuin viimeistä päivää! 

klo 00.01  pää oli lopulta ulkona viimeisen supistuksen aivan viimeisellä työnnöllä! 

Kun näin vauvan, en ajatellut mitään muuta kuin että huh, se tuli vihdoin ulos, ja olin enemmän onnellinen siitä  kuin itse vauvan näkemisestä! enkä tuntenut mitään ylitsevuotavia rakkaudentunteita, vaan olin hämmentynyt ja tosi väsynyt.

Mutta kaikenkaikkiaan positiivinen kokemus, ja sujui ilman suurempia ongelmia, ponnistusvaihe oli se kaikkein rankin. Tyytyväinen olin myös siksi, ettei tullut käytettyä mitään puudutuksia. Näin alunperin toivoinkin.

 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top