to 23.6.
Kävin äitipolilla raskausmyrkytysepäilyjen takia ja siinä samalla sisätutkimuksen yhteydessä lääkäri pyöritteli sormiaan tuolla alakerrassa. Lääkäri sanoi, että voi tulla limaista ja verensekaista vuotoa päivän mittaan: niin myös tapahtui koko päivän, yön ja seuraavan aamun.
pe 24.6.
Vähän ennen keskipäivää vessakäynnin jälkeen lattialle lorahti jotain nestettä. Uudestaan lorahti sitten housuun (onneksi otin siteen käyttöön) ja kävin vessassa tarkistuttamassa, että voisiko neste olla lapsivettä. Neste oli väritöntä, joten en ollut varma, voisiko lorahdus olla lapsivettä, vaikka toisaalta tiesin, etten kyllä ollut housuun pissannutkaan.. Päätin odottaa, jos lorahdukset jatkuvat. Muutamaan tuntiin ei lorahdellut ollenkaan, mutta mietin nuita paria lorahdusta ja soittaisinko synnärille.. Puhuin miehen kanssa, jonka mielestä minun kannatti soittaa synnärille. Soitin synnärille ja kätilö pyysi käymään illan mittaan siellä märän siteen kanssa, jotta voidaan saada selville, onko lapsivedet menneet. Klo 17.30 harjoittelin äidin kanssa (toinen tukihenkilöni) erilaisia hengitysharjoituksia synnytystä varten. Samalla alkoi supistella säännöllisesti noin 3-5 minuutin välein. Kivut olivat hyvin siedettävissä ja ehdin käydä vielä juhannussaunassa. Saunassa en kuitenkaan ollut kauaa, koska halusin jaksaa pestä myös hiukseni (pelkäsin että kivut kasvavat ja hiustenpesu käy vaivalloiseksi). Äiti keitti iltateetä ja maistettuani sitä sanon, että voitaisiin pian lähteä sairaalaan. Kysyin mieheltä, että onko kaikki valmiina lähtöä varten ja hän sanoi, että on. Sanoin, että lähdetään ihan just sairaalaan, niin mies lähti pikaisesti vielä pakkaamaan jotain. Onneksi hän oli lyhyessä ajassa valmis pakkaustensa kanssa. Sairaalaan oli matkaa autolla vain 5 minuuttia - onneksi sillä paikoillaan pysyminen supistuksen aikana oli jo oikein ilkeää.
Noin klo 20.30 saavuimme synnärillä ja minua vastaanottanut kätilö tarkisti siteeni. Käytössäni oli jo toinen side, jossa oli vaaleanpunaista nestettä eli selvää lapsivettä. Vaaleanpunaista nestettä oli alkanut tulla supistusten alkamisen aikoihin. Kätilö tarkisti myös kohdunsuun tilanteen (2 sormelle auki, kanavaa jäljellä 1cm). Sitten minut laitettiin "tervetulokäyrälle". Vauva voi käyrän mukaan hyvin. Kätilö vaihtui ja tämä kysyi, että haluanko peräruiskeen. Mietin hetken ja päädyimme sen ottamiseen. Tämän jälkeen siirryimme synnytyssaliin - olin ainut synnyttäjä tällä hetkellä. Sain kaurapusseja käyttööni ja ne auttoivat supistuksiin samalla, kun jompi kumpi tukihenkilöistäni painoi lantioluitani selän puolelta. Käytin apunani myös synnytyslaulua, joka toimii hyvin. Ajan kuluessa kuitenkin kivut voimistuivat ja kätilö kysyi, että haluanko kokeilla ilokaasua. En muista tarkalleen, missä kohti aloin kokeilla ilokaasua, mutta ainakin käytin sitä 4cm avautumisen jälkeen. Päätin kokeilla ilokaasua ensiksi varovaisesti, koska pelkäsin sen aiheuttavan huonovointisuutta. Ilokaasu ei kuitenkaan saanut aikaan pahoinvointia, joten jatkoin sen käyttöä. Alku oli opettelua: haukkasin ilokaasua supistuksen alkaessa. Supistuskipu ehti kuitenkin minusta nousta huippuunsa, sillä supistusten nousut olivat nopeita ja teräviä: laskut puolestaan hitaampia. Harjaantuessani ilokaasun käytössä hengittelin sitä vähän myös tauoilla ennen jyrkkää supistuskivun nousua. Ilokaasu auttoi vielä hyvin kaurapussien ja lantion painamisten kera mutta minusta alkoi tuntua, että supistukset tulevat kovenemaan ja mietin kovempia kipulääkkeitä. Olin puhunut kätilön kanssa mahdollisesta kohdunkaulan puudutteesta, mutta hän ei sitä suositellut, vaan oli epiduraalille myönteisempi. Näin siis, että jos haluan helposti jotain vahvempaa, niin sitten se on se epiduraali. Ennen synnytystä mietin, että en halua epiduraalia, jos vain sitä voin välttää.
pe 25.6.
Sanoin kätilölle klo 00.30, että ehkä voisin ajatella sitä epiduraalia. En sanonut varmaa kyllä, mutta kätilö sanoi, että tilataan verikokeet ja sen jälkeen paikalle anestesialääkäri (hyvä niin, sillä empimisestäni huolimatta olin yhä enemmän epiduraalin kannalla). Kivut kovenivat ja nyt myös toinen tukihenkilö sai painaa lantiotani supistusten aikana – eli toinen tukihenkilö painoi lantiota selän puolelta ja toinen edestä (ja juuri tietystä kohtaa piti painaa tietenkin -todella lujaa niin, että kädet kipeytyivät hommasta molemmilla). Verikokeita varten laitoin sitten maaten. Tässä kohtaa synnytyslauluni oli muuttunut karjunnaksi ja se ei oikein enää auttanut. Tukihenkilöni eivät voineet tässä kohtaa oikein painella lantiotani kaurapussien lävitse: hengittelin vain ilokaasua ja yritin käyttää synnytyslaulua, joka supistuksen huipulle mentäessä muuttui aina karjunnaksi. Anestesialääkärin saapuessa paikalle olin jo aikalailla muissa maailmoissa, mihin sitten karjunta oli minut vienytkään. Silmäni olivat kiinni ja en meinannut kuulla ympärillä olevien ihmisten sanoja. Anestesialääkäri oli ehtinyt esitellä itsensä, kun avasin silmäni ajatellen, että voisin tervehtiä häntä. Pelkäsin joutuvani olemaan paikallaan supistuksen aikaan, mutta onneksi kuulin kätilön sanovan, että odotetaan supistuksen loppumista. Epiduraali minulle annettiin klo 2:07.
Tässä vaiheessa olin 7cm auki ja loput sentit menivätkin hujauksessa. Epiduraali auttoi sen verran, että rentouduin todella hyvin, mikä oli helpotus –en enää karjunut ja kuulemma “havahduin taas tähän maailmaan avaten silmäni”. Sain käyttää vielä ilokaasua apunani ja käytinkin sitä supistusten huippujen kestämiseen. Ei aikaakaan, kun minua alkoi ponnistuttamaan.
Toinen vaihe alkoi klo 2:55 ja kesti 35 minuuttia. Kätilö sanoo minun ponnistavani todella hyvin. Ponnistaessani en voi oikeastaan sanoa kokeneeni kipua, sillä tein koko ajan niin paljon töitä vauvan ulos saamiseksi. Vauva kuitenkin jäi välilihan taakse ja enkä saanut puskettua häntä yrityksistä huolimatta eteenpäin. Kätilö päätti leikata välilihan ponnistaessani ja se tuntui vain pieneltä nipsaisulta. Ponnistaessani tuntui tietynlaista epämukavuutta, mutta ei sekään paljoa tuntunut – sain välilihaleikkaushaavan lisäksi II-asteen repeämän. Vauva oli kuitenkin pian ulkona välilihaleikkauksen jälkeen ja hän oli heti ihanan virkeä. Ensi-imetyskin sujui hienosti ensi-imetykseksi.
Tuntui, että synnytys oli nopeasti ohitse. Kaikki oli mennyt hyvin, vaikkakin aika erilälailla kuin olin ajatellut. Minulla ei esim. tullut kokeiltua kivunlievitykseen ammetta ja ponnistin ihan puoli-istuvasta asennosta (ei tehnyt mieli alkaa vaihtamaan ponnistustarpeen tultua enää asentoa). Voin sanoa heti synnytyksen jälkeen, että kokemus oli positiivinen, vaikka toisaalta sillä hetkellä olisin sanonut kysymykseen seuraavasta synnytyksestä, ettei ikinä enää –kuitenkin ne kivut olivat niin kovat.
Synnytyksen jälkeen kätilö sanoi, että uskoo minun voivan selvitä seuraavasta synnytyksestä ilman epiduraalia – uskon, että he ajattelivat, ettei epiduraali ehtinyt paljoakaan auttaa. Itse koin kuitenkin, että epiduraali auttoi minua paljon rentouttavalla vaikutuksellaan, vaikka ei se minua ihan taivaaseen vienytkään. Kätilö oli todella mukava ja herttainen vähän nuorempi nainen – hän luotti kehooni ja kuunteli hyvin toivomuksiani. Hänellä oli todella suuri merkitys positiivisen synnytyskokemuksen muodostumisessa. Olen myös sitä mieltä, että jos joskus alan odottamaan toista lasta (nyt alkaa jo kuulostamaan mahdollisemmalta kuin heti synnytyksen jälkeen), niin otan synnytykseen mukaan kaksi tukihenkilöä ehdottomasti, sillä kummallekin riitti hyvin hommia koko synnytyksen ajan. ;)
Tässä minun synnytystarinani pitkästi sepostettuna. Synnytys kesti siis yhteensä noin 10 tuntia supistusten alkamisesta.
I: 9t 25min
II: 35min
III: 8min
Näitä ns."mukavia" tarinoita kun lukee niin haluaa vaan enemmän ja enemmän jo synnyttämään..
