Synnytyspelko, alatie synnytys vai keisarileikkaus?

Anskimanski

Vauhtiin päässyt keskustelija
Mä oon aina pelänny synnytystä ihan sikana. Mulla on tällähetkellä tilanne se, että mies on reissuhommissa (asentaa ja korjaa tuulimyllyjä), ja koskaa ei tiiä millon se pääsee kotia. Nyt se on ollu kolme viikkoa virossa hommissa, kävi kolme päivää kotona ja lähti takasi. Mites sitte ku lapsi päättää syntyä? Tai olla syntymättä ja menee paljoki yli la:an. Ei se mies välttämättä pääse sinne mukaan ku nuita hommia on ympäri Suomea, viroa ja saksaa. Ja en tosiaan halua synnyttää yksin, enkä haluais ketää muutakaa synnytykseen mukaan... oon tosissani ruvennu pohtii keisarileikkausta. Siitä paraneminen tosin kestää ja on varmasti tosi kipee, mutta toisaalta se mahollistais sen että mies pääsis heti näkee ja olee tyttönsä kanssa, ja olemaan tukena ja apuna lapsen kanssa. Ja tää on tosiaan meidän molempien esikoinen, kaikki ihan uutta ja jännittävää ja pelottavaa... oisko neuvoja/kokemuksia? :)
 
Hmmm... Kannattaa rohkeasti ottaa pelot puheeksi neuvolassa. Jos vaikka pääsisit pelkopolille käsittelemään ajatuksia. Aika monia pelottaa, ja ennalta tietoon tulleet pelot otetaan synnytyssalissa huomioon. Yleensä myös tieto auttaa. Eli mitä enemmän tiedät synnytyksen kulusta, kivunlievityksistä, omasta osallisuudesta synnytyksessä, niin todennäköisesti pelko lievenee selvästi. Nykyään onneksi synnyttäjät saavat keskimäärin paljon tukea ja ymmärrystä, jos vaan uskaltaa itse avata suunsa.

Mulla on yksi alatiesynnytys takana. Kaikki meni todella hyvin! Kyllä kipeää teki todella, mutta silti koko tapahtumaan oli todella keskittynyt ja avoin mieli. Vaikka välillä tekisi mieli huutaa kurkku suorana (ja ehkä huusinkin), silti oli luottavainen fiilis, että tästä selvitään ja pystyn tähän kyllä! Nyt toisen kohdalla jännittää lähinnä se, tuleeko äkkilähtö ja ovatko supistukset samanlaisia(viimeksi todella pitkiä). Mutta yritän palauttaa mieleen kaikki rentoutusmenetelmät ja ottaa vastaan mitä tulee.

Tsemppiä ja ei kun juttelemaan asiasta!
 
Oletko Anskimanski tutustunut Doula-toimintaan? Jos vaikka löytyisi sitä kautta henkilö, jonka haluaisit ottaa varahenkilöksi, jos miehesi ei pääsekään. Itse olen joskus pohtinut, että olisi ihanaa kun synnytyksessä olisi joku ammattitaitoisempi tukihenkilö mukana kun kätilöt ovat vain välillä paikalla ja mies ei oikein kuitenkaan osaa niin auttaa ja on enemmän paniikissa kuin minä. :wink
 
En tiedä kuuluuko tämä tänne kun minun pelkoni ei niinkään koske synnytystä vaan sen jälkeistä aikaa sairaalassa.. Edellinen synnytys kesti yli 27 tuntia ja päättyi lopulta sektioon. Tämän jälkeen väsymys voitti ja vauva vietti valitettavasti ensimmäisen yönsä vauvalassa. Tämän jälkeen vauva oli kyllä kanssani mutta en päässyt itse päivään sängystä ylös joten jouduin turvautumaan paljon hoitajien apuun jotka eivät aina ehtineet paikalle kovin ripeästi, mikä kävi luonnon päälle. Tähän lisäksi vielä huono hoito sektion jälkeen ja vauvan suuri painon lasku, jonka takia vietimme melkein viikon sairaalassa. Kotiin päästyämme jouduimme parin päivän päästä lasten osastolle vauvan saaman streptokokki tartunnan takia. Tästä kotiuduttuamme kaikki oli kuitenkin hyvin ja arki pystyi kunnolla alkamaan.
Nyt olisi tarjolla jo perhehuoneita että mies pystyisi olemaan tukena koko ajan jos/kun taas sektioon päädytään, mutta olisiko se oikein esikoista kohtaan joutua isovanhemmille hoitoon koko synnytys/sairaalassa olon ajaksi..
Tässä on vielä paljon mietittävää ja pelättävää..
 
En tiedä onko normaalia mutta itse en ole vielä ajatellutkaan synnytystä. Ehkä johtuu siitä että esikoinen kyseessä enkä edes oikein tiedä mitä odottaa, joten ei ole mitään kauhukokemuksia mielessä. Luottavaisin mielin ainakin tällähetkellä että synnytys tulee sitte kun tulee ja menee miten menee omalla painollaan eteenpäin ilman että täytyy vielä tässä vaiheessa miettiä asiaa. Voi olla että lähempänä synnytystä on mieli muuttunut ja paniikki iskenyt mutta näin tietämättömänä mitä onkaan tulossa on ainakin tällähetkellä helpompi olla.
 
Itse pelkään sektiota ja se on pelottavan todennäköinen kaksosten kohdalla. Jos A-vauva on perätilassa tehdään sektio automaattisesti ja pahin mahdollinen tilanne olisi se, että A syntyisi alateitse ja B:n kanssa jouduttaisiin turvautumaan sektioon. Mutta eihän se auta etukäteen murehtia, toivottavasti pienet ottaisivat omat paikkansa ja vielä oikein päin, tällä hetkellä rv 20+0 ovat molemmat poikkitarjonnassa päällekäin.
 
Mä pelkään eniten hätäsektiota. Sitä että synnytys pitkittyy ja pitkittyy ja lopulta menee kuitenkin sektioon kun tulee vauvasta ja sen hapensaannista huoli... oon varmaan lukenut liikaa synnytyskertomuksia.
 
Fii, samanlaisin tuntein odottelen ensimmäistäni. Mieleen on kyllä ihan viime viikkoina alkanut tulla pelko lapsen syntymäpainosta. Erehdyin nimittäin selvittämään mieheni syntymämitat: 56cm ja 4750g. Itse olin 7 cm ja melkein 2 kg pienempi, joten toivottavasti tasaa vähän miehen perimää. Vielä joku mielen suojamuuri pitää ajatukset synnytyksestä tosi etäisinä, mutta ahdistus yrittää välillä läpi. Ei meinaa usko riittää, että pystyisin alakautta synnyttämään melkein viisi kiloisen vauvan. Mitäs sitten, jos vauvasta mahtuukin vain pää ulos jne.
 
Mulla on takana kolme alatiesynnytystä, joista ensimmäinen karmea, toinen helppo ja "mukava" ja kolmas syöksy.
Pelko liittyy lähinnä siihen ehdinkö sairaalaan ja tapahtuuko kaikki taas niin nopeasti ettei pää ehdi mukaan. Kolmannessa synnytyksessä kävi niin että sairaalaan mentäessä olin auki pari-kolme senttiä ja puoli tuntia siitä oli tyttö sylissä, ponnistus kesti alle minuutin.. Kätilö huutaa "älä ponnista" ja kiskoo hanskoja käsiin, toinen oli hakemassa ilokaasumaskia.
Ehdottomasti kuitenkin toivon alatiesynnytystä ellei sille ole estettä vauvan voinnin tms. suhteen.
 
Mulla pelko liittyy kanssa just siihen et kuinka nopeasti kaikki tapahtuu. Kaksi synnytystä takana ja jo toinen oli aika nopea. Kyllä tässä pakosti tulee mietittyä että ehtiikö edes sairaalaan, syntyykö lapsi kotona vai autossasi vai missä. Kaksi edellistä on kyllä muuten mennyt hyvin, ja lääkkeitäkin olen ehtinyt saamaan. Nyt sit jos kolmas tuleekin syöksymällä niin ei varmaan ehdi mitää kivunlievitystäkään saamaan.. Ja toi kipukynnys kun ei mulla oo kovinkaan korkea.. Mut ei kai se auta kun ottaa parhaansa mukaan vastaan kaikki mitä tulee!
 
En tiedä kuuluuko tämä tänne kun minun pelkoni ei niinkään koske synnytystä vaan sen jälkeistä aikaa sairaalassa.. Edellinen synnytys kesti yli 27 tuntia ja päättyi lopulta sektioon. Tämän jälkeen väsymys voitti ja vauva vietti valitettavasti ensimmäisen yönsä vauvalassa. Tämän jälkeen vauva oli kyllä kanssani mutta en päässyt itse päivään sängystä ylös joten jouduin turvautumaan paljon hoitajien apuun jotka eivät aina ehtineet paikalle kovin ripeästi, mikä kävi luonnon päälle. Tähän lisäksi vielä huono hoito sektion jälkeen ja vauvan suuri painon lasku, jonka takia vietimme melkein viikon sairaalassa. Kotiin päästyämme jouduimme parin päivän päästä lasten osastolle vauvan saaman streptokokki tartunnan takia. Tästä kotiuduttuamme kaikki oli kuitenkin hyvin ja arki pystyi kunnolla alkamaan.
Nyt olisi tarjolla jo perhehuoneita että mies pystyisi olemaan tukena koko ajan jos/kun taas sektioon päädytään, mutta olisiko se oikein esikoista kohtaan joutua isovanhemmille hoitoon koko synnytys/sairaalassa olon ajaksi..
Tässä on vielä paljon mietittävää ja pelättävää..

Täällä vähän samoja fiiliksiä, synnyttäminen ei pelota, mutta sairaalassa olo jostain syystä kammottaa. Esikoinen ei oo vielä kertaakaan viettänyt yötä sillai, etten häntä olis ollut peittelemässä ja aamulla sängystä hakemassa.
Neuvolassa asiasta juteltiin ja he oli mun kanssa samaa mieltä siitä, että pyritään polikliiniseen synnytykseen. Se nopea kotiutus vaan vaatii nyt sen, että raskaus menee hyvin ja synnytys myös ilman komplikaatioita. :) Mulla helpotti oloa tosi paljon, kun tiedän, että se toive mun tietoihin on nyt merkitty.
Esikoinen syntyi alakautta ja samaa toivon tästä toisestakin. Sektio hirvittää jopa vielä enemmän, ku pari päivää sairaalassa. Viimeksikki kotiuduin jo toisena päivänä synnytyksen jälkeen, kun vauva oli alkuun toisella osastolla ja mun kunto oli niin hyvä. Palauduin niin nopeaa synnytyksestä, että siksikin se alakautta synnyttäminen on mulle mieluisempi vaihtoehto :)
Eikö nuo perhehuoneet oo ensisynnyttäjille pääasiassa? Ja uskon, että varmaan olisi teilläkin Heili esikoisen kannalta parempi, jos toinen vanhemmista olis kotona turvana jos siellä sairaalassa menee pidempään. Se vauvan tulo on hänellekkin iso mullistus elämässä. Kannattaa miettiä tuota polikliinistä myös teidän kohdalla, jos synnärille on lyhyt matka. Se varmaan vähän helpottais stressiä :)
 
Mun mies on myös töiden takia paljon pois, yleensä pari viikkoa kerrallaan töissä ja sen jälkeen vastaava aika kotona. Ite jännitin ensimmäistä odottaessa samoja asioita ku Anskimanski. Esikoinen sit syntyikin suunnitellullla sektiolla, mikä oli siinä mielessä hyvä ettei tarvinnut stressaa joutuuko synnyttämään vauvan yksin. Ensimmäinen yö leikkauksen jälkeen oli melko kivulias, kyljenkääntäminenkin oli työn takana kipulääkkeistä huolimatta, mutta muuten toivuin hyvin ja leikkaushaava parani nopeasti. Tai sit aika vaan kultaa muistot... Mut esikon kanssa olin kyl tosi tyytyväinen että päädyttiin tohon suunniteltuun sektioon, kun kaikki oli niin uutta ja outoo, eikä miehenkään tarvinnu miettii että meneekö ensimmäisen lapsen syntymä siltä ohi jos sattuu olee just silloin merellä. Ja onhan toisesta tietysti tosi iso henkinen tuki ensimmäisinä päivinä synnytyksen jälkeen, kun kaikki on just niin uutta ja ihmeellistä:) Nyt kuitenkin toivon että vois tämän toisen synnyttää alakautta, pitää sit vaan pitää peukkuja että mies pääsee paikalle ku tulee synnytyksen aika. Vielä en osaa synnytystä mitenkään jännittää tai pelätä, mut todennäkösesti semmosetki tuntemukset ehtii nousta pintaan kesän aikana:wink
 
Miulla taas eka raskaudessa eniten pelotti se sairaalassa olo. Lopulta kuitenkin synnyttäneiden osasto oli ihan mieleinen.. Ensimmäinen synnytys päättyi kiireelliseen sektioon, ja sektiopäätöksen tullessa menin ihan paniikkiin ja tajusin siinä et sitä olin pelännyt kaikista eniten. Nyt plussasta asti on pelottanut et joudun taas sektioon. Pelkopolilla oon käyny (ja suosittelen kaikille ketä enemmin mietityttää synnytys), ja siellä lohduteltu et erittäin isolla todennäkösyydellä kaikki menee hyvin..

Jos pelottaa et mies ei ehi mukaan, niin suunnitellun sektion lisäksi tehdään myös suunniteltuja käynnistyksiä, eli tiettynä päivänä sairaalaan ja aletaan käynnistämään synnytystä :)
 
Täällä vähän samoja fiiliksiä, synnyttäminen ei pelota, mutta sairaalassa olo jostain syystä kammottaa. Esikoinen ei oo vielä kertaakaan viettänyt yötä sillai, etten häntä olis ollut peittelemässä ja aamulla sängystä hakemassa.
Neuvolassa asiasta juteltiin ja he oli mun kanssa samaa mieltä siitä, että pyritään polikliiniseen synnytykseen. Se nopea kotiutus vaan vaatii nyt sen, että raskaus menee hyvin ja synnytys myös ilman komplikaatioita. :) Mulla helpotti oloa tosi paljon, kun tiedän, että se toive mun tietoihin on nyt merkitty.
Esikoinen syntyi alakautta ja samaa toivon tästä toisestakin. Sektio hirvittää jopa vielä enemmän, ku pari päivää sairaalassa. Viimeksikki kotiuduin jo toisena päivänä synnytyksen jälkeen, kun vauva oli alkuun toisella osastolla ja mun kunto oli niin hyvä. Palauduin niin nopeaa synnytyksestä, että siksikin se alakautta synnyttäminen on mulle mieluisempi vaihtoehto :)
Eikö nuo perhehuoneet oo ensisynnyttäjille pääasiassa? Ja uskon, että varmaan olisi teilläkin Heili esikoisen kannalta parempi, jos toinen vanhemmista olis kotona turvana jos siellä sairaalassa menee pidempään. Se vauvan tulo on hänellekkin iso mullistus elämässä. Kannattaa miettiä tuota polikliinistä myös teidän kohdalla, jos synnärille on lyhyt matka. Se varmaan vähän helpottais stressiä :)

Polikliininen synnytys-toive on merkattu, mutta valitettavasti joudutaan odottamaan synnytystapa arvioon asti sekasin mielin. Jos tämä on yhtä iso kuin siskonsa ni se on sitten automaattisesti sektio ja toiveella ei ole enää merkitystä. Mutta toiveikkain mielin että tämä ei kasvaisi yli neljä kiloiseksi.
 
Oisko muilla kokemuksia sektiosta? Miten ootte lähteny paranee ja miten helposti ootte saanu keisarileikkauksen? Ja sit voi tietty myös laittaa kokemuksia alatiesynnytyksestä. Mulla ois tarkotus ens neuvolassa ottaa nyt kunnolla puheeks nää mun pelot, että pitäis kai päättää mitä mä oikeesti haluun. Ärsyttää kun jollekki puhun tästä mun pelosta ja et oon miettiny sektioo, nii heti aletaa vähättelee ja katotaa nokan vartta pitkin et kyllähän sä nyt synnytät.
 
Mulla on kokemusta hätäsektiosta vaan. Mutta tosi hyvin toivuin. Samana päivänä kävin pystyssä, seuraavana jo ite suihkussa. Leikattiin lauantaina ja tiistaina päästiin kotiin pojan kans. Pojan sydän ultrattiin sillon kotiinlähtöpäivänä ja hoitaja kyseli monesti jaksanko lähtä mukaan. Jaksoin lähtä ja kävellä, vaikka sinne oli pitkästi sairaalan alla menevien käytävien kautta. 10pv sektiosta kävin jo 3km lenkillä. :grin Eli mulla on vaan tosi positiiviset kokemukset parantumisesta. :)
vaikkakin itse leikkaushetki ei ollu miellyttävä. Tunsin kun maha viillettiin auki. Lisättiin puudutusta, kokeiltiin viiltää ja tunsin taas. Viimesin muistikuva siittä tilanteesta on se, että mieslääkäri tulee naaman eteen sanomaan "nyt nukutetaan", mies käskettiin poistumaan ja ite kerkesin sanoa vaan miehelleni että rakastan häntä ja mua pelottaa. Sitte oli jo taju kankaalla. Heräsin parin tunnin päästä verenpaineen mittaukseen ja sitä mitattiin ja mitattiin. Joku sielä sanokin että "nää on edelleen yli 200". Mutta ei siitäkään onneksi kammoa jäänyt ja voisin synnyttää uudelleen sektiolla, jos tilanne sitä vaatisi.
 
Vauvalle ja äidillehän on parempi aina jos pystyy synnyttämään luomusti, mutta jos ei pysty niin ei sillekään mitään voi. Pääasia että vauva saadaan terveenä ulos ja äitikin toipuu pidemmän tai lyhyemmän kaavan mukaan :)

Mulla 2 alatiesynnytystä. Ensimmäinen helppo ja toinen vaikeampi. Mutta molemmat oli pieniä, tyttö 2kg ja poikakin 3kg kun syntyivät hieman etuajassa. Nyt nykyinen anoppi pelottelee että heidän suvussaan syntyy vain yli 4kg lapsia :S ja miehenikin oli 4,6kg syntyessään! Itse olin 2,5kg pirpana. Kieltämättä ajatus sektiosta on nyt itselläkin käynyt mielessä kun eipä tuo kai mitenkään mahtuisi tulemaan? 3kg synnyttäminen kun jo oli todella hidasta ja repesin todella pahasti! Pelkopolille siis minuakin neuvolassa ollaan lähettämässä....
 
Olen miettinyt tuosta synnytysjutusta niin, että jos jotain sattuu niin tehdään hätäsektio. Ja siitäkin toipuminen on nopeaa ja varmaan nopeampaa kuin sen leikatun välilihan kanssa. Meillä synnytys meni normaalisti ponnistusvaiheeseem asti, ja spinaalin jälkeen sykkeet laskivat ja sitten hätäsektio. Joka ei ollut huonojuttu lopulta sekään.Sain vauvan viereeni heti kun heräsin ja mies huolehti vauvan hoidosta ensimmäisen päivän ja hoitajat kävi yöllä auttamassa. En onneksi ollut pahasti tokkurassa. Haavan kanssa meni vähän aikaa toipua, mutta ehkä vauvahuuruissa se aika meni nopeasti.

Mietin että jos ei olisi ollut miestä mukana synnytyksessä niin kenenköhän kaulassa sitä olisi roikkunut kovimmat supistukset. Doula voisi olla siinä hyvä. Olisikohan joku miesdoula olemassa? Toivottavasti Anskimanski saat pitää miehen kotona, jos saisitte koottua ylityöt, pekkaset, kesälomat, isyyslomat samaan pötkyyn niin mies olisi sitten kotona ja synnyttämässä.
 
Takaisin
Top