Synnytys lähestyy :)

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja piia84
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
P

piia84

Sanaisen arkkunsa ammentaja
Ajattelin, että voitaisiin perustaa jo tälläinen ryhmä, kun viikkojakin alkaa kasaantua enemmän:)

Oletko ajatellut vielä tulevaa synnytystä? minkälaisia ajatuksia se on sinussa/teissä herättänyt ? valmistautuminen synnytykseen ?
Synnytyksen lähestyessä myös kaikenmoisten oireiluiden jakaminen meidän kaikkien kanssa jne.

Keskustelua siis kaikesta vähänkään aiheeseen (ja vaikka vähän aiheen/asian vierestäkin:wink) liittyvästä!!!
 
Mulla synnytys mielessä varmaan jo päivittäin... Mulla on jostain syystä ollut koko raskauden suuren vauvan-pelko, vaikka mitään aihetta siihen ei ole ollut... Kovin jo pähkäilen, ettei vain menisi yliaikaiseksi, kun on ollut niin vaivaton raskaus. Juokseminenkin onnistuu eikä edes supisteluja tule... Ja jos paljon menee yli niin painoahan siinä taas ehtii vain lisää tulemaan... Harjoitussupistuksia kyllä tulee vaikka sohvalla istuisi!

Luottavaisin mielin menen synnyttämään ja toivon kaiken sujuvan hyvin ja saavani synnyttää alateitse. Sektioon joutumista eniten pelkään, koska kun on kaksi lasta ei voi jäädä yhtään lepäämään sänkyyn ja nosteluilta ei voi välttyä... Leikkauksesta toipuminen on vaan niin paljon hitaampaa. Mutta toki kun jo tiedän mitä synnytyskipu on se tuleva kipu pelottaa, mutta samalla myös toivon toisen synnytyksen sujuvan joutuisammin. Olen jopa haaveillut, että selviäisin ilman epiduraalia. Jos tässä saisi kokeilla kohdunkaulanpuudutetta ja ilokaasua lisäksi.
 
Ei ole tullut pahemmin kelailtua, se on vasta siellä jossain kolmen kuukauden päässä. Melkein siis yhtä kuin ikuisuuden. Aika matelee mun raskaudessa. ;)

Ei pelota eikä herätä kummempia tuntemuksia. Ei jännitä ainakaan vielä. Olen suunnitellut jo mitä pakkaan sairaalalaukkuun, mitkä ovat kotiutumisvaatteet minulle ja vauvalle sekä täytellyt synnytystoivelistan. Jos jokin meneekin vikaan, on helpompaa kun on "lunttilappu" vieressä miten toimenpiteiden kohdalla toivon tapahtuvan. Esimerkiksi jos vauvaa joudutaan hoitamaan toisaalla, toiveena on, että puoliso saa olla vauvan kanssa koko ajan.

Kipulääkkeitä pyrin välttämään, mutta mennään tilanteen mukaan löysin rantein eikä noudateta mitään tiukkaa käsikirjoitusta. Synnytysjakkara kiehtoo ajatuksena ja episiotomiaa pyrin välttämään. Mutta jos meidän pienellä on joku hätä niin minua saa kyllä leikellä vaikka palasiksi että lapsukainen saadaan ehjänä ulos. <3
 
Louhi: Synnytysjakkara oli mun mielestäni ainakin todella hyvä! Siinä sai todella hyvin asennon missä oli rento olla. Hyvä ponnistaa ja nojaten mies turvana selän takana. Ainut mikä siinä asennossa on "huonoa", että se tuo niin kovan paineen alapäähän, ettei siinä saa olla liian kauan. Muistaakseni on 20min... Minulla ainakin esikoisen ponnistusvaihe venyi ja venyi tuplaten tuon ja siksi jouduin vaihtamaan asentoa kesken synnytyksen :( Mutta kyllä ehdottomasti jakkaralle aion tässäkin ensin mennä! Episiotomia on kätilön päätäntävallassa, MUTTA sitä ei ikinä tehdä ellei ole pakko! Aina luonnollinen repeäminen on parempi, koska silloin hermosyyt eivät katkeudu ja paraneminen on nopeampaa :)

Vinkki: synnytystä varten kannattaakin jo nyt alkaa öljyämään paikkojaan ulkoisesti esim. seridal-öljyllä. (mikä sopii myös liukuvoiteeksi ja vauvanhoitoon!) Pitempään jatkunut öljyäminen vähentää repeämisiä :)

Meidän sairaalaamme lähetetään loppuraskaudessa netissä tiedot itsestään ja toiveistaan synnytyksen suhteen. Siihen samassa tulee syntyvää vauvaa varten kyselyt eli mikä nimeksi tytölle/pojalle, onko lapsen hoidon suhteen toivomuksia yms. Tämä oli todella hienoa, koska silloin kun esikoista olimme synnyttämässä oli se kuitenkin niin jännä paikka, ettei siinä paljon mies olisi keskustelujamme muistanut mitä kipulääkkeitä toivon yms. Joten kätilöt selvästi olivat perillä toivomunksistani ja noudattivat niitä ilman, että mies huolehtii niiden täyttymisestä! :) Toivottavasti teidän sairaaloissanne on sama käytäntö! Meidän sairaalassamme hyvävointinen vauva on aina äitinsä vieressä ja toivomuksen ja tilan mukaan jopa perhe saa yhteisen huoneen. Jos lapsi lastenosastolle joutuu saa isä olla koko ajan vierellä, vaikka äiti joutuukin olemaan synnytysosastolla kotiuttamiseen asti. Olen niin onnellinen, että pääsen synnyttämään baby friendly sairaalaan <3
 
Muakin kiinnostaa kokeilla tuota synnytysjakkaraa jos vaan pystyn. Seisoaltaan synnyttäminen kiinnostaa myös, vaikka moni niin synnyttänyt sanookin että se seisominen on todella raskasta, sen kyllä uskon. Eniten haluaisin välttää juuri puoli-istuvaa asentoa sängyllä, jotenkin mulla on semmonen tunne että ei siinä pysty ponnistamaan. Mutta aika näyttää.
Me saatiin neuvolasta lappu synnytystä varten siihen voi kirjoittaa juuri noita toiveita. Mä haluaisin välttää ainakin epiduraalia, jos vaan pystyn mutta en kyllä sulje mitään kivunlievitystä pois. Kun ei vaan voi tietää miten itse koen sen kaiken kivun. Yritän olla miettimättä synnytystä liikaa kaikki menee sitten kuitenkin ihan erilailla kuin olin suunnitellut.
Munkin pitäisi ostaa tuota öljyä välilihan rasvausta varten. Olen kuullut kavereilta että jollain se on auttanut mutta jollain ei oo ollut mitään vaikutusta.
 
Mulla on alkanut kans tosiaan olemaan synnytys mielessä nyt jo melkeimpä päivittäin. Lähinnä olen alkanut miettimään, miten synnytys alkaa tällä kertaa ja monenko aikoihin? miten tehdä sitten esikoisen hoidon kanssa, viedäkkö ennakoidusti pienenkin mahdolllisen ensimmäisen oireen alettua hoitoon jne.En missään nimessä halua, että tuo kolme wee näkee kun äitiin sattuu, ja ihmisenä kuitenkin olen sellainen varmasti että kun synnytyskivut alkavat ja voimistuvat, niin keskityn itseeni täysillä.

tuota jakkaraa olen minäkin miettinyt ja kontallaan oloa myös :) synnytin kyllä siinä "normi"asennossa (puoli-istuva vai mikä lie) ja siinäkin sain hyvin työni tehtyä (ponnistusvaihe kesti vain sen 11min.)

Ilokaasua en tässäkään synnytyksessä halua (ei ollut sitten yhtään mun juttuni),enkä rakkuloita (sattu ihan vietävästi se laitto). Spinaali tai epiduraali sen sijaan oikein tervetullut lievittäjä! Ja aion ottaa mikäli se on mahdollista tilanteen mukaan. Epiduraalinkin kanssa pääsin kävellen käymään veskissä ja pissattua.

Olen jo varmaan kymmenen viikkoa taaksepäin lähettänyt sen tietolomakkeen omalle synnärille ja viime neuvolakäynnillä terkka katto koneelta, että se on kuitattukin jo :)

Olen myös henkisesti koittanut valmistautua siihenkin että tilanteet vaihtelee ja sektiokin voi vielä vastaan kävellä. Laitoinkin siihen synnytystietolomakkeeseen että sitten myös ajoissa tehtäisiin ne päätökset myös sektiosta, eikä odotettaisi viimeiselle minuutille, jos tosiaan näyttää siltä että se ei ulos muutoin tule. Se on pääasia, että lapsi saadaan turvallisesti ulos. Minä kyllä pärjään, vaikka sitten kursittunakin (toki paraneminen voi viedä pitempään ja voi olla kivuaalimpi pitempään) :)

Jännityksellä odotan tuleeko tässäkin ennakoivana oireena taas kutina:grin Viikko ennen synnytystä se alkoi esikon kohdalla (raskausihottuma)

Ja se jumalaton närästys! kaksi viikkoa ennen synnytystä.... toki nyt on närästelly pitkin poikin raksausaikana, mutta vasta eilisestä lähtien tämä korvennus ja poltto on ollut samanlaista kuin tuolloin aiemmin! Renniet siis kehissä taas :p
 
Sen kun tietäisi milloin se synnytys alkaa! Olisi todellakin niin paljon helpompaa suunnitella ja sopia esikoisen hoidoista! Meillä onneksi asuu appivanhemmat ihan parin km päässä. Tosin päivisin hekin ovat töissä, mutta onneksi samalla paikkakunnalla :) Ja oma reipas isoäitinikin pääsee nopeasti paikalle tarvittaessa. Joten olen aika lailla luottanut, että voimme turvautua heihin esikoisen hoidossa. Meillä kun poika on kotihoidossa pitää vielä suunnitella päivähoidotkin, koska mies mielellään tekisi työnsä siihen pisteeseen, että sijainen voi jatkaa ja hän voi olla täyspitkän isyysloman.

Esikoisen kanssa jouduin olemaan 5pvä sairaalassa, koska joutui verirtyhmäni takia valohoitoon pariksi päiväksi ja sama on odotettavissa tämän kohdalla varsinkin, jos tämäkin on rH pos. Olisi hienoa, jos miehen ei tarvitsisi aloittaa heti vauvan syntymästä isyyslomaansa, koska kahden pienen lapsen kanssa kuitenkin on aika totettulu olla kotona ja vasta kotiinpäästyä tarvitsen sen hänen läsnäolon avuksi :) Olisi hienoa, jos tämä päättäisi syntyä viikonloppunam jolloin mies ja lapsenvahdit vapaalla.

Olen kyllä aivan samaa mieltä piia84:n kanssa, ettei pienen lapsen kuulu joutua näkemään äitinsä kipuilua. Varsinkin, kun synnytyskipu on niin kova kipu, ettei siinä pysty eikä välitä keskittyä muihin kuin itseensä. Pieni lapsi ei ymmärrä mistä on kyse ja menee vain hämilleen.

Mulla synnytystä ennakoi vatsan löysyys. Eli elimistö teki luonnollisen tyhjennyksen. Tätä oli 2-3pvä ennen syntymää. Limatulppa irtosi myös päivää ennen. Vesien menosta asia oli jo selvä :D Jotenkin toivon, että tästäkin menisi vedet ennen, jolloin ehtii vielä käymään suihkussa ja tehdä viimeiset askareet. Mulla ei ainakaan supistelu alkanut vielä useaan tuntiin, kun vedet olivat menneet, Sain myös epiduraalin ja se toimi hyvin, kunnes vaikutus loppui :O Eli ponnistusvaiheessa, mikä mulla oli järjettömän kivulias ei enää ollut mitään kivunlievitystä ilokaasun lisäksi. Ilokaasusta kyllä tykkäsin ja sitä haluan nytkin! :)

piia84: sektiossa mua eniten harmittaisi se, etten pääse osallistumaan lasteni hoitoon pitkiin aikoihin. Meillä esikoinenkin vielä innokas tulemaan syliin ja olisi ihan kamalaa sanoa, ettei äiti voi ottaa :O Vauvaa varmaan just ja just saa kantaa, mutta miten selität pienelle vanhemmalle, että vauvaa äiti pitää sylissä, muttei sinua! Mua kun on jännittänyt, ettei ala mitään mustasukkaisuutta tulemaan. Luonnollista se toki on, mutta mitään suurempaa tai suurempia "takapakkeja".
 
Mä en kyllä näin esikoista odottavana tiedä millainen se limatulppa on. Neuvolassa kyllä selitettiin jotain, mutta meni kaiken muun informaatio tulvan takia hieman ohi. Pitää varmaa ottaa selvää.

Mua jännittää hurjasti se miten pääsen sairaalaan kun synnytys alkaa. Mies on nyt lähes koko loppuajan työreissuilla. Ja me asutaan täällä "maalla" josta sairaalaan on 20 minuutin matka. Kai sitä vaan pitää tilata taksi tai ambulanssi, jos satun olemaan yksin. Vanhempanikin asuvat 45 minuutin päässä. Minua huolettaa myös meidän koirat, että miten ne suhtautuu jos joudutaan vaikka keskellä yötä lähtemään. Ja kuinka kauan joutuvat olemaan yksinään ennen kuin vanhempani voivat ne hakea. Toki viedään varmaan koirat hyvissä ajoin vanhemmilleni hoitoon jos päästään lähelle laskettua aikaa. Ja tietysti olisi kiva jos vauva ei syntyisi paljoa ennen laskettua aikaa. Äitini menee vielä 12.2 leikkauttamaan toisesta jalasta vaivasenluunsa joten hän ei edes heti pysty hoitamaan koiria saatika sitten auttamaan meitä vauvan hoidossa. Muutamaan otteeseen olen kironnut että onko hänen pakko mennä leikkaukseen juuri nyt, kun me kaipaamme apua.
 
Mymmeli, Mulla alkoi esikoisen synnytys kertaheitolla supistuksilla, mutta kyllä sitä tuli vielä siinä sairaalan pedillä maatessakin mieleen (juu-u, olin siinä vaiheessa jo aukikin neljä senttiä) että onkohan tämä nyt tätä oikeasti, kun ei ollut mennyt limatulppaa, ei ollut vatsa toiminut (niinkuin tosiaan monet sanovatkin että luonnollista poistumaa tulee ennakoivana. Sain sitten peräruiskeen) eikä vedetkään menneet :grin:grin. Limatulppa jäi lopulta kätilön kouraan kaksi tuntia ennen ponnistamista ja vedet lorottelivat tuntia ennen (olivat jo kuulema yökön rapsalla suunnitelleet kalvojen puhkaisua, kun soitinkin kelloa että jotain nyt kyllä valuu pitkin sänkyä!!)

Sen muuten tiedän ainakin seuraavan kanssa kokemuksesta, että sen peräruiskeen sitten haluan ajoissa ennen kovimpia supistuksia! oli aika MELLEVÄÄ istua pöntöllä vääntämässä torttua, kun se prkl:n moinen supistus tuli päällensä, siin roikuttiin niin vessan seinän tukikahvassa kaksin käsin kuin myös vessan oven kahvassa.... HUH!

Tokihan siinä määrin se sektiokin harmittaa, ettei saa juuri mitään tehdä sitten... Toki olen joutunut jo nyt tekemään stopin esikoisen nostelulle ja meillä ollaan pikkasen sylissä (enemmänkin ehkä kainalossa) nyt sohvalla, aina kun syliin haluaa:)

Ja ollaan ajateltu myös niin ettäsitten kun min pääsen sairaalasta kotiin, niin mieskin jää täysipäiväisesti isyysvapaalle... toisaalta jos täällä vaasassa pitävät vain vuorokauden (jos kaikki menee hyvin) niin se päivä nyt ei sinänsä tee mitään... saapahan isukkikin olla meidän seurassa sairaalassa (ensikertalainen kun on) :love017:love017
 
Huippuja juttuja Mymmeli ja Piia :)
Oivoi, onhan se mielessä pyörinyt. Ei niinkään synnytyksen eteneminen sairaalassa, vaan sinne pääseminen. Kerkiääkö vaiko eikö näin ekakertalaisena... Kannattaisko lähteä sitten ajoissa vai vitkutella... No meiltä on sinne synnytyspaikalle hurjat 145km, eli 1,5h jäistä tietä riistaelukoita väistellen :)
Mies sanoi että menet kyllä lanssilla, jos jotain huolia tullee niin osaavat toimia ja hän tulee autolla perässä. Sen näkee sitten. Autoon pakkaan kuitenkin kaiken valmiiksi niin ei tarvi miettiä jos äkkilähtö tulee.
 
piia84 Mä olen ollut siinä uskossa, ettei sitten 80-luvun alun ole koko peräruisketta edes annettu! :D Multa ei edes kysytty vatsan toimimisesta yhtään mitään. Tosin pidin kyllä huolen, että suoli oli tyhjä koko ajan, etten saliin kakkanna :D Ystäväni synnytyksessä, jossa olin tukihenkilönä kätilö vastasi hänen kakka hätä- valitteluun, että kakka pitää ponnostaa ensin pois, jotta vauva mahtuu tulemaan. Mutta hänellekään ei peräsuihketta annettu. Tosin kyllä se oli vauva mikä sieltä tuli, eikä kakka :D

Meillä mies pitää täydet 3vko isyyslomaa <3 Tämä on siis aivan loistavaa, koska esikoisesta oli vain sen viikon kotona. Olen kyllä varautunut nyttenkin siihen, että ramppaa koneella lukemassa työpostejaan yms, mutta miehet on miehiä. Tärkeintä, että on halunnut jäädä kotiin tueksi :) Pitää sitten isyyskuukauden myöhemmin, jolloin itse pääsen hetkeksi taas työelämään, jotta jaksaa olla kotona kunnes kuopus on 3v. :) Ja just esikoisen kannalta ihanaa, kun mies on kotona näin kauan, kun on se 2viikon ulkoilukielto vauvan kanssa. Ja pidenpääkin, jos on hirmu pakkaset. Meillä kuitenkin ulkoillaan tavallisesti 1-2xpvä ja toivon (ehkä mahdottomia), ettei vauvantulo liiaksi muuttaisi meidän rutiineja.

Nannai1 Olisi todella kurjaa, jos miehesi olisi juuri vauvan syntymän hetkellä työreissussa. Varmasti harmittaisi häntäkin ihan hirmuisesti, kun ei voisi olla tukenasi. Oletko ajatellut pyytää varmuudeksi jonkun tukihenkilön kanssasi synnytykseen, jos miehesi ei pääse mukaan? Koirat onneksi ovat varsin ajantasalla emännänsä tilasta. Meillä ei koira ainakaan ole viis veisannut raskauksistani ja kun vauva tuotiin kotiin oli koira, kuin vauva olisi meillä aina ollutkin. Ja niinhän se olikin emännän sisällä. Uskon, että koirat jopa vaistoavat milloin synnytys on lähellä. Vinkki: Lähetä sairaalasta vauvan synnyttyä sinun ja vauvan tuoksua koirille haisteltavaksi. Auttaa heitä ottamaan uusi tuoksu vastaan, kun on päässyt etukäteen haistelemaan :) Itse otin roppakaupalla harsoja, joita pidin vauvan ja itseni lähellä ja olivatkin ihan maidossa. Näitä koiramme oli sitten häntä heiluen haistellut innokkaana :)

Limatulppa muistaakseni oli limaklöntti, missä oli veriviivoja. Kuvaa en äkkivilkaisulla googlesta löytänyt, mutta kun sellaista osaa odottaa mahdollisesti tulevan ei sitä pelästynyt. Jotenkin heti sen nähtyä ymmärsi mikä se on. Mullakin se jäi paperiin pyyhkiessä. Olin silloin jo sairaalassa!

Angina Ensisynnyttäjillä harvemmin on kiire sairaalaan. Varsinkaan, jos ei lähisuvussa (äidillä,siskolla,isoäidillä) ole ollut syöksysynnytystä jo ensimmäisen lapsen kohdalla, en pitäisi mitään kiirettä. En varmaan paljoa valehtele, jos veikkaan 8/10 ensisynnytyksestä olevan pitkäkestoisia. Teillä kyllä on hirmuinen matka, mutta tuskin siltikään kovin aikaisin suositellaan sairaalaan lähtemään :)
 
Mymmeli, ei ne varmaan ois enste antaneetkaan, mutta ite vinkkasin, että maha on kovalla myös, eikä oo toiminu ainakaan kahteen päivään! Heti tultiin käsi ojossa klyxin kanssa! :p:grin:p ja sanottiin, että salien välisessä vessassa on sitten lisää :finger002

Angina, itte ajattelisin niin,että ennemmin lähtee ajoissa supistelujen tullessa säännöllisesti, ja silloin kun siltä itsestä tuntuu :) kun matkaakin on tuon verta :) ajelee rauhassa ja kellottelee sielläkin vaikka supistuksia jos kykenee... ja onhan se tosiaan lanssikin keksitty :happy119
 
Mymmeli: joo ei se kyllä kivaa olisi jo joutuisi yksin lähtemään sairaalaan. Yksi ystävä on luvannut tulla mukaan jos ei vaan ole töissä tai sitten jos olen vanhemmillani niin äitini varmaan tulee mukaan aluksi ennenkuin mies ehtii paikalle. Onneksi mies on lähellä niin ei hänellä mene varmaan kuin muutama tunti tulla paikalle, kunhan hän saa vaan omat johtajan hommansa annettua jollekkin muulle. Mä olen miettinyt, että pitäisikö vauvan olla ensin meidän kanssa kotona ja sitten vasta tuoda koirat paikalle..Ajattelisin ainakin, että ymmärtäisivät silloin että vauva on heidän yläpuolellaan laumassa. Pitääkin lähettää sitten vanhempieni mukana muutama vauvan tuoksuinen harso koirille nuuskittavaksi. Todella hyvä vinkki.
 
Mulla meni maha sekaisin noin 2 viikkoa ennen esikoisen syntymää. Luonnollinen tyhjennys siis :D Tosin sitten kun ne kunnon supistukset alkoivat niin joutui siellä pöntöllä istumaan jälleen. Todellakin mielenkiintoista istua pöntöllä, roikkua seinässä olevasta kahvasta kun supistus sattuu niin kovaa ja oksentaa samaan aikaan... Oltiin jo sairaalassa siinä vaiheessa ja käskin miehen soittaa kelloa josko vaikka sitä Panadolia sais. Kätilö vilkas mua ja sanoi ettei taida enää Panadolit auttaa :D Sain kohdunkaulanpuudutuksen ja auttoi ihan todella hyvin, en edes tuntenut kun sitä pistettiin (hyi kauhee muuten minkä kokonen neula!), toivottavasti tällä kertaa on yhtä hyvä pistäjä paikalla. Ilman epiduraalia mentiin (kun ei enää ehtinyt) ja hyvin pärjäs tolla puudutuksella ja ilokaasulla.

Itse synnytys lähti käyntiin lapsiveden menolla ja kesti yllättävän kauan (aamusta johonkin 4 iltapäivällä) ennekuin kunnon supistukset alkoivat.

Nyt jännittää kuinkas suureksi ehtii masuasukki kasvaa kun on raskausdiabetes iskenyt :/ Vielä ei olla käyty äippäpkl:lla, siellä varmaan tai ainakin toivottavasti tsekataan masupötkylän koko. Ja esikoisen hoito stressaa myös, vielä ei olla pohdittu loppun asti kukas tytsyä hoitaa jos uusi tulokas päättää syntyä arkipäivänä päiväsaikaan. Vaihtoehdotkin ovat vähissä ja ainut joka pääsee arkipäivänä hoitamaan asuu parin tunnin matkan päässä. Joten toivotaan että syntyisi illalla/yöllä niin pitkänmatkan mummu pääsisi hoitamaan esikoista. Niin ja sekin mietityttää kun esikoisen synnytys ei kestänyt niiden supistusten alusta kuin reilu 6h niin kuinkas nopeesti tää kakkonen meinaa syntyä, sairaala onneks lähellä mutta tuo esikoisen hoitoon saaminen voi kestää. Ja apua jos ne karmeet supistukset kerkee alkaa ennekuin ehtii sairaalaan niin kuinka sitä pääsee sinne sairaalaa. Huhhuh... Pitääkin alkaa pohtia näitä asioita oikein ajan kanssa :D On sitten valmistautunut kunnolla.
 
Mulla vedet menivät n.klo 4.30 ja supistukset alkoivat klo 15 ja siinä vaiheessa mulla oli jo oksitosiititipat täysillä toista ellei peräti kolmatta pussia. Ja supistuksista 5h poika syntyi. Mutta sairaalassa olin ollut jo toista vuorokautta, joten aika tuntui tooooodella pitkältä.

Nannai1: Itse ajattelin silloin aivan päinvastoin "johtajuuden" näyttämisestä. Eli koiralle tuli koiramme rakastama hoitaja meille kotiin ja kun vauvan kanssa tulimme kotiin teimme niin, että minä menin ensin yksin sisälle (olin tosiaan ollut sairaalassa 7pvä, eli ikävä oli koiralla ja emännällä kova) ja lähdin hänen kanssaan lenkille :) Lenkin aikana mies tuli vauvan kanssa sisälle. Poitsu nukkui tyytyväisenä turvakaukalossa portin takana siten, että hänet näki hyvin. Kun koiran kanssa tulimme sisälle meni koira tietysti portin luokse katselemaan ja ilmaa nuuhkaisi (ja tietysti hajun tunnisti harsoista) ja häntää heilutti ja that's it. Koira ei ollut moksiskaan ja niin oli, kuin tämä olisi aina kuulunut laumaan. Koiramme on todella kookas, joten tästäkin syystä hivenen pelkäsin ettei ala hyppimään päälle tai mitään, kun pitelen vauvaa. Mutta olen sitä mieltä, että koiralle "näytetään", että vauva on yläpuolella. Eli laumassa korkeammalla arvossa olevat ruokailevat ensin. Meillä koira syö aina meidän jälkeemme. Edelleen koira tietää, että nyt on hänen iltaruokansa aika, kun poika on omansa syönyt :) Samaten, kun meille tulee vieraita ensin tervehditään vauvaa ja koira on sivussa. Toki halukkaat tervehtivät myös koiran ihmisten jälkeen. Mitään ongelmia ei ole ollut. Ei tarvitse edes pelätä vaikka tämä 2-vuotias menee ja vie herkkuluun koiran suusta. Ei välitä vaikka ajelee autoilla ja kiipeilee itse koiran päälle... (nämä kaikki ovat kyllä pojaltamme kiellettyjä asioita, mutta silti näin välillä käy :D )

Winksu: auttoiko kohdunkaulanpuudute supistuskipuihin vai ainoastaan ponnistusvaiheessa? Mulla ponnistusvaihe oli supistuksiin verraten kipeämpää, ja ilokaasu auttoi niihin hyvin. Harmittaa vaan edelleen, kun epiduraali (mikä sekin kyllä aivan mahtava) loppui ponnistuvaiheeseen, eikä lisää voitu pistää kun synnytys niin pitkällä ja vaikutusaika olisi ollut liian pitkä. (minua tämä ei kyllä olisi haitannut :D kävelemään pystyi yms.)
 
Mymmeli: tuo teidän tekemä juttu kuulostaa kyllä tosi toimivalta. Taidetaan mekin siis tehdä niin että toinen lähtee koirien kanssa lenkille, kun aikanaan sairaalasta kotiudutaan. Tiedän että toinen koiramme Japaninpysrykorva ei ole moksiskaan vauvasta. Mutta tämä toinen koiramme joka on staffi, on sitten juttu erikseen. Meidän staffi kun pitää kovasti läheisyydestä ja naaman nuolemisesta. Ja kaikkien syliin on aina päästävä olipa kyseessä aikuinen tai lapsi. Ja lisäksi tämä koira on vielä aika villi ja energinen. Saa siis nähdä mitä vauvan ja staffin yhteiselosta tulee.
 
Moi kaikille, todella pitkästä aikaa. Taisin joskus alkurauskaudessa viimeksi kirjoitella. En vain ole itse ehtinyt mitään raapustamaan, mutta ahkerasti olen lukenut :)

Ihan lähiaikoina olen nyt alkanut miettimään synnytystä. Esikoisen kohdalla taisin olla tässä vaiheessa jo hvin perillä kaikista mahdollisuuksista ja lukenut itse synnytyksestä kaiken mahdollisen. Nyt tietysti on ihan eri tilanne, kun olen sen jo kerran kokenut. Esikoisen kohdalla toiveena oli yrittää mahdollisimman luonnonmukaista synnytystä. Synnytys alkoi lapsiveden tihkumisella. Ehdin siis hyvin kotona suihkuun ja lähtö oli rauhallinen. Tämä tapahtui n. 10 aikaan aamupäivällä. Sairaalassa sitä sitten pötköteltiin joku tovi ennenkuin supistukset alkoivat. Seuraavana aamuna 6-8 välillä oli täydet supparit päällä. Köllöttelin ammeessa (suosittelen) ja otin ilokaasua. Ilokaasusta en kokenut olevan mitään hyötyä. Niinpä siinä 11 aikaan pyysin saada epiduraalin, joka toimi ihan loistavasti. Kaksi tuntia oli kivutonta, vain pientä paineen tunnetta. Puudutuksen aikana avauduin täysin, mutta supparit hieman heikkenivät, niin sain oksitosiinitippaa. Ponnistusvaiheessa olinkin ilman puudutusta.. Mutta se oli nopeasti ohi, ainakin niin muistaisin :) Synnytin seisaaltaan, tai no lähinnä kyykyssä kun jalat eivät enää oikein kantaneet. Se oli kuitenkin mielestäni oikein hvä asento. Kokeilin jossain vaiheessa kontallaan oloa sängyllä, mutta se ei ollut hyvä. Poitsulla oli koko synnytyksen ajan hyvät oltavat, joka varmaan rauhoitti itseänikin siinä tilanteessa. Pienet repeämät tuli, jotka vaativat kätilön mukaan vain koristeompeleita :D Paikkoja pehmensin Ceridal-suihkeella jonkin verran ennen synnytystä. Voi olla, että sillä oli jotain vaikutusta.

Tähän toiseen synnytykseen lähden taas ajatuksella, että mahdollisimman vähän ottaisin mitään lääkkeitä, mutta otan, jos siltä tuntuu :) Meillä on täällä myös sellainen nettikaavakesysteemi, johon täytetään toiveet synnytyksestä. Ja sairaalakin on baby friendly hospital :)
Minua kiinnostaa nyt nuo rakkulat, koska viimeksi supparit tuntuivat selkeästi selän puolella. Oliko piia84 niistä mitään apua, eli veivätkö kipua pois? Niiden laitto kyllä minuakin vähän epäilyttää.. Samoin se kohdunkaulan puuduttaminen... Ammeeseen haluaisin tälläkin kertaa. Hengittämistekniikasta on jo iso apu tai siis ainakin minulla oli. Myös erilaisia asentoja avautumisvaiheessa kannattaa kokeilla. Kyllä tuleva synnytys hieman jännittää ja toivon ja odotan, että sujuisi yhtä kivasti kuin ensimmäinen! Se ehkä eniten jänskättää, että miten se nyt lähtee käyntiin. Ja miten saadaan poitsun hoito järjestymään. Ja vähän sekin, että miten poitsu tulevan veikan ottaa :) Meillä esikoinen ehtii juuri täyttää 2 vuotta ennen isoveljeksi tuloa.

Tänään kävin kirjastossa lainaamassa pari aiheeseen liittyvää opusta joita pitäisi ehtiä selailemaan.
 
beijaflor, itse en kokenut saavani niistä rakkuloista apua :/ hyvin ehkä kliseisestikkin voisi sanoa että laitto sattui niin parhanasti mielestäni, että se vei jopa supistuskivulta hetkeksi huomion. Sen laitttamisen jälkeen niistä en kokenut apua olevan.... Tottahan joku voi olla aivan päinvastasta mielestä :happy119

Mie vähän ehkä huijasin tuon epiduraalin kanssa (sais sitä siis pitempään kuin olisi pitänyt :laughing002:laughing002:laughing002) mutta nyt on pakko lähtiä laittamaan itelle ja pojalle vaatteet päälle ja kauppoja kohden niin kerron sitten illanmittaan lisää :laughing021:laughing021
 
Mua alkaa jotenkin kauhistuttamaan koko rakkulat, eli enpä taida edes haluta niitä kokeilla! Ammeessa oli kyllä ihana köllötellä ja lämpimät kauratyynyt tuntuivat myös hyvältä. Itselläni oli myös hyvä istua jumppapallon päällä lantiota liikuttaen nojaten sänkyyn. Mies samalla hieroi kylkiä.

Mulla esikoisen synnytys oli taas aika rankka, kun vauva jäi jumiin synnytyskanavaan. Tässä vielä loppui supistukset, joten kätilöillä tuli kiire saada vauva ulos. Itse unohdin välillä hengittää ja tämä johti peräkkäisiin pyörtymisiin... Episiotomia jouduttiin tekemään, mikä onneksi parani todella hyvin vaikka vuoden ja päälle olikin "arka". Häntäluu siitä samassa rytäkässä murtui, mutta selvittiin onneksi ilman pihtejä ja sain häntäluun murtumisesta sen verran kipuadrenaliinia, että sain itse pojan ponnistettua ulos :) Tässä siis syy miksi on tullut "isonvauvan-pelko", jos tämäkään ei mahtuisi tulemaan kunnolla ulos. Synnytystapa-arviossa mulla kuitenkin todettiin "synnyttäjän lantio".

Nannai1: Meillä iso bulldog, joka oli todella kakara vielä esikoisen synnyttyä (2-vuotias) Itse jänskäsin tosi kovin, että innostuksissaan jyräisi vauvan jos jätän lattialle tai menee just nuolemaan naamaa ja vielä vauva tukehtuu tähän... Tai menee ja istuu päälle ja pieni vauvahan litistyy tuollaisen 40kg koiran alla :O Mutta meillä vauvan tulo ainakin rauhoitti koiraa. Kova vahtiminen kyllä alkoi, muttei kuitenkaan mennyt liiallisuuksiin, mikä kuitenkin olisi ollut mahdollista ottaen rotuvietin huomioon. Aina jos poika oli lattialla meni koira makaamaan viereen hyvän etäisyyden päähän. Vaunujen vieressä kävelee todella nätisti (tämän kun oppi, mutta kyllä sitä tovi harjoittelemaan jouduttiin) ja vauvan päiväuniaikana kävimmekin pitkällä vaunulenkillä.
 
Mie siis sen epiduraalin sain vedettyä vähän pitemmälle ajalle kun enhän minä tiennyt että se otetaan pois(tai lääkepumppu suljetaan) siinä vaiheessa, kun alkaa paineen tunnetta olemaan, jotta ponnistaessa sitten osaa ponnistaa ja tuntee sen tarpeen. Kätilö sitten ystävällisesti kysyi sisätutkimuksen tehtyään (olin 9cm auki) että joko tunnen paineen tunnetta ja selitti tuon kyseisen asian. Säikähdin, kun ajattelinkin niitä takaisin tulevia kipuja ja hieman ehkä huijasin (valehtelin) etten tunne mitään painetta vielä! ja pumpun annettiin jatkaa edelleen sillä pienimmällä annoksella, millä se oli mennytkin. Se oli hyvä, sillä oikeasti tunsin kyllä kun supistus tuli ja TUNSIN TODELLAKIN jo sen paineen tunteen,mutta yksinkertaisesti pelkäsin aloittaa ponnisteluja ja pelasin näin ollen itseni tsemppaamiseen vielä hieman lisäaikaa:oops: Kaksi kertaa ex-mies soitti kelloa jotta kätilö tulisi katsomaan mitä siellä alhaalla lopulta tapahtuu, kun tosiaan tunsin, miten vauva on NIIN alhaalla.. ja ovelta kävi vain huikkaamassa että ponnistele vaan ja harjoittele! kolmannen kerran kun mies soitti kelloa ja kätilö jäi taas siihen ovelle, huusin pää punasena että jos mää vielä tästä ponnistan niin lapsi on synytynyt tohon haarukkaan! Ja niin sitten alotettiinkin aktiivinen ponnistaminen:grin
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top