Synnytyspelko

[Niiinu]

Ajattelin laittaa uuden ketjun pystyyn, nyt kun kaikilla alkaa olla raskauden puoliväli saavutettu ja rakenneultralista hupenee.

Pelkoketju lapsen vammaisuudesta, raskauden sujumisesta olikin jo olemassa mutta nyt haluaisin keskustelua aiheesta synnytyspelko. Eli kysymys kuuluu, pelkäätkö synnytystä? Tottakai se jännittää, mutta kärsitkö synnytyspelosta? Mikä synnytyksessä pelottaa? Miten hoidat pelkoa raskauden aikana, käytkö synnytyspelkopolilla tai jossain muualla puhumassa asiasta?

Itse olen uudelleenodottaja. Esikoispoika syntyi joulukuussa 2015 ja jo hänen odotusaikanaan kärsin synnytyspelosta. Pelko oli ja on taas niin voimakas että se vaikuttaa raskausajasta nauttimiseen.
Kun raskausaikana kuukaudet ja viikot etenevät ja synnytys lähenee, huomaan jälleen, että viikkojen poksuminen alkaakin olla ahdistavaa kun tajuaa, että pian (alle neljä kuukautta!!!) se synnytys on taas edessä.

Itse pelkään sitä itse kipua, mahdollisesti käteen iskettävää tippaa ja siitä aiheutuvaa kipua, mahdollista epiduraali tms piikkiä, sitä etten voi vaikuttaa synnytyksen etenemiseen ja kestoon kuin rajatuin apukeinoin. Pelkään nyt toisen kohdalla sitä, että joudunko synnyttämään yksin, koska ei ole varmaa ehtiikö mies mukaan minun tueksi koska esikoisen hoitopaikasta ei ole varmuutta eikä takuita. Selviää oikeastaan vasta h-hetkenä mihin esikoinen mahdollisesti menee hoitoon. Pelottaa myös se, etten tiedä mihin sairaalaan menemme synnyttämään, kaupungista puhumattakaan. Lisäksi pelot siitä jos vauvalla ei olekaan kaikki hyvin syntyessä ja omat fyysiset vauriot synnytyksestä huolettaa. Viimeksi minua nimittäin tikattiin tunnin verran, välillä puudutettiin uudelleen. Vielä 8viikkoa synnytyksen jälkeen itkin vessassa käydessä, oli hätä mikä tahansa...

Joten vertaistukea keskustelun avulla kaipailisin! :)

 

[Hellu<3]

Mä en oikein osaa pelätä synnytystä, koska tulossa on esikoiset. En oikein osaa edes kuvitella mitä tuleman pitää.
Sen tiedän, että synnytän naikkarilla puoli-istuvassa asennossa (ellei jouduta sektioon), koska kaksoset tulossa. Mukaan synnytykseen tulee sisko tai äiti, tai jos kumpikaan ei pääse, niin sekään ei haittaa. Eniten pelottaa tai huolestuttaa ajatus ennenaikaisesta synnytyksestä. Itse kipua en pelkää, mutta sitä pelkään, että jos vauvoille käy jotain tai synnytyksessä menee jotain pieleen.

 

[Martta:)]

Täällä pelätään terveyskeskuksia, sairaaloita, synnytystä ja kaikkea niihin liittyvää. Todennäköisin synnytystapa on suunniteltu sektio ja sitä mieltä oltiin myös neuvolassa. En niinkään pelkää omaa kipua mutta sitä ettei voi tietää koska synnytys alkaa, kauanko se kestää ja mitä sen aikana tapahtuu. Kellään tutulla ei ole mennyt synnytykset ilman komplikaatioita suuntaan tai toiseen joten en pysty hetkeäkään uskottelemaan itselleni että kaikki menisi sujuvasti ja hyvin. Lisäksi pelkään että lapsi kärsii sen aikana happivajeesta tai muusta ja vammautuu synnytyksen vuoksi jotenkin vaikka olisi muuten ollut terve. Stressaaminen oli jo alkuraskaudessa sitä luokkaa että tultiin neuvolassa siihen tulokseen ettei alatiesynnytystä mietitä edes vaihtoehtona, mutta toki silti on vielä edessä sektioon liittyvät keskustelut riskeistä sairaalassa vaikka sieltäkin luvattiin ettei alatiesynnytykseen minua koiteta painostaa tai käännyttää.

Eniten nyt pelkään että jos sairaalassa käydään läpi kaikki mahdolliset kauhut mitä sektiossa voi sattua niin alanko pelkäämään myös sitä yhtä paljon, jolloin en tiedä miten selviän loppuraskaudesta. En tahtoisi stressata siitä kun tiedän ettei ole hyväksi vauvalle kun olen hermostunut, enkä nuku tai syö.

 

[Niiinu]

Mä en oikein osaa pelätä synnytystä, koska tulossa on esikoiset. En oikein osaa edes kuvitella mitä tuleman pitää.
Sen tiedän, että synnytän naikkarilla puoli-istuvassa asennossa (ellei jouduta sektioon), koska kaksoset tulossa. Mukaan synnytykseen tulee sisko tai äiti, tai jos kumpikaan ei pääse, niin sekään ei haittaa. Eniten pelottaa tai huolestuttaa ajatus ennenaikaisesta synnytyksestä. Itse kipua en pelkää, mutta sitä pelkään, että jos vauvoille käy jotain tai synnytyksessä menee jotain pieleen.

Mua nimenomaan jo esikoisen kohdalla pelotti se, kun ei voi yhtään tietää mitä odottaa. Se ettei ollut harmainta aavistustakaan synnytyksen kulusta, kestosta tai muusta, pelotti. Se, ettei voi olla tilanteen herra vaan on mentävä tilanteen mukana.
Ihailen sinua kun noin rohkein mielin olet lähdössä synnyttämään tyttöjäsi! Sinulla on onneksi enemmän hlökuntaa valmiudessa jos vauvoilla olis joku hätänä, koska kaksoset on tulossa. Olet varmasti hyvissä käsissä siellä Naistenklinikalla.

 

[Niiinu]

Täällä pelätään terveyskeskuksia, sairaaloita, synnytystä ja kaikkea niihin liittyvää. Todennäköisin synnytystapa on suunniteltu sektio ja sitä mieltä oltiin myös neuvolassa. En niinkään pelkää omaa kipua mutta sitä ettei voi tietää koska synnytys alkaa, kauanko se kestää ja mitä sen aikana tapahtuu. Kellään tutulla ei ole mennyt synnytykset ilman komplikaatioita suuntaan tai toiseen joten en pysty hetkeäkään uskottelemaan itselleni että kaikki menisi sujuvasti ja hyvin. Lisäksi pelkään että lapsi kärsii sen aikana happivajeesta tai muusta ja vammautuu synnytyksen vuoksi jotenkin vaikka olisi muuten ollut terve. Stressaaminen oli jo alkuraskaudessa sitä luokkaa että tultiin neuvolassa siihen tulokseen ettei alatiesynnytystä mietitä edes vaihtoehtona, mutta toki silti on vielä edessä sektioon liittyvät keskustelut riskeistä sairaalassa vaikka sieltäkin luvattiin ettei alatiesynnytykseen minua koiteta painostaa tai käännyttää.

Eniten nyt pelkään että jos sairaalassa käydään läpi kaikki mahdolliset kauhut mitä sektiossa voi sattua niin alanko pelkäämään myös sitä yhtä paljon, jolloin en tiedä miten selviän loppuraskaudesta. En tahtoisi stressata siitä kun tiedän ettei ole hyväksi vauvalle kun olen hermostunut, enkä nuku tai syö.

Juuri tänään luin hesarista artikkelin synnytyspelosta. Siinä pohdittiin synnytyspelkopotilaiden oikeaa kohtelua, sitä ettei tyrkytetä alatiesynnytystä väkisin ja painotettiin myös sitä, että vaikka sektion riskit tulee kertoa synnyttäjälle, ei häntä tule niillä pelotella, sillä tarkoitus ei ole ketään saattaa tilanteeseen jossa sekä alatiesynnytys että sektio pelottavat niin paljon, että ollaan umpikujassa. Toivotaan siis, että kohdallesi osuu osaava henkilökunta, joka ottaa pelon oikeasti huomioon ja osaa lähestyä oikealla tavalla kertoessaan sektiosta (riskeineen).

Omaa mieltä rauhottaisi jos joku kertoisi, että synnytän laskettuna aikana 12.10. klo 12:00 sairaalassa X, mies vierellä tukena ja esikoinen hyvässä hoidossa, synnytyksen keston ja kulun, kivun asteen yms tietäisi etukäteen. Mitä enemmän asiaan osaisin valmistautua ja "varautua" sitä helpompi minun varmaan olisi siihen asennoitua. Mutta kun etukäteen ei voi tietää mistään mitään, se pelottaa, että miten kaikki sujuu, mitä, missä ja milloin.

 

[Martta:)]

Niimpä, tuo on just se kun ei voi tietää mitä tapahtuu, koska tapahtuu yms. Se on se mikä mullakin on ehkä pahinta omalta kantilta ajateltuna ja sitten vielä se mitä lapselle mahdollisesti käy. Kammoksun myös kaikkia lääketieteellisiä laitteita, esimerkiksi verenpainemittaria. Onneksi ainakin tähän asti raskaus on sujunut hyvin :)

 

[Kaarin]

En osaa pelätä synnytystä, ainakaan vielä. Muutoin olen kyllä sellainen ihminen, että suunnittelen tarkoin asioita, enkä pidä yllätyksistä juurikaan. Nyt kuitenkin olen jotenkin rauhallisin mielin, enkä osaa stressata siitä, miten synnytys menee, ja mistä tiedän edes lähteä pitkästä matkasta ajoissa kohti sairaalaa. En myöskään osaa vielä stressata sitä, että elämä muuttuu täysin, kun lapsi saapuu maailmaan. Voi tietysti olla, että aivoni blokkaavat näitä ajatuksia pois, koska yli 20 vuotta olen potenut ahdistushäiriötä, ja olen opettanut aivojani sulkemaan ahdistavia asioita pois mielestä. Ei se kyllä aina tietenkään onnistu. Kipua en pelkää, kun tiedän, että siihen saa tarvittaessa edes jotakin lievitystä. Jotenkin vaan yritän ajatella niin, että oma keho kertoo, milloin on aika lähteä sairaalaan, ja että voin luottaa omaan kehooni. Ehkä se on iän tuomaakin jonkinlaista varmuutta, että asiat aina järjestyy jotenkin. Voi kyllä olla, että sitten kun h-hetki lähestyy, mietteet voivat muuttua kovastikin, ja pelko astua näyttämölle.

Pelot ja kammot ovat aina kokijalleen pahoja juttuja, joita ei voi selittää muille kunnolla, eikä niihin välttämättä löydy niin sanotusti järjellistä selitystä, esim. lapsuudessa jokin lääkärin tekemä tutkimus, joka on aiheuttanut kipua tms. Itse ihmettelen, miksi esim. julkisilla kulkuvälineillä matkustaminen aiheuttaa minulle ahdistuskohtauksen jo siinä vaiheessa, kun pitäisi nousta kyytiin, eihän siinä ole mitään järkeä. Sadattuhannet ihmiset matkustavat päivittäin junilla, busseilla ja takseilla, miksi minun aivoni sitten kehittävät niistä pahan asian, josta pitää päästä pois? Jokaisen pelot pitää ottaa tosissaan, eikä vähätellä niitä, vaikka ne tuntuisivat loogisesti ajateltuna omituisilta.

Tätä ahdistustaustaa vasten ihmettelenkin, miten vähän stressaan tulevaa, jota en voi suunnitella etukäteen mitenkään.

 

[Niiinu]

Niimpä, tuo on just se kun ei voi tietää mitä tapahtuu, koska tapahtuu yms. Se on se mikä mullakin on ehkä pahinta omalta kantilta ajateltuna ja sitten vielä se mitä lapselle mahdollisesti käy. Kammoksun myös kaikkia lääketieteellisiä laitteita, esimerkiksi verenpainemittaria. Onneksi ainakin tähän asti raskaus on sujunut hyvin :)

Joo, se lohduttaa, että raskaus on sujunut hyvim ja vauvalla on kaikki hyvin. Siksi varmaan mieli suuntaakin ajatukset ja pelot tulevaan synnytykseen...
Juontaako kammosi kaikennäköisiä lääketieteellisiä laitteita kohtaan juurensa johonkin minkä tiedostat? Puhuminen siitä voisi helpottaa kammoa.
Itse mainitsin ylempänä jännittäväni epiä tms puudutepiikkiä sekä tippaa joka saatetaan käteen tyrkätä. Itse karsastan tipan laittoa siksi, että muutama vuosi sitten minulla oli tippa kämmenessä kiinni kuukauden verran putkeen, koska päivittäisen toimenpiteen yhteydessä piti lisätä lääkitystä sitä kautta... Se tunne kun kolhi kädessä kiinni olevaa kanyylia ja kun puudute- ja lääkeaineet menivät suonessa...
Ja tuo epiPIIKIN pelko juontaa juurensa erään lääkärin letkautukseen selkäydinnestenäytteen oton yhteydessä. Jännitin kamalasti (=itkin hysteerisesti) ja mieslääkäri lohdutti ettei näytteenotto satu läheskään yhtä paljon kuin epin laitto mahdollisessa synnytyksessä joskus... :arghh: Viimeksi pitkitin viimeiseen asti puudutteen ottoa, synnytys kesti 31h30min, ihan muutamaa tuntia ennen pojan syntymää otin epiduraalin viimeksi. En muista tilanteesta mitään, kivun määrästä tms, mielellä kun on tapana sulkea pois pelottavat ja traumaattiset asiat... Joten pelottaa yhä! Mutta ainakin selvisin viime kerrasta hengissä jos ei muuta... :angelic:

 

[Niiinu]

En osaa pelätä synnytystä, ainakaan vielä. Muutoin olen kyllä sellainen ihminen, että suunnittelen tarkoin asioita, enkä pidä yllätyksistä juurikaan. Nyt kuitenkin olen jotenkin rauhallisin mielin, enkä osaa stressata siitä, miten synnytys menee, ja mistä tiedän edes lähteä pitkästä matkasta ajoissa kohti sairaalaa. En myöskään osaa vielä stressata sitä, että elämä muuttuu täysin, kun lapsi saapuu maailmaan. Voi tietysti olla, että aivoni blokkaavat näitä ajatuksia pois, koska yli 20 vuotta olen potenut ahdistushäiriötä, ja olen opettanut aivojani sulkemaan ahdistavia asioita pois mielestä. Ei se kyllä aina tietenkään onnistu. Kipua en pelkää, kun tiedän, että siihen saa tarvittaessa edes jotakin lievitystä. Jotenkin vaan yritän ajatella niin, että oma keho kertoo, milloin on aika lähteä sairaalaan, ja että voin luottaa omaan kehooni. Ehkä se on iän tuomaakin jonkinlaista varmuutta, että asiat aina järjestyy jotenkin. Voi kyllä olla, että sitten kun h-hetki lähestyy, mietteet voivat muuttua kovastikin, ja pelko astua näyttämölle.

Pelot ja kammot ovat aina kokijalleen pahoja juttuja, joita ei voi selittää muille kunnolla, eikä niihin välttämättä löydy niin sanotusti järjellistä selitystä, esim. lapsuudessa jokin lääkärin tekemä tutkimus, joka on aiheuttanut kipua tms. Itse ihmettelen, miksi esim. julkisilla kulkuvälineillä matkustaminen aiheuttaa minulle ahdistuskohtauksen jo siinä vaiheessa, kun pitäisi nousta kyytiin, eihän siinä ole mitään järkeä. Sadattuhannet ihmiset matkustavat päivittäin junilla, busseilla ja takseilla, miksi minun aivoni sitten kehittävät niistä pahan asian, josta pitää päästä pois? Jokaisen pelot pitää ottaa tosissaan, eikä vähätellä niitä, vaikka ne tuntuisivat loogisesti ajateltuna omituisilta.

Tätä ahdistustaustaa vasten ihmettelenkin, miten vähän stressaan tulevaa, jota en voi suunnitella etukäteen mitenkään.

Kaari, samaa mieltä olen kanssasi, turhan usein kuulee, kun toisten pelot painetaan villasella tai kuitataan turhiksi. Puhumalla peloista voi tulla oivalluksia mihin ne juontaa juurensa ja näin jopa saada niihin helpotusta.
Itselläni pahin pelko on tuo kipu, pelkään kipua aivan suunnattomasti, viimeksi synnytyksen yhteydessä aloin panikoimaan niin kovasti tuntemaani kipua, että hyperventiloin oksentamiseen saakka. Tämän takia mies on synnytyksessä minulle tärkeä tuki ja pelkään että olen tilanteessa aivan yksin, sillä kun tulee hetki, kun en itse osaa pelkoani tarpeeksi hyvin ilmaista, toimii hän minun äänenäni ja on turvana. En oikeastaan koskaan ole edes halunnut pohtia tämän pelon juuria, pelottaa, mitä kaikkea sitä joutuu käymään läpi lapsuudesta ja nuoruudesta, sieltä kun tuollainen sairaalloinen pelko kipua kohtaan kumpuaa.... :bag:
Sinäkin olet todella malliesimerkki siitä, millä asenteella haluaisin lähteä synnyttämään, ilman turhaa stressiä, luottamalla siihen, että kaikki sujuu ja asiat menevät omalla painollaan... Pelko on vain harvinaisen inhottava ja sinnikäs seuralainen. :arghh:

 

[Aaria]

Niiinu ootko miettinyt doulaa mukaan? Saatoin kysyä jo aikaisemmin juuri sulta.. mutta vaikka kyseessä on vieras henkilö niin kuitenkin myös joku, joka tavataan ennen synnytystä että ei tule ekaa kertaa vastaan siellä. Ehtii rauhassa puhua läpi pelkojaan, huoliaan, toiveitaan jne ja hän sitte toimii semmosena "synnyttäjän puolustajana" siellä. Vois varmasti sopia niinkin, että tulis mukaan vain jos mies ei pääse, jos tuntuis hassulta että molemmat on mukana. Tietäis sitten etukäteen että ainakin joku on tukena ja apuna siellä!

Ja olipa ajattelevainen kommentti tuosta epiduraalista :/ Siitäkin on varmaan monenlaisia kokemuksia mutta mulle esikoisen synnytyksessä laitettiin eikä tuntunut ainakaan sen enempää kuin tavallinen verikoe. Ja kun se synnytys vie siinä huomiota niin koko hommaa ehti miettiä vähemmän kuin jos jossain muussa tilanteessa olis laitettu.

 

[Kutjalaura]

Mä en oo pelännyt koskaan synnytystä, ihan loppuajasta alkaa kyllä jännitys joka varsinkin iltaisin kun odottaa et syntyisi. Mutta itse jälleen asennoidun siihen että menee jälleen yli la.n. mulla mennyt synnytykset hyvin, eniten jännittää että et keritään varmasti sairaalaan eikä siihen kyl viime kätilö auttanut asiaa meillä siis yks oli syntyä käytävälle ja viimeisen kohdalla lähettiin heti ku vanhat merkit et nyt käynnistyy tuli.
Mutta ymmärrän kyllä jos pelottaa ja jokainen päättää oman synnytystavan. Kannattaa varmasti puhua asiasta ja käydä pelkopolilla. Mun veljellä on nykyisen vaimon kanssa 5 lasta ja viimeinen syntyi sektioilla synnytyspelon takia. Vaikka hälläkää ei vaikiat synnytykset oo ollut tosin käynnistetty kaikki niistäkin sai neljä vaan puhumalla yms. Taitaa olla jokaisesta itsestä kiinni miten asiat ottaa ja kokee. Mutta tsemppiä jokaiselle pelon kanssa painivalle

 

[Niiinu]

Niiinu ootko miettinyt doulaa mukaan? Saatoin kysyä jo aikaisemmin juuri sulta.. mutta vaikka kyseessä on vieras henkilö niin kuitenkin myös joku, joka tavataan ennen synnytystä että ei tule ekaa kertaa vastaan siellä. Ehtii rauhassa puhua läpi pelkojaan, huoliaan, toiveitaan jne ja hän sitte toimii semmosena "synnyttäjän puolustajana" siellä. Vois varmasti sopia niinkin, että tulis mukaan vain jos mies ei pääse, jos tuntuis hassulta että molemmat on mukana. Tietäis sitten etukäteen että ainakin joku on tukena ja apuna siellä!

Ja olipa ajattelevainen kommentti tuosta epiduraalista :/ Siitäkin on varmaan monenlaisia kokemuksia mutta mulle esikoisen synnytyksessä laitettiin eikä tuntunut ainakaan sen enempää kuin tavallinen verikoe. Ja kun se synnytys vie siinä huomiota niin koko hommaa ehti miettiä vähemmän kuin jos jossain muussa tilanteessa olis laitettu.

En muista että olisit aiemmin minulle doulaa mainostanut, itse olen doulasta monelle maininnut mikäli yksin synnyttämään lähteminen jännittää.
Omalle kohdalle en kylläkään doulaa vaihtoehdoksi koe, en oikein osaa, halua tai uskalla uusille, vieraille ihmisille uskoutua. Varsinkin, kun synnytyksessä on herkimmillään ja haavoittuvaisimmillaan ja mukana olisi ihminen joka minua ei tunne ja jonka olen palkannut, ei ihan minua varten mutta varmasti doulasta on suuri apu jollekulle! Parilla tutullani on ollut doula synnytyksessä mukana apuna ja ovat kokeneet sen pelastavaksi tekijäksi.
Joo, en muista kokeneeni mitään synnytyskipua suurempaa kipua epiä laitettaessa mutta se on se pelko siitä kivusta, mikä saa koko kropan ja mielen jo niin lukkoon, että koen kivun pahempana kuin se todellisuudessa olisikaan.

 

[Miitu]

Mulla oli synnytyspelkoa esikoisen aikaan. Pelkäsin sitä että saan jonkun paniikkikohtauksen kesken kaiken. Etten selviä. Kävin koko kirjavan tunteiden kirjon lävitse. Olin jo pääsemässä pelkopolille kun sain asiat käsiteltyä itseni kanssa.

Sitten selvisikin että esikoinen oli perätilassa ja alkoi uudenlainen pelko.
Palstoilta luin vain huonoja kokemuksia perätilasynnytyksistä ja sektiota alkoivat tutut tiukata, mikä pelotti vielä enemmän. Tunsin olevani tilanteessa jossa ei voi voittaa.
Onneksi osaavat lääkärit osasivat tsempata ja kannustaa myös alatiehen. Mitat olivat kaikki huippu mittoja ja sain kun sainkin luvan synnyttää alakautta. Se sektio siellä kuitenkin kummitteli taustalla, vaikka vältettiinkin ja kummittelee edelleen....

Nyt tämä kakkonenkin tykkää kaikesta päätellen istuksia pepullaan masussa ja se pelko on alkanut taas hiipiä mieleen.. Esikoisen synnytyksessä ehkä huomasi myös konkreettisesti mikä kaikki olisi voinut mennä pieleen (ei ole niin sokea sille itse tilanteelle) joten totta kai nyt jännittää kahta kauheammin. APUA. Muuta en sano.

 

[Aaria]

Joo se on totta että pelot on ihan oma juttunsa.. vaikka olisi hyvä kokemuskin alla niin ei se välttämättä auta. Mulle synnytys ei ole paha paikka mutta korkeat paikat on hirveitä vaikka en oo koskaan pudonnut mistään tms. Ei oikein auta että tietää olevansa "tukevassa tornissa, joka ei varmasti kaadu" tms kun tuntuu ihan yhtä hirveeltä. Synnytyksestä oon kuullut monen piikkejä yms etukäteen kammonneen kertoneen ettei ne siinä tilanteessa ollu niin pahoja ku etukäteen pelkäsi, vaikka muulloin olis tiukka paikka. Mut ei sekään varmaan etukäteen auta.. joten tsemppiä jokaiselle jota pelot koskettaa

 

[Siiru]

Täälläkin kärsitään jonkinlaisesta synnytyspelosta. Tähän asti oon oikeastaan pyrkinyt olla ajattelematta koko asiaa, sillä aina kun olen ajatellut että joutuisin synnyttämään niin se on tehnyt mut aika huonovointiseksi ja saa aikaan inho reaktion.. Nyt kuitenkin ois varmaan syytä alkaa jo pohtimaan asiaa ja ottaa sitä puheeksi neuvolassa jne..
Ite pelkään kanssa kipua ja oikeastaan ajatus synnyttämisestä tekee mut jotenkin sairaaksi.. Sit mulle on muutenkin ollut aina tosi hankalia kaikki gynekologi käynnit ja muut tilanteet joissa alapäätä ronkitaan.. Ja viime joulukuussa sain jonkun tosi ihmeellisen tärinäpaniikkihysteria kohtauksen keskenmenon yhteydessä kun alapäätä ronkittiin ja jouduttiin mm istukka vetämään pihdeillä ulos niin sitten siitä jäi sellanen ajatus että jos synnyttäessä saan samanlaisen kohtauksen ja lapsi esim kuolee synnytykseen sen takia..
Huoh. Pelkopolille meen ainakin..

 

[Nuppu_1]

Mua ei pelottanut esikoisesta eikä pelota nyt. Tietysti kun h-hetki lähestyi niin alkoi yleisesti jännittämään, mutta ei sillei pahalla tavalla. Koko ajan oli jotenkin itse sellainen olo että kyllä kroppa tietää mitä tekee ja olen sairaalassa hyvissä osaavissa käsissä.

Sama rauhan tunne säilyi vesien menon jälkeen kun vielä 12 h olin kotona. Samoin sairaalassa kaikki oli tosi seesteistä. Itselle mieleen pahimpana juttuna on jäänyt se kanyylin laitto se oli tosi kivuliasta ja tehtiin vielä kahdesti. Jälkeenpäin tuntuu että synnytys oli helppo nakki siihen verrattuna :D

Kyllä minullekin paniikki varmasti iskisi jos lähtisin miettimään mitään negatiivista. Olen normaalisti sellainen perusnega velloja. Olen toki lukenut asioista mutta en vaan päästä niitä juttuja mylläämään ja kasvamaan tuonne päähän niin että kasvaisivat ongelmaksi.

Ajattelen että suurin osa lapsista syntyy ilman ongelmia ja niitä on turha murehtia etukäteen. Jotenkin ehkä koin että synnytys ja raskaus oli niin luonnollinen ja itsestäänselvä juttu että kyllä se hoituu.

Mutta käsitän siis kyllä että joillakin ihmisillä se pelko on olemassa ja todellinen. Ja siihen pitää ja kannattaa hakea apua ajoissa jotta selviytyy voittajana hommasta.

Miehen paikallaolosta vielä. Meillä mies oli esikosta mukana ja todnäk pääsee toisellakin kierrokselle mukaan koska tukiverkot on lähellä. Mutta en jotenkin sitäkään osaa ajatella ongelmana jos hän ei mukaan pääsisi. Minähän ne hommat viimeksikin tein ja hän lähinnä viihdytti jos sitä tarvitsin. Mutta ei meillä mitään selänhieromisia tms ollut enkä kaivannut. Toki piteli kädestä tai jotain siinä ponnistushetkellä, mutta itselle oli siinä hetkessä melko sama, en varsinaisesti huomannut sitä läsnäoloa siinä kun oli vähän muuta. Eli minusta sitä isän paikallaoloa ei kannata niin kovin murehtia :)

 

[Martta:)]

Mulla ei ole mitään erityistä syytä sairaala- ja synnytyspelolle. Olen saanut tähän asti elää terveenä enkä ole koskaan ollut sairaalassa hoidettavana saatikka joutunut muutenkaan hirveästi lääkäreillä käymään. Tuntuu kamalalta kun nyt on koko ajan joku neuvola-aika tai muu vaanimassa nurkan takana, puhumattakaan että synnytyksen tullessa ajankohtaiseksi joudun menemään sairaalaan ja olemaan yön, todennäköisesti jopa useamman siellä potilaana.

 

[Niiinu]

Täälläkin kärsitään jonkinlaisesta synnytyspelosta. Tähän asti oon oikeastaan pyrkinyt olla ajattelematta koko asiaa, sillä aina kun olen ajatellut että joutuisin synnyttämään niin se on tehnyt mut aika huonovointiseksi ja saa aikaan inho reaktion.. Nyt kuitenkin ois varmaan syytä alkaa jo pohtimaan asiaa ja ottaa sitä puheeksi neuvolassa jne..
Ite pelkään kanssa kipua ja oikeastaan ajatus synnyttämisestä tekee mut jotenkin sairaaksi.. Sit mulle on muutenkin ollut aina tosi hankalia kaikki gynekologi käynnit ja muut tilanteet joissa alapäätä ronkitaan.. Ja viime joulukuussa sain jonkun tosi ihmeellisen tärinäpaniikkihysteria kohtauksen keskenmenon yhteydessä kun alapäätä ronkittiin ja jouduttiin mm istukka vetämään pihdeillä ulos niin sitten siitä jäi sellanen ajatus että jos synnyttäessä saan samanlaisen kohtauksen ja lapsi esim kuolee synnytykseen sen takia..
Huoh. Pelkopolille meen ainakin..

Pelkopolille iso peukku. Siellä kirjataan pelkopotilaan kanssa lista asioista, jonka sinua hoitava henkilökunta lukee ja ottaa huomioon synnytyksessäsi. Mulla kirjattiin esikoisen pelkopoli käynneillä merkintä siitä, etten ylimääräisiä alapään tutkimuksia halua ja en voi muuta kuin kiittää henkilökuntaa, kysyttiin aina että sopiiko tehdä nyt kohdunkaulan tutkimus ja tosi varoen kohdeltiin sen asian suhteen! Että kunhan vaan avaa suunsa, niin otetaan huomioon pienetki asiat.

 

[Niiinu]

Mulla ei ole mitään erityistä syytä sairaala- ja synnytyspelolle. Olen saanut tähän asti elää terveenä enkä ole koskaan ollut sairaalassa hoidettavana saatikka joutunut muutenkaan hirveästi lääkäreillä käymään. Tuntuu kamalalta kun nyt on koko ajan joku neuvola-aika tai muu vaanimassa nurkan takana, puhumattakaan että synnytyksen tullessa ajankohtaiseksi joudun menemään sairaalaan ja olemaan yön, todennäköisesti jopa useamman siellä potilaana.

Lapsivuodeosastolla, missä vauvan kanssa sitten ollaan yö tai useampi, on se hyvä puoli, että siellä ilmapiiri on aivan erilainen kuin osastoilla, joissa oikeasti sairastetaan. Ja mikäli vauva on terve syntyessään ja synnytyksessä ei tapahdu mitään komplikaatioita on mahdollista kotiutua yhden yön jälkeen ja myöhemmin käydä tarkastuskäynnillä lastenlääkärillä.
Itse koin sairaala-ajan aika kurjana jos ei nyt lasketa sitä ihmetystä ja tutustumista maailman suloisimpaan pieneen ihmeeseen Vietin sairaalassa 21.12.-24.12.2015.
Ensimmäinen päivä ja yö meni synnyttäessä, kaksi seuraavaa lapsivuodeosastolla. Henkilökunta vaikuttaa paljon kokemukseen mikä jää osastolla olosta. Omalla kohdallani hlökunta aiheutti monet itkut toiminnallaan.
Kotona olisi ollut jotenkin luontevampi toimia vauvan kanssa, olisi ollut mies apukätenä tarvittaessa ja tukena. Sairaalasängyssä ei kieltämättä ollut mukava maata hehkeänä synnytyksestä, kovissa kivuissa repämien takia, tissi paljaana ja vauva vierellä imemässä jatkuvasti, samalla kun ohi ravaa ihmisiä tervehtimään viereisten petien naisia ja vauvoja.
Jos olisi resursseja tarjota yhden hengen huoneita, asia olisi aivan eri. Se yksityisyys olisi ainakin ensisynnyttäjänä ollut kova sana.

 

[Nipper]

Mua ei varsinaisesti pelota synnytys, mutta esikoisesta saadun 3. asteen repeämän jälkeen joudun ihan vakavissani miettimään josko kuitenkin menisin sektion kautta tai jos käynnistävät etukäteen.
Enempää lapsia kun ei tämän jälkeen tule, ja kun mahdollisesti tulokas on yhtä iso kuin esikoinen.
Ensisijaisesti synnyttäisin alakautta, mutta en sillä uhalla, että repeän pahemmin. Kukapa haluaisi viettää loppuelämää vaipoissa...
Ehkä painoarvion jälkeen olen viisaampi.