Synnytyskertomukset <3

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Henniv
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Huh, nyt vasta luin Kattilin kertomuksen, mutta vaikka todella rankka olikin, selvisit näköjään upeasti ja lopputulos palkitsee monin verroin! [:)]
 
Me varmaan jokainen otettais mielellään tuollainen NoKon tarina, ensikertalaiset varsinkin. [:)] [:)] Yks sellainen, kiitos!
 
kattilin turha repii siitä ressiä. sä kerroit niinku asiat meni ja kyllähän noi kaikki kuuluu asiaan ja varmaan kaikki tiedostaa riskit jo ennen ku alkaa pikkuipanaa suunnittelee. elikkäs nou hätä.[:)] mää oon pelännyt repeemisii paaaaaaljon ennen ku alettiin ees suunnittelee perheenlissäystä,( ystäväni repesi niin pahoin että tosiaan vielä nyt vuosien päästäkin kertoo niiden arpien olevan yhtä helvettii ja mitään ei voi suunnitella kun pidätyskyky on olematon ja saa elää vessan lähettyvillä..) nyt vaan ne pelot tässä loppumetreillä alkaa pahenee.. kai se on luonnon joku oma systeemi että äiti ei ois aivan ponneton ja lösö kun lähtee synnyttämään.. vaan puhisee energiaa ja jännittää terveellä tavalla...[8|][8|]
 
Joo, mitäpä noita kaunistelemaan... Nostaapa ainakin maanpinnalle, jos ei muuta[:)] mitä siitäkin tulis, jos kaikki kerrottais olevan ruusunpunaista ja niin ihanaa. Sitten kun oma vuoro koittaa, niin se onkin jotain ihan muuta kuin mitä oli kuvitellu... Mun mielestä vaan hyvä, että on monenlaista tarinaa, niin osaa varautua paremmin kaikkeen[:)]
 
Varoitus: tästä tuli pitkä tarina..
 
Kävin 1.6 äitiyspolilla kontrollissa raskausmyrkytysepäilyn vuoksi. Arvot oli kunnossa, vauva voi hyvin ja sisätutkimuksen jälkeen lääkäri sanoi, että ei se tänään synny. Kohdunkaulaa vielä sentti jäljellä ja auki vain sentille, eikä lapsi ole edes kiinnittynyt. (Edellisen viikon perjantaina toinen lääkäri kertoi vauvan olevan jo tiiviisti lähtökuopissa..) Kipeät, 5 min välein tulevia supistuksia lääkäri piti ennakkoivina ja kipu oli vain lihasperäistä. "Ota paracetamolia" - hän totesi. Kotimatkalla oli tosi hölmö olo. Olin lähes varma, että jäisin sairaalaan synnyttämään kun kipeitä, säännöllisiä ja selkään säteileviä supistuksia on ollut edellisillasta asti..
 
No - supistukset senkun jatkuivat ja tuskin sain nukutuksi. 2.6 klo 8.30 hampaita pestessä meni lapsivesi. Olin jo ekan lorahduksen jälkeen lähes varma, mistä on kyse, mutta kun istahdin pöntölle ja vettä tuli tosi reilusti lisää, niin soitin siitä vessanpytyltä sitten synnytyssaliin. Käskivät tulla pian, kun siitä vauvan kiinnittymisestä ei voitu olla ihan 100% varmoja. Mies oli töissä viiteen.. Soitin sille sinne, että vedet meni ja anoppi lupasi heittää mut sairaalaan. Oli kyllä jotenkin epätodellinen puhelu! Voin vain kuvitella, miltä miehestä tuntui jatkaa työpäivää sen jälkeen. Sanoin, että ei tarvitse tulla kesken päivän - tässä kestää kuitenkin.
 
Tulimme sairaalaan, mut laitettiin sydänkäyrälle. Vauva voi hyvin. Kohdunkaula hävinyt ja 2 cm auki. Ja kun he lapsivesitikun (vai mikä sen nimi onkaan, jolla selvitetään, onko vesi lapsivettä vai ei) kanssa olivat ottamassa näytettä, niin vettä purskahti melkein kätilön syliin. Ei sitten tarvittukaan näytettä. Ja mut siirrettiin tarkkailuhuoneeseen. Mieheltä tuli viesti, että hän on tulossa. Oli saanut loppuvuoron vapaaksi.
 
Klo 13.30 asti supistuksia tuli aina välillä, eivätkä olleet mitenkään kipeitä. Kävin lounaalla, kuuntelin musaa.. Mieskin ehti sairaalaan. Ja sitten ne muuttuikin kipeiksi. Sinnittelin pari tuntia, sitten kysyin kipulääkitystä. Kätilöopiskelija laittoi mulle ammeen valmiiksi. Ja kyllä kai se lämmin vesi vähän helpottikin.. hetkeksi.. Kunnes noin 15 minuutin jälkeen soitin kelloa ja valitin, että nyt en enää yksinkertaisesti kestä! Sisätutkimuksessa sitten todettiin, että on jo 6 cm auki. Ei ihme, että sattui.
 
Meidät siirrettiin synnytyssaliin. Ja mulle tarjottiin ilokaasua. Itse en muista paljoakaan siitä "ilosta", mutta mies kertoi, että olin kuin överikännissä. Jutut oli sitä luokkaa ja silmät pyöri päässä. Ja sitten tuli todella nopeasti ja todella paha olo! Ja oksu lensi kaaressa. Vauvan sydänäänet lähti laskuun ja paikalle hälytettiin lääkäri ja mut laitettiin sektiovalmiuteen. Lääkärin saliin tullessa sydänäänet oli normalisoituneet. Supistuskivut oli kovia. Ilokaasua en enää saanut. Hengitin vain 100% happea. Sitten tuli helpotus - ehkä maailman paras keksintö - EPIDURAALI!!! [:D] Sen jälkeen tunsin vain hieman mahan pohjassa kun supistus tuli ja meni ja kilpailtiin mieheni kanssa siitä, näkeekö hän supistuksen ensin monitorilta vai tunnenko mä sen.
 
Pari tuntia meni, sain lisää lääkettä epiduraaliin. Ja sitten meni vielä tunti. Ja sisätutkimuksessa selvisi, että olin edelleenkin vain 6 cm auki. Ja taas lääkäri hälytettiin paikalle. Kätilö oli varma, että mun lantion yläosa on liian ahdas, eikä vauva mahdu siitä. Musta otettiin x-veri ja leikkuriin ilmoitettiin, että kohta sinne saattaa tulla hätäsektioon tapaus. Lääkäri tuli, ultrasi, tutki. Sanoi, että synnyttäjän lantio on ja mahtuu kevyesti tulemaan. Se vaan, että vauva on poikittain, tai siis vinossa pikemminkin. Lääkäri yritti kääntää vauvaa ja sanoi tulevansta myöhemmin katsomaan mua.
 
Ja taas aikaa vierähti ja epiduraalin vaikutus alkoi loppua. Lääkäriä odotettiin, koska kätilöt eivät enää saaneet antaa lääkettä ilman lupaa. Siinä meinasi taas alkaa sattumaan aika helvetisti! Vihdoin tuli lupa lääkeannokselle. Kipulääkettä en saanut, mutta puudutetta sain. Ja jälleen ultraan ja sisätutkimusta peliin. Olin täysin auki, mutta vauva oli pahasti vinossa. Lääkäri käski ponnistaa vähän ja yritti kääntää samalla vauvaa. Sitten vielä vähän piti ponnistaa.. ja vielä vähän... Kunnes mä tajusin, että hei - mä synnytän NYT! Kukaan ei kertonut sitä mulle, eikä miehelleni. Tuhisin ja puhisin ja työnsin minkä pystyin! Kunnes paine alapäässä yhtäkkiä helpotti ja alkoi kuulua maailman kauneinta itkua! Papu oli syntynyt!!!
 
Papu sai 9 pistettä. Yksi lähti väristä. Ja oli tosiaan syntynyt aivan vinottain! Onneksi oli pieni, niin mahtui tekemään niin. Lääkäri kertoi jälkeenpäin, että silloin kun hän käski ponnistaa ja kertoi yrittävänsä kääntää vauvaa, hän olisi ihan yhtä hyvin voinut sanoa, että nyt lähdetään hätäsektioon ja heti. Sen vuoksi meille ei ehditty / tajuttu kertoa, että nyt sitä mennään. Mies sai leikata napanuoran ja sitten sain Papun syliin. Ilon kyyneleitä vaan tuli! En ole koskaan tuntenut niin suurta onnea kuin sillä hetkellä!!! Mies lähti kätilön opastuksella pesemään Papua ja mä jäin tärisemään paareille. Ponnistusvaihe kesti 22 minuuttia. Avautumisvaihe taas 10 tuntia.
 
Nyt ollaan oltu kotona jo muutaman päivän. Olen edelleen sitä mieltä, että Papu on minun täydellinen unelmavauva. Muutenkin sekä raskaudesta, että synnytyksestä jäi niin hyvä mieli, että uskoisin, että kyllä meille lisää lapsia tulee. Mutta keskitytään nyt tähän yhteen.
 
Voimahaleja kaikille vielä odottaville ja jo synnyttäneille!!! [:D]
 
Kunnes paine alapäässä yhtäkkiä helpotti ja alkoi kuulua maailman kauneinta itkua! Papu oli syntynyt!!!



Maailman ihanin lause ![:)][:)]

Täälä herkistyneenä taas luin[:D]
 
Meitin tarina.

Perjantai -Lauantai välisenä yönä heräsin kolmen aikaan kipeisiin supistuksiin joita tuli n.10 min välein.. eivät olleet vielä kovin kivuliaita, mutta tiesin et nää on nyt "niitä" oikeita supistuksia.. niitä tuli sitten koko päivän tasasesti 10min välein, kunnes sit Lauantai-Sunnuntai välisenä yönä taas kolmen aikaan kipenivät huomattavasti ja alkoivat tuleen 7min välein.. siinä sit herättelin miestä,et nyt mennään alkaa oleen jo niin kipeenä.

Siinä sitten saavuttiin sairaalaan ja pääsin käyrille ja yllätys yllätys supistuksien tauot pitenivät taas 10minuuttiin..noh pääsin kuitenkin lääkärin tarkistettavaks vauvan matalien sydänäänien takia ja lääkäri totesi et kahdelle sormelle auki ja kanava hävinnyt,et hyvin on lähteny käyntiin.Sit menin ilmottaan miehelle väliaikatiedot ja odoteltiin siinä sit 2 tuntia (supistukset 5min välein) et pääsin uudestaan käyrille ja vähä oli tilanne taas edennyt ja kätilö "veti" kohdunkaulaa eteenpäin..oli kuulemma aika takana.. no sit vaihettiin sairaalan kamppeet niskaan ja sain peräruiskeen ja eikun pöntölle..

Saatiin huone johon päästiin odottelemaan ja mulle laitettiin joku kipupiikki joka ei kyl helpottanut yhtään.. oltiin siä taas pari tuntia ja käyrille ku supistukset alkoi tuleen 3min välein ja olo todella kipeä..ei voinut ku itkua vääntää käyrillä...3 centtiä auki ja päästiin saliin.

Salissa sit kokeilin ilokaasua, mutta ei auttanut mitään ja aloin saamaan pahoja paniikkikohtauksia joka supistuksella..Kätilö pyys lääkärin puhkaseen kalvot ja sen jälkeen sain epiduraalipuudutuksen..kivut lähti sen siljän tien ja olo mitä mainioin..naureskeltiin vaan miehen kanssa ku oli niin hyvä olo..alkoi pissattaan kauheesti,mutta en saanut pissatuks ja kätilö katetroi..tunto alkoi palautua ja kätilö katto et 5 centtiä auki, et laitetaanpa lisää puudutetta..no näin tehtiin ja kätilö lähti käymään jossain.. ihmettelin sit miehelle,et miten nää supistukset tuntuu viä vaikka puudute laitettiin ja supistuksien väli enään 1-2 min..sitten alkoikin ponnistuttaan todella kovasti ja 5 supistuksen ajan pidättelin kunnes kätilö tuli takas ja totes et oon kokonaan auki,saa alkaa ponnistamaan..puudute alkoi vaikuttaan juuri sopivasti, joten en tuntenut minkään laista kipua koko ponnistusvaiheessa..vähän vaan ku ois kakalla ollut [:D] kätilö leikkas välilihan ja muutaman työnnön jälkeen oli tyttö maailmassa [:)] <3
 
kerronpa minäkin nyt omastani vaikka paljon on vieläkin itellä hämärän peitossa tapahtumista...
elikkä tosiaan torstaina aamulla 10.45 meni lapsivedet ja iltapäivällä yhdeltä oltiin synnärillä. tilanne oli sama kuin keskiviikkona äitipolilla eli sormelle auki ja kanavaa 2 senttiä jäljellä... myöskään ei mitään supistuksia ollut... lääkäri päätti että jos ei aamuun mennessä mitään tapahdu niin sitten käynnistellään..
siinä neljän aikoihin alkoi tulla selkäsärkyä ja kuuden aikoihin tulikin jo säännöllisiä supistuksia 10 min välein...supistuksissa erikoista oli vaan se että ne tuntuivat ainoastaan tosi voimakkaina alaselkäkipuina (maha ei kovettunut eikä mahan puolella muutenkaan mitään tuntemuksia) minkä vuoksi kätilö ei sitten oikein edes uskonut että ne ovat supistuksia... mutta pikkuhiljaa niitä tuli tiheämmin ja kesto oli noin ½-1 min...
illalla kymmenen aikaan kivut oli jo niin kovat että päätin sitten kokeilla kylpyä ja voin  sanoa että ihanaa oli ja helpotti oloa [:)] siellä taisin tunnin verran lillutella...
kivut voimistuivat ja mulle annettiin oxynorm 10mg lihakseen minkä jälkeen alkoikin täysi h**vetti... supistuksia tuli 2 tuntia ilman taukoja ja siinä sitten vaan huusin ja rääyin kaks tuntia... varmasti ihanat kaks tuntia miehelle...
synnytyssaliin sitten kahden jälkeen yöllä päästiin ja pääsinkin nauttimaan ilokaasuhuppeleista epiduraaliin asti... epiduraalin jälkeen sainkin (ja mies myös) hetken torkuttua ja muutenkin rauhotuttua... aamuvuoron kätilö tuli seitsemän jälkeen paikalle ja totesi että nyt on täysin auki paikat ja saisi alkaa ponnistelemaan.. ponnistusvaiheesta on vain hämäriä muistikuvia mutta se oli kestänyt kuulemma tunnin verran kun kätilö pyysi lääkärin paikalle kun epäili että vauva taitaa olla vääränlaisessa tarjonnassa (korkea suora oli tämän tarjonnan nimi, ja ilmeisesti tarkoittaa että vauva oli vähän liian ylhäällä ja kasvot ylöspäin, jos oikein ymmärsin)... lääkäri siinä tutki ja ultras ja sitten tulikin päätös kiireellisestä sektiosta...ja kertoi että joudutaan tehdä pystyviilto koska vauva on jo niin alhaalla... tässä vaiheessa mies menikin paniikkiin ja annoin hänelle luvan lähteä tupakille ja soittamaan äiteille [:D] no leikkurista muistan että sain kaikenlaisia lääkkeitä ja erimoisia tippaletkuja roikkui sieltä sun täältä ja pian kuuluikin maailman ihanimmat rääkäisyt kun poitsu oli maailmassa [:)] ja sitten poitsu vietiinkin jo iskän syliin ja minä jäin hetkeksi heräämöön..
perjantaipäivä meni kyllä aivan muissa maailmoissa, kiitos kaiken mahdollisen lääkityksen... ja mies urheasti hoiti mua ja vauvaa perjantain...lauantaina sain nousta vähän sängystä ylös ja ensimmäisen kerran nostaa vauvan omaan syliin [:)]
on kyllä aikalailla hämärän peitossa suurin osa tapahtumista, mutta mieheltä olen osan kuullut sekä kätilöltä... on saanut hieman noita aukkoja paikkailtua... ja aika usvassahan tuo meni koko sairaalassaoloaika kun se oma pieni on vaan niin kertakaikkisen ihmeellinen että ei mikään muu edes kiinnosta [:)]
 
kun näitä tarinoita on lukenut, niiin moni
on kokenut epiduraalin jumalaiseksi.[:)]
hyvä tietää, että on niin monelle ollu hyvä/paras
kivunlievitys.
 
katsotaans saanko itsekkin nyt aiseksi kirjoittaa.. eli edellisenä pv:nä lääkärit päättivät käynnistää yhteisymmärryksessä tiistai aamuna synnytykse,yhdelle sormelle auki,ja kohdunkaulaa jäljellä 2cm. eli tiistainan 1.6. vaille 9 laittoivat minut ensin käyrille.. käyrä oli hyvä. 9.23 laitettii pilleriä et alkaisi kypsyttämään kohdunkaulaa yms. arvelivat ettei välttämättä tapahdu hetikää kun viikkoja on kuitenki vaan se 36.. siinä taas käyrillä makasin vaille 12 jolloin alkoi supistuksia tulemaan.. alussa eivät kovin kipeitä,vaikka tuntui muutamien minuuttien välein..yhde jälkee katsottii onko tapahtunut edistyst,kohdunkaulaa oli lyhentynyt,hieman.samoin nyt auki juuri ja juuri 2cm. niipä ei sitte laitettukaa vielä toista pilleriä.kun kerran yhdell jo ihan hyvin edistynyt. kolmen aikaan mies tuli sitt seuraksi ja siin vaihees supistuksia oli ihan tiheään ja kipeenä siinä makasin.voimat oli jo siinä vaiheessa aika kuollut.tuntu et koht anelen et tekisivät sektion nyt heti. suihkussa kävin pallon päällä istuskelemasa mut ei siitä paljoa ollut hyötyä.välil helpotti kyll. puol viis sitten pääsin synnytyssaliin kun olin niin kipeenä ett laittavat epiduraalia yms. supistuksia tuli varmaan joka minuutin väliin.mitää asentoo saanu.piti käyä vessassa mut seki oli tuskaa kun supisteli tosiaa koko ajan. heti viide jälkee katottii mikä on tilanne,3cm auki. soitin miehenkin paikalle et ala tulla et koht voi tapahtua.. siin koetin sit kärvistell ja oottelin kun mieslääkäri laittoi ensin kohdunkaula puudutuksen.joka tällä kertaa auttoi!! (vuos sitte ei mikää auttanu). tämä mieslääkäri arveli et seittämä aikaa syntyy... no sit se aiko hälyyttää anestesia lääkäriä paikalle jotta saisin sen epiduraalin.. mies tuli heti puol 6 paikalle.. supisteli mut kipu ei tuntunut oikeestaa.hieman takamuksessa ihan kuin kakkaa tulisi.. kätilöt lähti käymää jossai kello oli 17.48 kunnes tuntu et nyt räjähtää takapuoli.käskin miehen hakee äkkii apuu.. olin kylkiasennossa edelleen.pian kätilö tulikin ja sain sanottuu et pakko ponnistaa et se tulee nyt.kätilö kielsi mut mä vaan vastaa vääsin ettei pysty.toinen kätilö oli edellee jossain ja kylkiasennoss 17.53 syntyikin kauhealla vauhdilla pieni tyttö,jonka ne otti hoiviinsa.pikaisesti näyttivät minulle myös neitiä ja mä vaan itkee tihrustin.mies vaa koetti rauhotella ja onnitteli ja sanoi et meill on ihana pieni tyttö,samall suuteli siin.mut enhä mä itkultani mitää pystyny. [:D] ait ne veikin neidin keskolaan.. tosiaan neiti meinas syntyä ilman kätilöitä.yksin kätilö otti vastaa neidin ja toinen tuli just paikalle kun neiti oli ulkona.. urakan jälkeen alettiin koettaa irrottamaan istukkaa.joka pienten paineluje jälkee irtosi.kalvot oli mones osana.. mut saatiin kumminkin pois.. yks tikki tuli.

siinä jonkun ajan päästä kumminkin raahauduin suihkuun.kun tunsin et kyl mä sen pystyn.oli kyl siin ja siin et pystys pysyin ja olo oli niin huono.verenpaine taivaissa. ja siihen sain lääkettä kans. sit saatiinkin miehen kans pientä syömistä..

tossapa toi noin suunnilleen oli. eli mulle ei keritty laittamaan edes sitä epiduraalia.ainoastaa se kohdunsuulle laitettava pistos..
 
Tässä muokattuja otteita päiväkirjasta. Synnytys käynnistettiin hepatogestoosinvuoksi 39+6, itseäni käynnistäminen harmitti. Pääsimme heti saavuttuamme saliin jossa, tutkimuksen jälkeen kalvot puhkaistiin ehkä noin 10.30 ja lapsivesi alkoi valua. Tuntui tosi ärsyttävältä, koko synnytyksen ajan sitä valui ja tosi reippaastikkin välillä. Jouduin olemaan sängyssä kun pää ei ollut ihan kiinnittynyt vaan pompsahti kokeiltaessa aina vähän takaisin. Olisin toivonut, että supparit alkaisi edes luonnollisesti... Muutamia tuli, mutta eivät voimistuneet kun olin makuulla. Laittoivat tipan, ensimmäinen kätilö oli tois mukava ja kuunteli toiveitani (amme, saisin olla pystyssä ja jakkara ponnistus) ja oli pahoillani kun en voinut minua tipan vuoksi ammeeseen päästää. Supparit aloivat tipasta napakoitumaan, ja tuntuivat jonkinverran. Tippaa lisättiin välillä, kuitenkin aika maltilla. Sain nousta ylös ja olinkin jalkeilla epiduraalin antoon asti.

Kahden jälkeen niissä alkoi olemaan jo tehoa ja tuntumaa, kätilöiden vuoro vaihtui kolmelta ja sain kaksi kätilöä paikalle. Toinen näistä oli valitettavasti just sellainen hopi, hopi täti ja kävi vääntämässä oksitosiinitippaa koko ajan kovemmalle kun supistukseni olivat liian lyhyitä, ja käyrää seuraamalla huomasi sen että sitä lyhyemmäksi ne kävivät mitä enemmän sain tippaa. Itseasiassa ne olivat aikalailla jatkuvia, ilman kunnon taukoja, kamalia. 17.30 pyysin epiduraalin kun olin reilut 8 cm auki ja supistukset olivat sietämättömiä. Tärisin epiduraalin jälkeen kuin horkassa, mies haki lämmitetyn pyyhkeen ja silitti että horkka laantuisi. Epiduraali vei kivun pois, vatsalta ja selästä, mutta jätti tosi oudon ja kamalan kivun emättimen alueelle, jokainen supistus tuntui kun joku olisi ruuvannut tuota osaa minusta irti. Jotenka ponnistamaan lähteminen tuosta tilanteesta ei ollut ollenkaan miellyttävää.

Ponnnistusvaiheeksi laitettiin 19 min, joka ei kylläkään ollut aktiivista aikaa, vaan hetki kun aloin sen tarvetta tuntemaan. Nousin vielä ylös, vaikka toinen kätilö ei olisi antanut (jakkaraa en saanut, koska tiedossa oli vauvan mahd, virvottelun tarve ja iso koko) Toinen kätilö onneksi kuunteli ihanasti ja sain nousta ylös, tämän jälkeen taisin ponnistaa noin viitisen kertaa kunnolla ja sitten vauva syntyi klo 18.49, 4106 g, 52 cm, pipo 36 cm. Olimme rakastuneet. Sinun oletettiin olevan hyvävoimainen keuhkosairaudestasi huolimatta, koska synnytyksen aikan sydänäänet olivat olleet loistavat koko ajan. Saimme pitää sinut parisen tuntia salissa paitani alla ja sitten sinut vietiin yöksi valvontayksikköön tarkkailuun. Oli kamalaa lähteä osastolle ilman sinua, mutta toisaalta olo oli huojentunut näimme, että voit hyvin ja piinaava odotuksemme oli päättynyt. Haptusarvot olivat tosi hyvät ja seuraavana aamupäivänä sain sinut viereeni.

Erilainen synnytys kuin luonnollisesti käynnistynyt esikoisesta, nyt epiduraali ei auttanut niin hyvin kuin viimeksi. Toisaalta esikoiseni oli isompi ja sain synnyttyksessä enemmän silloin vammoja, nyt ei mitään. Viimeksi en istunut kahteen viikkoon ja nyt jo salissa, vaikka oLin pelännyt käynnisteyssä synnytyksessä repeämistä.
 
Lennu_G:n teksti oli koskettava! Tarinaan pääsi hienosti mukaan.

Mulle hoitaja sanoi lapsivesien menon jälkeen, että sitä tulee niin kauan kunnes lapsi on maailmassa. Ja todellakin kun reilu päivän ajan sain maailmaan tuloa odottaa niin aina sitä valahti kun oli jonkun aikaa maannut tai istunut. Epämiellyttävää kun koko ajan paikat märkänä, mutta onneks tosissaan olin sairaalassa ja sairaalaan kuteet päällä ja niitä ihanan isoja siteitä niin ei tarvinnu ihan 5min välein olla vessassa. Mies kysy aina naaman väänteistä että taasko sitä tuli vai. Käskin sen jossain vaiheessa kusta housuunsa niin tietäis miltä musta tuntuu [:D]
 
Viirukhan Itsekin koin aina kun pientä pistettiin, että minuakin olisi pistetty... inhoan kaikkia piikkejä, erityisesti hemoglobiinipiikkiä, ja meidän pientä pistettiin viikon ajan sairaalassa lähes päivittäin aamuin illoin samanlaisella kapistuksella kantapäähän. Kyllä meinasi äidin sydän särkyä.

Piikkikammoani neuvolan täti keskiviikkona nauroi, kun taas piti hemoglobiini mitata, että "tyyppi on juuri selvinnyt synnytyksestä ainoana puudutteena ilokaasu, ja pelkää pientä piikkiä" [:D] No, kukin tyylillään.
 
Näin meillä:
Tiistaina 1.6: touhuilin aamun ihan normaalisti, kävin kaupungilla hoitamassa asioita ja ostamassa turvaistuimen autoon.
Menin kotiin n.klo 14 ja alkoi ns.menkkakivut alaselässä n.10-15 min välein.
Klo 15 menin sohvalle makaamaan ja kirjasin ylös kuinka usein kivut tulivat. En uskonut että ne olis olleet supistuksia, olin ehkä niin hämmentynyt koska viikkoja oli "vasta" 37+4. Supistukset tulivat n.7 minuutin välein ja kestivät 30 sekuntia.
Klo 15.45 soitin synnytysosaston päivystykseen ja kerroin tilanteen. Siellä sanottiin että noilla viikoilla supistukset ovat vasta harjoitussupistuksia, ota särkylääkettä ja lepää. Sanoin myös etten ole tuntenut vauvan liikkeitä niin paljon kuin yleensä päivän aikana, siihen neuvottiin että menee vasemmalle kyljelle ja alkaa laskemaan tuntemuksia tunnin aikana.
Klo 16.30 mies tuli töistä kotiin, en viitsinyt ilmoittaa hänelle aiemmin että supistukset ovat alkaneet. Hän olis tullut töistä kiireellä. Kyseli että pitäiskö lähtee käymään synnärillä... Tais olla aikas paniikissa.
Klo 17.30 lähdettiin mun pyynnöstä synnärille, varmuuden vuoksi. Tyly kätilö otti meidät vastaan (sama joka oli vastanut puhelimeen kun soitin). Kysyi vielä et miks tultiin!!! Supistusten vai vauvan liikkeiden takia??? Pääsin käyrille ja hetken kuluttua kätilö sanoi et kyllä taidatte tänne jäädä. Vauva voi hyvin ja tosiaan on supistuksia. Siinä vaiheessa olin 4cm auki. Sain peräruiskeen ja tyhjennyksen jälkeen sairaala vaatteet päälle ja synnytyssaliin. Oltiin miehen kans aika ihmissään et nytkö se tapahtuu!!!
Klo 19 oltiin salissa ja sain ilokaasua helpotukseks. Mies katsoi monitoria ja kertoi koska supistus on tulossa että osaan ottaa ajoissa ilokaasua. En tykännyt hengittää sen maskin kautta joten kestin supistukset ilman kaasua. Hassua että supistusten välissä olo oli ihan normaali. Muistaakseni supistukset tuli edelleen n.5min välein ja kesti vain 30 sekkaa.. Lääkäri kävi tsekkaamassa että olin 6cm auki.
Klo 20 sain kohdunkaulan puudutuksen ja kätilö laittoi tipan epiduraalia varten (tai aiemmin, en muista)Myös kalvot puhkaistiin tässä vaiheessa.
Klo 20.30 Lääkäri tuli laittamaan epiduraalin....Sitten tuntui että tulisi kakka, sanoin siitä kätilölle joka sanoi että se on vauvan pää ja katsoi, olin auki 10cm. Saa alkaa ponnistaan. Lääkäri ei ehtinyt laittamaan epiduraalia! En ensin tajunnut että olisi pitänyt ponnistaa vain kun supistaa, enkä sitten enää edes tuntenut supistuksia. Teki mieli vain ponnistaa!!! 12 minuuttia ponnistelin ja poika syntyi.  
Klo 20.42 Meillä oli 9 pisteen poika!! 2470g ja 46cm. Kätilö kertoi vähän myöhemmin että joutui leikkaamaan välilihan että poitsu saatiin turvallisesti ulos. En edes tuntenut että oli leikannut, muutaman tikin siis sain. Napanuora oli lyhyt joten isä ei sitä saanut leikata.
Sain oksitosiini piikin jalkaan ja istukka tuli helposti ulos. Ei tuntunut miltään.
Sain pojan rinnalle paidan sisään jonka aikana kätilö laittoi tikit yms. Se ei tuntunut kuin pieneltä pistolta..
 
Puolen yön jälkeen päästiin sitten synnyttäneiden osastolle vauvan kanssa!! Tikit vaikeuttaa istumista, muuten ei mitään tuntemusta että olis synnyttänyt.
Jäi mietityttämään että miltä kaikki olis tuntunu jos olisin saanut epiduraalin!! Ehkä seuraavana vauvan kanssa sitten :)
Synnytyksen kesto alettiin laskemaan klo 16, koska siitä lähtien supitukset oli voimakkaampia. Synnytyssalin kätilö oli ihmeissään kun synnytys eteni noinkin nopeasti ensisynnyttäjältä!
 
Mulla oli aiemmin mielessä että haluan ainakin kokeilla jakkaraa ja että haluan epiduraalin, eipä ehtinyt.
 
Kuulostaa kaikin puolin aika unelmalliselta synnytykseltä, etenkin kun alkoi "puskista"! :D Eipähän tarvinnut turhautua odotellessa, niin kuin esimerkiksi minä... XD
 
Mielenkiinnolla luin kertomuksianne, joitain liikutuksen kanssa! Tulipa tässä mieleeni, että minulla se synnytys taitaa oikeasti olla jo ovella, kun täältä lueskellut että teillä on ollut sairaalaan mennessäkin vielä kohdunkaulaa n2cm jälellä ja hyvä jos yhdelle sormelle auki.. Kun kävin eilen kätilöopistolla sikiön koon tutkimuksissa, niin lääkäri sanoi että olen jo kahdelle sormelle auki, kohdunkaulasta vain pieni reuna jäljellä ja kohtu tullut alas ja eteen..??

Hurjasti onnea jo synnyttäneille ja kiitos kokemuksienne jakamisesta! Saas nähdä koska itse pääsen kokemustani jakamaan :)
 
Olispa kaikilla samanlainen synnytys kun monalisalla[:D] Kuulostaa niin helpolta ja unelmasynnytykseltä[:)] Ja varsinkin noin kun tulee aivan puskista!
 
Tässä myös tarinaa meitin pojan maailmaan tulosta [:)].

Lauantai (12.6.) aamulla kuudelta heräsin läsähdykseen jalkovälissä, vedet meni... sohvalle[;)]. Seiskan maissa alkoi supistelee, kokoajan voimakkaammin. Ihan ekat pari kolme supistusta tuli n. 10 min välein ja sen jälkeen niitä alkoi olla 4-5 min välein. Kävin vielä suihkussa, kun ajattelin lämpimän veden helpottavan oloa, eipä auttanut. Olo alkoi tosi tuskanen.
Lähettiin sitten TYKS:iin, kirjasivat mut saapuneeksi klo 9.05. Olin siinä vaiheessa auki 3cm. Siitä synnytyssaliin ja sain heti ilokaasua. Toimis oikeen kivasti mulla [:D]. Mies siinä naureskelikin, että ottaa tuleva äiti viimoset kännit[:D]. Tunnin verran hengittelin kaasua, kunnes kipu alkoi taas tuntua ylivoimaiselta. Sitten laittoivat epiduraalin. Mua väsytti ihan hirveesti, vaikka olin nukkunu koko yön, ja toivoin että kohta pystyisin nukahtamaan hetkeksi. Kipu katosi, tosin paineen tunne jäi. Ei sitten tarvinnu nukkua...
Paineen tunne kasvoi joka supistuksella ja tuli sitten tuli pissahätäkin (tai ainakin siltä se tuntui). Kätilö tarkisti vieläkö mut voi päästää vessaan. Lupaa ei enää tullut.
Kokonaan auki ja ponnistamaan. 14 min ja miehen laskujen mukaan 9 ponnistusta myöhemmin tuo maailman ihanin poika syntyi [:)]. Poika rääkäisi kerran miehekkäästi ja sain hänet paitani sisään <3. Miehen ensimmäset sanat "Tietkö, toi on meijän", sai mut itkemään silloin ja saa edelleen [:)]. Pari tikkiä, suihku, välipalaa ja meijät siirrettiin osastolle.

Olin ajatellut synnytyksen olevan paljon rankempi kokemus. Mieheltä vielä kyselin, että huusinko kovasti. Sanoi, että ponnistusvaiheessa vähän ähisin, mut tikatessa olin pitäny "synnytysääniä"[;)]. Tikkaaminen on siis pahempaa kuin synnytys [8|]. Ja nuo muutamat tikit tuli siitä kun poika syntyi käsi poskella. Mikäli olisi syntynyt pää edellä ei noitakaan kahta tikkiä olisi tarvittu. Kun synnyttäminen on näin helppoa, meille tulee ihan varmaan lisää lapsia... ehkä nyt kuitenkin odottellaan ainakin vuosi [:D]. Kaikin puolin jäi todella hyvät fiilikset!
 
papu82: siis kauanko synnytyksesi kesti? Ei varmaan montaa tuntia? :D Millä viikolla vauva syntyi? Tapahtuiko sulle yöllä tai edellisenä päivänä mitään synnytystä ennakoivaa?
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top