-Synnytyshöpinöitä-

Aah, hyvä kun Marzipaani mainitsit ton neuvolakortin! Mulla on 6 viikkoa laskettuun aikaan niin kai sitä neuvolakorttia vois jo varmuuden vuoksi ruveta kuljettamaan mukana... Jos sit tuleekin vaikka jossain ihan oudossa paikassa, esim töissä (käyn Espoosta Järvenpäässä töissä) jotain supistuksia tms niin ei tarttis niin panikoida...
 
Mulla on alusta asti ollu melkein aina neuvolakortti mukana pyörimässä :) Neuvolassa suositeltiin sitä heti alkuun, niin kai se siks on jääny mukaan aina. Pääasiassa mun oman lahopäisyyden takia, koska oon ollu koko ajan viikoista sekasin jne :)

Mua muuten hermostuttaa edelleenki se, et miten mies pärjää synnytyksessä. Se on kanssa ihan rauhallinen ja lupaillu ettei pyörry ja tekee sen mitä oon jo nyt pyytäny. Mut meneeköhän se silti vähän lukkoon siinä itse tilanteessa? Miten teillä uudelleensynnyttäjillä on miehet pärjänny synnytyksissä? Ja onks kaikilla mies tulossa mukaan vai joku muu tukihenkilö? Mä en kyllä vois kuvitella ketään kavereista mukaan jos ei olis miestä tai jos mies ei jostain syystä mitenkään vois olla mukana.
 
MInä oon päässy niinki pitkälle et tiiän nyt minne meen synnyttämään. Ja varasin ajan synnytysvalmennukseen ainne sairaalaan ens viikon perjantaille. Outoa et noin aikaseen anto ajan, enhä oo ku viikolla 33 + jotain sillon, mut samakai se on millo siellä käy :)
 
Morot vaan kaikille tasapuolisesti! Täällä joukkoon ilmoittautuu taas yksi marrasmasu :)

Laskettu aika kun lähenee kovaa vauhtia niin pakkohan se on itsekin liittyä mukaan keskusteluun...
Kaikkein eniten synnytyksessä mua tällä hetkellä mietityttää matka sinne sairaalaan. Jotenkin täältä lapin vinkkelistä nähtynä tuntuu hassulta ajatella että pitäisi pohtia sitä että mihin sairaalaan menisin synnyttämään vaan ennemmin sitä että ehditäänkö sairaalaan ylipäätään. Matkaa meiltä lähimpään sairaalaan on n. 140km ja jotta elämä ei kävisi liian helpoksi niin mies otti ja mursi kätensä joten eipä siitäkään ratin taakse ole vielä pitkiin aikoihin. Siihen syssyyn kun heitetään vielä kunnon alkutalven sohjopakkaset, pari tusinaa poroja ja ah, tuo ihana kaamos jolloin valoakaan ei kajasta juuri mistään (varsinkaan jos ei vielä ole satanut lunta kunnolla) niin ihan mukava soppa tästä saadaan kehitettyä.
Esikoista kun odotan niin ei ole mitään havaintoa siitä kuinka hitaasti/nopeasti asiat mahdollisesti sujuisivat. Harvemmin ensisynnyttäjillä menee koko hommaan vain se muutama tunteroinen mutta ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu. Neuvolatäti rohkaisi hienosti että vain kymmenkunta vauvaa syntyy vuoden aikana matkan varrelle kaikista lapin vauvoista, mutta itsestäni se tuntui ennemmin roisilta mustalta huumorilta Tänään tosin sain vahvistuksen neuvolasta että ei sitä katsota pahalla jos täällä soittaa itselleen ambulanssikyydin vaikka ei akuuttia hätää sisänsä olekaan synnytyksen/vauvan suhteen. Mutta itse en ratin taakse lähde, taksiin ei ole varaa (varsinkaan jos sattuu samalla sotkemaan penkit ;) ), paikallisbussit kulkee aika nihkeästi (eikä tuokaan ihan se parhain vaihtoehto ole...) ja ainoa potentiaalinen kuski on nyt käsi kipsissä. Jotta asiat ei sujuisi liian helposti....?

Muuten en ole synnytystä juuri etukäteen suunnitellut. Asiat menee niin kuin ovat mennäkseen ja harvemmin mikään menee kuitenkaan siten kuin on etukäteen suunnitellut. Hienoa on se jos sairaalaan ehditään, parempi vielä jos pääsisi ammeeseen avatumisen aikana, loistavaa jos saisi jonkin sortin kivunlievitystä, mahtavaa jos komplikaatioita ei tulisi. Mutta pääasia on, että vauvalla on kaikki hyvin.
 
Kuten näemmä teitä muitakin, synnytyksen kesto on yksi asia, mikä täälläkin on mietityttänyt. Esikoisen aktiiviseksi synnytyksen kestoksi kirjattiin 6h30min. Ensimmäisistä tuntemistani supistuksista meni 12h siihen, kun poika oli maailmassa. Nythän näitä kivuttomia supistuksia on puolestaan tullut jo viikkoja lähes koko ajan.

Sairaalaan meillä on nyt matkaa autolla vain alle 10 min, jos vain pääsemme sinne 35+ viikoille, eikä tarvitse lähteä ajamaan Naikkarille. Eli ajallisesti ei ole hätää eikä hoppua. Miehen työmatka sen sijaan on ei-ruuhka-aikaan n. 45 min, joten sen näkeekin sitten, saanko yrittää suoriutua itsekseni sairaalalle jollain konstilla. Ihan turhaan kun ei viitsisi miestä töistä kotimatkallekaan hälyttää, mutta kuitenkin olisi kiva, että mies ehtisi paikalle.

Jabbaleen tilanne kuulostaa aika hurjalta, verrattuna näihin omiin pähkäilyihin sairaalaan lähtemisen ajankohdasta. Ambulanssi kuulostaisi senkin puolesta houkuttelevimmalle vaihtoehdolle, jos tilanne esim. jostain syystä eteneekin niin, että apu olisi jo matkalla tarpeen? Pohjoisessa jonkun verran ajelleena voin vain kuvitella, miltä tuntuisi miettiä, lähteäkö itse ajamaan talviaikaan synnytys käynnissä. Huh.
 
Tuosta väliliha-asiasta, täällä sain neuvolan tädiltä ihan hierontaohjeet siihen välilihan hierontaan jo monta viikkoa sitten... Mieskin kuulemma voi auttaa... ;) Ei oo kuitenkaan vielä varsinaisesti aloitettu hieromaan, jotenkin hankala aloittaa noita valmistautumisia, niinkuin myöskään sitä lantiopohjanlihastn jumppaa, mitä ois pitänyt tehdä jo kauan, mut en minä ainakaan oo säännöllisesti saanu aikaseksi... Meillä on tällä viikolla siis torstaina se synnytysvalmennus ja synnärillä käynti ym. ja sit perjantaina vauvaa ultrataan ja käännetään, jos on tarvis... Oisin kyllä toivonu, että nuo ois ollu toisin päin, vähän toisenlaisia juttuja pyörii nyt synnytykseen liittyen mielessä, kun uskon sen olevan perätilassa, kuin jos tietäsin, että se on raivotarjonnassa... Mut eipä ollut aikoja äitipolille ei, ja perjantaiaamuna on mentävä. Siellä voi kuulemma mennä pari kolme tuntia, kun pitää ottaa sydänkäyrää puol tuntia ennen ja jälkeen ja ties mitä... Mie oisin niin halunnu miehen sinne mukaan, mut eihän se töidensä puolesta niin pitkäks aikaa pääse. Kaipa se on siitä vielä selvittävä ihan yksin.. :/ Mut vielä toivon, että ihme ois tapahtunu/tapahtuis ja vauva kääntyis itsestään ja perjantaiaamuna ultrassa vilkuttelinkin raivotarjonnassa oleva, hyvin voiva poika... :) Kassi pitänee pakata tällä viikolla, jos vauva päättääkin kääntämisen seurauksena syntyä... Alkaa kyllä aikalailla jännittää, ja kun ratkasun hetket on käsillä tuon synnytystavankin suhteen, kun nyt selviää se poitsu asento loppuviikosta... Ei tämä ihan niin helppoa oo, mut aina vois asiat huonomminkin olla...
 
Mullakin on ollut koko ajan neuvolakortti käsilaukussa mukana, ihan vaan siitä syystä, että en todellakaan muistaisi sitä neuvolapäivinä erikseen ottaa mukaan.

Mies tulee mukaan synnytykseen ja on kyllä niin rauhallinen luonne, että mun ois vaikea kuvitella, että sitä jokin muu hetkauttaisi kuin se, että mun tai vauvan vointi romahtaisi. Jos mies ei voisi mukaan tulla, haluaisin mukaan isäni... Äärimmäisen rauhallinen hänkin, joten mun kohdalla taitaa kyllä pitää aika hyvin paikkansa se, että naiset menee naimisiin isiensä kaltaisten miesten kanssa :)
 
Minuu on jotenki alkanu ällöttämään ajatus synnytyksestä, ei niinkään se kipu mut ylipäätään et mist se vauva pitää puskee ulos :D iha tyhmää.. katoin ekaa kertaa nyt jonku synnytysvideonki, et jos se helpottas vähä.. sittekö ne vauvat on viel jotenki nii rumia just vastasyntyneenä ku pää onku alienilla.. äh.. no kai tää on sitä valmistautumista tulevaan, koska kyllä minua ällötti aiemmin ajatus imettämisestäki, et joku imee minun tissiä, jotenki pervoa ja likasta :D Mut onneks seki ällötys on menny ohi jostain kumman syystä, kai se luonnostaan tulee hyväksyminen ym.
 
Siirän nyt tämän synnytysmietintäni tänne. Tämä viesti on vastauksena ja kiitoksena noihin lokakuu-ketjussa tulleisiin rohkaiseviin kommentteihin minun alatiesynntys vai sektio puntarointiin. Ehkä loput vastaukset siellä esittämääni kysymykseen sektioon päätymisen syistä vois laittaa tänne, ettei se miun synnytyspuntarointi täytä kaikkea alaa sieltä ketjusta. Toivottavasti kukaan ei siitä sinne lokakuu-ketjuun kirjoittamastani viestistä loukkaantunut, en ollut tarkoituksella provosoiva. Tässä tilanteessa synnytystapa on tosiaan jokaisen oma valinta (yleensähän ei saa valita). Äidin motivaatio synnytykseen on kuitenkin kai tärkein niistä alatiesynnytyksen kriteereistä, eli senkin perusteella sektio varmasti on monille ihan oikea ratkaisu. Ehkä mulle on tässä nyt siunaus (tai kirous) se, että on eka synnytys, niin en osaa kauheesti odottaa enkä toisaalta pelätä synnytyksessä mitään. Kiitos, kun jonnekin saan purkaa sydäntä, jotenkin livenä pitää olla joka suuntaan niin varma valinnoistaan, että hyvä, kun jossain saa osoittaa epävarmuuttaan ja pohtia... Kun nimittäin niitä synnytyksen kauhistelijoita on muuallakin, kuin täällä verkossa... :D Toki epävarmuuteni aion osoittaa myös siellä ä-polilla keskiviikkona, aion kirjottaa kaikki mieleen tulleet kysymykset ylös ja esittää ne siinä lääkärille, vaikka tuntuis miten tyhmältä. Eipähän tarvii sitten yön pimeinä tunteina niitä miettiä. Enkä siis mitenkään oo sektiota vastaan, sehän voi olla joka tapauksessa edessä, mut tässä jotenkin ehkä tarkemmin mitä ajan takaa:

Kun se mulla itselläni on mielessä, että kun se alatiesynnytys voi mennä hyvinkin, niin miksi mennä suoraan sektioon? Siis jos, ja kun, nyt näyttäisi siltä, että omalla kohdallani kaikki perätilassa alateitse synnyttämiseen vaaditut kriteerit täyttyy. Toki jokainen tekee omat ratkaisunsa, mut en jotenkin nää, että perätila synnytys tuottaisi niitä "ongelmia" (mitä ne ees on?) niin paljon enemmän, jos lainkaan, että saisin itselleni sellaisen synnytyspelon kehitettyä, että vaatisin sektiota. Moni asia on kuitenkin ihan samoin, kuin raivotarjonnankin kanssa ja tosiaan erityiskohtelua luvassa, paljon henkilökuntaa ja osaavia, kokeneita ihmisiä paikalla. Erityiskohtelu alkoi jo tarkemmalla tutkimisella vauvan koon ja väylien suhteen. Joo, joidenkin komplikaatioiden riski on hitusen suurempi, kuin raivotarjonnassa, mut lähtökohtaisesti on aika sama, onko riski 1%  vai 5%, jokatapauksessa siis yksittäistapauksia, ja jos sattuu kohdalle, niin sitten paskanakki. Että kun se ei nyt ole mahtumisesta kiinni, niin mikä riski siinä synnytyksessä on niin paljon suurempi, että pitäisi valita iso leikkaus? Ainahan voi olla, että jotain odottamatonta tulee vastaan ja sitten mennään sektioon, mutta niin voi käydä muutenkin kuin perätilaisten kohdalla. Ja kuitenkin kiireellisen sektion valmius on koko ajan olemassa ja päätökset tehdään (ehkä) rivakammin, kuin normitilanteessa.

Kiitos ja anteeksi. Nyt joudutte näitä miun ristiriitaisia sepustuksia lukemaan ainakin ensi keskiviikkoon. Sitten jos lääkäri jättiläisvauvan takia määrää sektioon, niin sit suljen suuni ja marssin sinne kiltisti sovittuna ajankohtana... :D
 
Hehe, senkus sepustat vaikka joka päivä etuli :)
Mä mielelläni "normaalisti" synnyttäisin, mut perätilassa olevasta en tiedä uskaltaisinko nyt ensimmäisen kohdalla yrittää. Ainakin nyt olisin sitä mieltä, et sektiolla mentäis. Tääkin johtuu varmaan siitä, et en oikeesti tiedä millanen "työ" on synnyttää lapsi. Jotenkin oon saanu sen vaikutelman, et perätilassa oleva on hankalampi puskea ulos ja pelottaa voimien loppuminen ja synnytyksen keston pidentyminen. En tiedä pitääkö toi yhtään paikkaansa, koska ei mulle kukaan oo faktoja iskeny pöytään. Jotenki tuntuu, et koko synnytysaiheesta vaietaan joka paikassa, ettei siitä kerrota kaikkea missään vaikka aika oleellistahan se olis synnyttäjän tietää etukäteen kaikenlaista. Joka tapauksessa toivon edelleen, että saat synnyttää alateitse, kun sitä selvästi haluat ja toivotaan että kaikki menee hienosti :)
 
Viime aikoina on jotenkin yhtäkkiä alkanut jännittää tuo tuleva synnytys. Kävimme tutustumassa synnytys- ja lapsivuodeosastolle, ja sen lisäksi satuin vielä katsomaan telkkarista jaksot niin Erilaisia äitejä ja Teiniäitejäkin. Sen jälkeen olen nähnyt erityisesti synnytykseen liittyviä unia... Jos jotain niin se ainakin on varmistunut että taidan tarvita epiduraalin...! Miten muut, onko ajatukset jo kääntyneet tuohon synnytykseen?
 
Heissan kaikille :)

Yksi marraskuinen ilmottautuu remeliin mukaan. Olen lueskellut kuukausia juttuja täällä ja JO nyt ajattelin itsekin liittyä. Johtuneekohan mahdollisesti tuosta lähestyvästä synnytyksestä..?

Olen 37-vuotias ja esikoiseni tulee täysi-ikäiseksi muutaman kuukauden kuluttua. Edellisestä raskaudesta ja synnytyksestä on siis tovi jo vierähtänyt :D Jännittää hurjasti tuo synnyttäminen, tytön kanssa kun meni aika pitkään itse toimitus. Toivottavasti tämä on helpompi.. Toisaalta - itse tapahtuma tuskin on paljoa muuttunut 18 vuoden aikana. Sieltä kait ne ulos tulee vieläkin :D Mutta jännittää aivan valtavasti.

Oli ihana lukea, kun täällä muutama on jo synnyttänyt. Niin se aika kuluu. Kirjoitelkaa toki (jos jaksatte ja kerkeätte) miten teillä meni. Itsellä on laskettu aika 19.11 joten oletettavasti kerkeän muutaman synnytystarinan teiltä lukea, ennen kuin on oma aika käsillä.

On ollut kyllä kiva lukea näitä juttuja täältä marraskuisten foorumilta, vaikken ole itse ennen tätä viestiä osallistunutkaan keskusteluihin. Parempi myöhään kuin..

Asustelen itse itä-vantaalla ja jos tapaamisia on tulossa vielä pk-seudulla, niin saatanpa voinnista riippuen jopa lyllertää paikalle. Tai sikäli mikäli tapaamisia on vauvojen kanssa, niin silloin.. Aika näyttää :)

Tsemppiä täältä teille kaikille, jotka viimeisillään kulkevat :)

 
Mulla todellakin synnytys on päivittäin mielessä ja oon nähnyt nyt monena yönä peräkkäin uniakin... Taisi se äitipoli käynti taas tuolla alitajunnassa jotain laukaista. Toissaöinen uni oli ehkä paras :D Kerron sen tässä kevennykseksi, tai se ei kyllä suoraan synnytykseen ehkä liittynyt, mut kumminkin. Eli näin unta, että minä ja meidän koira (joka on poika) odotetaan molemmat "vauvaa", hänelläkin siis pentu tulossa ja vain yksi. Meillä molemmilla vauvat perätilassa ja sitten me siinä unessa nukuttiin sängyllä koira minun kainalossa ja oli vähän huolta siitä perätilasta. No sit aamulla kun herättiin, niin molempien "vauvat" oli kääntyneet! Mulla puski tuosta navan vierestä, missä nyt siis on pää, kymmenen varvasta tiuhaan tahtiin ja olin äärettömän onnellinen, että pääsenkin synnyttämään vauvani pääedellä ja koirallakin oli siis nyt pentu raivotarjonnassa! :D (ihan kuin sillä nyt koirilla taitas olla mitään väliä, miten päin ne pennut sieltä maailmaan sukeltaa) Kyllä kieltämättä jonkin verran nauratti, kun tuosta unesta heräsin. Tosin todellisuudessa pää oli edelleen navan vieressä, että sikäli ei ollut semmoinen reaaliaikainen enneuni. :)

Minnuu jännittää ihan tosi paljon se, miten kaikki loppujen lopuksi menee. Nyt kuitenkin oon saanu niin monessa tilanteessa tästä perätila-asiasta puhua, että jotenkin oon rauhottunu, että kaikki menee jokatapauksessa just niinkuin on tarkoitus. Eihän synnytys ikinä ole semmonen varma tilanne, missä kaikki menee suunnitelmien mukaan, eikä se voi mullakaan sitä olla. Turha siis kantaa huolta, mut jännittäähän se silti. Ja todellakin kivunlievitysten miettimisen tää perätila laittoi kyllä ihan uuteen perspektiiviin, ei oo enää mitään epiduraalia vastaan, kunhan sen saa oikeessa vaiheessa. Tahon edelleen pystyä liikkumaan niin kauan ja niin paljon kuin mahollista sen mukaan, miten paljon vauvan vointia joudutaan seuraamaan ja kaikki lääkkeettömät kivunlievitykset tahdon kokeilla, mut eiköhän se epiduraalikin sit jossain vaiheessa ole ajankohtainen.. Kohtalaisen kokoinen vauva ja perätila, niin ei varmaan ole kuitenkaan mikään "hups-vaan" synnytys, vaikka ois lantiossa tilaa kuinka.
 
No niin! Alkoihan se täälläkin jännittää ihan toden teolla.
Meidän pikkuruinen olikin kääntynyt itsekseen raivotarjontaan eli mikäli hän siellä pysyy niin alatiesynnytys on minullakin edessä :)
Olen nyt vuorokauden nieleskellyt ja tullut tulokseen, että olenpas minä onnekas tässäkin asiassa! Viikolla 38 käydään vielä moikkaamassa ja sen jälkeen hän saa sieltä jo tullakin. Oih, ihana marraskuu tule jo pian!
Tsemppistä kaikille!
 
Etuli mun mielestä osaat pohtia asiaa tosi hyvin ja perustellusti :) Pidän peukkuja, että unesi kävisi osittain toteen ja vauva vielä kääntyisikin! Mutta tsemppiä kuitenkin, vaikkei kääntyisi.

Ja onnittelut onnekas10:lle vauvan kääntymisestä! :) 

Itselläni on ollut vauva raivotarjonnassa jo pitkään. Kun sain tietää olevani raskaana, olin heti sitä mieltä että otan tulevassa synnytyksessä kaiken lääkityksen vastaan mitä saa. Onneksi tätä odotusaikaa on kuitenkin aika paljon. Olen lukenut paljon synnytyskivun lievityksestä ja mieleni onkin muuttunut niin, että pyrin olemaan mahdollisimman pitkälle ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. Toivon, että pääsisin ammeeseen (suojuskin on jo hommattuna..) avautumisvaiheessa, ja että siitä olisi apua kivunlievityksessä. Tosin ilokaasua varmaan aion ottaa, lähinnä epiduraali on se, mitä etukäteen ajateltuna en haluaisi. No, sitten sen näkee, voi olla että joutuu pyytämään aika piankin, mulla ei mikään korkea kipukynnys nimittäin ole. Lisäksi olen ajatellut, että jos kaikki on hyvin niin haluaisin synnyttää jakkaralla (tai ammeessa.. olen aika epävarma näistä haluamisistani, kun ei voi koskaan tietää millainen tilanne tulee olemaan, varsinkin kun on eka synnytys kyseessä)

Olen alkanut jo toivoa sitäkin, että lapsi voisi jo tulla. Tänään alkoi 38. raskausviikko, eli vielä olisi 3 viikkoa laskettuun aikaan, niin voisin tämän viikon vielä pitää mahassa ja ensi viikolla vaikka synnyttää :D Sen verran väsynyt ja vaikea liikkua mahan kanssa, että siksi näin.

Noniin, tulipahan höpistyä suurimmat mietinnät. Kiva että saa purkautua jonnekin :D

 
 
Kiitos Semppu rohkaisusta mietintöjäni kohtaan. Toivon tosiaan, että ajatuksistani voisi olla jollekin muullekin vaikka jatkossa jotain iloa. :) Ite en jotenkin osannut ollenkaan valmistautua, että synnytystä voisi joutua pohtimaan näin paljon, vaikka eihän se pohtimalla toisaalta miksikään muutu se tilanne, mut ihmisen mielei nyt on mitä on :D

Minuakin siinä epiduraalissa lähinnä mietityttää se, että sit ei voi enää liikkua ja tunteeko sitten supistukset miten, vaikeuttaako se ponnistamista kamalasti. Tosin mulla tietysti tuo liikkuminen muutenkin perätilan takia vähän rajoittuu, kun vauvan vointia seurataan KTG:llä ja ponnistus tapahtuu jokatapauksessa siinä poikkipöydässä vai miksi sitä sanotaan jalat tuilla puoli-istualtaan kuitenkin. Ja toki mietityttää myös epiduraalin vaikutukset vauvaan, onhan se vahva opiaattipohjainen kipulääke. Vaikka eihän se vauva kamalan kauaa sille ehkä altistu, mut silti. Kyllä mie uskon, että se ekojen viikkojen vauvan oloon voi vaikuttaa. Keisarinleikkauksessakin mietityttää se, kun ystäväni siis leikattiin ja hän sai leikkauksen jälkeen antibiootit ja aika kovia kipulääkkeitä ja silti imetys piti aloittaa heti, niin meneehän niitä lääkkeitä väkisin vauvaankin. Heillä oli tosi itkuinen vauva parit ekaa kuukautta, vatsavaivojaan itki. Että väkisin miettii, että miten se kaikki vaikuttaa mihinkin. Tietenkään vaikutukset ei oo pitkäaikaisia ja varmasti on arvioitu, että niistä koituu enemmän hyvää kuin pahaa, mut jos vaan vois välttää, niin kai se olis parempi.

En muista Semppu, ootko ensisynnyttäjä, mut meille synnytysvalmennuksessa sanottiin, että ensisynnyttäjät harvoin voi synnyttää sillä jakkaralla, kun kätilön on siinä asennossa hankala tukea välilihaa ja sit niitä pahempia repeämiä voi tulla. En tiiä, onko muualla minkälainen käytäntö...

On kyllä semmoinen olo nyt, että alkais se synnytys ja pääsis tästä vatvomisesta eroon. Luulen, että puolet kaikesta miettimästäni on loppujen lopuksi turhaa murehtimista ja käytännössä asiat menee aivan toisin ja itsestään. Eilen tuli pari onnetonta supistusta, mut sit ei mitään... Ja yölläkin ihan vähän supisti. Pitää varmaan tänään tosiaan siivota, mut taidan kuitenkin aloittaa vasta iltapäivällä, että mies voi sit puistella matot, jos en jaksakaan... :D
 
etuli: Mikäli mä oon oikein ymmärtänyt niin epiduraali ei estä liikkumista, muuta kuin siks ensimmäiseksi puoleksi tunniksi kun vauvaa tarkkaillaan, sen jälkeen saa liikkua jos vain haluaa (ainakin meille kätilö sanoi näin) :D Ja se vie lähinnä kivun pois, mutta ei sitä ponnistamisen tunnetta. Mitä ei kuulemma kaikille sitten jostain muusta syystä tule ollenkaan. Ja epiduraali ei vaikuta vauvaan kun ei mene verenkierrosta istukkaan. Korjatkaa nyt joku jos oon väärässä :P Ja tietty jokaisella on omanlaisensa synnytys ja erilaiset lääkkeet vaikuttaa kunkin kroppaan eri lailla :)
 
Ilmeisesti tuleva synnytys ja sen tuoma jännitys saa aktivoitumaan, kun en alun jälkeen ole tänne marraskuisiin mitään kirjoitellut. :)

Epiduraalista. Nämä pohjautuvat omiin kokemuksiini, joten jollakin saattaa olla erilaiset kokemukset. Ensinnäkin epiduraali ja supistukset. Itselläni ensimmäisessä synnytyksessä epiduraali vei alkuun pois supistustuntemukset kokonaan, ja itse asiassa supistukset laantuivatkin, minkä vuoksi sitten piti lääkkeellisesti vahvistaa supistuksia. Kun supistukset vahvistuivat, alkoivat ne taas tuntua, mutta ei sellaisina kestämättöminä, mitä ne minulle oli ilman epiduraalia. Ihmisten kipukynnykset ovat tietysti erilaiset, joten joku kestää nuo supistustuntemukset ihan eri tavalla. Itse en niitä kestänyt.

Sain epiduraalia lisää juuri ennen ponnistusvaihetta. Se vaikutti kenties siihen, etten tuntenut ponnistamisentarvetta, mutta onnekseni kätilö oli kokenut ja osasi ohjeistaa ponnistamista todella loistavasti. Ponnistusvaihe menikin aivan nappiin epiduraalista huolimatta ja sain vauvan rinnalle nopeasti ilman kipuja ja minkäänlaisia repeämisiä.

Liikkua ei epiduraalin laiton jälkeen enää voinut, joten esimerkiksi pissa katetroitiin. Itse en tosin edes kaivannut sitä liikkumista, kun epiduraalin laiton jälkeen nukahdin melkein heti. Melkein kahden vuorokauden valvominen supistusten kanssa ajoi sellaiseen väsymyksen tilaan, että sitä oli ainoastaan kiitollinen, kun pystyi epiduraalin voimalla pari tuntia nukkumaan ennen viimeistä koitosta.

Eli tällainen ylistyspuhe epiduraalista täältä. :) Ymmärrän kyllä täysin, ettei kaikki kivunlievitystä halua eikä sitä kannata ottaakaan, jos selviää ilman. Itselläni kuitenkin jäi ensimmäisestä synnytyksestä niin hyvät muistikuvat juurikin epiduraalin ansiosta, että aion sen tulevassakin synnytyksessä ottaa, jos koen sen tarpeelliseksi (eli kivut sen vaativat) ja ehdin sen vain saada. Itselläni ilokaasu ja panadol eivät auttaneet tippaakaan, kun ne voimakkaimmat supistukset alkoivat.
 
Mullekin kätilö sanoi ettei epiduraali rajoita liikkumista ja synnyttää voi silti missä asennossa haluaa, lisäksi suorastaan suositteli jakkaraa synnytykseen vaikka olenkin ensisynnyttäjä. Ja nämä kysyin ihan erikseen kätilöltä, ettei ole siis mitään rivien välistä napattua :)
 
Tuosta jakkarasynnytyksestä löytyy paljon ristiriitaista tietoa netistä (ja ilmeisesti täälläkin porukka on saanut ihan erilaista infoa kätilöstä riippuen). Tutustumiskäynnillä haikaranpesään sain sen käsityksen, että jakkara on ihan varteenotettava vaihtoehto ensisynnyttäjilläkin. Tosin hyvä tietää, että jotkut kätilöt voivat olla eri mieltä, eipähän tule pettymyksiä sen suhteen. 

Etuli mietin aika samoja asioita tuosta epiduraalista :) Mutta oon kyllä samaa mieltä siitäkin, että ei asiat miksikään miettimällä muutu ja sittenhän sen vasta näkee kun h-hetki koittaa. 

On kiva lukea erilaisia mielipiteitä ja kokemuksia epiduraalista. Oon ehkä vähän "hörhöytynyt" kun oon lukenut aika paljon bebes.infon sivuja, jotka mielestäni kannustavat lääkkeettömään synnytykseen. Niiden perusteella toki aion olla lääkkeetön! Eri asia sitten mitä oikeasti tapahtuu kun alkaa sattua perkeleesti, mielipiteet lääkkeettömyydestä voi muuttua :D
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top