Synnytystarinat ja onnittelut :-)

Keskustelun 'Laskettu aika maaliskuussa 2010' aloitti viimeinen, 16 helmi 2010.

Vaihda nimimerkki! | Näin pääset alkuun/apua! | Top 100
  1. Nemia Peruskäyttäjä

    Mukavaa kuulla, että pojalla kaikki hyvin, sininen! Toivottavasti jatkossakin kaikki menee hyvin.
  2. AKM74 Peruskäyttäjä

    Taaltakin suuren suuret onnittelut kaikille synnytaneille [:D][:D][:D]
  3. undulaatti Ihastunut foorumiin

    Onnea SJS + perhe! [:)]
  4. 2raskaus Peruskäyttäjä

    Onnea SJS pienestä pojasta!
  5. viimeinen Tuttu foorumilla

    Onnea SJS ja Jaamaria perheineen!
  6. 2raskaus Peruskäyttäjä

     Paljon onnea Jaamaria!! Ei sinunkaan sitten enää kauaa tarvinnut odottaa :)
  7. undulaatti Ihastunut foorumiin

    Onnea Jaamarialle myös!! [:)]
  8. Nemia Peruskäyttäjä

    Onnittelut SJS:n ja Jaamaarian perheille pikkuisista!
  9. Jaamaria Tuttu foorumilla

    Kiitos onnitteluista!
    Tässä vähän synnytystarinaa:

    Eli 15.3. maanantai-aamuna kun mies tuli antamaan mulle pusua klo 4.35 ja sanoi että lähtee töihin niin mä siihen ensin että 'hyvää työpäivää' ja sit käänsin kylkeä ja hulahti lapsivedet sänkyyn. No sitten totesin miehelle että ei et sä lähdekään töihin vaan me lähdetään pian sairaalaan - täydellinen ajoitus meidän poitsulla kun työmatkakin miehellä kestää tunnin. Mulla kyllä supisteli koko yönkin jo mutta harvakseltaan eikä ne supistukset siitä lisääntyneet seuraavan tunnin aikana kun sanoin miehelle että syö aamupalan ihan rauhassa niin käyn suihkussa ja laitan itseni lähtövalmiiksi. Soitin sit synnärillekin ja sovittiin että kun meillä on matkaa sairaalaan sen verran niin lähdetään meneen sinne heti kun ehdin.
    Synnärille päästiin siinä 8 aikaan ja tarkistettiin tilanne. Auki oli vain 1cm ja kaulaa jäljellä 2cm eli ei vielä ollut pahemmin vaikuttaneet mun supistukset. 9 aikaan lääkäri kävi tarkistamassa tilanteen ja kun ei auki ollut kuin vasta 2cm niin hän kysyi että haluanko odotella omia supistuksia vai vauhditetaanko tipalla kun jo lapsivesi on mennyt niin siihen ei ole estettä ja on yli lasketun ajan. No sitten laitettiin tippaa ja puol 10 alkoi supistella oikein rajusti parin minuutin välein ja parin tunnin päästä ne olivat jo tosi kipeitä. Sain ilokaasua ja mies lähti käymään syömässä kun ei ollut auki kuin 4cm vasta. Vähän ajan päästä sitten lääkäri tuli laittamaan kohdunkaulan puudutuksen mutta mielestäni se ei auttanut mitään. Noi käynnistetyt supistukset olivat todella kipeitä ja rankkoja, tuntui että kuolen niihin. Se siitä luomusynnytyksestä... olis pitänyt odotella niitä omia supistuksia!
    No en tarkkaa aikaa muista mutta taisi olla joskus klo 15 aikaan (auki oli 5cm) kun mä sain sitten epiduraalipuudutuksen ja jumpe kun sen laittaminen sattui.... ei ikinä enää!! Lääkäri sanoi että olen eka joka reagoi tuohon laittamiseen noin ja kiitteli että pysyin silti paikallani laiton ajan. Karjuin varmaan enemmän sitä kuin sitä ponnistusvaiheen kipua!
    No tuo puudutus auttoi asiaan kun sain rentouduttua niin loppuvaihe meni tosi nopeesti ja loput 5cm aukes parissa tunnissa ja sain jopa torkahdettua supistusten välillä. Mieskin nukkui vieressä ootellessa. Kun kätilö tuli tarkistamaan tuossa 18:15 tilanteen niin sanoi vain että tää on jo 10cm auki ja nyt odotellaan vain että tulee ponnistuksen tarve. Ei tarvinnut hirveen kauaa ootella enää kun aloin ponnistamaan ja poika oli maailmassa 7 minuutissa.
    Eli kaiken kaikkiaan synnytys kesti 9 tuntia ja 17 minuuttia ja siitä ponnistusvaihe oli 7 minuuttia.
    Pojan sain heti kun napanuora oli leikattu rinnan päälle ja meinasi siinä itku tulla kun näki sen pienen ihanan nyytin. Poika siis painoi 3440g ja oli 49cm ja on mikä tärkeintä niin terve! Mies napsi kuvia pojasta ja otti tietty viedeollekin.
  10. Janis77 Tuttu foorumilla Marraskuunmammat 2014

    Jospa nyt itsekin saisin kirjoitettua oman synnärini:

    Sunnnutaina 7.3. heräsin klo 7 siihen kun lapsivettä alkoi lorista sänkyyn. Totesin vain miehelle unisena, että nyt meni vedet. Mies hymyili ja totesi että jänskää, kohta saadaan meidän toinen lapsi maailmaan. Hain vähän pyyhettä ja laitoin sidettä housuun ja soittelin Haikaranpesään. He kyselivat tietyt jutu, kutan onko vauva kiinnittynyt ja minkä väristä vesi on. Koska vauva oli kiinnittynyt, vesi oli kirkasta, eikä supistuksia vielä kuulunut he sanoivat, että viimeistään ilta seitsemältä pitäisi tulla, jollei aikaisemmin muuten ala tapahtumaan.

    Pitkään olikin hiljaista ja muutamia yksittäisi heikkoja supistuksia tuli harvakseltaan. Ihan normaalisti oltiin ja laitettiin kuitenkin kaikki kamat valmiiksi lähtöä varten. Mies leikki esikoisen kanssa pihalla lumimajassa ja mä nukuin päiväunia sohvalla. Iltapäivällä joskus kahden kolmen hujakoilla supistuksia tuli noin 20 min välein, eivätkä ne olleet kovin napakoita - lapsivettä lorotti senkin edestä ja luovuin jo tavallisten terveyssiteiden käytöstä ja laitoin ihan kunnon pyyhettä housuun, niin ja join myös runsaasti.

    viiden - kuuden aikaan illalla syötiin ja mies lähti viemään esikoista isovanhemmille. Supistuksia tuli edelleen noin 15-20 min välein, eivätkä oleett kovinkaan kipeitä vieläkään. Noin klo 18 soitin Haikaranpesään ja sieltä sanottiin, että tule vain suoraan osastolle. Kätilö oli lukenut mun aikasemman synnärin ja totesi, että todennäköisesti kun synnytys käynnistyy kunnolla, se etenee kuin pikajuna. Lähdettiin siis Haikaranpesään.

    Meidät kirjattiin sisään 18:35 ja kokenut kätilö otti meidät vastaan. Hän sanoi, että huomasi, että olin toivonut ammetta, mutta se sali on nyt täynnä, joten menemme toiseen saliin - suiohkuun kyllä pääsisi. Hän esiteli meille kätilöopiskelijan ja kysyi sopisiko meille jos opiskelija hoitaisi synnytyksen - hän olisi itse kuitenkin kokoajan mukana ja päävastuussa. Tutkimukset jouduttaisiin tekemään aina kahteen kertaan. Meille tämä sopi.

    Mentiin synnytyssaliin ja todettiin, että olinkin jo 6 cm auki, mikä oli suuri yllätys, sillä tässä vaiheessa supistusten väli oli edelleen jotain 15 minuuttia, eikä kipu ollut mikään kovin paha. Sitten alettiin ottaa sydänkäyrää ja tässä vaiheessa kun olin ollut hetken puhoissa kiinni, noin klo 19 alkoivat supistukset selvästi napakoitua ja niitä tuli noin 5 min välein. Kipua helpotti kun lauloin - vai pitäisikö sitä mieluummin kutsu mölinäksi - aaaaoooo:ta siten, että aa lähti jostain normaali puhekorkeudelta madaltuen oohon. Samalla nojasin käsillä sänkyyn ja keinuttelin lantiota sivulta toiselle. Noin 19:20 minut otettiin irti monitorista ja pääsin suihkuun. Nyt alkoi olla jo täysi työ keskittyä ottamaan supistukset vastaan. Olin polvillani suihkun lattialla, kuuma suihku suunnattuna alaselkään ja nojasin käsillä suihkujakkaraan ja lauloin aaoota ja mitä kovempi supistus oli, sitä lujempaa lauloin. Mies istui vessanpöntön päällä, otti aikaa supistusten välistä ja syötti aina supistusten välillä appelsiinin paloja ja huolehti, että join tarpeeksi. Supistuksia alkoi jo olemaan 3 kpl 60-90s/10 min.

    Tulin suihkusta pois ja takaisin käyrille ja labra kävi ottamassa näytteet. Kohdun suu oli 8 cm auki ja pää laskeutunut. Tällöin kötilö ehdotti, että laitettaisiin oksitosiinitippa vauhdittamaan supistuksia. Hän totesi, että pari kunnon supistusta, niin olisin ponnistusvaiheessa. Jakkara laitettiin valmiiksi ja tosiaan pari supistusta tipan laiton jälkeen ja alkoi jo ponnistuttaa. Siirryin jakkaralle, mies tuki mua kainaloiden alta istuen tuolilla jakkaran takana.

    Ponnistusvaihe alkoi 21:25. Jo parilla ponnistuksella vauvan pää oli puoliksi ulkona korvia myöten. Tämä vaihe oli kaikkein kipein. Tuntui kun pää tuli, se sattui hitosti, mutta silti oli pakko ponnistaa, vaikka se pelottikin. Kätilöt olivat todella kannustavia, kehuivat että hyvin menee ja rohkeasti vaan työnnät kipua kohden. Kun pää oli osin ulkona, kätilöt sanoivat, että ponnista vielä vähän ja heti kun sanomme, että seis, niin pitää lopettaa ponnistus. Tämä oli todella haastavaa, koska ponnistuksen tarve on niin valtava, puuskutin nopeasti ja yritin olla ponnistamatta. Vauvan korvat ja nenä olivat jo ulkona ja vaimea huuto kuului jo, vaikka suu ei ollut vielä ulkonakaan. Kätilöiden onnistui tässä vaiheessa pujottaa napanuora pojan pään yli pois kaulan ympäriltä, johon metrin mittainen napanuora oli kerran kiertynyt. Sitten sain ponnistaa loppuun ja poika luisui ulos klo 21:37. Voi mikä helpotus. Synnytys kesti noin 2h 40 min, jos lasketaan siitä kun supistuksia tuli 5 min välein. Synnytyskertomukseen merkkasivat kuitenkin 3h15min eli siitä kun minut kirjattiin sairaalaan sisään.

    Sitten siirryttiin sängylle ja sain pojan rinnalle. Sitten piti vielä ponnistaa istukka ulos. Istukka painoi päälle 600 g ja oli aivan sydämen muotoinen! Kalvot repaleiset. Jälkisupistuksia tuli ja kohtu supistui hyvin jo salissa. Ylpeä isi sai leikata napanuoran. Minä tärisin synnytyshorkassa onnellisena, huojentuneena ja poika ähisten rinnan päällä kätilöjen tutkaillessa alapään vaurioita. Pari pinnallista repeämään häpyhuulissa ja yksi pieni emättimen alapäässä. Kaksi tikkiä laittoivat. Poika alkoi meilkein heti hamuamaan, joten hänet laitettiin rinnalle ja hän sai elämänsä ensimmäisen "aterian" siinä. HIenosti osasi heti oikean imuotteen ja pitkään imikin![:D]

    Kun poika oli syönyt, mies lähti punnitsemaan, kylvettämään ym poikaa ja minä pääsin suihkuun. Sitten siirryttiin käytävän toiselle puolelle perhehuoneeseen iltapalalle.

    Fiilikset: kätilöt olivat tosi kivoja ja kannustavia. Erityisesti opiskelija ihasteli moneen otteeseen kuinka hallistusti otin kivun vastaan ilman mitään lääkkeellistä kivunlievitystä! [:)] Kyllähän se sattui, mutta oli se sen arvoista ja ihan tyytyväinen olin, että pärjäsin tällai luomusti.

    Tällainen oli tämän pojan syntymä!

    Tuosta synnytyshorkasta vielä haluan mainita, ettei kannata pelästyä, jos synnytyksen jälkeen alkaa täristä. Itse olin hieman kummissani, kun en tästä tiennyt silloin esikoisen kohdalla mitään. Se on kuulemma ihan normaalia, kun jännitys laukeaa kovan fyysisen ponnistuksen jälkeen, että alkaa täristä.

    P.S. Mies eli hienosti mukana ponnistusvaiheessa. Kuulin kuinka hän aina pidätti hengitystä mun ponnistaessa (tai sit mä puristin sen käsiä niin kovaa mun kainaloihin, että puhisi sitä siellä takana...[;)]) Kätilötkin naureskelivat jälkikäteen, että hienosti ponnistettu myös isiltä! [:D]
  11. nona911 Peruskäyttäjä

    minultakin suuret onnittelut viellä kaikille jo vauvan saaneille, perheineen[:)][:)]
  12. undulaatti Ihastunut foorumiin

    Kiva lukea synnytystarinoita!! [:)] 
  13. Zeni Naimisissa foorumin kanssa Kesäkuun äidit 2019 Tammimammat 2017

    Onnea SJS ja Jaamaria!!
  14. Tyttö Koo Tuttu foorumilla

    Pakko oli tulla tänne tuolta kesäkuisista lukemaan teidän synnytyskertomuksia ja nyyhkimään liikutuksesta... [:D] Itselläni olis vielä jäljellä about 11 viikkoa laskettuun aikaan ja sitten pääsee tositoimiin- neljännen kerran. Ja aina se on yhtä jännää!!!

    PALJON ONNEA KAIKILLE SYNNYTTÄNEILLE!!!!
  15. Durina Peruskäyttäjä

    Tuolta heinäkuisista kuikuilen... Onnea kaikille vauvan saaneille! [:)] Minä oon täällä märissy jo vartin näitä teidän kertomuksia lukiessani... Voi näitä hormooneja [&:]
  16. Minttumaaria Vieras

    Jaamarialle onnittelut!!!
  17. Sininen Tuttu foorumilla

    Paljon onnea kaikille vauvan saaneille!! [:)]
  18. Amelie Aloittelija

    Noniin, nyt kun meidänkin poika nukahti, niin ehdin kirjoitella meidän tarinaa :) Ensin onnittelut kaikille, joita en vielä ole onnitellut!

    Heräsin tosiaan sunnuntaina 7.3 aamulla varhain siihen, että supisteli suhteellisen säännöllisesti. Ajattelin kuitenkin jatkaa vielä unia, kun ei ollut menkkajomotusta suurempaa tuo. 6.30 katsoin sitten ekaa kertaa kelloa ja aloin seurata väliä, tuossa vaiheessa supisteli säännöllisesti jo n. 5 min välein, mutta vielä aika laimeasti. Kahdeksalta sitten nousin ja herätin miehen, sekä kerroin, että nyt on tässä jo jokusen tunnin säännöllisesti supistellut. 10.30 soitin miehen pyynnöstä synnärille, hän alkoi olla jo aika täpinöissään kun supistukset edelleen tiuhenivat. Kuten tiesinkin, käskivät vielä jäämään kotiin, kunnes alkaa tuntua oikeasti kurjalta. Sain myös luvan lähteä aamulenkille koirien kanssa, kätilöstä se oli erinomainen ajatus :) Sanoi kuitenkin kaivavansa mun paperit valmiiksi ja arvioi, että varmaan vielä saman päivän aikana vauva syntyy. Aamupalan jälkeen lähdinkin lenkille, supistuksia tuli jo parin minuutin välein, mutta kävelin kuitenkin reippaan lenkin ihanassa kirkkaassa pakkassäässä reilun tunnin, huomasin samalla, että tosi paljon auttoi koveneviin supistuksiin tuo liikkuminen! Huvitti siinä kävellessä, kun mietin, että illalla saattaa jo olla käärö sylissä! N. sataa metriä ennen kotia holahti sitten vedet housuun. Supistukset alkoi jo olla aika napakoita, menin kotona ekaksi lämpimään suihkuun ja sitten aloin laittaa tavaroita kasaan. Onneksi tajusin myös syödä kunnon ruoan, tosin ramppasin jo siinä vaiheessa meidän keittiö-olkkari-eteinen-väliä ympäri aina supistuksen alkaessa, välissä kävin lappamassa ruokaa suuhun. Ennen yhtä sitten lähdettiin synnärille, ottivat heti verikokeet kun oli vedet menneet, olin 2cm auki ja supistukset käyrillä olivat säännölliset edelleen ja tulivat parin minuutin välein. Ekat 2 h saatiin kävellä miehen kanssa sairaalan käytäviä ristiin rastiin, kun toivoin, että saisin olla liikkeessä. Samalla laitettiin mulle TENS-laitteen elektrodit selkään ja ohjain kaulaan roikkumaan. Puoli neljään käveltiin, kunnes kätilö tuli uudelleen hakemaan käyrille. Supistukset alkoivat olla jo tosi inhottavia, TENS kuitenkin auttoi tosi paljon samoin kuin liike. Käyrillä makaaminen oli kuitenkin jo tosi inhottavaa! Supistukset olivat voimistuneet kovasti ja kohdunsuu avautunut reilun sentin. Sitten sain luvan mennä kylpyyn, kun oli tulehdusarvot normaalit. Kylpy tuntui taivaalliselta, oli ihana lillua lämpimässä vedessä painottomassa tilassa, sain hyvin pään tuettua reunaa vasten ja kelluin muuten ihan rentona, supistukset oli paljon helpompi ottaa vastaan kun pystyi täysin rentoutumaan. Tunnin jälkeen alkoi tulla jo kovempia supistuksia, mutta halusin vielä olla ammeessa. Kahden tunnin kohdalla oli sitten lähdettävä, kohdunsuu oli jo 6cm auki ja supistukset niin kovia, etten meinannut päästä enää ammeesta ylös, niitä tuli myös niin tiuhaan, että ajatus siirtymisestä muualle tuntui tosi vaikealta. Suuntasimme synnytyssaliin n. klo 18 ja vauvan päähän laitettiin sydänseurantapiuha, minä sain taas TENSin selkään. Koitin terapiapallolla sekä keinutuolilla istumista, mutta kumpikaan ei tuntunut hyvältä, joten päätin pysyä jalkeilla ja ramppailin n. metrin matkaa ees taas sen minkä sydänpiuha salli. Supistukset oli tuossa vaiheessa jo niin kipeitä, että kätilö tarjosi ilokuusua, mitä koitin, mutta se ei sopinut mulle lainkaan, päässä alkoi vain surista ja samalla ahdisti pitää maskia naamalla, tuntui, että tukehdun. Muutaman vedon jälkeen jätin ilokaasut, ja ramppasin taas
    ees taas. Sitten on mulla ajantaju lähtenyt, silmät kiinni pysyin liikkeessä, keskityin hengittämiseen ja itseni rentona pitämiseen. Yllättävän hyvin pystyin rentoutumaan etenkin supistusten välillä, mutta myös niiden aikana, enkä krampannut kipua vastaan. En kuitenkaan jaksanut yhtään keskittyä ympäristööni, eikä muhun kuulemma oikein enää saanut kontaktia. TENS-laitteen boost-nappi oli kuitenkin kovassa käytössä aina kun alkoi supistaa, se auttoi tosi paljon, rentoutti alaselkää ja lievensi kipuaistimusta. Aika monta tuntia on sitten mennyt noin, kunnes alkoi tuntua tosi ikävältä, en jaksanut enää olla jalkeilla ja jouduin huilaamaan välistä sängyllä, tosin siinä supistukset tuntuivat aivan sietämättömiltä. Kätilö tarjosi vielä kohdunkaulanpuudutusta, joka oli kivunlievityksestä ainoa, jota olin sanonut voivani harkita, koska olin kai aika surkean näköinen, mutta siinä tilassa halusin vain olla rauhassa enkä ketään sörkkimään neuloilla. Myös koska tuohon saakka oli päästy ilman kipulääkkeitä, niin halusin selvitä loppuunkin asti kuten tarkoitus olikin. Vasta tuossa vaiheessa tuntui, että en kyennyt enää rentoutumaan supistusten aikana, vaan keho kramppasi väkisin niitä vastaan. Tuo ei onneksi kestänyt kauaa, kun jo ilmoitin, että nyt alkaa ponnistuttaa. Mies hälytti kätilön paikalle, joka tarkasti kohdunsuun, oli lähes auki, mutta hieman oli vielä kohdunkaulaa jäljellä. Sain ponnistaa muutaman kerran, jolloin kohdukaula hävisi, ja sain alkaa ponnistelemaan. Ensin koitettiin sängyllä kaikki mahdolliset asennot ja aina oli tosi paha olla, parhaiten sain oltua nelinkontin, jolloin pidin sängyn päädystä kiinni, mutta siinäkin polvet luisuivat. Ponnistusvaihe oli minusta ahdistavin, ei siksi, että olisi tehnyt kipeää, vaan siksi, että tuntui, että voimat loppuu. Kaikki huusivat vaan vieressä, että ponnista, pidempään, leuka rintaan, uudestaan, ja itsestä tuntui, että ei vaan jaksa. Sängyllä jonkin aikaa ährättyäni päästiin onneksi jakkaralle, missä oli tosi paljon helpompi olla! Jalat sai tukevasti maahan ja mies piti tukevasti takaa kiinni. Tuossa jakkaralla oltiinkin sitten tunnin verran, aika nopeasti pää oli jo niin alhaalla, että hiuksetkin näkyivät ja kätilö jo hälytti lastenhoitajankin paikalle, tosin sitten homma jämähti joksikin aikaa, pää ei meinannut tulla ulos ja multa alkoi voimat loppua. Kätilö sanoi varmaan sata kertaa, että vielä kerran ponnistat ja vauva on maailmassa, tosin edistystä ei tapahtunut ja itse aloin jo hermostua, että miksi se ei sieltä tule. Yritin samalla kuunnella vauvan sydänääniä, etteivät vaan laske, toinen kun oli ollut jo pinteessä aika kauan päästään. Olin toivonut, että epparia ei tehdä jos se ei ole aivan välttämätöntä, ja niin kätilö suihkutti välilihaan öljyä ja venytteli sitä, ja käski vaan ponnistaa. Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen pää niksahti ulos ja sitten koitti koko synnytyksen kamalin vaihe, eli se kun koko nyytti vedettiin pihalle, siinä musta tuntui, että repeän ja kipu tuntui ennen kaikkea raskausaikana saamissani peräpukamissa. Missään vaiheessa ei sattunut lantioon eikä muualle, mutta tuo oli hirvittävä hetki ja se on oikeastaan ainoa hetki koko synnytyksestä, mikä on vieläkin muistissa kamalana - supistuksia en muistanut oikein enää edes seuraavana päivänä. Huusin kyllä niin, että kurkku oli kipeä monta päivää, mutta onneksi tuo ei kestänyt kuin pienen hetken ja koko synnytys loppui siihen. Kello 22.53 syntyi siis meidän pikkumies ja sitten sainkin jo hänet syliin :) Iskä leikkasi napanuoran ja pääsin vauvan kanssa sängylle. Kaikki väsymys oli saman tien poissa ja ihmeteltiin uutta pikkuista, tosin oli ahdistavaa, kun ei edelleenkään jätetty rauhaan, vaan kätilö tuli irrottamaan istukkaa ja sen painaminen kyllä sattui! 600gr painoi ja oli ehjä, tosin emme kumpikaan halunneet sitä nähdä. Sen jälkeen tutkivat alapään, häpyhuuliin tuli pari pientä hiertymää ja sain 4 tikkiä välilihaan, johon tuli 1-asteen repeämä. Sitten pääsikin poika tissille, ja siinä ihmeteltiin toisiamme ekat 2h. Isä kylvetti pojan ja itse pääsin suihkuun ja oli pienoinen yllätys miten paljon vuosin verta, olo oli kuitenkin hyvä siitäkin huolimatta kiitos hb:n joka synnytyksessä mitattiin olleen jopa 148! Iltapalan jälkeen päästiin osastolle n. klo 02:00, iskä joutui lähtemään kotiin ja itse en saanut unta koko loppuyönä, katselin vain vieressä nukkuvaa vauvaa ja ihmettelin, että minäkö tuon tosiaan synnytin [:D]

    Reilun 15h kesti siis koko toimitus, aktiivinen ponnistusvaihe reilun tunnin ja sitä ennen ponnisteltiin reilut puolisen tuntia siinä sängyllä, mutta se meni juuri niin hyvin kuin olin toivonut ja tosi iloinen olin siitä, että luomuna selvittiin loppuun asti ja mitenkään ei tarvinnut synnytykseen puuttua! Itselle jai tosi hyvä mieli synnytyksestä, nyt jälkeenpäin ajateltuna se oli upea kokemus, joka kyllä muutti paljon sekä minua, että iskää :) Mulle tuo kokemus jäi mieleen eräänlaisena "naiseuden riittinä", jonka jälkeen on ollut jotenkin tosi naisellinen olo, ylpeys itsestä ja omasta kehosta, joka ei jättänyt pulaan synnytyksessäkään, vaan toimi juuri niinkuin piti [:)] Synnytyksessä on aina miljoona muuttujaa, jotka voi ohjata tapahtumaa suuntaan tai toiseen, miksikä se onkin niin ennalta mahdoton suunnitella, itse olen kuitenkin tosi kiitollinen, että sain juuri sellaisen synnytyksen kuin toivoin ja lapseni mahdollisimman luonnollisen syntymän :) Toki suuri osa oli myös ihanalla kätilöllä, joka jaksoi nähdä vaivaa ja panostaa meidän synnytykseen niin suurella tarmolla - ei varmasti moni olisi ollut valmis kyykkimään tunnin lattialla jakkaran alla ja tekemään kaikkensa mun välilihan säästämiseksi! Koska synnytykseen ei puututtu, toivuin koko touhusta tosi nopeasti, enkä tarvinnut kuin yhden särkylääkkeen yöllä synnytyksen jälkeen, kun tikkejä alkoi särkeä. Heti pystyin istumaan ja nauttimaan täysin rinnoin vaavista, mikä oli aivan mahtavaa [:)]

    Tässäpä vielä eka otos heti syntymän jälkeen, kertonee enempi kuin tuhat sanaa <3 Toivotan kaikille synnyttämään lähtijöille onnea matkaan, luottakaa itseenne ja kehoonne, muistakaa pysyä rentoina ja hengittää! Ja tosiaan suosittelen tuota TENS-laitetta kaikille, sitä voi käyttää puudutteidenkin kanssa, eikä ole mistään pois - itse selvisin sen avulla , joten ehdottomasti kannattaa ainakin edes kokeilla! Jossain sairaaloissa laite onkin jo olemassa, mutta sen voi vuokrata myös Aktiivinen synnytys ry:ltä 40e hintaan (lähetys onnistuu myös postitse).

  19. undulaatti Ihastunut foorumiin

    Kiitos synnytyskertomuksesta Amelie! Sun kertomus oli jotenkin erityisen mukava lukea, kun tietää, että olet samassa sairaalassa ponnistellut, kun minä tulen ponnistelemaan ja kun ihmisen on nähnyt livenä, tuntuu jotenkin ihan erilaiselta... [:)] Hienosti kyllä jaksoit pitkän ponnistusvaiheen ja koko synnytyksen ihan ilman kivunlievityksiäkin! Ja aivan mahdottoman söpö teidän poika! (ehkäpä näenkin hänet livenäkin vielä.....) [:)] 
  20. Amelie Aloittelija

    Undulaatti: Unohdinkin _taas_ vastata sun tekstariin.. Joo, ehdottomasti pidetään vaavitreffit heti kun teidän vauva on tarpeeksi iso :) Ja on tuo kyllä aika ihana, vaikka itse sanonkin [:D] SEKS oli kyllä mun mielestä tosi hyvä synnytyssairaala, joten avoimin mielin sinne vain, ruokakin oli ihan hyvää ja sitä sai riittävästi [:D]

Jaa tämä sivu