Synnytystarinat ja onnittelut :-)
- Ketjun aloittaja viimeinen
- Aloituspäivämäärä
undulaatti
Sukkela juttelija
Onnea Konttu!! [:)] Toivottavasti itse selviän yhtä nopeasti.... [:D]
undulaatti
Sukkela juttelija
Siniselle onnea oikein paljon, toivottavasti kaikki menee hyvin jatkossakin!!
undulaatti
Sukkela juttelija
Onnea 2raskaus + perhe!! [:)][:)] Ihailtavan nopea synnytys sullakin!
Kiitos paljon onnitteluista! [:)] Terveisiä Naistenklinikan perhehuoneesta. Tässä mun synnytystarina.
Lapsivesi alkoi valua 41+3 alkuyöstä noin kolmen aikaan. Aamulla soittelin klinikalle ja käskivät tulemaan 12h lapsiveden menon alun jälkeen.
Limatulppakin valui muutaman tunnin aikana. Supistuksia ei ollut juuri yhtään, oikeastaan tavallista vähemmän, ja edelleen puhun kivuttomista.
Piti siis lähteä sairaalaan noin kolmelta, niin varttia vaille iski kuin kirkkaalta taivaalta hirveä huono olo. Juoksin vessaan ja oksensin raskausajan ensimmäistä kertaa. Ja kohta toisen kerran. Sitten lähdettiin, autossa tuli kolmas oksennus. Ja sydänkäyrillä neljäs. Kohdunsuu oli vain yhdelle sormelle auki eli tosi epäkypsä. Mut lähetettiin osastolle odottamaan seuraavaa päivää, jolloin "käynnistettäisiin". Luulin, että lapsiveden menosta lapsi syntyisi max 2 vrk sisällä ja iskikin melkoinen masennus, kun kätilö sanoi, että aamulla aletaan antaa kohdunkaulaa/suuta pehmittävää lääkitystä, mutta voi mennä päiviäkin ennen kuin lähtee syntymään! Multa otettiin sydän- ja supistuskäyrää. Mulle oli alkanut tulla kivuliaita alavatsakouristuksia, menkkamaisia kipuja, mutta en osannut nimittää niitä supistuksiksi, koska ne olivat täysin erilaisia kuin harjoitussupistukset. Harkkasupistuksissa menee koko masu pinkeeksi "kypäräksi". Näissä kivuliaissa vain alavatsa kouristeli. Supistuskäyrän pitäisi näyttää sitä suurempi luku, mitä kovempi supistus. Aina kun mulla oli kivuliain vaihe, tulikin pienimmät luvut. Kun lääkäri sitten tuli ensikäynnille sängyn viereen, kysyi hän, että tunnetko, että sulla on supistus. Sanoin, että en, koska se oli taas sellainen kivuton ja se käsittääkseni oli lääkärin mielestä se "tosi supistus". Multa otettiin lämpö, 37.6C ja pieni verenkuva ja tulehdusarvot. Siinä ei vielä ollut näkyvissä tulehdusta. Vauvan sydänkäyrässä oli kuulemma aaltomaisia alenemisia vähän väliä. Ai niin, unohdin sanoa, että jo heti sairaalaan tultua mulle sanottiin, että onhan tuo lapsivesi vihreää. En itse nähnyt sellaista väriä, vaan luulin limatulpan harmaaksi. Lääkäri sitten sanoi, ettei pidä siitä, että nämä sydänäänet käyvät näin alhaalla ja että mulla on lämpöä ja ehkä joku tulehdus. Sanoi, ettei vauva kestä oikean synnytyksen odottelua.
Sitten vaan ihan salamana kirkkaalta taivaalta alkoi paniikkihysteria siinä, nopeesti nopeesti nyt lähdetään leikkaukseen. Se oli vähän outoa... Koska mitään niin suurta hätää ei ymmärtääkseni ollut. Mun mies oli just päässy vast lähtemään pois. Luojan kiitos hän otti taksin sinne mun sukulaisen talolle, koska jos olis seikkaillu bussien kanssa, ei olisi nähnyt synnytystä. Hän oli ehtinyt olla 5min perillä, kun soitin, että lähde heti tulemaan takas, mulle sanottiin, että lapsi on syntynyt jo puolen tunnin päästä. Ja taas onni: sukulaiseni pystyi lähtemään siltä seisomalta heittämään mieheni sairaalaan. Silti hän oli salissa ihan viime minuutilla. Huh!!!
Leikkaussalissa oli "miljoona" ihmistä, jotka kävivät esittelemässä itsensä mulle. Laitettiin epiduraalipuudutus ja se tuntui ikävältä se laittovaihe. Onneksi puudutus onnistui ihan hyvin. Sitten vaan tehtiin viilto (en tietty nähny mitään, eikä miehenikään, kun oli pääni vieressä) ja ei siinä kovin kauan mennyt, kun jo kuului vauvan itku. =D Häntä näytettiin heti vatsasta oton jälkeen nopeasti mulle ja vietiin sivupöydälle hoidettavaksi. Vauva oli hyvänpunainen, ei laisinkaan sininen, kuten pelkäsin. Pojan ääni oli meistä vanhemmista tosi kaunis ;) Hiukan näin jotain vauvan päätä tai kättä välillä sivusilmällä, mutten kunnolla. Jälkivaihe tuntui inhottavammalta, kun vatsaa muljattiin, ällöä. Sitten ommeltiin. Mieheni otti paljon valokuvia ja videoita vauvasta, ehti ottaa sinä iltana noin sata kuvaa/videota!!!
Ennen kuin mua lähdettiin viemään heräämöön, mulle näytettiin vielä toisen kerran vauvaa. Hän jäi sinne itkemään ja muakin alkoi itkettää.
Heräämössä oli hiljaista, ei ketään muuta, odotettiin puudutuksen lähtöä. Kamalaa, kun ei kykene liikuttamaan jalkoja, vaikka yrittää. Mieheni lähti saattamaan poikaa teholle ja jatkoi kuvaamista. Kun hän palasi heräämöön, sain nähdä ihanat kuvat ja videot, mahtavaa! [:)]
Apgarin pisteet kuulimmekin vasta seuraavana päivänä, oli heti alkuun 9 ja 5min päästä 10, eli todella hyvässä kunnossa poju oli syntyessään. [:D]
Ja energiaa riitti, itki ja rimpuili koko illan, hih. Kuulemma neljällä hoitajalla oli vaikeuksia saada laitettua tippaa vauvalle taistelun vuoksi. [;)]
Kun mun puudutus alkoi helpottaa, siirryimme yöllä osastolle ja saimme yksityishuoneen mieheni kanssa. Yöllä mieheni vielä soitteli teholle vauvan kuulumiset ja hyvin voi.
Seuraavana päivänä noin puolilta päivin nousin eka kerran jalkeille ja se onnistui suht ok, vaikka tietysti on kumarassa ja jäykkä ja kipeä masusta. Otettiin pissakatetri pois. Jännä, miten sen jälkeen ei tunne pissahätää. Mutta tuli se onneksi ongelmitta jatkossakin, vaikkei hätää tuntenutkaan. Kauheat määrät erittyi, kun jossain vaiheessa seurasin, että tunnissa pussiin tuli jotain 8dl.
Iltapäivällä pääsin eka kertaa katsomaan poikaamme teholle. Mies kuljetti pyörätuolissa maanalaisen tunnelin kautta lasten- ja nuorten sairaalaan. Jännitti tavata oma poju ja miestäkin jännitti (vaikka oli nähnytkin enemmän jo syntymäiltana). On hän meidän silmään tosi suloinen... [;)] Saimme molemmat vauvan syliinkin piuhoineen. Hän vain nukkui. Vauvalla on kuulemma liian hyvät happisaturaatiot leikkausta ajatellen, joten niitä pitäisi vähän alentaa ja siksi hänellä on morfiinilääkitys. Se ehkä aiheuttaa jatkuvaa unisuutta. Mutta välillä tulee jotain ilmeitä ja äännähdyksiä sentään. Illalla kävimme taas toisen kerran katsomassa. Ihana silitellä pojan sormia ja poskea. [:)] Pojan tila on siis tällä hetkellä vakaa ja rauhallinen. Leikkauspäivää emme vielä tiedä, mutta noin viikon sisällä suunnilleen se on.
Nyt on alkamassa toinen yö sairaalassa ja mun maha on arka/kipeä, mutta luulen, että vähintään yhtä paljon suoliston takia kuin leikkausarvenkin. Aluksi leikkauksen jälkeen masu oli melkoisen pieni, mutta nyt se on taas jo turvonnut enemmän kuin puolivauvamahaksi takaisin.
Tämmöisiä kuulumisia täällä [:)]
Poikamme siis syntyi rv. 41+3, 14.3.2010 illalla, paino 3250g ja pituus 48cm.
Lapsivesi alkoi valua 41+3 alkuyöstä noin kolmen aikaan. Aamulla soittelin klinikalle ja käskivät tulemaan 12h lapsiveden menon alun jälkeen.
Limatulppakin valui muutaman tunnin aikana. Supistuksia ei ollut juuri yhtään, oikeastaan tavallista vähemmän, ja edelleen puhun kivuttomista.
Piti siis lähteä sairaalaan noin kolmelta, niin varttia vaille iski kuin kirkkaalta taivaalta hirveä huono olo. Juoksin vessaan ja oksensin raskausajan ensimmäistä kertaa. Ja kohta toisen kerran. Sitten lähdettiin, autossa tuli kolmas oksennus. Ja sydänkäyrillä neljäs. Kohdunsuu oli vain yhdelle sormelle auki eli tosi epäkypsä. Mut lähetettiin osastolle odottamaan seuraavaa päivää, jolloin "käynnistettäisiin". Luulin, että lapsiveden menosta lapsi syntyisi max 2 vrk sisällä ja iskikin melkoinen masennus, kun kätilö sanoi, että aamulla aletaan antaa kohdunkaulaa/suuta pehmittävää lääkitystä, mutta voi mennä päiviäkin ennen kuin lähtee syntymään! Multa otettiin sydän- ja supistuskäyrää. Mulle oli alkanut tulla kivuliaita alavatsakouristuksia, menkkamaisia kipuja, mutta en osannut nimittää niitä supistuksiksi, koska ne olivat täysin erilaisia kuin harjoitussupistukset. Harkkasupistuksissa menee koko masu pinkeeksi "kypäräksi". Näissä kivuliaissa vain alavatsa kouristeli. Supistuskäyrän pitäisi näyttää sitä suurempi luku, mitä kovempi supistus. Aina kun mulla oli kivuliain vaihe, tulikin pienimmät luvut. Kun lääkäri sitten tuli ensikäynnille sängyn viereen, kysyi hän, että tunnetko, että sulla on supistus. Sanoin, että en, koska se oli taas sellainen kivuton ja se käsittääkseni oli lääkärin mielestä se "tosi supistus". Multa otettiin lämpö, 37.6C ja pieni verenkuva ja tulehdusarvot. Siinä ei vielä ollut näkyvissä tulehdusta. Vauvan sydänkäyrässä oli kuulemma aaltomaisia alenemisia vähän väliä. Ai niin, unohdin sanoa, että jo heti sairaalaan tultua mulle sanottiin, että onhan tuo lapsivesi vihreää. En itse nähnyt sellaista väriä, vaan luulin limatulpan harmaaksi. Lääkäri sitten sanoi, ettei pidä siitä, että nämä sydänäänet käyvät näin alhaalla ja että mulla on lämpöä ja ehkä joku tulehdus. Sanoi, ettei vauva kestä oikean synnytyksen odottelua.
Sitten vaan ihan salamana kirkkaalta taivaalta alkoi paniikkihysteria siinä, nopeesti nopeesti nyt lähdetään leikkaukseen. Se oli vähän outoa... Koska mitään niin suurta hätää ei ymmärtääkseni ollut. Mun mies oli just päässy vast lähtemään pois. Luojan kiitos hän otti taksin sinne mun sukulaisen talolle, koska jos olis seikkaillu bussien kanssa, ei olisi nähnyt synnytystä. Hän oli ehtinyt olla 5min perillä, kun soitin, että lähde heti tulemaan takas, mulle sanottiin, että lapsi on syntynyt jo puolen tunnin päästä. Ja taas onni: sukulaiseni pystyi lähtemään siltä seisomalta heittämään mieheni sairaalaan. Silti hän oli salissa ihan viime minuutilla. Huh!!!
Leikkaussalissa oli "miljoona" ihmistä, jotka kävivät esittelemässä itsensä mulle. Laitettiin epiduraalipuudutus ja se tuntui ikävältä se laittovaihe. Onneksi puudutus onnistui ihan hyvin. Sitten vaan tehtiin viilto (en tietty nähny mitään, eikä miehenikään, kun oli pääni vieressä) ja ei siinä kovin kauan mennyt, kun jo kuului vauvan itku. =D Häntä näytettiin heti vatsasta oton jälkeen nopeasti mulle ja vietiin sivupöydälle hoidettavaksi. Vauva oli hyvänpunainen, ei laisinkaan sininen, kuten pelkäsin. Pojan ääni oli meistä vanhemmista tosi kaunis ;) Hiukan näin jotain vauvan päätä tai kättä välillä sivusilmällä, mutten kunnolla. Jälkivaihe tuntui inhottavammalta, kun vatsaa muljattiin, ällöä. Sitten ommeltiin. Mieheni otti paljon valokuvia ja videoita vauvasta, ehti ottaa sinä iltana noin sata kuvaa/videota!!!
Ennen kuin mua lähdettiin viemään heräämöön, mulle näytettiin vielä toisen kerran vauvaa. Hän jäi sinne itkemään ja muakin alkoi itkettää.
Heräämössä oli hiljaista, ei ketään muuta, odotettiin puudutuksen lähtöä. Kamalaa, kun ei kykene liikuttamaan jalkoja, vaikka yrittää. Mieheni lähti saattamaan poikaa teholle ja jatkoi kuvaamista. Kun hän palasi heräämöön, sain nähdä ihanat kuvat ja videot, mahtavaa! [:)]
Apgarin pisteet kuulimmekin vasta seuraavana päivänä, oli heti alkuun 9 ja 5min päästä 10, eli todella hyvässä kunnossa poju oli syntyessään. [:D]
Ja energiaa riitti, itki ja rimpuili koko illan, hih. Kuulemma neljällä hoitajalla oli vaikeuksia saada laitettua tippaa vauvalle taistelun vuoksi. [;)]
Kun mun puudutus alkoi helpottaa, siirryimme yöllä osastolle ja saimme yksityishuoneen mieheni kanssa. Yöllä mieheni vielä soitteli teholle vauvan kuulumiset ja hyvin voi.
Seuraavana päivänä noin puolilta päivin nousin eka kerran jalkeille ja se onnistui suht ok, vaikka tietysti on kumarassa ja jäykkä ja kipeä masusta. Otettiin pissakatetri pois. Jännä, miten sen jälkeen ei tunne pissahätää. Mutta tuli se onneksi ongelmitta jatkossakin, vaikkei hätää tuntenutkaan. Kauheat määrät erittyi, kun jossain vaiheessa seurasin, että tunnissa pussiin tuli jotain 8dl.
Iltapäivällä pääsin eka kertaa katsomaan poikaamme teholle. Mies kuljetti pyörätuolissa maanalaisen tunnelin kautta lasten- ja nuorten sairaalaan. Jännitti tavata oma poju ja miestäkin jännitti (vaikka oli nähnytkin enemmän jo syntymäiltana). On hän meidän silmään tosi suloinen... [;)] Saimme molemmat vauvan syliinkin piuhoineen. Hän vain nukkui. Vauvalla on kuulemma liian hyvät happisaturaatiot leikkausta ajatellen, joten niitä pitäisi vähän alentaa ja siksi hänellä on morfiinilääkitys. Se ehkä aiheuttaa jatkuvaa unisuutta. Mutta välillä tulee jotain ilmeitä ja äännähdyksiä sentään. Illalla kävimme taas toisen kerran katsomassa. Ihana silitellä pojan sormia ja poskea. [:)] Pojan tila on siis tällä hetkellä vakaa ja rauhallinen. Leikkauspäivää emme vielä tiedä, mutta noin viikon sisällä suunnilleen se on.
Nyt on alkamassa toinen yö sairaalassa ja mun maha on arka/kipeä, mutta luulen, että vähintään yhtä paljon suoliston takia kuin leikkausarvenkin. Aluksi leikkauksen jälkeen masu oli melkoisen pieni, mutta nyt se on taas jo turvonnut enemmän kuin puolivauvamahaksi takaisin.
Tämmöisiä kuulumisia täällä [:)]
Poikamme siis syntyi rv. 41+3, 14.3.2010 illalla, paino 3250g ja pituus 48cm.
undulaatti
Sukkela juttelija
Mä täällä tippa linssissä luen Sinisen kertomusta!! [:(] Ihanaa, että vauva oli niin reipas ja energinen kuitenkin! Usein sitä tulee kuviteltua, että jos vauvalla on jotain hämminkiä, olisi vauva vain hiljainen ja rauhallinen.. Toivottavasti leikkaukset menevät hyvin!!!
Minttumaaria
Satasella mukana keskusteluissa
Onnea 2raskaus ja sininen. Aivan ihanaa kuulla, että Sinisen vauvalla ja perheellä kaikki näyttää valoisalta.
