Mut valtasi joku ihmeellinen pakonomainen siivoamisen tarve silloin kun päästiin laitokselta kotiin, varmaan jotain hormooni juttuja
Olin ihan kuoleman väsynyt sairaalassa olon jälkeen ja olin aika turhautunutkin kun jouduinkin olemaan päivän pidempään kuin kuvittelin. Sairaalassa ei tullut nukuttua oikein missään vaiheessa hyvin, kun ne sängyt nyt vaan on ehkä epämukavimmat ikinä! Vielä kotimatkalla ajattelin, että nukun hetken kun poikakin nukkui, oikein odotin omaan sänkyyn pääsyä
- kunnes astuin kotiovesta sisään.
Mies oli kyllä huolehtinut kämpästä sillä aikaa kun olin pois eli ei ollut hirmuisen sotkuista mutta touhusin myöhään iltaan asti (päästiin siis kotiin n. klo 13). Missään vaiheessa se väsymys ei tullut takaisin vaikka imetin poikaa sängyssä kyljellään
Tätä kesti se ensimmäinen viikko ja sitten vasta tais univelat alkaa näkymään, kun nyt tuntuu ettei muuta jaksaisi tehdä kun syödä ja nukkua ja syöttää poikaa
Nyt olisi kiva lähteä päivällä pitkälle lenkille pojan kanssa kun epparikin on parantunut täysin ja pääsee kävelemään kunnolla, mutta ei vaan jaksa
Mutta hyvin tämä äitiys mulle sopii - ei mua haittaa yhtään mennä tuon pikkumiehen ehdoilla ja välillä tulee oikein syyllinen olokin jos nyt lähden kauppaan ja jätän pojan isin kanssa kotiin. Mutta sellaiset tunteet varmaan kuuluu asiaan ja pitää vaan opetella ajattelemaan se niin että ei sillä poitsulla mitään hätää ole ilman mua
Jotenkin vaan on tosi vaikee vaihtaa ajattelutapaa, kun yhdeksän kuukautta on ajatukset pyörinyt mahassa kasvavan vauvan ympärillä ja se on ollut niin riippuvainen musta. Tältä se sitten varmaan tuntuu jollain tapaa, kun lapsi "lentää pesästä", on jotenkin sellainen olo että vauva ei tarvitse mua enää niin paljon.. vaikka tiedänkin että tarvitsee,erilailla vaan
Tässä sitä taas hormooni höyryssä tulee kirjoiteltua kaikenlaista
Mutta muillakin vauvan saaneilla pyörii ehkä samanlaisia juttuja mielessä? Vai olenko ainoa?
Mutta oli muuten aivan tajuton buustaus itsetunnolle toi synnyttäminen, mulle ainakin - tuntuu että pystyy mihin vaan!