Synnytyspelko

[Tania]

Tänään iski synnytyspelko. Kivasti olin valmennuksen jälkeen saanut tsempattua itseni sellaseen urheilumeininkiin et mennään haastetta päin. Tänään sit muistin vanhan pelkoni paikkojen ratkeamisesta, välilihan repeämisestä ja siitä kamalasta kivusta jotka niistä syntyy ja nyt en pysty ku kauhulla ja itkunsekaisin tuntein miettimään synnytystä. Katsottiin kuvia vastasyntyneistä ja ainoa tunne mulla oli epätoivo - ettei me koskaan päästä sinne asti kun pitää synnyttää ensin...

Ensimmäinen synnytys tulossa, eikä mihin verrata. Hyvässä ja pahassa. Mitenköhän tätä ponnistusvaiheen pelkoa sais lievitettyä? Kellään mitään positiivisia kokemuksia siitä vaiheesta nyt jakaa mulle? Tuliko pahoja repeymiä ja huomasiko niitä ponnistaessa??

No mä voisin vaikka kertoa et mulla ponnistusvaihe kesti 11min ja lapsi oli 5090g 56cm ja py 39cm. Ja mulle tuli vain 2 kosmeettista tikkiä sisälle :) Eikä jääny traumoja :D

 

[Nipper]

Tänään iski synnytyspelko. Kivasti olin valmennuksen jälkeen saanut tsempattua itseni sellaseen urheilumeininkiin et mennään haastetta päin. Tänään sit muistin vanhan pelkoni paikkojen ratkeamisesta, välilihan repeämisestä ja siitä kamalasta kivusta jotka niistä syntyy ja nyt en pysty ku kauhulla ja itkunsekaisin tuntein miettimään synnytystä. Katsottiin kuvia vastasyntyneistä ja ainoa tunne mulla oli epätoivo - ettei me koskaan päästä sinne asti kun pitää synnyttää ensin...

Ensimmäinen synnytys tulossa, eikä mihin verrata. Hyvässä ja pahassa. Mitenköhän tätä ponnistusvaiheen pelkoa sais lievitettyä? Kellään mitään positiivisia kokemuksia siitä vaiheesta nyt jakaa mulle? Tuliko pahoja repeymiä ja huomasiko niitä ponnistaessa??

Voin sen verran lohduttaa, että esikoisesta sain III-asteen repeämät, joita en ponnistusvaiheessa tajunnut lainkaan epiduraalista johtuen. Ei siis tuntunut missään.
Tikkauskin hoitui samalla puudutuksella, ja paranivat kyllä hyvin. Todennäköisyys pahoille repeämille on varsin pieni, ja siihen voi aika vähän vaikuttaa itse, joten ainakaan ensimmäisen kohdalla niihin et voi oikeastaan mitenkään varautua. Minullakin repeämään vaikutti varmaan moni asia: nopea synnytys, isokokoinen vauva (melkein 4300g), imukupin käyttö, pitkittynyt ponnistusvaihe ja epiduraali. Eli on kyllä korkeemman kädessä, tuleeko repeämiä vai ei. Niitä on mielestäni turha pelätä etukäteen, koska synnytyksessä kaikki on mahdollista.

Tän toisen kohdalla joudun tarkemmin miettimään synnytystapaa, koska uuden repeämän korjaaminen voisi olla haastavampaa. Mut synnytystapa-arviossa se tarkemmin selviää, kun on jotain osviittaa minkä kokoinen mörssäri tuolla mahassa köllii.

 

[Joupiu]

Voin sen verran lohduttaa, että esikoisesta sain III-asteen repeämät, joita en ponnistusvaiheessa tajunnut lainkaan epiduraalista johtuen. Ei siis tuntunut missään.
Tikkauskin hoitui samalla puudutuksella, ja paranivat kyllä hyvin. Todennäköisyys pahoille repeämille on varsin pieni, ja siihen voi aika vähän vaikuttaa itse, joten ainakaan ensimmäisen kohdalla niihin et voi oikeastaan mitenkään varautua. Minullakin repeämään vaikutti varmaan moni asia: nopea synnytys, isokokoinen vauva (melkein 4300g), imukupin käyttö, pitkittynyt ponnistusvaihe ja epiduraali. Eli on kyllä korkeemman kädessä, tuleeko repeämiä vai ei. Niitä on mielestäni turha pelätä etukäteen, koska synnytyksessä kaikki on mahdollista.

Tän toisen kohdalla joudun tarkemmin miettimään synnytystapaa, koska uuden repeämän korjaaminen voisi olla haastavampaa. Mut synnytystapa-arviossa se tarkemmin selviää, kun on jotain osviittaa minkä kokoinen mörssäri tuolla mahassa köllii.

Niin, eihän noihin voi mitenkään varautua. Muuten ku pään sisällä. Pelkään hetkeä, kun ponnistaa ja sit jos tajuaa ratkeavansa et mikä pelko siitä syntyy..

 

[Windfall]

Ehkä menen soitellen ja kahta kättä heittäen sotaan, mutta itse näen synnytyksen loppujen lopuksi niin ohikiitävänä hetkenä lapsen elämässä, että ei sille loppujen lopuksi kannata asettaa kovia "onnistumispaineita", mitä nyt tietenkin toivoa, ettei mitään hengenvaarallista tapahdu. Lähisuvussa on tuoreessa muistissa muutama aivan päin h*lvettiä mennyt synnytys, mm. imukuppiavusteinen alatiesynnytys, josta aiheutui 3. asteen repeämät. Silti tämä sukulainen piti tätä oman toipumisen kannalta helpompana kuin aiempaa sektiotaan. Samaa sanoi toinenkin sukulainen, että mieluummin repeää minkä nyt repeää luonnollisesti, kuin joutuu sektioon (hänelläkin siis kokemusta molemmista).

Ensisijaisesti en siis todellakaan toivo sektiota, ellei se ole aivan välttämätön äidin ja/tai lapsen henkiinjäämisen kannalta. Toki joissain tilanteissa sitä ei vaan voi välttää, ja siihenkin lienee syytä varautua.

 

[tinkerbell84]

En tiedä lohduttaako tämä, mutta oon synnyttänyt molemmat edelliset kohdunkaulan puudutuksella, joka mun mielestä on täysin tehoton enää tossa ponnistusvaiheessa, mutta silti en oo synnytyksen aikana huomannut ekasta ihan vähän revenneeni ja tokasta, että leikattiin väliliha etten repeis. Eli vaikka oli tunnot tallella, niin ei sitä siitä ponnistuksen aikana huomannut. Se mulla ainakin uppos sinne ponnistuskipuun. En sitten tiedä miten on pahoissa repeämissä, mutta mun kokemuksen mukaan siinä tilanteessa sitä ei huomaa/säikähdä. Onhan sitten jälkeen paikat hellänä jonkun aikaa, mutta taitaa ne olla vaikkei mitään tikattavaa tulisikaan :) Eka synnytys mulla alkoi spontaanisti rv 36+0 ja kesti 20h joista ponnistin muistaakseni 20 min, ja toinen käynnistettiin 39+4 ja kesti 3h joista ponnistin 14 min. Eli tuo ponnistusvaihe on yleensä niin lyhyt, ettei siinä hirveästi ehdi panikoida :) Toki poikkeuksiakin varmasti löytyy.
Muoks. Lipsahti väärä luku ponnistukseen :)