Synnytys

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Olivia82
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kyfille voisin sanoa, että toisille tieto lisää tuskaa ja toisia rauhoittaa, kun tietää enemmän asioista. Meitä on joka lähtöön. Toiset tykkää synnyttämisestä, toiset lopputuloksesta tai molemmista. Toisia pelottaa synnytys, toiset syöksyy lantio ojossa luomuna synnyttämään. Kaikki on erilaisia ja sallittakoon koko tunteiden kirjo. Jokainen taaplatkoon tyylillään ja kaikilla voi olla oma mielipiteensä, ei ole oikeaa ja väärää, mustaa ja valkoista tässä(kään) asiassa.
 
Komppaan edellistä! Silloin, kun ( ja olipa se mistä syystä vain) pelkää, ahdistuu mistä tahansa synnytykseen liittyvästä, viimeisin asia mitä haluaa kuulla on, että kyllä se luonto homman hoitaa, turhaan pelkäät ...Muistan itse kun voimat oli ponnistusvaiheen alussa jo totaalisen loppu ja täytyi vain silti yrittää jaksaa vaikka olo oli täysin toivoton, tuli siihen joku kätilö ja tokaisi, että voisitko olla hiljaa, kaikkia muitakin sattuu:smiley-angry002.
 
Alussa sanoin että mua ei pelota... mutta nyt kun lukee teidän muiden juttuja alkaa tuntumaan jos pelottais sittenkin :o
 
Silti vaikka mua pelottaa ja synnytin ison esikoisen, olo synnytystä kohtaan on paljon luottavaisempi ja rauhallisempi kuin esikoisesta. Pelko ja ahdistuskin on normaaleja tuntemuksia, niitä kannattaa kuunnella ja neuvolassa puhua ääneen, jos synnytys mietityttää. Ainoa asia, mitä toivon, on ettei tarvis käynnistellä. Jotenkin tullut vaan sellainen olo näitä synnytystarinoita lueskellessa, että luonnollisesti käynnistynyt synnytys ois helpompi?? Se, kun kehoa ei pakoteta mihinkään. Ja oikeesti, on tosi ärsyttävää sanoa toiselle mitä saa pelätä ja mitä ei.
 
Candys, oon ihan samoilla linjoilla sun kanssa :) uskoisin myös että kaikkein paras vaihtoehto olisi luonnollinen käynnistyminen ja synnytys, mutta toki itsellä painaa jonkin verran edellinen kokemus alla. Mitä olen kuullut, niin aika monella tuntuu esikoisen käynnistys menneen sectioon, toki onnistumisiakin löytyy tottakai :) eikai ne muuten niitä lähtisiköään käynnistelemään. No joo mutta muakin tosiaan jännittää tuleva synnytys, oon kuitenkin luottavaisilla mielin ja uskon että ne kätilöt ja lääkärit siellä kyllä tietää mikä on parhaaksi. He on kuitenkin sen alan ammattilaisia! Ja tosiaan jos joku mietityttää niin niistä kannattaa puhua neuvolassa, itse en esikoisen aikaan osannut asioista kauheasti puhua kun ei oikein osannut ajatella mitä esim.voisi tapahtua. Nyt ollaan joka kerta puhuttu tulevasta ja neuvolantäti on tosi paljon ollut avuksi, samoin kätilöt ultrissa :) vielä elää mulla toivo siis että saisin kokea itsekseen käynnistyvän synnytyksen ja alatiesynnytyksen, ainoastaan jännittää se jos lääkäri määrää suoraan sectioon esim. koon vuoksi.
 
Mua ei synnytys jännitä, eikä jännittänyt esikoisenkaan kohdalla, mitä hieman ihmettelin :D Enemmän nytkin odotan sitä, että pääsisin jo synnyttämään. Esikoisen synnytys käynnistyi supistuksilla ja hän syntyi rv 39+0. Enemmän silloinkin jännitin sitä, että miten se synnytys käynnistyy ja koska tietää lähteä sairaalaan. Nyt vielä lisäjännityksenä se, että esikoiselle pitää saada hoitaja ja mitä jos mies on töissä kun käynnistyy ym..

Ensimmäisessä synnytyksessä sain spinaalipuudutuksen, mutta se ei juurikaan auttanut supistuksiin ja ilokaasun avulla mentiin. Ponnistusvaihe kesti 1h10 min ja tehtiin episiotomia, mikä kylläkin parani nopeasti. Nyt toivoisin että ponnistusvaihe olis hieman lyhyempi eikä välilihaa tarvitsisi leikata.
 
Mua ei oikeestaan pelota, äiti kysy et mitä mietin ja pelkäänkö mutta en. yleensä otan ressit pienemmistäkin asioista ja mietin kaiken aina pahimman mukaan mut synnytystä vaikka kaikki kauhu tarinat lukenut en pelkää,kipua ainakaan on korkea kipukynnys, ehkä mietityttää meneekö kaikki sillei hyvin ettei vauvalle tule mikään hätä synnytyksessä. Toivoisin luonnollista synnytystä, ja ajatuksena näin että jos mahdollista ilman lääkkeitä mutta jos tuntuu tarve niin sitten kyllä ettei mikään ehdoton ei lääkkeille.
 
Mäkin toivon ettei epparia tarvitsisi leikata nyt. Esikosta leikattiin. Onkohan välilihan rasvauksesta / venyttelystä hyötyä? Onko joku kokeillut / aikooko kokeilla?
 
Mäkin toivon ettei epparia tarvitsisi leikata nyt. Esikosta leikattiin. Onkohan välilihan rasvauksesta / venyttelystä hyötyä? Onko joku kokeillut / aikooko kokeilla?

En tiedä oliko hyötyä, mutta tosiaan kahta naarmua lukuunottamatta ei tullut esikoisesta (3910g) alapäähän mitään ja nämäkin naarmut tulivat ylä- ei alapuolelle. Minä venytin säännöllisesti oliiviöljyä apuna käyttäen. Ajattelin toimia nyt samoin.
 
Ponnistusvaihe kesti 1h10 min ja tehtiin episiotomia, mikä kylläkin parani nopeasti. Nyt toivoisin että ponnistusvaihe olis hieman lyhyempi eikä välilihaa tarvitsisi leikata.
No tuo toive toteutuu aika varmasti, ainakin ponnistusajan lyhenemisen osalta! Aikalailla järjestelmällisestihän ne lyhenee, ainakin mun tuntemilla ihmisillä.

Itsellä ollut pitkiä synnytyksiä, siis avautumisvaiheet - mutta ponnistusvaiheet on lyhentyneet merkittävästi jokaisen myötä. Ekaa ponnistin 35min, epiosotomia tehtiin ja sitä paranneltiin pitkään- sen jälkeen ne lyheni 9min - 2min -1min jne. Siis lähinnä noi viimeiset oli sellaista pidätä pidätä, meininkiä. Siinä varmaan katsovat ettei es hartiat revi paikkoja, tai napanuora keritään ottaa kaulalta jos oikeen nopsaan puskevat ulos. Nirhaumia kummempia jälkiä ei oo sitten ensimmäisen tullut. Heti on pystynyt es istumaan normaalisti jne. Kaksi lapsista on syntyneet avosuisessa tarjonnassa, ihan hyvin tulleet ulos niinkin. Kolmas veti tullessaan kanavassa itsensä oikeaan asentoon avosuisesta lähtökohdasta selkeästi, tuntui kun isoa korkkiruuvia olis vatsassa väännetty, koko maha heilui vauvan myötä-tämä oli iso vauva eikä ehkä olisi mahtunut väärässä tarjonnassa tulemaan(?). Oma luottamus on kova siihen että lapsen ja oman kehon toiminnot kyllä hakee ne tarpeelliset niksit jotta homma onnistuu.
Kotisynnytyksestä ammeeseen oon haaveillut jo kauan, mutta sen vaatima esivalmistelu ei oikeen sovi omalle luonteelle. Eikä se ihan halvimmaksi vaihtoehdoksikaan lukeudu. Että jatkan haaveilua, mutta valmistaudun kipittämään sairaalaan kun se aika koittaa. Syöksysynnytys kuuluu kans omalle haavelistalle:p! On helppo haaveilla sellaisesta minkä todennäköisyys on tosi pieni- nää omat kokemukset on kestäneet sen 30h - 6h tais olla lyhyin. Ja noihan on vaan ne viimeiset tiheät säännölliset supistukset. Sitä on aina edeltänyt sellaiset 6h harvempia kipeitä supistuksia.
Sairaalahenkilökunta on kyllä tosi osaavaa ja luottamus heihin on itsellä kova. Toivon taas ettei heitä juurikaan tarvita, mutta kaiken avun otan vastaan jos tarve vaatii.
Lähinnä taas pelkään sitä osastolle jäämistä, haluaisin kotiin heti suoraan synnytyssalista jos mahdollista..
 
Minulle tuli ensimmäisestä repeämät ( 15 tikkiä tarvittiin paikkaamiseen ), PLUS eppari.... Jotenkin se eppari parani tosi helposti, leikatkoon ensi kerralla myös jos on tarvis... mut jos niiltä repeämiltä välttyisi nyt tokan myötä :p. Jotenkin tuntuu toisaalta että yks hailee mitä alapäälle käy ( paranee kuitenkin ), kuhan pääsis ees himpun verran helpommalla tällä kertaa :p
 
Mulla oli kans -tuike- aika paljon tikkejä (eppari+repeämät), ja ne pettikin, mutta eihän sille mitään enää voinu, kun haava oli aloittanut paranemisen. Piti vaan antaa ajan parantaa ja tuloksena on siis vaan runsaasti arpikudosta. Saattaa siis revetä tälläkin kertaa. Mutta parani se kuitenki ja eipä sitä juuri huomaa...
 
Mulla oli eka luomusynnytys,vedet meni,sairaalaan,kylpy,jakkaralle.Kesto kokonaisuudessaan 4h.Kaikki ok.

Toinen tiheiden supistelujen jälkeen sairaalaan,kylpy,kohdunkaulan puudutus josta samantien ponnistus.Kesto taas 4h.Tällä kertaa oli muutama miinus; vesiä ei puhkaistu,oli aika kivuliasta ponnistaa kunnes vedet räjähti kätilön päälle .Toisena oli itse kätilö,taisi olla aloittelija kun ei osannut mitään valmistella tai kysellä ja kun soitin hälytystä perään kun ei näkynyt ja rupesi jo ponnistuttamaan,niin ei uskonut mua.Päälaki näkyi jo kun suvaitsi tulla paikalle Pikku nirhauma.Kaikki ok.

Seuraavakin luomuna,vesi vanhin voitehista.Toivon vaan että vedet menisi itsestään ja kerkeän sairaalaan synnyttämään!

Tsemppiä kaikille tulevaan,kaikki menee kyllä omalla painollaan pelkää tai ei.Kipu on kova mutta hallittavissa ja hetkellistä
 
Esikon synnytys oli oikein onnistunu, alkusupistelut kesti pari vrk mut sitten kun käynnisty kunnolla 40+0 niin eteni tohinalla :) pari kohdunkaulan puudutusta pistettiin, lisäksi lilluin vesialtaassa.. muuta kivunlievitystä ei tarvinnu. Ponnistus vanhanaikasella synnytysjakkaralla kesti 9min et hyvin jakso vaik siinävaiheessa ilman kivunlievityksiä mentiinki! Jokunen nirhauma/tikki tuli mut ne parani kyl nopsaan.
Seuraavaan luottavaisin mielin ja vesisynnytystä ajattelin kokeilla jos tilaisuus tulee :)
 
Mä olen miettinyt että turhaa synnytystä miettimää sen tarkemmin koska mulla ei ole mitään tietoa mitä siinä tapahtuu vaikka katsonut videoita. Doulaa olen miettinyt koska yksin synnytykseen olen lähdössä niin haluan jonkun rauhallisen ihmisen kertomaan mulle koska pitää lähteä ja mitä missäkin vaiheessa tapahtuu. Toikkareita olen seurannut ja heidän synnytystään mutta jokainen synnytys on niin erilainen että omalla tavalla odotan mut toivoisin alatie synnytystä ja kivunlievitystä. Tässä on vielä muutama kuukausi siihen h hetkeen.
 
Mä oon tullut siihen tulokseen että kaikki kivunlievitys mitä on tarjolla otetaan, mun tuurilla ja matalalla kipukynnyksellä en usko siitä tulevan mukava kokemus vaikken asiaa sinänsä pelkääkkään. Vesi vois myös rauhottaa todella paljon
 
Mua ei varsinaisesti pelota, mutta huolettaa.

Ensimmäinen synnytys käynnistyi itsekseen ja kättärille mentiin 12h vesien menon jälkeen. Lapsi syntyi 6h myöhemmin. Sain epiduraalin joka toimi kuin unelma. Supistuksiin verrattaessa ponnistusvaiheen kivut oli huimasti pienempiä. Tosin lapsi syntyi kahdella ponnistuksella :wink Papereissa kehuttiin rauhalliseksi ensisynnyttäjäksi ja olin aika yllättynyt siitä ettei tullut leffoissa niiiiin usein nähtyä tarvetta huutaa (ja/tai kiroilla).

Repesin kuitenkin pahasti ja paikat oli pitkään kipeänä. Jälkimainigeista kärsin vieläkin - ei kiva. Repeämisessä surutti sekin, että sain vain hetken olla pojan kanssa, jonka jälkeen leikkaussaliin ja sieltä heräämöön. Useampi tunti meni ennen kuin sain nähdä poitsun uudestaan. Onneksi isä oli pitämässä poikasestaan koko ajan huolta :happy:

Nyt mietityttääkin, että repeänkö taas yhtä pahasti, kun arpeutunut iho ei käsittääkseni enää samalla tapaa veny :shifty:
 
Mä sain esikon luomuna. Synnytysaika reilu 3h.

Siinä saa miettiä ens kerralla, et lähteekö heti vai kohta, kun on talvi ja sairaalaan matkaa 1,5h. Se onki ainut huolen aihe, mut oon kuitannu sitäki mielestä sillä, et lanssin soitan tosi herkästi.

Tälläkin kertaa aion mennä luomuna, jos vaan oma olo yhtä hyvä kuin viimeksi. Viimeksi koin myös, että synnytys oli helppo ja nopea. Sain tikkejä ja 2. asteen repeämät, mutta tykkäsin synnyttää. Varmasti ois eri fiilis, jos ois kulunut aikaa paljon enemmän.
 
Olen ensimmäisen lapsen synnyttänyt luomuna ja kolme muuta sitten lievityksellä ja tosiaan lievitystähän se vain oli. En ihan ymmärrä miksi synnytystä ajatellaan pelottavana kun maailman luonnollisin asia. Afrikassa pukataan vauva pusikkoon ja jossain muualla kotona vain synnytetään kuten ennenvanhaankin.
Kertokaahan miksi synnytys aina vain mietityttää ja pelottaa ym???
Luonto hoitaa homman.

Mä ajattelisin ehkä niin että länsimaisessa elämässä synnytys on yksi isoimpia tapahtumia joiden kulkua ei voi etukäteen tietää eikä siihen välttämättä omalla toiminnallaan myöskään vaikuttaa. Eihän elämästä koskaan voi tietää mitä seuraavaksi tapahtuu mutta synnytyksessä molemmat ääripäät ovat mahdollisia: kaikki voi mennä pahasti pieleen tai sitten uusi elämä saattaa alkaa aivan loistavasti. Synnytys on odotettu tapahtuma koska oma lapsi saadaan vihdoin syliin mutta samaan aikaan pahimmillaan se oman lapsen elämä ja omakin elämä saattavat vaarantua. Synnytys on myös jokaisella raskaana olevalla edessä ja ajankohtakin on useimmiten aika hyvin tiedossa. Sen lisäksi että näin suuri sattumanvaraisuus voi herättää pelkoa saattaa sitä lisätä ensisynnyttäjillä se että tietää vielä vähemmän siitä mitä on edessä, uudestisynnyttäjillä taas aikaisemmat kokemukset voivat varjostaa (tai helpottaa!) ja ylipäänsä kaikki ne mahdolliset kauhutarinat mitä synnytyksestä on saattanut kuulla.
Luonto kyllä hoitaa mutta välillä se luonnon tapa hoitaa ei ole meidän mielestämme se paras :)

Mua itseä ei esikoisen aikana synnytys pelottanut eikä nytkään pelota. Ekassa raskaudessa sitä vähän ihmettelin koska ennen raskautta olin ajatellut että synnytys on ehkä kamalinta ikinä. Mutta enemmän oli/on ehkä sellainen olo että se menee miten menee, etukäteen voin valmistautua mutta loppujen lopuksi aika moneen asiaan ei voi itse vaikuttaa. Jos synnytys pelottaa, kannattaa siihen etukäteen koittaa saada helpotusta. Synnytystilanteessahan parasta on olla mahdollisimman rentona ja ite suosittelen sitä varten ottamaan selvää synnytyksen kulusta ja mahdollisista kivunlievitys- sekä synnytystavoista, tietää sitten minkälaisia mahdollisuuksia on ja lääkkeettömistä voi jo kotona kokeilla itselle parhaalta tuntuvia. Mutta riippuu ihan ihmisestä kuinka paljon ja millaista valmistautumista kaipaa.

Mulla eka synnytys meni hyvin ja oli nopeahko. Etukäteen olin ajatellut että niin vähän lääkkeellistä kivunlievitystä kuin mahdollista mutta mennään fiiliksen mukaan ja jos synnyttäessä tuntuu että tarvitsen kaiken mahdollisen niin sitten mennään sillä. Synnytys meni ilokseni luomuna. Kotona oltiin suurin osa ajasta (yht. 9h), sairaalassa noin 2h, josta 45min meni ponnistusvaiheessa. Ponnistus oli itselleni hankalin vaihe, joskaan ei erityisen kivulias. Muutama nirhauma tuli ja ne tikattiin. Vointi synnytyksen jälkeen oli todella hyvä ja jo ennen sairaalasta kotiutumista hehkutin miten mahtavaa synnyttäminen oli, eli mulle myös todella voimauttava kokemus.

Tällä kertaa toivon melkein samanlaista synnytystä, ponnistusvaiheeseen haluaisin vaan kokeilla tällä kertaa jotain muuta koska viimeksi tuli tunne etten oikein osannut ponnistaa. Vauva tuli aina vähän matkaa eteenpäin ja sitten keho imaisi hänet takaisin saman matkaa :meh: Toisaalta sen ansiosta ei ehkä tullutkaan kuin muutama nirhauma, edettiin niin rauhallisesti.. Onko siihen mitään hyviä ohjeita tai parhaiten toimineita ponnistusasentoja? :grin Viimeksi olin polvillani sängyllä. Oisko se jakkara sitten hyvä kokeilla?
Kivunlievityksessä aion tällä kertaa turvautua ainakin samoihin kuin viimeksi eli kotona lämmin suihku ja TENS sekä jumppapallo, sairaalassa toivottavasti pääsisi taas kylpyyn. Viimeksi yritettiin myös miehen tekemänä akupainantaa mutta siitä ei tullut oikein mitään, hän ei muistanut enää mistä piti painaa ja miten :grin
Jos lääkkeettömät ei tällä kertaa riitä niin ensimmäisenä lääkkeellisistä haluaisin kokeilla ilokaasua, muista en vielä tiedä.

Eniten kuitenkin toivon että tällä kertaa saataisiin synnytyksen jälkeen olla vauvan kanssa yhdessä. Viimeksi lähti synnytyssalista lastenosastolle koska oli hengittänyt lapsivettä ja sitten iski päälle vielä tulehdus. Yhdessä hyvinvoivina salista poistuminen olisi ihanaa :love017
 
Minä lähden synnyttämään esikoista avoimin mielin ja uteliaana siitä mitä tapahtuu. Haluan mennä luomuna niin pitkälle kuin se on mahdollista, mieluiten koko synnytyksen, mutta jos kivunlievitykselle on tarvetta, niin mulla ei ole mitään tarvetta elvistellä lääkkeettömällä synnytyksellä :D Lisäksi on olemassa lukuisia ei-lääkkeellisiä kivunlievityskeinoja, joista itseä kiinnostaa eniten aktiivisen synnytyksen periaatteet. Eri asentoja tulen siis varmasti kokeilemaan omien fiilisten mukaan. Tuntuu siltä, että synnytykseen liittyvä jännitys omalla kohdalla on samanlaista kuin jännitys vuoristoradassa: mua ei pelota niiden mäkien laskeminen eikä pää ylöspäin oleminen, mutta piinallista on se odotus kun juna hiljaa kiipeää ylämäkeen... Ja sitten humpsis, sitä vaan mennään ja kiljutaan! :D
 
Takaisin
Top